Pysäyttävä artikkeli huippuvuorista

Fiksu kreationisti

http://www.hs.fi/matka/a1376633963875

Huippuvuorilla oli siis muinoin REHEVÄÄ KASVUSTOA ja DINOSAURUKSIA.

Mitähän Raamattu opettaakin?

Raamatun mukaan mannerlaatat olivat aikojen kuluessa yksi. Tämän jo geologia vahvistaakin. Siksi huippuvuoretkin olivat yksi osa tätä massiivista Pangean laattaa, jossa myös dinosaurukset tallustelivat.

Niin etelämantereella kuin siperiassakin kasvoi muinoin rehevää kasvillisuutta, kuten Raamatun pohjalta voi odottaakin.

32

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BlackNemo

      Tuskin raamattu mitään opettaa huippuvuorista tai dinosauruksista. Eivät edes moisista aikalaiset, jotka kääröille turinoitaan raapusteli, tienneet. Halaistuakaan sanaa ei ole huippuvuorista, mahtaakohan edes lunta mainita koko opus.

      • Euro vetoa, että raamatussa ei mainita lunta eikä jäätä. Ei edes Salomon viisauksissa, vaikka kunkku oman väittämänsä mukaan sai Sebaotilta kaiken tiedon.

        Jos olen oikeassa, on syytä pelätä molempien veden olomuotojen olevan Saatanan eksytystä.

      • Fiksu kreationisti

        "Tuskin raamattu mitään opettaa huippuvuorista tai dinosauruksista."

        Raamatun mukaan Jumala loi kaikki eläimet saman luomisviikon aikana. Tähän lajikirjoon kuuluivat myös diniosauruksetkin.

        Syntiinlankeemuksen mukana tuli kuolema, jonka vuoksi Jumala kirosi maan tuottamaan orjantappuraa ja ohdaketta. Aiemmin tätä ei ollut, voimme siis kuvitella että olosuhteet maan päällä olivat varsin ihanteelliset.

        Vielä syntiinlankeemuksen jälkeenkin ihmiset elivät lähemmäs 1000 vuotta.

        Mutta syntiinlankeemuksen jälkeen, Pelegin aikoina, mannerlaatat erkaantuivat toisistaan, ja muodostivat nykyisinkin olemassa olevat maiden rajat. Samalla myös ilmasto muuttui leudosta nykyisenlaiseksi, ja ihmisen aika lyheni siihen johonkin 120 vuoteen.

        "Eivät edes moisista aikalaiset, jotka kääröille turinoitaan raapusteli, tienneet."

        Huoh. Tämäkin asia on käsitelty palstalla jo monta kertaa. Opettele lukemaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12078709

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Euro vetoa, että raamatussa ei mainita lunta eikä jäätä. Ei edes Salomon viisauksissa, vaikka kunkku oman väittämänsä mukaan sai Sebaotilta kaiken tiedon.

        Jos olen oikeassa, on syytä pelätä molempien veden olomuotojen olevan Saatanan eksytystä.

        "Euro vetoa, että raamatussa ei mainita lunta eikä jäätä."

        Olet egen pydessä:

        Job 37:6 Hän sanoo lumelle: "Putoa maahan!" ja rankkasateelle: "Piiskaa, piekse!"

        Job 38:22 Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta, oletko nähnyt rakeiden varastot?

      • Tyhmä Kretu
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Euro vetoa, että raamatussa ei mainita lunta eikä jäätä."

        Olet egen pydessä:

        Job 37:6 Hän sanoo lumelle: "Putoa maahan!" ja rankkasateelle: "Piiskaa, piekse!"

        Job 38:22 Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta, oletko nähnyt rakeiden varastot?

        Puhuttiinkohan tuossa Huippuvuorista. Ainakin Tyhmä Kretu voisi tulkita tuon sillä tavalla.

      • Fiksu kreationisti kirjoitti:

        "Tuskin raamattu mitään opettaa huippuvuorista tai dinosauruksista."

        Raamatun mukaan Jumala loi kaikki eläimet saman luomisviikon aikana. Tähän lajikirjoon kuuluivat myös diniosauruksetkin.

        Syntiinlankeemuksen mukana tuli kuolema, jonka vuoksi Jumala kirosi maan tuottamaan orjantappuraa ja ohdaketta. Aiemmin tätä ei ollut, voimme siis kuvitella että olosuhteet maan päällä olivat varsin ihanteelliset.

        Vielä syntiinlankeemuksen jälkeenkin ihmiset elivät lähemmäs 1000 vuotta.

        Mutta syntiinlankeemuksen jälkeen, Pelegin aikoina, mannerlaatat erkaantuivat toisistaan, ja muodostivat nykyisinkin olemassa olevat maiden rajat. Samalla myös ilmasto muuttui leudosta nykyisenlaiseksi, ja ihmisen aika lyheni siihen johonkin 120 vuoteen.

        "Eivät edes moisista aikalaiset, jotka kääröille turinoitaan raapusteli, tienneet."

        Huoh. Tämäkin asia on käsitelty palstalla jo monta kertaa. Opettele lukemaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12078709

        "Samalla myös ilmasto muuttui leudosta nykyisenlaiseksi, ja ihmisen aika lyheni siihen johonkin 120 vuoteen."

        Duoda, tästä saa aasinsillan tuohon Raamatun sananmukaisuuteen.

        1.Moos.6.: "1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, 2 jumalien pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat. 3 Herra sanoi: "Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta." "

        Mutta kuitenkin Raamatun mukaan Nooan jälkeläiset elivät pitkälti yli tuon 120 vuotta (http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Moos.11.html#o16)
        1.Moos.11:"Seemin jälkeläiset
        10 Tämä on luettelo Seemin jälkeläisistä. Seem oli satavuotias, kun hänelle syntyi Arpaksad. Tämä tapahtui kaksi vuotta vedenpaisumuksen jälkeen. 11 Arpaksadin syntymän jälkeen Seem eli vielä 500 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä.

        12 Kun Arpaksad oli elänyt 35 vuotta, hänelle syntyi Selah. 13 Selahin syntymän jälkeen Arpaksad eli vielä 403 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä.

        14 Kun Selah oli elänyt 30 vuotta, hänelle syntyi Eber. 15 Eberin syntymän jälkeen Selah eli vielä 403 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä.

        16 Kun Eber oli elänyt 34 vuotta, hänelle syntyi Peleg. 17 Pelegin syntymän jälkeen Eber eli vielä 430 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttä- riä.

        18 Kun Peleg oli elänyt 30 vuotta, hänelle syntyi Reu. 19 Reun syntymän jälkeen Peleg eli vielä 209 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä.

        20 Kun Reu oli elänyt 32 vuotta, hänelle syntyi Serug. 21 Serugin syntymän jälkeen Reu eli vielä 207 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä.

        22 Kun Serug oli elänyt 30 vuotta, hänelle syntyi Nahor. 23 Nahorin syntymän jälkeen Serug eli vielä 200 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttä- riä.

        24 Kun Nahor oli elänyt 29 vuotta, hänelle syntyi Terah. 25 Terahin syntymän jälkeen Nahor eli vielä 119 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttä- riä"

        Niin, mitään ristiriitaahan ei ole ...

      • antimytomaani_orig kirjoitti:

        Tekkepä mieli lisätä kysymys: ketkä nykyisin elävistä ihmisistä ovat noiden jumalien poikien jälkeläisiä? Seemiläiset vai haamilaiset vai jahvettilaiset?

      • Ehkäpä
        marsunkiillottaja kirjoitti:

        Tekkepä mieli lisätä kysymys: ketkä nykyisin elävistä ihmisistä ovat noiden jumalien poikien jälkeläisiä? Seemiläiset vai haamilaiset vai jahvettilaiset?

        Arvatenkin ahmedilaiset ja muut kreationistit. Sekä tietenkin saksalaiset.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Euro vetoa, että raamatussa ei mainita lunta eikä jäätä."

        Olet egen pydessä:

        Job 37:6 Hän sanoo lumelle: "Putoa maahan!" ja rankkasateelle: "Piiskaa, piekse!"

        Job 38:22 Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta, oletko nähnyt rakeiden varastot?

        Olen juu.

        Yllättävää että evokille; ilmeisesti kreationistiti eivät oikein tunne taikakalukirjaansa.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olen juu.

        Yllättävää että evokille; ilmeisesti kreationistiti eivät oikein tunne taikakalukirjaansa.

        "Olen juu.

        Yllättävää että evokille; ilmeisesti kreationistiti eivät oikein tunne taikakalukirjaansa."

        Oliko tuo nyt niin suuri yllätys: jos kreationistit tietäisivät jotain, he eivät olisi kreationisteja.

    • Puolimutca

      Hih hih. Vajakki-Sepis satuilee.

      "Huippuvuorilla oli siis muinoin REHEVÄÄ KASVUSTOA ja DINOSAURUKSIA.
      Mitähän Raamattu opettaakin?"

      Kuule jospa näyttäisit meille sen kohdan Raamatusta, jossa kerrotaan, että Huippuvuorilla oli muinoin rehevää kasvustoa ja dinosauruksia.

      "Raamatun mukaan mannerlaatat olivat aikojen kuluessa yksi.

      Näytätkö Sepis sen Raamatun kohdan missä tuo kerrotaan?

      "Tämän jo geologia vahvistaakin. "

      Geologian mukaan on todellakin on ollut Pangeaksi kutsuttu yhtenäinen manner, mutta kymmeniä miljoona vuosia sitten ei noin 4000 vuotta sitten. Ja Pangea hajosi teknoniikan vuoksi ei vedenpaisumussadun vuoksi.

      • Fiksu kreationisti

        "Kuule jospa näyttäisit meille sen kohdan Raamatusta, jossa kerrotaan, että Huippuvuorilla oli muinoin rehevää kasvustoa ja dinosauruksia."

        1. Moos 1:

        "11 Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui.
        12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä."

        "24 Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui.
        25 Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä."

        "Näytätkö Sepis sen Raamatun kohdan missä tuo kerrotaan?"

        1. Moos 10:25 And unto Eber were born two sons: the name of one was Peleg; for in his days was the earth divided; and his brother's name was Joktan.

        "Geologian mukaan on todellakin on ollut Pangeaksi kutsuttu yhtenäinen manner, mutta kymmeniä miljoona vuosia sitten ei noin 4000 vuotta sitten. Ja Pangea hajosi teknoniikan vuoksi ei vedenpaisumussadun vuoksi."

        Paitsi että oletuksesi perustuu kehäpäättelysatuihin, ei todellisuuteen, josta Raamattu kertoo.

        Pangea hajosi eri osiin Jumalan tahdosta, aivan kuten vedenpaisumus ja alunperin luominenkin. Aivan turhaan siis kehäilet satuja joissa ei ole mitään perää. Mistään miljoonien vuosien tapahtumakulusta ei ole jälkeäkään, päinvastoin, kuitenkin kaikki näyttää siltä niin geologiassa kuin arkeologiassakin, että ihminen ja eläimet on luotu tänne vain vähän aikaa sitten. Voisitko sinä, umpitollo siis, pikkuhiljaa lakata valehtelemasta?

      • huutis.
        Fiksu kreationisti kirjoitti:

        Missä kohtaa tuossa mooseslainauksesta puhutaan Huippuvuorista?

        Kerropa mistä kohtaa Raamatusta löytyy maininta mannerlaattojen lliikkeistä?

        Tuskin yksikään geologi uskoo, että elukat on luotu Tellukselle vain vähän aikaa sitten.
        Tuskin yksikään geologi uskoo myöskään Raamatunmukaiseen vedenpaisumukseen.

        Olisitko ystävällinen ja osoittaisit minun olevan väärässä ja laittaisitko linkkejä geologisiin tutkimuksiin ja tutkijoihin, jotka uskovat yhtäkkiseen luomiseen ja Raamatunmukaiseen vedenpaisumukseen.

      • Puolimutca
        Fiksu kreationisti kirjoitti:

        "Kuule jospa näyttäisit meille sen kohdan Raamatusta, jossa kerrotaan, että Huippuvuorilla oli muinoin rehevää kasvustoa ja dinosauruksia."

        1. Moos 1:

        "11 Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui.
        12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä."

        "24 Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui.
        25 Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä."

        "Näytätkö Sepis sen Raamatun kohdan missä tuo kerrotaan?"

        1. Moos 10:25 And unto Eber were born two sons: the name of one was Peleg; for in his days was the earth divided; and his brother's name was Joktan.

        "Geologian mukaan on todellakin on ollut Pangeaksi kutsuttu yhtenäinen manner, mutta kymmeniä miljoona vuosia sitten ei noin 4000 vuotta sitten. Ja Pangea hajosi teknoniikan vuoksi ei vedenpaisumussadun vuoksi."

        Paitsi että oletuksesi perustuu kehäpäättelysatuihin, ei todellisuuteen, josta Raamattu kertoo.

        Pangea hajosi eri osiin Jumalan tahdosta, aivan kuten vedenpaisumus ja alunperin luominenkin. Aivan turhaan siis kehäilet satuja joissa ei ole mitään perää. Mistään miljoonien vuosien tapahtumakulusta ei ole jälkeäkään, päinvastoin, kuitenkin kaikki näyttää siltä niin geologiassa kuin arkeologiassakin, että ihminen ja eläimet on luotu tänne vain vähän aikaa sitten. Voisitko sinä, umpitollo siis, pikkuhiljaa lakata valehtelemasta?

        Säälittävää trollipelle Sepis.

        Näytätkö ihan tarkalleen missä kohtaa Raamattua mainitaan Huippuvuoret ja kerrotaan että siellä eleli dinosauruksia? Kummastakaan ei mainittu sanallakaan lainaamissasi luomissadun teksteissä.

        "1. Moos 10:25 And unto Eber were born two sons: the name of one was Peleg; for in his days was the earth divided; and his brother's name was Joktan."

        Hih hih. Pyysin sinua näyttämään Raamatun tekstin, jossa kerrotaan että Pangea jakautui nykyisiks mantereiksi. Tossa sadun päkässä ei viitattu millään tavoin Pangeaan eikä mantereiden muodostumiseen.

        "Pangea hajosi eri osiin Jumalan tahdosta, aivan kuten vedenpaisumus ja alunperin luominenkin ..."

        Oot Sepis joko totaalivajakki, typerä hihhulitrolli tai sitten käytät jotain psykoaktiivisia aineita.

        "Voisitko sinä, umpitollo siis, pikkuhiljaa lakata valehtelemasta?"

        Etkö osaa vajakki-Sepis kirjottaa edes yhtä lausetta ilman virheitä. Tossakin on kaksi virhettää. En oo edes tollo, niinkuin sinä. Ja toiseks en oo edes alottanut valehtelua.

        Sinähän vajakki-Sepis et muuta teekkaan kuin päivät pitkät trollaat ja levität fundishihhulivalheitas.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Fiksu kreationisti kirjoitti:

        "Kuule jospa näyttäisit meille sen kohdan Raamatusta, jossa kerrotaan, että Huippuvuorilla oli muinoin rehevää kasvustoa ja dinosauruksia."

        1. Moos 1:

        "11 Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui.
        12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä."

        "24 Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui.
        25 Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä."

        "Näytätkö Sepis sen Raamatun kohdan missä tuo kerrotaan?"

        1. Moos 10:25 And unto Eber were born two sons: the name of one was Peleg; for in his days was the earth divided; and his brother's name was Joktan.

        "Geologian mukaan on todellakin on ollut Pangeaksi kutsuttu yhtenäinen manner, mutta kymmeniä miljoona vuosia sitten ei noin 4000 vuotta sitten. Ja Pangea hajosi teknoniikan vuoksi ei vedenpaisumussadun vuoksi."

        Paitsi että oletuksesi perustuu kehäpäättelysatuihin, ei todellisuuteen, josta Raamattu kertoo.

        Pangea hajosi eri osiin Jumalan tahdosta, aivan kuten vedenpaisumus ja alunperin luominenkin. Aivan turhaan siis kehäilet satuja joissa ei ole mitään perää. Mistään miljoonien vuosien tapahtumakulusta ei ole jälkeäkään, päinvastoin, kuitenkin kaikki näyttää siltä niin geologiassa kuin arkeologiassakin, että ihminen ja eläimet on luotu tänne vain vähän aikaa sitten. Voisitko sinä, umpitollo siis, pikkuhiljaa lakata valehtelemasta?

        "1. Moos 10:25 And unto Eber were born two sons: the name of one was Peleg; for in his days was the earth divided; and his brother's name was Joktan."

        Sinun pitää valita sopiva käännös, että saat tukea omille virhetulkinnoillesi. Suomeksihan tuo on käännetty (ei suinkaan englannista): "Eberille syntyi kaksi poikaa. Toinen oli nimeltään Peleg, koska hänen aikanaan ihmissuku hajaantui yli maan, ja toisen nimi oli Joktan."

        Puhuiko Jumala englantia?

    • >=3

      Vaikka Raamatussa sanottaisiinkin jokin fakta, ei se tee kaikkea kirjan sisältöä todeksi.

      Aika turha aloitus, oikeesti.

      • Fiksu kreationisti

        "Vaikka Raamatussa sanottaisiinkin jokin fakta, ei se tee kaikkea kirjan sisältöä todeksi."

        En kysynyt sinulta sinun mielipidettäsi asiaan. Raamattu on totta, halusit sinä sitä sitten tai et.

      • huutis.
        Fiksu kreationisti kirjoitti:

        "Vaikka Raamatussa sanottaisiinkin jokin fakta, ei se tee kaikkea kirjan sisältöä todeksi."

        En kysynyt sinulta sinun mielipidettäsi asiaan. Raamattu on totta, halusit sinä sitä sitten tai et.

        Raamatun olemassaolo on fakta, sen sisältö ei ole faktaa.

        Ei tämä ole mielipidekysymys.

      • khaosmonaut
        Fiksu kreationisti kirjoitti:

        "Vaikka Raamatussa sanottaisiinkin jokin fakta, ei se tee kaikkea kirjan sisältöä todeksi."

        En kysynyt sinulta sinun mielipidettäsi asiaan. Raamattu on totta, halusit sinä sitä sitten tai et.

        Ketään ei kiinnosta keneltä sinä täällä mitään kyselet, koska olet tyhjäntoimittajatrolli. Opiskelisit vaikka luonnontieteitä sen sijaan, että teet täällä kreationisteista entistäkin surkuhupaisampaa sakkia.

      • >=3
        Fiksu kreationisti kirjoitti:

        "Vaikka Raamatussa sanottaisiinkin jokin fakta, ei se tee kaikkea kirjan sisältöä todeksi."

        En kysynyt sinulta sinun mielipidettäsi asiaan. Raamattu on totta, halusit sinä sitä sitten tai et.

        "Raamattu on totta, halusit sinä sitä sitten tai et."

        Ja minkähän perusteella?

    • Epäjumalienkieltäjä

      "Mitähän Raamattu opettaakin?"

      Raamattu ei opeta yhtään mitään dinosauruksista, mannerlaatoista eikä huippuvuorien kasvillisuudesta. Kaikki tuo on oman harhaisen mielivukituksesi tuotetta.

      • Fiksu kreationisti

        Kyllä opettaa. Raamatun mukaan maapallo oli alunperin vihreä laatta, jossa vihreää kasvillisuutta kasvoi kaikkialla. Vasta Pelegin aikoina maa jakaantui. Ja montako kertaa pitää sinullekin vajakille oikein sanoa, että jobin kirjassa mainitaan nimeltä vieläpä kaksi dinosaurusta?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12078709

        "Kaikki tuo on oman harhaisen mielivukituksesi tuotetta."

        Ei, vaan ihan perus Raamattuun perustuvien, historiallisten tosiasioiden kertaamista.

      • *naurattaa*

        Ai niin. Maa oli vihreä laatta, jota kannattivat pilarit. Ja yhdestä kohdasta näki Maan joka nurkkaan (eikä Maa siten voinut olla pallo).

        Milloinkohan Maa palloontui?

      • Epäjumalienkieltäjä
        Fiksu kreationisti kirjoitti:

        Kyllä opettaa. Raamatun mukaan maapallo oli alunperin vihreä laatta, jossa vihreää kasvillisuutta kasvoi kaikkialla. Vasta Pelegin aikoina maa jakaantui. Ja montako kertaa pitää sinullekin vajakille oikein sanoa, että jobin kirjassa mainitaan nimeltä vieläpä kaksi dinosaurusta?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12078709

        "Kaikki tuo on oman harhaisen mielivukituksesi tuotetta."

        Ei, vaan ihan perus Raamattuun perustuvien, historiallisten tosiasioiden kertaamista.

        "Raamatun mukaan maapallo oli alunperin vihreä laatta, jossa vihreää kasvillisuutta kasvoi kaikkialla."

        Noinhan ei tietenkään sanota missään Raamatussa, jota me muutkin voimme lukea. Sinun pääsi sisällä voi olla oma versio Raamatustakin.

        "Vasta Pelegin aikoina maa jakaantui."

        Näinkään ei Raamatussa kerrota. Ilmeisesti kun kreationistit näkevät vaalien jälkeen lehdessä otsikon "Eduskuntavaaleissa Suomi jakaantui kahtia", he lähtevät etsimään kohtaa, johon Suomen jakava rotko on syntynyt.

        "http://keskustelu.suomi24.fi/node/12078709"

        Omat kirjoituksesi ei ole argumentti kuin korkeintaan siitä, miten pakkomielteisiä kuvitelmasi ovat.

    • Ongelmasi on siinä ettet ole hauska.

    • Fiksu kreationisti

      HEH. ROFL.

      http://www.nhm.uio.no/english/research/paleontology/research/completed/dinotracks/

      Evokit eivät siis edes vuotta 1960 tienneet varmasti sitä, että pohjoisilla alueilla olisi elänyt edes dinosauruksia, koska eivät luottaneet Raamattuun, vaikka Raamattu jo alunperin selvästi sanoikin näin.

      Tästä näkeekin siis, että minkänäköiseen henkiseen takapajulaan totuudellisen perustavanlaatuisten Raamatullisten tosiasioiden hylkääminen oikein johtaa.

      • Jos jotain aluetta ei olla johonkin vuoteen mennessä pystytty/ehditty tutkia perusteellisesti, niin sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä seemiläisten satukirjojen kanssa, jotka tosissaan saisi jo hylätä.

    • Miten raamatun kirjoittaneet lähi-idän yhteisöjen propagandaministerit olisivat tienneet planeetan geologiasta ja historiasta mitään?

    • Olet typerys

      Fiksu kreationisti sinä lapsellinen hölmö, mistä päättelet että raamattu on ylipäätänsä totta?

      • Lapsellinen hölmö hän kyllä on, mutta tuskinpa oikeasti päättelee Raamatusta juuri mitään. Kunhan provosoi täällä omaksi luuserinilokseen.

    • Hienoa on, että ehkä opit jotakin uutta juuri. Jos et olisi jokaikisessä asiassa tuollainen eilisen teeren poika, niin noiden kauniiden ja karujen pohjolan saarten luonnonhistoria ei noin kovasti yllättäisi. Tokihan sieltä löytyy mielenkiintoista uuttakin, ja itse kyllä teen kaikkeni palatakseni sinne vielä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2023
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1414
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      876
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe