Seitsemän vuosikymmentä sitten Saksassa vainottiin juutalaisia äärimmäisen julmasti, samoin myös joitakin toisia ryhmiä. Juutalaiset pyrittiin eristämään yhteiskunnasta, vaikka olivat asuneet Saksassa ja noissa muissa Saksan valloittamissa maissa pitkään. Tämän lisäksi Saksa käynnisti tuhoamiskampanjat ja pyrki estämään juutalaisia pakenemasta.
Nyt Saksa tahtoo ottaa vastaan pakolaisia lähinnä islamilaisista maista, sillä tahdotaan työvoimaa, ja onko vastaanottamisessa myös kyse tahdosta auttaa pakolaisia jostain syystä, sitä voi jokainen myös arvioida.
Saksa seitsemän vuosikymmentä sitten juutalais-vainojen aikaan oli myös hyvää yhteistyötä tekevänä Israelin luvatun maan ja Jerusalemin islamilaisen johtajiston kanssa, ja antoivat Berliiniin toimipaikan ja muutakin tukea nykyisten palestiinalaisten johtajalle, kuten Jerusalemin islamilaiselle muftille.
Haluaako Saksan nykyjohto islamilaisen uskonnon leviämistä Eurooppaan ja Saksaan vai onko tämä uskonnon näkökulma tässä asiassa ihan sivuseikka vailla merkitystä?
Saksa tahtoo ylläpitää Israelin juutalaisiin hyvät suhteet.
Voisiko Saksa ja Eurooppa ottaa vastaan palestiinalaiset, ettei heidän tarvitsisi vainota juutalaisia siellä Israelin pyhällä ja luvatulla maalla? Mielestäni tätä kannattaisi vakavasti harkita, ja jos palestiinalaiset ovat niin kovin vainottuja uhreja siellä ja gazalaiset varsinkin, niin hyvä, jos heille löytyisi rauhallisempia asuinalueita Euroopasta, ja näin rauha ja turvallisuus myös paremmin voisi olla Israelin juutalaisilla.
Äärettömän suuri ero näissä!
46
171
Vastaukset
- Myöskään.Suomi
ei tahtonut Saksan natsihallinnon aikaan vastaanottaa juutalaisia pakolaisia vaikka todella henkensä edestä siihen pyrkivät ja laivalla saapuivat Suomeen turvapaikkaa hakemaan.
Nyt on Suomella islamilaisten pakolaisten suhteen erilainen näkökulma vaikka todellista vainoa ja hengen uhkaa ei aina tulijoilla olisikaan vaan ihan avoimesti myöntävät että tahtovat parempaa taloudellista tulevaisuutta, ja tietysti tämäkin ymmärrettävää, ja suomalaisia myös mennyt Ruotsiin ja muuallekkin tästäkin syystä, missä vain tahdotaan vastaanottaa ihmisiä työvoimatarpeeseen tai muista syistä. Tietysti todellisuudessa Suomessa on pulaa työpaikoista eikä työntekijöistä ellei sitten työnantajat tahdo nimenomaan halpatyövoimaa.
Tietysti on aina hyvä antaa turvapaikkaa sitä todella tarvitseville, mutta jos tulivat ovat itse syyllistyneet rikoksiin toisia ihmisiä ja omaa esivaltaansa vastaan taistelemaan aseilla, niin tässä tapauksessa kyllä en olisi mikään sinisilmäinen lainkaan, sillä historiassa tapahtuneet voivat helposti toteutua myös tulevaisuudessa ja jos pakolaiset eivät ole lainkuuliaisia esivallalleen olleet lähtömaissaan, niin enpä juuri uskoisi sitä heidän olevan niissäkään maissa mihin menevät, ja varsinkin jos on tarkoituksena siinä saapumismaassa muodostaa omia ryhmiä omine perinnelakineen ja samalla ei välttämättä pidetä maahansaapujamaan lakejakaan kovin tärkeinä noudattaa uskonnollisista tai muista syistä. - Miten.kristityt
Suomessa ja Euroopassa kokivat juutalaisvainot ja mahdolliset turvapaikanhakijat, jos pystyivät niihin vaikuttamaan?
Entäs tässä nykyisessä tilanteessa, jossa monet pakolaiset ovat islam-uskoisia.
Toki näemme kristittyjen keskuudessa erikoista ilmiötä, kun vainotaan taloudellisesti niitä ryhmiä, jotka tahtovat pitäytyä Raamatun ilmoituksessa ja Jumalan tahdossa, ja saman aikaisesti nämä vainoavat ryhmät kutsuvat islamilaisiakin veljikseen, ja tosi mielenkiintoista tällainen kristillisyys ja hyvin valtauskonnossa nähtävissä hyvin selvästi, toki monia asioita tapahtunut myös näissä samoissa kristillisissä piireissä ja hyvin selvästi toiset tahtovat pyhittyä ja toiset taas liberalisoituneet paljolti ja ikäänkuin humanistista uskonto opettavat sen Raamatullisen juutalaisuuden tai kristillisyyden sijaan eli siis selvästi Jumalan opetus hyljätty ja sen sijaan on tuotu humanistista hapatusta.
Tietysti tämä on nähtävissä kaikessa sekulaarisuuden saadessa enemmän sijaa hyvältä Jumalan ilmoituksen esilläpitämiseltä, toki salassa myös kristillisissä laitoksissa ja muissa on selvästi tapahtunut järkyttävän pahoja asioita salassa ja hyvässä yhteistyössä yhteiskunnan kanssa, ja vasta nyt näitä on esille tullut ihan koko Euroopassa.
Juutalaisuus tähän avaukseen liittyy tietysti nimenomaan eri uskontokuntojen käytännön suhtautumisen mukaan juutalaisuutta kohtaan, ja islamissa selvästi hyvin huonoa nähty ihan vuodesta 1948 ja myöhemmin myös. - Enpä.ihmettelisi
lähitulevaisuuden suhteen, että todella mullistavaa voisi alkaa tapahtumaan.
- Tahtooko.islamin
edustajat ja johtajat ja arabijohtajat Israelin juutalaisvaltion tuhoutumista vain niinsanotun palestiinalaisvaltion syntymistä, ja niinsanotuilla palestiinalaisilla pakolaisilla, joita kuitenkin on vähän kun sitä vertaa kaikkialla olevien islamilaisten lukumäärään Euroopassa ja kaikkialla, ja tästä voidaan vetää se johtopäätös, että halutessaan islamilaiset maat jo ihan omasta uskonnollisesta veljesrakkaudesta olisivat voineet integroida palestiinalaispakolaiset omiin kansakuntiinsa moneen kertaan ja täydellisesti, vai tahdotaanko tätä ylläpitää todellisuudessa, kuten myös Israelin juutalaisvaltion tuhoa edelleen, ja Jerusalemin valloituksesta islamilaisten johtajien toimesta esilläpidetään myös Egyptissä muslimiveljeskunnan toimesta ja Iranin uskonnollisten johtajien taholta. Samoin tietysti näitä islamilaisia ryhmiä on kaikissa noissa Lähi-idän maissa.
ISIS muunmuuassa ylistään palestiinalaisten puukkohyökkäyksiä Israelin juutalaisia vastaan, ja samoin hamas, ja tietysti muissakin islamin uskonnon jihad-sotureissa lienee tätä samaa paljolti, vaikka eivät tietysti nämä uutiset tänne Suomeen yleensä saavukkaan ainakaan YLE:n kautta pääsääntöisesti, mutta hyvä että edes vähäisessä määrin, jotta voi ymmärtää näitä asioita totuudellisesti, eikä humanistisen suvaitsevaisuuden mukaan, jossa islam nähdään rauhanuskontona tai muuta tällaista totaalisen valheellista tässä Israel-islamin viha-jihad liikkeet juutalaisia vastaan asetelmassa, ja todellisuutta, kuten nähdään, eikä sitä tule peittää vaan esille tuoda, vaikka toivookin koko maailmaan rauhaa kuten missit voi esittää myös kisoissaan viihteellisesti.
Kannattaa suomalaisten myös tutustua siihen miten ISIS ja muut ääri-islamilaiset ryhmät toimivat ja sitten miettiä keitä tahtovat kutsua veljikseen, ja varsinkin erilaisilla kristillisillä johtajilla on erityisen suuri vastuu tässä Jumalan edessä, vaikka jumalansa ei olisikaan todellisuudessa Jeesuksen Isä ja Jumala, vaikka näennäisesti voisi ollakin, jos edustamansa kristillisen suunnan peruskirjat näin esittävät, mutta käytännössä sydämissä on rakkaus ihan eri herraan. - Älkää.väärin
tulkitko kirjoitustani, sillä en vihaa sinänsä mitään uskontokuntaa enkä ketään ihmistä, en vain voi hyväksyä valheellisia esityksiä erilaisista uskonnollisista asioista enkä tahdo hyväksyä niitä myöskään yhteiskunnassa, jossa ei toimita Jumalan tahdon mukaan, ja Jeesuksen opetuksien on juutalaisuudessa ja kristillisyydessä ja kaikkien ihmisten elämässä aina parasta, ja tarkoittaa ristinsä kantamista ja Isän Jumalan tahdon tekemistä, kuten se Raamatussa esitetty itsensä kieltämisenä ja ei oman edun ajamisena vain.
- Toki.ymmärrän
ihmisenä ulkokultaisuuden ja varsinkin niiden keskuudessa jotka omaa etuaan ajavat ja eivät välitä Jeesuksen evankeliumista. Näin se menee ja on mennyt ihan Aadamista asti.
- Olen.vakaasti
sitä mieltä, että kaikissa ihmisten toiminnassa on loppujen lopuksi kyse siitä, ketä ihminen rakastaa ja palvelee, ja vaikka ei itse sitä lainkaan tiedostaisi, niin aina on kyse ihmisen toiminnassa mitä tärkeimmässä määrin henkivalloista, sillä maailmassa on valkeus ja pimeys, ja totuus ja valheet, ja rakkaus ja rakkaudettomuus, ja hyvä ja paha, ja näin se menee ihan totuudellisesti, toki ei ihminen näitä asioita voi yleensä ymmärtää, sillä edellyttää pyhittymistä totuudessa eli Jeesuksessa eli Jumalassa eli Pyhässä Hengessä.
- Jeesuksen.armo
myös on kaikessa maailmassa ja rukoili "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät". Näin se menee myös nykyään toivottavasti kun maailmansodat tulevat ja menevät, ja samoin kaikki muut asiat, joita täällä tapahtuu vaikka ihminen itse esiintyy ongelmiensa ratkaisijana hyvin mielellään, ja ovatko ongelmat poistuneet, jokainen voi tätä tutkia ja päätyä siihen, miten saa tätä ymmärrystä Jumalalta tai vastapuolelta.
- Jeesuksella.kaikki.valta
taivaassa ja maan päällä. Ihmisten tulee pyhittyä Jeesuksessa ja olla Isän rakkaita lapsia, eikä tämän maailman vihan ja mammonan ja valheen isän lapsia. Evankeliumi kehottaa parannukseen vielä uudestisyntymätöntä ja uudestisyntyneitä palvelemaan Jeesuksen Isää ja Jumalaa uskollisesti ja rakastamaan kaikkia lähimmäisiä, myös vihamiehiään, näin se menee totuudellisesti.
- hjjjbloooo
Jeesuksella kaikki valta taivaassa ja maan päällä?
Nyt taasen on unohtunut se tärkein eli Jumala.
Jeesus itse sanoi ,että Saatana vallitseee maan päällä ja sen huomaa sodista ja hädästä. - mammona.jätetty
Saatanan valtaan, kuten nähdään. Toki Jumala omistaan huoltaa pitää myös ja mammonaa tässä voidaan käyttää ja rahaa antaa hallitsijoille tai talousrakenteille, kuten nähdään nykyään myös.
- Onko.kilvoittelu.helppoa
ihmiselle, voi jokainen kysyä onko ristinsä kantaminen ja itsensä kieltäminen helppoa ihmiselle ihan totuudellisesti? Tietysti voi ihminen väärin myös ymmärtää ristin kantamisen, ja tämäkin osaltaan lisää kilvoittelun vaikeutta, sillä tulee pysyä totuudessa ihan kaikessa ja elää Jumalan Hengen johdatuksessa ja opetuksessa ja hyvää hedelmää näin kantaa tässä maailmassa, missä Jumalan pyhiä varmuudella vainotaan myös.
- Ketkä.ovat.sitten
tässä nykyisessä maailmassa ne Jeesuksen opettamat veljensä ja sisarensa ja jopa äitinsä taisi myös esiintyä tässä yhteydessä? Kannattaa tutkia tätä ja kaikkea hyvää Jumalan ilmoitusta Raamatusta!
- Ketkä.ovat.sitten
niitä pieniä ihmisiä, joista Jeesus opettaa meille? Tutkitaan ja ollaan kuin Johannes Kastaja!
- Tietysti.täyttyen
Pyhällä Hengellä myös, kuten Jeesuksen nimessä vesikasteen saaneet myös ovat lupaukset saaneet.
- sdssssssssssssssqu
Vesikaste onkin jo käynyt vanhanaikaiseksi koska Jeesus sanoi kastavansa tulella.
Olisiko se pyhän hengen tuli? - Jumalan.vertauskuvat
moninaisia myös tulikasteesta totuudellisesti.
- Tulella.poltetaan
Jumalan.vertauskuvat kirjoitti:
moninaisia myös tulikasteesta totuudellisesti.
lähitulevaisuudessa koko maa.
- Kaikki.kaupungit
tulevat tuhoutumaan kuten Nooan aikaan vedenpaisumuksessa ja sateenkaari todistuksena Jumalan antamana, ettei enää vedellä tuhoa maata, mutta tulta voidaan käyttää.
- Toki.tämä.vasta
ajallaan tapahtuu, eikä ennen sitä tietenkään, eikä kukaan ihminen voi mitään tässä asiassa, sillä sellaisia asioita ei tule rukoille Jeesukseen uskovanakaan, jotka Isä Jumalan on jo ilmoittanut edeltä tapahtuvaksi ja Lootin tavoin vanhurskaat pelastaan, samoin Aabraham ei myöskään asunut Sodomassa ja Gomorrassa, kun tulikiveä alkoi siellä sataa varoittavana esimerkkinä meille, ja tulemuksestaan Jeesus nimenomaan muistuttaa "muistakaa Lootin vaimoa!"
- Ennen.tätä
pahuuden hyväksyneet ihmiset ovat kätensä vereen sotkeneet, ja veri on Jeesuksen ja opetuslastensa, ja tietysti valheen kaikille voimalla tämä tapahtuu hävityksen kauhistuksessa, ja natsit myöskään eivät julkisesti tehneet pahojaan vaan salassa ja pahuutensa ylitsevuotavaista, ja näin myös lähitulevassa, ja tästä syystä Jumalan vihan maljat ovat vanhurskasta tuomiota pahantekijöitä kohtaan, toki Jumalan iankaikkinen evankeliumi tullaan kaikille kansoille myös julistamaan ennen näiden pahojen vuosien alkamista, ja ensin 3,5 vuotta evankeliumia, ja sitten 3,5 vuotta pahuutta, ja sitten Jeesus tulee ja tuhoaa pahan ja antaa pyhilleen hyvän tuhatvuotisen valtakunnan, ja näin se tulee menemään, amen.
- Hyvinkin.lähellä
voi olla tämän kaiken tapahtumat olla, ja Ilmestyskirjan tunteminen tärkeää, ja toki Jumalalle riittää että pyhät pyhittyy ja saastaiset valitsevat oman tiensä.
- Nämä.ovat.Raamatussa
jokaiselle ihmiselle annettuna vastaanotettavaksi Jeesuksessa, ja autuaat pyhittyvät totuudessa ja toki Jumalan Hengen voima annetaan aina anoville vaikeissa ajoissa myös, mutta uskoa ja kestävyyttä hyvä olla tietenkin, samoin rakkaus on sitä myös, että aarteensa on koonnut Jeesuksen opetuksen mukaan taivaaseen, ja toki ymmärrystä tässäkin on hyvä olla.
Vesi puhdistaa ja virkistää jos on likainen tai hikinen ja nuhjuinen (saastainen), mutta mielen puhdistaminen on vaativa toimi, se vaatii työtä ja vanhasta luopumista, että uusi voi tilalle tulla.
Jos lisäksi haluaa rituaalisesti pestä vanhan pois, voi ottaa kasteen, mutta kastaminen itsessään ei tee mitään.- vesi.ihmeellinen
aine, kun sen ymmärtää ja todistus siinä totuudellisesti Luojasta ja evoluutiovalheen mahdottomuudesta samoin.
- vesihän.ei.maahan
satanut taivaalta, eikä myöskään muodostunut itsestään Saturnuksen jäärenkaaksi erittäin tarkasti asetettuna, ja edes vähän ymmärrystä omaava voi myös ymmärtää miksi ei voinut ikään kuin sattumalta näin tapahtua, kun räjähdykset ja muut sellaiset saavat aikaan kaaosta eikä järjestystä, ja näemme että luotu myös menee kohti huonompaa eikä suinkaan parane.
- jokainen.ihminen
joka edes vähän tahtoo tutkia ihmisen sateelliittien radalla asettamisesta ymmärtää mistä edellä esitin, mutta ymmärtämättömät pitävät kaikkia Jumalan ihmeellisiä luomistekoja ihan itsestään selvyytenä, ja todistavat samalla, etteivät ymmärrä mitään Luojan välttämättömyydestä ja evoluution mahdottomuudesta ikäänkuin itsestään sattuneena.
- Samoin.edes.vähän
matemaattista lahjakkuutta omaavana voi ymmärtää täydellisen mahdottomuuden tässä meidän luomakunnassa yhdellä auringolla ja yhdellä kuulla ja näiden koolla ja välimatkoilla, että on täydellinen auringonpimennys ja kuun pimennys samoin, samoin vajaat myös. Vain täydellisen ymmärtämätön ihminen voisi esittää jotain evoluution tai alkuräjähdyksen sattumasta tässäkään asiassa, ja näemme täydellisesti Luojan kädenjäljen tässä tietysti, eikä mitään sattumia tässä lainkaan, ja jokainen edes vähän matemaatista ja todennäköisyyslaskennasta ymmärtävää voi heti heittää evoluutiot roskakoppiin, ja hyväksyä Raamatun ilmoituksen luomisesta ja neljäntenä päivänä luotiin aurinko ja kuu merkeiksi, ja profetioissa auringon pimenemisestä ja kuun vereksi muuttumisesta, mutta eihän tällaisia voi ymmärtämöttämät ymmärtää vaikka olisivat professoreita yliopistoissa ja opettaisivat mitä tahansa nykyajassa, ja teologisessa ei varmaan ainakaan varmuudella ymmärrettäisi mitään näistä.
- Näemme.totuudellisesti
myös suuren eron Israelin juutalaisten puolustussodalla olemassa olostaan siellä luvatussa maassa, jonka Jumala lupasi Aabrahamille ja Iisakille ja Jaakobille ja Moosekselle ja jälkeläisilleen Israelin kahdentoista sukukunnan osalle.
Samoin näemme hyvin selvästi sen, kuinka Israelin ympärillä olevat islam-kansat tahtoivat Israelin tuhota heti 1948 ja sen jälkeen myös.
Samoin näemme ettei palestiinalaisille kelpaa edes Israelin juutalaisten esitykset maan jakamisesta, vaan tahtovat kokonaan esittää sen omissa kartoissaan palestiinaan, ja näin myös pyrkivät tekemään.
Kun Englanti alueen laajempana hallitsi, ja lupaus oli juutalais ja arabi-valtiosta, niin toteutui ja Jordan joen itäpuolella arabivaltiona ja Israelin juutalais-valtiona joen länsipuolella, ja ainoa hyvä rajalinja tietysti tämä ihan Raamatullisista Jumalan lupauksista johtuen ja myös puolustuksellisista syistä Israelin kannalta, kuten on joutunut puolustautumaan monesti.
Kun 1967 Israel tarjosi Jordanille rauhaa, ei kelvannut, ja Israel sai haltuunsa koko Jeruslamin ja länsirannaksi kutsutun Israelin luvatun maan alueen, sisältäen Beetlehemin Daavidin kaupunkina ja Jeesuksen syntymäkaupunkina ja samoin sain tärkeä puolustusaseman Golanilla ja Hermonin Raamatulliset vuoret ja sieltä Jordan saa alkunsa Jumalan luomana jokena ja päättyy Kuolleeseen Mereen ja Sodoman ja Gomorran tuhon muistutukseen, ja suolasta on kerrottu Raamatussa.
Nyt näemme jälleen, kuinka pakanakansat edelleen pysyä siinä Israelin luvatun maan ja Jerusalemin jakamisessa, kuten helposti nähdään, ja öljyn kautta on valtaa paljon Lähi-idän valtioilla, ja Israelin juutalaiset ikäänkuin pieni kansa tässä kaikessa, kuin poliittinen nappula eräille, mutta samoin minulle ja kaikille Jeesukseen uudestisyntyneille Jumalan lupausten ja profetioiden täyttymisen kohde ja nähdään Jumalan käsien teot ihan konkreettisesti tietenkin, toki hyvä tuntea Raamattu ja Jeesus myös lupauksien kautta omakohtaisesti, samoin Israelin viholliset ja pahat juonensa ja höykkäystunnelit ja hyökkäysraketit ja valhepropagandansa ja vihakasvatuksensa lapsilleen koulukartoissa ja opetuksessa ja kaikki tähän asiaan liittyvät, vaikka kuinka rakastamme itse rauhaa, ja tahdomme hyvää kaikille, ei meidän tarvitse hyväksyä valheita ja pahuutta maailmassa vaan Jeesus on hyvä paimen Israelin juutalaisille ja myös kaikille uudestisyntyneille vedestä ja Hengestä, amen, halleluja! Tosiasiassa saksalaiset ei tahdo maahansa sen enempää pakolaisia eikä varsinkaan valepakolaisia kuin suomalaisetkaan, tai minkään muunkaan Euroopan maan kansalaiset.
Saksan kannalta on vain niin ikävää, kun oli se Hitler. Ei muka voi pistää rajaa kiinni, kun Saksan johto pelkää että tulee joku ulkomaanpomo, varsinkin amerikkalainen, sanomaan että sinähän olet kuin se Hitler.
Ja sitä pelkää monen muunkin maan johto. Sipiläkin.- hallitsijat.päättävät
varsinkin EU:ssa, ja edes kansallista päätösvaltaa ei todellisuudessa vaikka ikäänkuin voidaankin jättää äänestämättä ja muuten.
Palestiinalaisten johtajat myös osaavat puhua ulkovaltojen edustajille ihan eri tavalla kuin omille kansalaisilleen. Samoin hamas myös, sillä eivät ole tyhmiä. - Eivät.ole.tyhmiä
siis edistäessään omaa asiaansa, tietysti ovat täysin tyhmiä, kun Jeesuksen pelko on viisauden alku totuudellisesti ja Raamatussa tämä esitettynä.
- Siis.tämä.loppu
koski Israelin juutalaisia vastaan sotivia terroristeja kuten hamas on tällainen täysin, ja täysin kykenemätön rakastamaan edes oman maansa lapsia ja naisia tai ketään vaan hyväksyneet vihan rakkauden sijaan. Tietysti Suomessakin voi olla hamasia kannattavia, mutta voi heitäkin.
Toivottavasti pakolaisina edes kaikki lapsiperheet sieltä Gazasta tulisi Eurooppaan, etteivät siellä kuolisi, mutta sitähän juuri hamas tahtoo käyttäessään heitä ihmiskilpinä, ja tämän nyt ymmärtää jokainen vähänkään totuutta rakastava, ja hamas käyttää asevarastoina niitä rakennuksia, joissa on lapsia ja samoin ampuu raketteja läheltä tietäen, että Israel vastaa niihin sen jälkeen, kun ensin on varoittanut kaikkia siviilejä tekstiviestillä puhelimiin iskun kohteen lähistöllä. - Kansan.valta
sanana on tietysti ihan naurettava ilmaisu, ja ainakaan minä en ole osallistunut kuin yhteen neuvoa antavaan kansanäänestykseen vaikka tärkeitä asioita on ollut varmasti lukematon joukko, ja nykyajassa äänestys voitaisiin suorittaa helposti vaikka kotoa nettitunnuksilla, kuten hoidetaan paljon muutakin.
Tietysti hallitsijat tahtovat itselleen työrauhaa tärkeissä asioissa, kuten myös natsit samoin omissaan silloin aikanaan, ja näin myös kaikki tahtovat päätöksiin sellaiset toimintamallit, ettei kansa pääse heitä sotkemaan, ja tästä syystä myös presidentiltä vietiin valtaa pois Suomessa, sillä parempi puoluevalta, ja monissa maissa demokratia tullut kuningaskunnan sijaan ja missä on monarkia säilynyt, niin tietysti vain julkisivussa yleensä, sillä hallintavallan hyvä olla puolueilla ja hallitusohjelman muodostajilla, eikä äänestäjillä, ja aina voidaan esittää siten ettei he päässeet omiaan vaikuttamaan, kun tulee erilaista päätöstä kuin sitä puoluetta tahtoneet antoivat äänensä, toki ymmärrettävää tämä, mutta hyvin vähän kansalta mitään tahdotaan kysyä äänestyksissä, ja liian vahva kansan valitsema presidentti se vasta olisikin uhka puoluevallalle, ja tietysti etujärjestöillä valtaa ja sitä kautta sitten ihan yrityksien johtajilla, ja työntekijät tässä sitten luovii parhaan kykynsä mukaan, kuten nyt nähdään.
Tietysti sinänsä ei helppo olisi näitä asioita muuttaakkaan, ja riittää Jeesuksessa, että tulee hänen valtakuntansa, ja tämän saa näin myös jättää ikäänkuin välivaiheeksi, kuten se totuudellisesti sitä myös on.
Miten sinä olet parempi kuin islamin maat, sinä haluat jeesuksen takaisin, että kristityt ( ruumiinjäsenet) pääsevät hallitsemaan Israelista.
Ota ensin malka omastas ja sitten rikka toisen.- Olet.väärässä.Herrasta
Jeesus on nimenomaan Juutalaisten Kuningas, eikä halveksuntaa tässä, kuten mielettömät voivat esittää, vaan totuus täysin, sillä Jumalan valtakunnan Herrana ja Kuninkaana on Juudan Leijona, kuten ei ole väistynyt se valta siltä kansalta, kuten Jaakob profetoi Juudaasta, ja tietysti Messiaasta ja Immanuelista tässä on kyse, ja Jumalan Poikana tunnetaan Isän oikealla puolella kaiken vallan omaavana, ja tästä todistamme täysin, sillä on totuutta, ja Israelin kansakin tämän tulee ymmärtämään, kuten eräät juutalaiset jo todistavat ja ymmärtävät.
Lue Paavalin opetus juutalaisuudesta ja Jeesuksen opetukset samoin pakanakansoista pelastuneista ja niistä juutalaisista, jotka Jeesusta vastustaa ilman parannusta. Hyvä ymmärtää asiat Raamatun esityksen mukaan ihan Aadamista Aabrahamiin ja edelleen Jeesukseen ja nyt tähän aikaan, ja kuuden päivän sota on profetaalinen täysin, kuten myös juutalaisten omaan maahan kokoaminen, eikä vain juutalaiset ole ainoita, jotka voi nämä ymmärtää, vaan Jumala on niin hyvä, että ihan kaikista kansoista kutsuu ihmisiä valtakuntaansa, eikä vain Israelista ja vain juutalaisia. Toki voi olla ihmiselle vaikea ymmärtää ja tunnustaa Jumalan hyvyyttä.
- Kun.pedon.merkki
tulee niin nähdään ihmisten suhtautuminen Jumalaan ja Jeesukseen ja niihin, jotka eivät pedon merkkiä ota, samoin nähdään tietysti myös se kaikki, mistä syytetään ja mitkä ovat tuomiot, mutta edeltä näistä voidaan lukea myös, ja nähdään lähihistoriasta selvästi, miten yhteiskunnat voivat syyllistää ja syyttää ja jopa murhata omien maiden kansalaisia myös, ja toki ei tänä aikana enää ole ihmeellisiä vankien siirrot toisiin maihin ja armokuolemat ja väärät todistukset myös yleisiä varmasti, ja toki kun riittävän hankalaksi tekee ihmisten elämän, niin eiköhän aika moni voisi hyväksyä myös armokuoleman ja näin murhaaminen voidaan suorittaa yhteiskunnan toimesta ihan virallisesti ja lain mukaan, ja tietysti täysin kaikkea hyvää ja täysin pahaa ainoastaan tuollainen olisi, mutta niin tulee hävityksen kauhistus myös olemaan ja valheen kaikella voimalla myös.
- Jos.natsit.olivat
aikoinaan julmaa kansaa, niin varmasti tuleva neljäs valtakunta on vielä sitä pahempi, ja tietysti virallinen totuus aina tällaisissa konflikteissa on vain sen hallitsevan osapuolen valhetta todellisuudessa.
- Ettei.mennä.asioiden
edelle, niin tärkeä ymmärtää, että ensin tulee iankaikkinen evankeliumi, ja tietysti sitä vastaan monet nousevat hyvin nopeasti, ja kahdesta säkkipukuisesta Jeesuksen todistajasta voi kaikki lukea Raamatusta, miten asiat menevät siinä, ja samoin on yhteensä 144 000 apostolia Israelin yhdestätoista sukukunnasta.
- Tietysti.emme.tiedä
tapahtuuko Hengen vuodatus 2016 vai milloin, mutta hyvä ymmärtää, että voi tapahtua hyvinkin lähivuosina, ja siitä alkaa ne kaksi peräkkäistä 3,5 vuoden jaksoa, ja ensin hyvä iankaikkinen evankeliumi, kuten Ilmestyskirjassa (luku 14), ja sen jälkeen paha hävitsyksen kauhistus ja Babylonian kuninkaasta kerrottu (luku 13).
Ruumiinjäsen....
Et pääse hallitsemaan Israelia edes jeesuksen hiuskarvana, kyllä jämpti on näin.- Ihan_kuin_KTS
tämä fari.g
- Jumala_pitää_huolta
Israelista ja juutalaisistaan Jeesuksen nimessä ja Hengessä ja persoonassa.
- persoonaTulee
latinankielisestä sanasta joka tarkoitaa naamiota...
- Raamatussa.myös
kirjoitettu näyttämöllä olemisesta, Paavali siitä kertoi, ja samoin suuresta joukosta todistajia kerrottu.
- Ilmestyskirjaa.voidaan
pitää tulevien tapahtumien käsikirjoituksena, ja hyvä ymmärtää, että voi ihminen pitää huolta, että oma osa on hyvä Jeesuksessa eikä huono vastustajansa joukossa. Vain kaksi tietä on jokaiselle ihmiselle, kaita ja lavea, pyhä ja yleinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5331753Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84853
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2687- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65608- 65533