Tunnetko myös sinä Jumalan antaman juutalaisuuden Raamatussa? Tärkeintä jokaisen ihmisen se tuntea ihan Mooseksen ensimmäisestä kirjasta Raamatun viimeiseen kirjaan eli Ilmestyskirjaan!
Ilman Raamattua ja uskoa Jumalaan ja Herraan Jeesukseen olemme todella eksyksissä suhteessa Luojaan ja Jumalaan ja Raamatun juutalaisuuteen, näin ymmärrän. Ja tosiasiassa monesti tuntuu, että vaikka tuntisimme Raamattuakin, niin Jumalan Hengen hyvä hedelmä ei ole vielä esillä ihmisessä pelkästään tällä perusteella vaan tarvitaan Jeesuksen tuoksu ja Hengen täyteys ja hyvä siunaus Jumalalta, kuten Israelin profeetoille ja papeille ja pyhille, ja moninaisesti on Jumala käyttänyt israelilaisia ja juutalaisia, kuten voimme lukea ja ymmärtää, eikä kaikkia ole edes kirjoitettu Raamattuun.
Tunnetaan Jumalan valtakunta ja Jumala Isänä ja Jeesus Poikana ja Pyhä Henki hyvän antajana ihmisten keskuudessa kuten tämä asia myös on todellisuudessa, ja samoin elävä vesi Jeesuksen voimallisina sanoina syntiä ja pahuutta vastaan, kuten on sitä ja näin saamme Hengen sanan miekkaa myös käyttää omassa uskon kilvoituksessa.
Koko maailmassa parasta Raamatun juutalaisuus!
29
60
Vastaukset
- Selvennetään.vielä
Raamatun juutalaisuus on Jeesuksen juutalaisuutta, kuten Isä on Poikansa antanut Juudasta ja Daavidin jälkeläisyydestä, ja toki myös Aabrahamista.
- amenamenm
amen.
- KunniaHerralle
Amen. Amen.
- YksijaAinoaTie
Jeesus juutalainen on tie pelastukseen.
- Etteitotuusunohdu
Lukekaa Raamattua.
- atteboi
Etteitotuusunohdu kirjoitti:
Lukekaa Raamattua.
Mikä totuus ?
- SitäVaanEttä
atteboi kirjoitti:
Mikä totuus ?
Ainoa totuus, ilman Jeesusta Kristusta et pelastu.
- Teuvoo
Mitä tuo meitä liikuttaa, meinaan tuo juutalaisuus ??
Parempi kun vain pysyvät "houreissaan" nykyisellä ryöstämällään alueella niin kauan kuin saavat.- Teuvoolle
juutalaisuudessa on kristillisyyden juuret. Juutalaiset kirjoittivat Raamatun luukasta lukuun ottamatta. Jeesus Kristus syntyi juutalaiseksi ja vain hänen kauttaan meillä on pelastus. Ei ilman Häntä.
- Joosef111
Amen!
"Mitä tuo meitä liikuttaa, meinaan tuo juutalaisuus ??" Teuvoo....
Ei juutalaisuus teitä liikutakaan, vaan juutalaisviha. Viha on liikkeelle paneva voima.- vm41
Meitä kiehtoo se, kuinka pitkään juutalaiset taas saavat harrastaa tyypillisintä terririsointiaan ympärillään olevia kansanryhmiä kohtaan, ennen kuin >mitta tulee täyteen< ja astuu "aatu" jälleen kuvioihin mukaan ???
- Jumalan.profetioissa
Babylonian kuninkaasta Eufratin varrelta, ja samoin kymmenen kansakuntaa antaa asevoimansa tuolle "aatulle", kuten nähdään juutalaisvainoa myös lähihistoriassa, mutta hävityksen kauhistuksessa lähitulevasta ja kumarrettava kuvapatsaasta Israelin Jerusalemissa, ja kaksi säkkipukuista Jeesuksen todistaa sen 3,5 vuotta ovat siellä, ja kun surmataan heidät, lähettävät pahat toisilleen lahjoja, sillä luulevat "nyt on rauha, ei mitään hätää", mutta todellisuudessa Jumalan viha on edessään, sillä ovat Jumalan pyhien verta vuodattaneet, ja verta tulevat itse juomaan Harmagedonissa, voi sitä Jumalan vitsausta parannusta tekemättömille Babylonian kuninkaan seuraajille, ja luku on 200 miljoonaa.
- LueMalakiaa
vm41 kirjoitti:
Meitä kiehtoo se, kuinka pitkään juutalaiset taas saavat harrastaa tyypillisintä terririsointiaan ympärillään olevia kansanryhmiä kohtaan, ennen kuin >mitta tulee täyteen< ja astuu "aatu" jälleen kuvioihin mukaan ???
Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.
Mal.3
1. Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.
2. Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
3. Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.
4. Ja Herralle ovat otollisia Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat niinkuin ammoin menneinä päivinä ja muinaisina vuosina.
5. Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.
6. Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:
7. isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"
8. Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa.
9. Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta.
10. Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.
11. Ja minä karkoitan nuhtelullani teiltä syöjäsirkat turmelemasta teidän maanne hedelmää, eikä teidän viiniköynnöksenne kedolla ole hedelmätön, sanoo Herra Sebaot.
12. Ja teidän onneanne kiittävät kaikki pakanat, sillä te tulette olemaan ihasteltu maa, sanoo Herra Sebaot.
13. Ynseät ovat teidän puheenne minua vastaan, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?"
14. Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä.
15. Nyt me kiitämme julkeitten onnea. Ne, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ne tulevat raketuiksi. He kiusaavat Jumalaa, mutta pelastuvat."
16. Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät.
17. Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.
18. Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.
- Raamatussa.totuus
Jeesus Nasaretilainen on Raamatun juutalaisuutta, ja syntyi Kuninkaana Beetlehemissä, ja kuoli Kuninkaana Jerusalemin Golgatalla, ja ylösnousi Kuninkaana ja Istuu Isän oikealla puolella tänäänkin Kuninkaana ja tulee alas Kuninkaana ja istuu valtaistuimella maan päällä sen tuhat vuotta Uudessa Jerusalemissa, ja alas Jumalan kaupunki laskeutuu Herran päivänä, amen, halleluja!
Ei enää monia vuosikymmeniä tähän varmaankaan, sillä näemme pitkälle jo ajan koittaneen ja Jumalan profetioissa olevat merkit, kuten auringossa ja kuussa ja maassa on nähty, ja kuuden päivän sodassa tuli viikunapuuhun lehdet, ja Jerusalem Israelin juutalaisten hallintaan, amen, halleluja! - Raamatussa.hyvää
Jeesuksen juutalaisuudesta, samoin apostolien eli uuden liiton ja evankeliumia täysin, ja nimenomaan sitä mistä Paavali kirjoittaa hyvänä, ja toisenlaiset evankeliumit eksytystä, kuten Paavali myös niistä kirjoittaa ja kirottuja.
Janotaan hyvää Raamatun juutalaisuutta, ja Paavali tästä opettaa myös roomalaisille luvussa 2 ja jakeissa 28 ja 29. Hyvä tuntea tämä asia ja nimenomaan juutalaisuutta kuten Paavali opettaa meille kaikille, ja varotaan toisenlaisia evankeliumeja ja toisia jeesukseksia ja jumalia ja herroja ja rahan halu kaiken pahan alku ja juuri, ja tästä tunnetaan Jeesuksen apostolit ja väärät apostolit toisistaan aika helposti. - Jo_Paavalin_aikaan
oli myös toisenlaisia apostoleja, ja Isä Ilmestyskirjassa myös tähän viittaa.
- Nyt_elämme_aikaa
jolloin ei totuuden sanaa ja tervettä opetusta edes juuri enää siedetä, sillä aikamme kuin Nooan ja Sodoman, kuten nähdään laajasti tätä valtataistelua aseilla ja sanoilla ja kaikenlaisena hapatuksena.
- Millainen_Jeesus
kaksi vuosituhatta sitten, sellainen Jeesus myös nykyään Isän oikealla puolella, ja juutalaisuudesta varmuudella, amen, halleluja!
Minä olen totuuden henki, jesse lähetti mut.
Me tavattiin viime yönä ja rupateltiin. Jesse oli kovin väsynyt ja sanoi, ettei hänestä ole kuninkaaksi, hän on kurkkua myöten kyllästynyt ihmisiin ja haluaa olla vain vapaa ja rauhassa.- Jeesuksessa.totuus
ristinsä kantamisesta ja maailman ihmiset eivät siitä mitään ymmärrä. Tässä ajassa totuuden puhuja on kauhistus ihmiselle, ja erilaiset antikristuksen sitten suuria asiantuntijoita omalla alallaan, ja toki ihminen voikin tuntea omaa alaansa, mutta ei ymmärrä mitään ristinsä kantamisesta siltikään ja näin se menee yleensä ihan kaikessa, ja myös uskonnollisuudessa.
- Jeesuksen.opetus
jopa itsensä vihaamisestä täyttä totta ristinsä kantamisessa, ja nyt sielulliset psykologit ja harhaopettajat esittävät, että jos ihminen ei rakasta itseään ei voi rakastaa toisiaankaan, mutta todellisuudessa joka rakastaa itseään, ei varmuudella voi koskaan kantaa ristiään, sillä edellyttää itsensä kieltämistä eikä mitään itsensä rakastamista, sillä ovat kuin yö ja päivä toisiinsa nähden, näin se menee varmuudella Jeesuksessa, joka Isältä Jumalalta pyysi ennen ristinsä kantamista "ota pois tämä malja minulta, mutta ei niinkuin minä tahdon vaan kuin sinä tahdot", ja tämän ymmärtäminen on tiedon avaimen keskeinen merkitys, ja ilman tätä on vain tyhjää täynnä ja helisevä vaski tai kilisevä kulkunen Jumalan pasuunan sijaan.
- Tietenkään.itsensä
vihaaminen ei tarkoita mitään huonoa itselle eikä lähimmäisille vaan täyttä rakkautta lähimmäisiään kohtaan kuten Jeesuksen kohdalla varmuudella ja samoin apostoliensa kuten marttyyreinä heidät surmattiin, ei siis terroristeina, vaikka syyttäjänsä moninaisia ja harhaopista tietysti heitä syyttivät ja samoin Beelsebulin seuraajiksi, mutta on vain ymmärtämättömien ihmisten panettelua, kuten sitä on laajasti nykyään myös, sillä ihmiset eivät tahdo kantaa ristiään eikä kieltää itseään vaan elää kuin antikristuksen maailmassa, ja Saatana tätä tarjosi myös Jeesukselle, jos vain kumartaisi häntä ja maailman rikkaudet ja valta olisivat hänen mutta valhetteli siinä tietysti, sillä Isässä Jeesus sai kaiken vallan kun osoitti rakkautensa Isää kohtaan, ja näin myös meille jotka maailman voitamme ja tämän maailman pahuuden ja valheen ja vihan isän Israelia ja Jeesusta ja Raamattua ja totuudellista evankeliumia kohtaan voitamme, näin se menee varmuudella, amen, halleluja!
Saamme maailmassa iloita kun meitä syyttävät valheellisesti tämän maailman valheen isän seuraajat ja asettavat moninaisia ansoja, kuten Jeesuksen myös tuli hyvää tahtoviksi tekeytyviä ja tahtoivat Jeesuksen sanoistaan ansaan antamalla kolikkoja ja kysymällä roomailaisten veroista kun juutalaisina itse niitä maksoivat. Näin myös nykyään, toki verot myös kohtuuttomiksi ovat nousseet ihan samoin kuin paratiisisaaren tilit, ja nähdään maailman meno tästä ja rikkaat rikastaa ja köyhät köyhtyy ja pahuus lisääntyy huolestuttavasti. Vasta ajallaan tulee sitten hävityksen kauhistus, eikä pitkään enää mene pedon merkkiiin varmaan, sillä nähdään selvästi se, ettei ihmiset enää kärsi tervettä opetusta ahneuden epäjumalanpalveluksesta todellisuudessa ja muusta tästä mitä näemme moninaisesti. Tietysti Jeesuksessa ilomme on se aarre maan päällä ja samoin nimemme Jumalan elämänkirjassa ja rikkaat ovat tuomiokseen koonneet aarteensa ja syyttävät toisia tietysti pahat sydämessään, näin se menee. - Rikkaat.rauhassa
rikastukoot ja pitäkööt rahansa ja mammonansa, ja samoin me maan köyhät saamme Isään Jumalaan Jeesuksessa turvata ja riittää ja saamme valona ja suolana olla, ja kun meitä tullaan vainoamaan niin siitäkin saamme iloita Jeesuksen opetuksen mukaan ja marttyyrikuolessa maailman myös voitamme, toki pahan valheen ja vihan isän syytökset ovat julmat ja valheelliset, eikä voi itseään kieltää koskaan sillä ei ole valoa eikä rakkautta Jumalaa eikä lähimmäisään kohtaan varmuudella, ja rikkaudessaan eli mammonassa on turvansa ja ihan turhaa tietysti.
- Kiitetään.Isää
Jeesuksen nimessä ja riittää varmuudella, amen, halleluja!
- Ukko.Ylijumala
Totta on että Raamattu on juutalaisten kirja. On tosi outoa että moni eurooppalainenkin on samassa porukassa aasialaisen paimentolaiskansan uskomuksissa.
- Raamatussa.totuus
lähitulevaisuudesta, ja autuaat tuntevat Jumalan profetiat ja Jeesuksen Kuninkuuden. Elä Jumalan lupauksien täyttymisessä omalta kohdaltasi, ja saat hyvän perintöosan Jumalan pyhien perheväessä, kun Jeesus tulee.
- Ollaan.maailmassa
valona ja suolana, ja tähän juutalaisuutta tarvitaan!
Sana on kuningas, Rauha on ruhtunas ja Suru on tsaari.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5531801Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 64681
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543