Uni 30.4.2015 aamulla
Tulin erään tuttavani ravintolaan vieraaksi ja tiesin että sinne tulisi suuret juhlat. Se ei sijainnut taaskaan missään stadissa, vaan jossain epämääräisellä alueella keskellä Suomea. Tultiin ikään kuin edellisenä päivänä sinne.
Järjestyksenvalvonnan ammattilaisena heti kiinnitin niihin turvallisuusasioihin huomiota, enkä esimerkiksi välittänyt niinkään sen paikan juhlatilasta ym. tarjonnasta.
Paikalle oli saapunut kaksi todella vanhaa portsaria, heidän iästään en osaa sanoa kuin että he olivat lähempänä sataa vuotta kuin minun viittäkymmentä. Kuitenkin molempien olemuksesta kuvastui äärimmäisen luja oikeudenmukaisuus ja ammattimaisuus, sekä se auktoriteetti. Sen kyllä heti huomasi heistä. He olivat lempeitä ja asiallisia, muita kunnioittavia.
Sitten kiinnitin huomiota heidän narikkatilaan, joka oli niin suuri että luulin sen olevan joku juhlasalin tapainen isohko kabinetti. Nämä portsarit kokosivat sinne juuri narikkatelineitä ja kiinnittivät narikkalappuja paikoilleen. Katselin narikkalappuja, kun homma oli kesken ja kysyin että hei paljonko tänne oikeen mahtuu porukkaa? He sanoivat ettei he taida vielä itsekään tietää mutta nyt on tossa menossa narikkalappu jossa oli numerona jo yli 10 tuhatta ja heillä oli työ vasta alullaan.
Ystäväni sanoi että Jarmolla on pitkä kokemus järjestyksenvalvonnasta ja kaikki kouluttajakoulutuksetkin käytynä, että se vois auttaa teitä jossain vaiheessa. Kaksikko ilahtui ja sitten he ottivat kopion minun jv-kortista. Kysyin että mihin aikaan tulen, johon he vastasivat että tule jo heti aamusta, vaikkapa kahdeksalta tai viimeistään yhdeksältä.
Tähän uni päättyi, joten taidetaan mennä jo todella lähellä sitä hetkeä!
Juhlapaikan narikkaa jo valmistellaan profetia
7
58
Vastaukset
- Tuulah
Aamen Jarmo aamen. tule Herra Jeesus.
- Pårtsari_
http://www.nostot.fi/browser/rss/686424/MlN6ZSAyU2Z5IDJTemYgMlN6ZyAyU2V5IDJTZFUgMlN6aiAyU3prIDJTYWkgMlN6bSAyUzZ
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061717163325_uu.shtml
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/jengilaisia-yha-useamman-ravintolan-portsareina/607489/
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/karajilla-syyton-hovissa-syyllinen-ex-vartijalle-raju-tuomio/4659762Mitäs tarkoitushakua tällä spämmisikermällä oli? On katos toisenlaisiakin näkemyksiä turva-alalta. Itse olen koko 2000 luvun taistellut jengiläisiä portsareita vastaan tai muuten väkivaltaa vastaan. Ne vaan harvoin saa huomiota koska lehdistölle kelpaa mieluummin sensaatio kuin alan kehittäminen.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mtv-selvitti-turvallisuusalaa-rikkeita-paivittain/2795178
- Suikaleita
Onko yhtään maalisuikaletta esittää profetian tueksi?
- NäilläMennäään
Profetaakllinen uni Jarmolla.
- sinettisormus1
Aamen Jarmo, unellesi, Aamen. Tuota malttamattomana odotamme!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad871400- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että374834- 153804
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124717- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 57611
