Yksi joukko

Melperi1

Maailmassa on todellakin YKSI PIENI JOUKKO, jotka ovat erään kerran mukana Karitsan häissä.

Se yksi joukko on Kristus-joukko eli ne ihmiset ympäri maailmaa, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa päättäneet lähteä seuraamaan Jeesusta. Sen joukon johtaja on Jeesus Kristus ja joukon rajat kulkevat sydämestä sydämeen.

Kuka tahansa, joka alkaa opettaa, että YKSI JOUKKO rajautuu jonkin kirkkokunnan/herätysliikkeen jäseniin, opettaa perkeleellisiä oppeja, jotka sille joukolle on opettanut itse pimeyden ruhtinas.

Niin omahyväistä ja omassa korskaliemessään lilluttelevaa joukkoa, joka uskoo tuohon saatanan tarjoamaan harhaan, OKSETTAA katsella. He haluavat nostaa itsensä lähes Jumalaksi, he halveksivat muita uskovaisia yms.

Heidän kohdallaan toteutuvat 100-prosenttisesti Raamatun sanat:

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi."
"Joka itsensä ylentää, se alennetaan."

Ehkä tiedät täällä Suomessakin jonkun tällaista oppia opettavan HARHAHÖRHÖsakin?

Mikä on PIENI joukko?

Tottakai uskovaisten määrä on koko Telluksen tallaajien joukossa selkeä vähemmistö. Sen sijaan kukaan ihminen EI PYSTY sanomaan, mitä tarkoittaa Jumalan asteikolla "suuri" ja mitä "pieni". Jumalalla on hieman eri asteikot kuin ihmisillä. Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.

32

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VL-pyhä

      Se pieni joukko on duutsonit.

    • laaksonkallu heinola

      Kalevilla hätä, älä kiellä Jumalaasi. Juhli juhannusta rauhassa ja mene vaikka seuroihin. Et sinä sieltä helluntalaisten joukosta rauhaa löydä niinkuin olet jo huomannut.

    • yujmk,

      Teitä, ylösnoussutta Jeesusta kristukseksi pilkkaavia riittää!!!
      ETTE USKO MITÄ JEEUS OPETTAA!!!:
      Matteuksen evankeliumi:
      24:5 "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta."

    • niin yksi

      Mikä on yksi joukko?
      Onko se joukko, johon sopii uudestikastajat, ilmestyksiin turvaajat, Sanan hylkääjät ja rukouksen korostajat?

    • 543210

      "Mikä onPIENI joukko?"

      Miksi joukko on pieni? Oletko melper miettinyt?

      Sananl. 14:12
      Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie.

      • Sivusta kopioin

        ***Mikä on PIENI joukko?

        Tottakai uskovaisten määrä on koko Telluksen tallaajien joukossa selkeä vähemmistö. Sen sijaan kukaan ihminen EI PYSTY sanomaan, mitä tarkoittaa Jumalan asteikolla "suuri" ja mitä "pieni". Jumalalla on hieman eri asteikot kuin ihmisillä. Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.***


      • Uskollisuus
        Sivusta kopioin kirjoitti:

        ***Mikä on PIENI joukko?

        Tottakai uskovaisten määrä on koko Telluksen tallaajien joukossa selkeä vähemmistö. Sen sijaan kukaan ihminen EI PYSTY sanomaan, mitä tarkoittaa Jumalan asteikolla "suuri" ja mitä "pieni". Jumalalla on hieman eri asteikot kuin ihmisillä. Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.***

        Mutta vaikka jotkut ovatkin olleet epäuskoisia, ei kai heidän epäuskonsa tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi?


      • Pahanohittaja
        Uskollisuus kirjoitti:

        Mutta vaikka jotkut ovatkin olleet epäuskoisia, ei kai heidän epäuskonsa tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi?

        Rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa, emme siksi, että meidät nähtäisiin koetuksen kestäviksi, vaan jotta te tekisitte hyvää, vaikka näyttäisikin siltä, että me emme selviydy koetuksesta.


      • Riitojensopija
        Uskollisuus kirjoitti:

        Mutta vaikka jotkut ovatkin olleet epäuskoisia, ei kai heidän epäuskonsa tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi?

        Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.


      • Suuririkkoja
        Pahanohittaja kirjoitti:

        Rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa, emme siksi, että meidät nähtäisiin koetuksen kestäviksi, vaan jotta te tekisitte hyvää, vaikka näyttäisikin siltä, että me emme selviydy koetuksesta.

        Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.


      • Oulun Punaniskat
        Suuririkkoja kirjoitti:

        Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.

        Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!


      • avuksitulija

        Ellei Herra olisi tullut avukseni, asuisin jo hiljaisuuden maassa.


    • epätoivoista ....

      Olisit odottanut 22 päivää,saisit viettää vuodatuksesi 10-vuotis synttärit!

      Melperi11.7.2004 11:070 SULJE
      Yksi joukko
      Maailmassa on todellakin YKSI PIENI JOUKKO, jotka ovat erään kerran mukana Karitsan häissä.

      Se yksi joukko on Kristus-joukko eli ne ihmiset ympäri maailmaa, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa päättäneet lähteä seuraamaan Jeesusta. Sen joukon johtaja on Jeesus Kristus ja joukon rajat kulkevat sydämestä sydämeen.

      Kuka tahansa, joka alkaa opettaa, että YKSI JOUKKO rajautuu jonkin kirkkokunnan/herätysliikkeen jäseniin, opettaa perkeleellisiä oppeja, jotka sille joukolle on opettanut itse pimeyden ruhtinas.

      Niin omahyväistä ja omassa korskaliemessään lilluttelevaa joukkoa, joka uskoo tuohon saatanan tarjoamaan harhaan, OKSETTAA katsella. He haluavat nostaa itsensä lähes Jumalaksi, he halveksivat muita uskovaisia yms.

      Heidän kohdallaan toteutuvat 100-prosenttisesti Raamatun sanat:

      "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi."
      "Joka itsensä ylentää, se alennetaan."

      Ehkä tiedät täällä Suomessakin jonkun tällaista oppia opettavan HARHAHÖRHÖsakin?

      Mikä on PIENI joukko?

      Tottakai uskovaisten määrä on koko Telluksen tallaajien joukossa selkeä vähemmistö. Sen sijaan kukaan ihminen EI PYSTY sanomaan, mitä tarkoittaa Jumalan asteikolla "suuri" ja mitä "pieni". Jumalalla on hieman eri asteikot kuin ihmisillä. Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.

    • hippu kasa

      P*irun pieni joukko:(melper ja kesitas).

      • .up.

        up


    • Yksi yhteinen srk

      Jokaisessa uskonliikkeessä on omat puutteensa ja hyvät puolensa. Jokaisessa on myös oikeita uskovia ja pois harhautuneita.
      Paras olisi olla soimaamatta muita, kun kuitenkaan emme tiedä kaikista kaikkea. Vain Jumala itse tuntee sydämet ja tutkii munaskuut.

      Aikuiskasteella kävijät luottavat omaan tekoonsa. Toisaalta he tekevät, kuten Jeesus teki, meni aikuisena kasteelle.
      Meitä on kehoitettu opettamaan lapsillemme uskon asiat ja luotettu siihen. Opetusta ei kuitenkaan nykyään juurikaan kodeissa anneta. Rippikoulun opetus ei riitä. Se jää ulkokohtaiseksi. Murrosikäiset eivät ole paras kohde, vaan oepetus pitäisi olla aiemmin.
      Koko elämä on uskovalle elämää Kristukselle. Hänen silmiensä alla olemme jatkuvasti. Kaikki on tiedossa, jopa ajatuksemmekin.

      Itse tulin uskoon vapaakirkon kotiseuroissa. Pyysin rukousta puolestani. Mieheni pyynnöstä olen ev.lut.n. Ollut aina, mutta käyn muuallakin joskus. Se avartaa.

      Melperin mukaan on todellakin olemassa vain yksi ainoa seurakunta kerran taivaassa, ne Jeesuksen seuraajat ja heitä on joka puolelta Tellusta.
      Ei pidä korottaa omaa asemaansa. Kaikilla puhdassydämisillä on sama mahdollisuus.

    • jhgtfdre

      siinä ryhmässä ei ole ylösnuossutta Jeesusta kristukseksi pilkkaavia uskovaisia:
      Matteuksen evankeliumi:
      24:5 "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta."

    • Raamattu ei opeta, että voidaan opettaa millä tavalla vaan. Vaan sanoo näin:
      Room.16:17 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
      18 Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.


      Matt.28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
      20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

      • Kysyväinen sisar

        Weha - pidätkö Vl:iä Kristus uskoisina ?


    • 30+33

      ## Raamattu ei opeta, että voidaan opettaa millä tavalla vaan.##

      Vai ei:

      20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.

    • Aivan, täytyy opettaa koko totuutta, eikä helluntailaisia harhoja yhtään.

    • Melperi 1 pienestä joukosta, lopunaikana:

      "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk.18:8).

      • etsivä-xx

        kyllä Jeesus sitä uskoa löytää koska:
        Matt. 24:22

        Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään.


    • 44+33

      Weha ! Palaa vaan takaisin uskovaisten joukkoon! Turhaan viihdyt siellä epäuskoisten joukoissa! Et voi taistella tutkainta vastaan!

      • mitenkä se

        Onko se se tutkain jolla lessut sitä nuorta pyllyä metsästää.


    • Syntiasuja

      Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.

      • niiihkö

        Niinkö se Voittonen lohdutti niitä lasten höylääjä. Kyllä kai nää diiät et se on niil GENEETTISTÄ. Ne todella tekee sitä koska eivät muuta voi.


    • Ristiinnaulittu

      Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. [

    • Tuksu...

      Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle.

    • Room.

      Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.

    • Samahenki

      Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama.

    • älä älä älä

      Kuule häistä ja lampaista puhu lestoille. Vaihattavat vielä sen nulikan persensilmän lampaan tuhkaluukkuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      173
      1445
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1039
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      660
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe