Osa messiaanisista ei pidä Jeesusta Jumalana eikä syntien sovittajana vaan tavallisena tallaajana.
Tiitus:
1:13 Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi
1:14 eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin.
Ei eksytä nyt!
Raamattu varoittaa Artoa!
12
<50
Vastaukset
- TurhaVaroitella
Tuo on totta. Messiaaniset eivät ole kristittyjä. Eivät he ole juutalaisiakaan, vaan kyseessä on täysin tuulesta temmattu valheuskonto, eräs "viimeisten aikojen eksytyksistä", kristinuskon vastaisen vapaamuurari-helluntai-uususkonnon eräs haara.
Kuten voimme tälläkin foorumilla havaita, kyseessä on samaten juutalaisvastainen, ylimielinen, juutalaisia kunnioittamaton, fasistinen uskonsuunta. Helluntailaisuus vaikuttaa vahvimmin USA:n etelävaltioiden äärioikeistolaisella, rasistisella, nk. raamattuvyöhykkeellä.
Helluntailaisuuden perustajat, Charles Parham kavereineen, olivat vapaamuurareita, sekä myös Ku Klux Klanin täysivaltaisia jäseniä. Tätä helluntailaiset itse eivät koskaan kerro.
Ei kannata varoitella ketään. Messiaanis-helluntailaiset tietävät, mitä tekevät. Heidän uskontonsa on niin selkeästi kristinuskon ja UT:n oppien vastainen, etteivät he vahingossa ole tuohon "eksyneet". Kyseessä on ollut valinta.- KTSEiKirj
Soffixiina on oikees.
1900-luvun alussa tää lössi toi kantansa esiin paljon suoremmin kuin nyt.
Saksan herätyskristillisen elämän vaikuttajiin kuului Gustaf Friedrich Nagel (1868-1944), joka oli Vapaan evankelisen kirkon pastori, Allianzblatt -lehden päätoimittaja ja kirjailija. Nagel kirjoitti jo vuonna 1896 teoksen ”Suuri taistelu”, jossa hän näkee koko kristillisen seurakunnan olevan taistelussa ”juutalaisuutta” vastaan, jota hän näkee liberaalissa, lihallisessa ja valtiokirkollisessa kristillisyydessä. Juutalaisuus oli synonyymi sosialismille, ateismille, epärehellisyydelle ja tuomittavalle ajattelulle. Vapaakirkkojen puhujat usein nimittivät luterilaista ja katolista kirkkoa ”juutalaisiksi” arvostellessaan niiden maallistumista.
Natsit toteuttivat perhearvojaan niin, että suurin osa julkisen sektorin naispuolisista työntekijöistä irtisanottiin ja naisten roolia muutenkin rajoitettiin. Naisen paikka oli kotona. Tämä sai suuret kehut vapailta kirkoilta. Veljesseurakunnan lehti Die Tenne kirjoitti, että ”naisten ja miesten tasa-arvo on juutalaisen hengen perverssi tuote. - 07589
4.5.2014 18:29
Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys? - KTSEiKirj
Sanamies
26.1.2005 11:09
oikealla nimellä arska
Tai veri lirisee
Sanamies
30.12.2004 16:17
oikealla nimellä arska
Tai veri lirisee
Sanamies
29.12.2004 20:11
Oikealla nimellä arska
Tai veri lirisee ja pian.
Sopikoo sinulle se tapaaminen että saamme tämän nimi asian oikeaan päivä järjestykseen?
Sanamies
5.3.2005 21:29
Kirjoita oikealla nimellä
tai veri lirisee
Sanamies
30.12.2004 19:54
oikialla nimellä arska tai veri lirisee
Ja voitko saapua sopimaan tämän nimi asian ihan kahden kesken?
Sanamies6.10.2011 22:220 SULJE
Kirjoitahan kts oikealla nimellä tai mene sitten sinne mistä olet tullutkin (persereijästä).
Sanamies13.4.2013 22:20-22 SULJE
Mene sinäkin vaan sinne mistä olet tullutkin (persereijästä) Tai Saunan takana on tilaa tuollaisille
Sanamies16.10.2011 23:120 SULJE
Ei ole ja kirjoitahan oikealla nimellä tai veri lirisee.
Sanamies17.3.2012 20:530 SULJE
Kirjoittelehan kts oikeilla nimillä tai veri alkaa liristä.
Sanamies19.3.2012 11:020 SULJE
Kirjoitahan oikealla nimellä kts tai veri alkaa liristä.
Sanamies19.3.2012 15:180 SULJE
Kitjoitahan oikeilla nimillä kts tai veri lirisee.
Sanamies19.3.2012 17:38-1 SULJE
Kirjoittelehan kts oikeilla nimillä tai veri lirisee.
Sanamies20.3.2012 16:020 SULJE
Kirjoittelehan kts oikeilla nimillä tai veri lirisee
Sanamies21.3.2012 07:570 SULJE
Kirjoita kts oikeilla nimillä tai veri lirisee. - KTSEiKirj
Sanamies
26.1.2005 11:09
oikealla nimellä arska
Tai veri lirisee
Sanamies
30.12.2004 16:17
oikealla nimellä arska
Tai veri lirisee
Sanamies
29.12.2004 20:11
Oikealla nimellä arska
Tai veri lirisee ja pian.
Sopikoo sinulle se tapaaminen että saamme tämän nimi asian oikeaan päivä järjestykseen?
Sanamies
5.3.2005 21:29
Kirjoita oikealla nimellä
tai veri lirisee
Sanamies
30.12.2004 19:54
oikialla nimellä arska tai veri lirisee
Ja voitko saapua sopimaan tämän nimi asian ihan kahden kesken?
Sanamies6.10.2011 22:220 SULJE
Kirjoitahan kts oikealla nimellä tai mene sitten sinne mistä olet tullutkin (persereijästä).
Sanamies13.4.2013 22:20-22 SULJE
Mene sinäkin vaan sinne mistä olet tullutkin (persereijästä) Tai Saunan takana on tilaa tuollaisille
Sanamies16.10.2011 23:120 SULJE
Ei ole ja kirjoitahan oikealla nimellä tai veri lirisee.
Sanamies17.3.2012 20:530 SULJE
Kirjoittelehan kts oikeilla nimillä tai veri alkaa liristä.
Sanamies19.3.2012 11:020 SULJE
Kirjoitahan oikealla nimellä kts tai veri alkaa liristä.
Sanamies19.3.2012 15:180 SULJE
Kitjoitahan oikeilla nimillä kts tai veri lirisee.
Sanamies19.3.2012 17:38-1 SULJE
Kirjoittelehan kts oikeilla nimillä tai veri lirisee.
Sanamies20.3.2012 16:020 SULJE
Kirjoittelehan kts oikeilla nimillä tai veri lirisee
Sanamies21.3.2012 07:570 SULJE
Kirjoita kts oikeilla nimillä tai veri lirisee. - KTSEiKirj
Sanamies
26.1.2005 11:09
oikealla nimellä arska
Tai veri lirisee
Sanamies
30.12.2004 16:17
oikealla nimellä arska
Tai veri lirisee
Sanamies
29.12.2004 20:11
Oikealla nimellä arska
Tai veri lirisee ja pian.
Sopikoo sinulle se tapaaminen että saamme tämän nimi asian oikeaan päivä järjestykseen?
Sanamies
5.3.2005 21:29
Kirjoita oikealla nimellä
tai veri lirisee
Sanamies
30.12.2004 19:54
oikialla nimellä arska tai veri lirisee
Ja voitko saapua sopimaan tämän nimi asian ihan kahden kesken?
Sanamies6.10.2011 22:220 SULJE
Kirjoitahan kts oikealla nimellä tai mene sitten sinne mistä olet tullutkin (persereijästä).
Sanamies13.4.2013 22:20-22 SULJE
Mene sinäkin vaan sinne mistä olet tullutkin (persereijästä) Tai Saunan takana on tilaa tuollaisille
Sanamies16.10.2011 23:120 SULJE
Ei ole ja kirjoitahan oikealla nimellä tai veri lirisee.
Sanamies17.3.2012 20:530 SULJE
Kirjoittelehan kts oikeilla nimillä tai veri alkaa liristä.
Sanamies19.3.2012 11:020 SULJE
Kirjoitahan oikealla nimellä kts tai veri alkaa liristä.
Sanamies19.3.2012 15:180 SULJE
Kitjoitahan oikeilla nimillä kts tai veri lirisee.
Sanamies19.3.2012 17:38-1 SULJE
Kirjoittelehan kts oikeilla nimillä tai veri lirisee.
Sanamies20.3.2012 16:020 SULJE
Kirjoittelehan kts oikeilla nimillä tai veri lirisee
Sanamies21.3.2012 07:570 SULJE
Kirjoita kts oikeilla nimillä tai veri lirisee.. Ei kaikki "kristitytkään" pidä Jeesusta Jumalana. On Juutalaisia jotka ei hyväksy Israelin valtiota ennen kuin Messias tulee.
- KTSEiKirj
"Ei kaikki "kristitytkään" pidä Jeesusta Jumalana."
Nyt ei puhutakaan sun saakelin kajahtaneesta laitalahkostas.
Tiitus...
Titus Flavius Caesar Vespasianus Augustus (synt. Titus Flavius Vespasianus, myöh. Titus Flavius Caesar Vespasianus, yleisesti Titus) (30. joulukuuta 39 – 13. syyskuuta 81) oli Rooman keisari joka hallitsi 24. kesäkuuta 79 – 13. syyskuuta 81. Hänet muistetaan varsinkin Jerusalemin tuhoamisesta vuonna 70- EdesJotainLohtuuHei
No onneks hää ei ehtiny olla krisu. Roomalaispakana oli, ellei Pyhä Pietari, tai apostoli Johannes ollut pitänyt kiirettä.
Titus Flavius meni roomalaisten manalaan, mikä se sitten on ollutkin.
- Itse_aloita_ja
Itse aloita ja itse vastaa, toki voi samanmieliset olla kyseessä tässä myös, ja onko juutalaisuudesta, todennäköisesti ei, ja juutalaiset Jeesuksen kieltäjät voivat aloittajaan yhtyä myös, niin surullista kuin onkin, mutta tässä ajassa ihan yhtä todennäköistä kuin Jeesuksen ristiinnaulitseminen noin kaksi vuosituhatta sitten, ja mitä tästä kaikesta sitten tulisi totuutta rakastavan ihmisen ajatella Jeesuksessa tai ilman Jeesusta? Raamatussa on totuus Jeesuksesta ja emme tarvitse ihmisten todistuksia tässä keskeisimässä kysymyksessä varmuudella keneltäkään ihmiseltä, sillä Jeesus itse todisti tästä ajasta että on kuin Nooan ja Sodoman ja ihmisenä kuka ei tätä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä ja Isä Jumala Jeesukessa tahtoo jokaisen ihmisen pelastaa Golgatan ristillä vuodattamansa veren kautta, näin se evankelimi menee, eikä ole sidottu meidän ihmisten uskomuksiin tai uskokaan lainkaan, toki henkilökohtaisesti kenen nimi on kirjoitettu Jumalan Elämänkirjaan, on tietysti hyvä ymmärtää, että Jeesuksessa Jumala Isänä tahtoo se siellä pysyvän vakaasti myös Jeesuksen tulemukseen, joten ei kenenkään ihmisen kannata koskaan luovuttaa Jeesuksessa vaan korottaa katseensa taivasta kohti kun näkee Herran päivän lähestyvän, kuten selvästi tämä kaikki nähdään varmuudella, eikä kukaan ihminen voi sitä mitenkään estää koskaan, ja tässä on hyvä toivomme, Jeesuksen sanoissa ja ilmoituksessa eli Jumalan profetiassa.
- Mitä_ihmisenä_tahdomme
On tietysti aivan eri kysymys kuin se, mitä Jumala Isänä Jeesuksessa tahtoo ristiään kantavalta seuraajalta, mutta aloittajalle, tämä lienee vielä aivan liian vaikea asia, mutta muutoin lukijoissa voi olla tuhansia hyvää Jumalan profetiaa saavia myös tässä asiassa, näin se menee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643315Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433127- 432508
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1112406- 311933
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851435- 391300
- 821169