Miksi natsit polttivat kirjoja?

ElokuvaKirjavaras

Itse elokuva, "Kirjavaras", ei aivan suoraan liity juutalaisiin, tosin elokuvassa esiintyy myös juutalaisaihe, saksalaisen perheen piilotellessa juutalaismiestä kellarissaan.

Kirjarovioiden kohdalla noin yleisesti aihe liittyykin sitten juutalaisiin, sillä juutalaiset ovat aina olleet kirjoja haalivaa väkeä ja rovioilla poltettiin paljon juuri juutalaisten kirjoja. Olenpa kuullut, että tuolloin paloivat myös juutalaisten vanhat sukutaulut, Aatamista Tevje Maitomieheen.

Elokuvan "Kirjavaras" aihe oli lähinnä siinä, että natsien polttaessa rovioilla kirjoja, muuan nuori tyttö saa kirjallisuusvimman ja alkaa salaa "varastaa" ja lainailla kirjoja, muuailtakin yhteiskunnan tukipylväiltä.

Ketjun aihe on tämä: MIKSI NATSIT POLTTIVAT KIRJOJA?

Ymmärrän, että tuollaisen aatteen tultua valtaan, epäilemättä nk. vastapuolen, - tässä tapauksessa kommunistisia - kirjoja poltettaisiin, mutta natsit pistivät roihuten KAIKKI KIRJAT!

Pohdin tätä kysymystä kävellessäni bussipysäkiltä kotiin.

Tuumin, että kenties kyseessä oli "menneisyyden polttaminen", uuden, jalon aatteen noustua valtaan (haistakaa ite!). Mitään täysin järkevää ja loogista syytä, nimenomaan KAIKKIEN kirjojen rovioille en kylläkään keksinyt.

Jos ketkä, niin forkan juutalaiset saattaisivat tietää vastauksen tähän kysymykseen.

Ilman hyvää kirjallisuutta ihminen menettää paljon, itseasiassa koko sielunsa. Hän altistuu vain maailman villihengille ja ne jättävät ruman jäljen.

Tästä pääsemmekin aiheeseen "vanha suomalainen kirjallisuus". Jotakuinkin lähes kenenkään, vuoden 1940 jälkeen syntyneen suomalaisen kirjailijan teokset eivät, ainakaan omasta mielestäni, ole lukemisen arvoisia, eli sivistäviä. Itse katson, että viimeinen kelvollinen oli Veikko Huovinen. Siitä taaksepäin kelaten (ei ikäjärjestyksessä) löytyykin sitten monenlaista, kuten Aleksis Kivi, Ilmari Kianto, Aapeli, eli Simo Puupponen, Joel Lehtonen, Juhani Aho, Kirsi Kunnas, Elias Lönnrot: Kalevala. Kanteletar on himppa rivo teos.

Petroskoilaiset (Aunuksen livvin kielellä) Santtu Karhu & Talvisovat (Talvitakit): Cibi-cibi linduine:
https://www.youtube.com/watch?v=RA9fT4jXkRI

Venäläisistä kirjailijoista puhumattakaan, kuten esim. Nikolai Gogol ja Anton Tsehov.

Näitä suosittelen iltalukemistoksi. Et jää mitään paitsi jos jätät Salkkarit väliin, vaan pikemminkin: sielusi puhdistuu.

Juutalaisethan ovat kirjallisuutta ymmärtävää väkeä, joten aihe sopii täysiään tälle foorumille .

6

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuskinpa noin asiallista pohdiskelua kukaan moittii.

      Yksi kirjojen hävittämistoimi oli myös Aleksandrian kirjaston tuhoutuminen tai tuhoaminen.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandrian_kirjasto

      Juutalaiset ovatkin usein piilottaneet kirjoituksia ilmeisesti toivolla, että kunhan aikakausi muuttuu, ne löytyvät ja kertovat sitten aikansa ajatuksista ja tapahtumista. On aina mielenkiintoista tietää menneestä.

      Kuten esim. Kuolleenmeren kääröt, jotka odottivat löytäjäänsä siihen saakka, kunnes Israel perustettiin uudelleen.

      • qwerasd

        Juutalaisuuteen kuuluu myös käytöstä poistettujen uskonnollisten kirjojen ja tekstien poistaminen käytöstä.

        A genizah (or geniza; Hebrew: גניזה "storage"; plural: genizot or genizoth or genizahs)[2] is a storage area in a Jewish synagogue or cemetery designated for the temporary storage of worn-out Hebrew-language books and papers on religious topics prior to proper cemetery burial.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Genizah
        http://en.wikipedia.org/wiki/Cairo_Geniza


    • Kirya
      • ElokuvaKirjavaras

        Kiryat, eli "kirjat" tarkoittaa käsittääkseni "kylää". Kibbutz Kiryat Anavim tarkoittaa Viinirypälekylää ja on tietääkseni käännös viereisen arabikylän nimestä Abu Gosh.

        "Käsittääkseni ja tietääkseni". Olen aina tarkka väitteissäni.

        Mainittu elokuva Kirjavaras tulee taas tänään Mtv3 Total, CMoreHits- kanavalta, klo 21.


    • RauhojenKaupunki

      Eikös Ir ole vanha sana ja tarkoita kaupunkia? Jerushalajim, Ir u shalajim, "rauhojen kaupunki". Monikollinen sana.

    • ElokuvaKirjavaras

      Katsoin eilen uusintana mainitun elokuvan. On tosi hyvä. Nyt toiseen kertaan katsottuna, elokuvan eräänlainen juutalaisuusaihekin nousi enemmän pintaan.

      Elokuva alkaa ja sen läpi kulkee mieskertojan ääni. Ensihämmennykseltään ei ehkä käsitä, kuka on kertoja. Kertoja on Kuolema, "Viikatemies".

      Tosi älykäs leffa. Jotta leffan kunnolla tajuaa, se tulee katsoa moneen kertaan, siinä on niin paljon myös eräänlaista "piiloviestiäkin", joita jokainen ei ymmärrä. Se jättää myös jotkut kohdat arvattaviksi, kuten keitä Lieslin ottovanhemmat mahdollisesti, todellisuudessa olivat. Itse elokuva ei sitä kerro.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1258
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      814
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      674
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      245
      585
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      308
      578
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      540
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    Aihe