Kolminaisuutta

Sinapinsiemen

"Jos Jeesus oli jumala, niin MIKSI hän rukoili ja MIKSI hän rukoillessa katsoi kohti taivasta???? "
"Miksi Jeesus sanoi, että Jumala on häntä suurempi, JOS hän itse oli Jumala??? "
-Oli ottanut orjan osan ja sanoi rukoili tuossa osassa

Käännös 27.6.2014 10:46: ""Jeesuksen jumaluutta ei kukaan kiistääkään. Esim.:
Jesaja 9:6 - ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” ""
-Miksi olet lahkosi jäsen ? Se kiistää jumaluuden, matkimalla emolahkonsa raamatuntutkijain perustajan aloitteesta adventisteja, sanoo Jeesusta Mikaeliksi.

"Raamatun mukaan Jeesus ei kuitenkaan ole ”Kolmiyhteinen Jumala”..."
-Kolmiyhteisyys kertoo käännökselle(kin) kuinka eräiden jakeiden välillä ei ole ristiriitaa, vaikka saattaa ensi näkemältä siltä tuntua.
Käännös 30.6.2014 15:01 " Entä "Pyhä Henki"... "Kaikkivaltias"... Raamatun tekstin mukaan?!? "
-Kastekäskyssä kastetaan "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Miksi kastettaisiin enkelin nimeen ? Miksi kastettaisiin sähkönkaltaisen voiman nimeen ? Nimi -sanan yksikkömuoto tarkoittaa osoittaa että on yhdestä ja samasta asiasta kysymys, Jumalasta.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16.

      .

    • Olet harvinaisen oikeassa

      MATT.28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen


      Kolme persoonaa mutta vain yhteen nimeen

    • Dementree

      >>
      Kastekäskyssä kastetaan "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Miksi kastettaisiin enkelin nimeen ? Miksi kastettaisiin sähkönkaltaisen voiman nimeen ?
      >>
      Raamattua lukemalla tuokin asia olis aika selvä.
      Ei tuossa lue:
      "Isän, enkelin ja Pyhän hengen nimeen".

      Jeesuksen nimessä kastaminen merkitsee tätä:

      Kastettavan täytyy uskoa ja tunnustaa seuraavat asiat:
      Jeesus on Jumalan ainosyntyiinen Poika.
      Jeesus on Jumalaa alempi.
      Jeesus on ihmiskunnan Lunastaja.
      Jeesus on Jumalan Valtakunnan kuningas.

    • Käännös

      Nimimerkki ”Sinapinsiemen” kirjoitti 1.7.2014 12:34:

      ”MIKSI hän rukoili ja
      MIKSI hän rukoillessa katsoi kohti taivasta???? "
      "Miksi Jeesus sanoi
      Miksi kastettaisiin” jne...

      Olisi ehkä parempi arvostaa ja yrittää toimia Jeesuksen opetusten mukaisesti...

      ...kuin asettaa kyseenalaiseksi se miksi Jeesus sanoi niin.

      Jeesuksella oli Jumalalta saatu valtuutus toimia Isänsä tahdon mukaisesti.

    • Käännös

      Katekismus; Ensimmäinen uskonkohta; 12;

      ”Minä uskon Jumalaan,
      Hän on kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki.”

      Tämähän on OK,... siis... ” Minä uskon...”

    • steven.harrod

      Opillisesti Jehovan Todistajat lienee lähempänä totuutta.Toisekseen heidän kokouksissaan pysyy järki päässä eikä kokouksissa ole älyvapaata melskaamista kuten hellareilla.Tulee aika vaivaantunut olo meinaan vapaasuuntien jumalanpalveluksissa!Siellä on meno kun suljetulla osastolla!

    • jt mies

      MATT.28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Hyvä " totuusvoittaaaina " raamatun kohta.

      Kuka tätä lähetyskutsua toteuttaa tänään maailmanlaajuisesti kaikkien jäsentensä voimalla ja tekee sitä päätehtävänään tässä maailmassa ?

      Onko hyödyllisenpää kiistellä tulkinnasta ja olla toimeton kutsun suhteen ?
      Tällaisia oli myös Jeesuksen aikana.

    • tosiasiJa

      Jumala on Jeesusta suurempi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      878
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe