Jos ei olisi adventismia syntynyt

innoituksena

USA:ssa uususkontojen luvatussa maassa löytyy monenlaista kulttiuskontoa ja ilman adventismia olisi jäänyt syntymättä
- Homoadventtikirkkoa
- Daavidin Oksaa
- Jehovan todistajia

sillä ilman adventismia näitä ei olisi syntynyt Amerikassa.

10

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin olisi kyllä mielenkiintoista ajatella jos William Miller ei olisi tehnyt tätä VÄÄRÄÄ ENNUSTUSTA Jeesuksen takaisin tulosta niin MITÄ olisi nyt...


      Amerikassa elettiin 1800-luvun alussa voimakasta Jeesuksen takaisintulon aikaa, joka synnytti lukuisia uusia uskonnollisia yhteisöjä, yksi näistä oli seitsemännen päivän adventistit.

      - Adventismin perustajana voidaan käytännöllisesti katsoen pitää ent. armeijan kapteenia sittemmin farmariksi ryhtynyttä ent.Babtistia William Milleria
      ( 1782.1849)
      William tutki raamattuaan ja vakuuttui tekemiensä Danielin kirjan ennustusten pohjalta, että Jeesus tulisi takaisin vuoden 1843 tai myöhemmin 1844 aikana ja tästä vakuuttuneena hän alkoi saarnata ja varoittaa ihmisiä.
      Sitten tuli vuosi 1843 ja sen jälkeen vuosi 1844, mutta Jeesusta ei kuulunut !
      Adventtikansa alkoi hajaantua, toiset lähtivät eri uskontosuuntia seuraamaan, ja adventistejakin oli tällöin eri lajeja:
      1) Ensimmäisen päivän adventistit, jotka viettivät sapattia sunnuntaisin
      2) 1844 perustettiin vielä " toisen adventin yhdistys", jotka myös viettivät sapattia sunnuntaisin.
      3) Seitsemännen päivän adventistit, jotka viettivät sapattia lauantaisin.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12073447

      • William Millerhän ei uskonut oppiin " tutkivasta tuomiosta" vaan myönsi virheensä !


      • Kopittelija007 kirjoitti:

        William Millerhän ei uskonut oppiin " tutkivasta tuomiosta" vaan myönsi virheensä !

        Sinänsä aika ihmeellistä, että periaatteessa adventismin perustaja William Miller
        ei itse uskonut pettymyksen päivän v.1844 jälkeiseen meriselitykseen eli "Tutkivaan tuomioon" ja siihen, että Jeesus olisikin "Taivaallisessa pyhäkössä" mennyt ns. "kaikkein pyhimpään" tekemään jotakin viimeistä vaihetta työssään...

        Tämä selviää kun lukee Ellen G Whiten kirjasta
        Hengellisiä kokemuksia s.257
        "Nämä toisistaan eriävät mielipiteet vaikuttivat kokemattomiin
        järkyttäen heidän uskoaan. Jotkut tutkivat
        raamattua pystyttääksensä oman, seurakunnasta riippumattoman
        mielipiteen. ******* riemuitsi tästä kaikesta,
        sillä hän tiesi voivansa vaikuttaa niihin, jotka irtaantuivat
        ankkurista, erilaatuisten vääryyksien kautta
        ja keikutella heitä moninaisissa opintuulissa. Monet,
        jotka olivat johtaneet ensimmäisen ja toisen sanoman
        työtä, kielsivät nyt sanomat, ja seurakunnassa vallitsi
        erimielisyys, epäsopu ja epäjärjestys.
        Huomioni kiinnitettiin William Milleriin.' Hän näytti
        kiusaantuneelta ja tunsi huolta ja tujkaa oman kansansa
        tähden. Ne, jotka olivat olleet yksimielisiä ja rakastaneet
        toisiaan vuonna 1844, alkoivat kadottaa rakkautensa
        ja vastustivat toisiaan vaipuen kylmään, välinpitämättömään
        tilaan. Tätä katsellessaan murhe
        kulutti hänen voimansa. Näin johtavien henkilöiden
        pitävän häntä silmällä peläten, että hänkin vastaanottaisi
        kolmannen enkelin sanoman ja Jumalan käskyt.
        Ja kallistuessaan taivaallista valoa kohti nämä miehet
        laativat jonkin suunnitelman kääntääkseen hänen mielensä
        siitä pois. Inhimillisiä keinoja käyttäen häntä
        koetettiin pidättää pimeydessä ja hänen vaikutustaan
        koetettiin säilyttää niiden keskuudessa, jotka vastustivat
        totuutta. Vihdoin William Miller koroitti äänensä
        taivaan valoa vastaan. Hän erehtyi kieltäytyessään
        vastaanottamasta sanomaa, mikä olisi täydelleen selittänyt
        hänen pettymyksensä syyn luoden valoa ja kirkkautta
        entisyyteen. Sanoma olisi elvyttänyt hänen
        uupuneet voimansa, tehnyt hänen toivonsa valoisaksi
        ja johtanut häntä kunnioittamaan Jumalaa. Hän nojautui
        inhimilliseen viisauteen jumalallisen viisauden
        sijasta. Mutta koska vaikea työ Mestarinsa palveluksessa
        oli murtanut hänen voimansa ja koska hän oli jo
        iäkäs, ei hän ollut siinä määrin vastuunalainen kuin ne,
        jotka estivät häntä vastaanottamasta totuutta. He
        ovat vastuunalaisia; heidän päällään synti lepää.
        Jos William Miller olisi nähnyt kolmannen sanoman
        kirkkauden, olisivat monet asiat, mitkä hänestä tuntuivat
        epäselviltä ja arvoituksellisilta, saaneet selityksensä.
        Mutta hänen veljensä teeskennellen osoittivat
        niin suurta rakkautta ja mielenkiintoa häntä kohtaan,
        ettei hän katsonut voivansa eroittautua heistä. Toisaalta
        hänen sydämensä kallistui totuuteen, toisaalta
        hän taas katsoi veljiinsä, jotka vastustivat totuutta.
        Saattaisiko hän irtaantua niistä, jotka olivat seisoneet
        hänen rinnallansa julistaen sanomaa Jeesuksen tulemisesta?
        Hän ajatteli, etteivät he suinkaan johtaisi
        häntä harhapoluille.
        Jumala salli hänen joutua saatanan ja kuoleman vallan
        alle, kätkien hänet hautaan niiltä, jotka herkeämättä
        koettivat houkutella häntä pois totuudesta. Mooses
        erehtyi, kun hän oli saapumaisillaan luvattuun maahan.
        Samaten William Miller'kin, juuri kuin hän oli pian
        pääsemäisillään taivaalliseen Kaanaaseen, erehtyi salliessaan
        vaikutuksensa kääntyä totuutta vastaan. Toiset
        häntä siihen johtivat; ja heidän täytyy siitä vasta -
        takin. Mutta enkelit vartioitsevat Jumalan palvelijan
        kallista tomua, ja hän on tuleva esiin viimeisen pasuunan
        soidessa."

        Eli tässä Ellen G White myöntää, että edes William Miller ei uskonut "tutkivaan tuomioon " eikä nähtävästi myöskään William Miller ei viettänyt sapattia lauantaisin niin kuin ei monet muutkaan pettymyksen vuoden 1844 jälkeen !

        s.257
        Lisälainaus: " Hän ( William Miller) erehtyi kieltäytyessään
        vastaanottamasta sanomaa, mikä olisi täydelleen selittänyt
        hänen pettymyksensä syyn luoden valoa ja kirkkautta
        entisyyteen. " !!!!!


    • HÄPEÄ, JOS OSAAT!

      ja mistäs pystyt varmasti sanomaan ettei olisi syntynyt ...

      ihan typerää suunsoittamista tuollainen.

      • sikävä lahkolaisuus

        Ilman adventismitaustoja ei olisi kirjoitettu Urantia "raamattua".


      • oma lehmä

        >>ja mistäs pystyt varmasti sanomaan ettei olisi syntynyt ...>>

        Eikös tuo ole aika selvää, että jos Miller olisi ollut oikeassa ja siis Jeesus tullut, niin adventismia ei olisi syntynyt. - Adventismin syntymisen ehtona siis oli Millerin pieleen mennyt ennustus.


      • Logiikkaa kehiin!
        oma lehmä kirjoitti:

        >>ja mistäs pystyt varmasti sanomaan ettei olisi syntynyt ...>>

        Eikös tuo ole aika selvää, että jos Miller olisi ollut oikeassa ja siis Jeesus tullut, niin adventismia ei olisi syntynyt. - Adventismin syntymisen ehtona siis oli Millerin pieleen mennyt ennustus.

        Kiitos,"oma lehmä" loogisesta vastauksesta!


    • Historioitsija

      Käyty keskustelu siitä, ettei William Miller uskonut pettymyksen päivän selitykseen on vähän ontto siinä mielessä, ettei William Miller uskonut koko pettymyksen päivään. Hänhän vastusti Snown laskelmaa ja luopui vastustamisesta vasta muutama päivä ennen pettymystä, kun tajusi päivän temmanneen mukaansa koko hänen herätyksensä.... Silloinkaan hän ei sanonut päivään uskovansa.

    • Niin siis tämän alkuperäisen laskelman 1843 teki William Miller ja sen jatko osan laati 1844 laati Samuel Snow !

      LAINAUS: Pitääkö paikkansa
      15.3.2014 07:35

      "William Miller tuli uskoon 1816. Tutkittuaan innokkaasti Raamattua noin kahden vuoden ajan, hän koki, että hänelle oli paljastunut erityinen totuus, joka sittemmin julkaistiin kirjana. Jeesus tulisi takaisin maan päälle 1843. Kun ei tullutkaan, niin laskelmia tarkistettiin, ja Jeesuksen paluuta odotettiin keväällä 1844. Taas pettymys. Samuel Snow (1806–1870) oli yksi Millerin uskotovereista eli Jeesuksen paluun odottajista joita alettiin kutsua adventisteiksi. Snow sai ymmärryksen, että Jeesus on tuleva maan päälle vasta vuoden lopulla eli seuraavana suurena sovituspäivänä 22.10.1844. Nyt Hiram Edson oli yksi pettyneistä. Auringon noustua Edson meni vilja-aittaan rukoilemaan. Ja sitten rohkaisemaan uskonveljiään. Matkalla Edsonille kirkastui jotakin. Owen Crossier kynäili lopputuloksen paperille. Danielin 2300 päivään perustuva aikalaskelma, joka kolmannessa versiossaan johti päivämäärään 22.10.1844, oli sittenkin täysin oikea. Tuona päivänä taivaallinen ylipappi astui viimeiseen vaiheeseen ylipapillisessa tehtävässään tullakseen sen jälkeen maan päälle vuonna 1874. Tämä joukko, joka jäi tuon väärän ja todellisuudessa täyttymättömän ennustuksen pauloihin, tunnetaan myös nimellä "Shut doors believers", sillä he ajattelivat, että evankeliumin ovi oli nyt lopullisesti suljettu. He olivat viisaita neitsyitä, tyhmillä neitsyeillä ei enää olisi toivoa.

      Väärän ennustuksen synnyttämä pettymys, jota nämä eivät pystyneet itselleen myöntämään, mitä ilmeisimmin väritti suuresti Ellen G Whiten näkyjen maailmaa: "Ne, jotka eivät uskoneet Ellenin näkyyn, että 22.10.1844 Jeesus oli noussut valtaistuimelta, mennyt taivaassa toiseen huoneeseen ja sulkenut oven takanaan, rukoilivat yhä taivaan istuimella istuvaa Jumalaa, mutta siellä olikin paholainen Hänen tilallaan, joten heidän rukouksensa menivät saatanalle: Jeesus oli lähtenyt siltä. Paholainen ilmestyi valtaistuimelle yrittäen jatkaa Jumalan työtä. Minä näin heidän katsovan ylös valtaistuimeen ja rukoilevan, ´Isä, anna meille Henkesi´, silloin paholainen puhalsi heidän päälleen epäpyhän vaikutuksen; siinä oli valoa ja paljon voimaa, mutta ei suloista rakkautta, iloa eikä rauhaa. Saatanan tavoite oli pitää heidät petettyinä ja houkutella takaisin ja pettää Jumalan lapset”.

      Jonas Wendell oli yksi adventisti-saarnaajista. Vuonna 1869 Jonas Wendelliä oli kuuntelemassa Charles Taze Russell. Tuo ilta lujitti hänen horjuvan uskonsa Raamatun jumalalliseen henkeytykseen ja osoitti, että apostolien ja profeettain kirjoitukset ovat tarkkaan yhtäpitävät. Jeesus ei kuitenkaan tullut edes vuonna 1874. Nelson Barbour oli adventtijulistaja, joka ratkaisi asian taas vanhaan tyyliin. Vaikka mitään ei tapahtunut, niin kyllä tuokin vuosiluku 1874 oli ihan oikea, tapahtuma vaan jälleen kerran eri kuin oli profetoitu. Jeesus tuli takaisin maan päälle näkymättömästi. Russell tapasi Barbourin ja vakuuttui Barbourin laskelmien perusteella, että Jeesus tuli vuonna 1874.

      Barbour ja Russel julkaisivat 1877 kirjan: "Three Worlds, and the harvest of this World". Sen mukaan sadonkorjuun aika, aikakauden loppu, oli alkanut 10.7.1874. Ja tämä sadonkorjuun aika on pituudeltaan kolme ja puoli vuotta, ja sitten vuonna 1878 koittaa vapautus. Vuodesta 1874 alkoi 40 vuotta pitkä äärimmäisen vaikea aikakausi. Tuon 40 vuoden aikana eli 1874-1914 Jumalan valtakunta asetetaan, Juutalaiset palautetaan, ja tämän maailman valtakunnat tulevat Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen valtakunniksi. Eli tuota 40 vuotta kestävää jaksoa (1784-1914) seuraa 1000 vuotta kestävä aikajakso.
      Barbour ja Russell alkoivat julkaista myös lehteä: "Herald of the morning." Mutta sitten heidän tiensä erosivat.

      Charles Taze Russell alkoi julkaista omaa lehteään "Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence". Russell julkaisi vuonna 1903 kirjan nimeltään "Thy Kingdom come". jossa hän vahvistaa omien laskelmiensa avulla vuoden 1874 paikkansapitävyyden. Tuo Russellin oma laskelma perustui Gizan pyramidin mittoihin. Russel löysi Gizan pyramidista kaksi ratkaisevaa mittaa: 1542 tuumaa ja 3416 tuumaa, joiden erotus on 1874 tuumaa.
      Vuonna 1910 kirjasta otettiin uusintapainos, jossa samaisen pyramidin samaiset mitat olivat muuttuneet. Nyt tuo jälkimmäinen mitta olikin 3457 tuumaa. Ja niin ollen lopputuloskin hiukan enemmän eli 1914 tuumaa.

      Näin Millerin väärään Raamatun tulkintaan ja sitä seuraavaan ennustukseen perustuva harha Jeesuksen paluusta oli synnyttänyt paitsi Adventismin, myös Russelilaiset, jotka opettivat, että Jeesus on tullut takaisin maan päälle, joskin näkymättömästi. "

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12073447

      • Niin Ellenin isähän oli ollut Metodistikunnan tukipylväitä tuohon aikaan, vähän aiemmin !

        Lainaus kirjasta Kristillisiä kokemuksia / E.G.White sivu 25,28

        " Adventistit pitivät tällöin kokouksia Beethoven salissa. Isäni perheineen kävi niissä melko säännöllisesti."
        " Isä oli ollut metodistikunnan tukipylväitä. Hän oli toiminut puhujana ja kokousten johtajana."

        Eli Ellen oli hyvin uskonnollisessa perheessä kasvanut lapsi !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      80
      1542
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1014
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      912
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      140
      680
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      76
      639
    Aihe