Syitä, miksei Jumala ilmesty jumalattomille

Monesti ateistit perustelevat ateismiaan sillä, että Jumala ei näyttäydy heille tai kysyvät pilkallisesti, missä Jumala piileksii?
Jumala ei varmasti piileksi missään, vaan haluaisi ilmaista konkreettisesti olemassaolonsa jokaiselle ihmiselle. Mutta kysymys onkin siitä, onko Hän tervetullut esim. ateistien ja Vapaa-ajattelijoiden kokouksiin? Epäilenpä, että ei! Jumala on "herrasmies" ja Hän ei tule väkisin mihinkään paikkaan, johon Häntä ei suvaita. Sama koskee myös yksittäisiä kansalaisia. Jeesus on välimies ihmisen ja Jumalan välillä. Onko ateisti valmis luopumaan ateismistaan ja ottamaan Jeesuksen vastaan omaan sydämeensä, jos sitä mahdollisuutta hänelle tarjotaan? Todennäköisesti ainakin suurin osa kieltäytyisi. Yleensä ateistit kiertävätkin kaukaa sellaiset paikatkin, missä olisi mahdollisuus tavalla tai toisella kohdata Jeesus.

Myös jumalaton yhteiskunta on tehnyt paljon, jotta Jumalan näyttäytyminen tavalla tai toisella saataisiin estettyä. Siksi useimpiin yhteiskunnallisiin laitoksiin on julistettu Jumalalle porttikielto tai asetettu niin ahtaat rajat, että niiden puitteissa on lähes mahdoton kokea Jumalan ja Pyhän Hengen läsnäoloa.
Tällä tavoin Jumalan ilmestyminen on estetty kouluissa, lastentarhoissa, työpaikoilla, harrastuspiireissä, sairaaloissa, televisiossa, radiossa, yleisissä sanoma- ja aikakauslehdissä, huvitilaisuuksissa ja lähes kaikissa julkisissa tiloissa. Ainoastaan kirkoissa (rajoitetusti) ja hengellisissä tilaisuuksissa on vielä mahdollisuus kokea Pyhän Hengen läsnäoloa ja Jumalan toimintaa, mutta niihin tilaisuuksiin ateistit eivät juuri koskaan mene, paitsi korkeintaan pilkkaamaan hengellisiä asioita.
Jumala on kuitenkin enemmän kuin halukas tulemaan ihmisen elämään. Niinpä Jeesus sanoo ilmestyskirjassa:
"Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." (Ilm.3:20)
Jumala voi kolkuttaa vertauskuvallisesti nytkin jonkun sydämen ovella ja Hän kolkuttaa koulujen, päiväkotien, työpaikkojen, kotien ja monien yhteiskunnallisten laitosten ovea haluten astua niihin sisään. Pääseekö Hän, vai onko Hänelle porttikielto? Jos on, silloin on turha ruikuttaa kysellen: "Miksi Jumala ei näyttäydy?"

8

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sternbach

      "Jumala voi kolkuttaa vertauskuvallisesti nytkin jonkun sydämen ovella ja Hän kolkuttaa koulujen, päiväkotien, työpaikkojen, kotien ja monien yhteiskunnallisten laitosten ovea haluten astua niihin sisään. Pääseekö Hän, vai onko Hänelle porttikielto? Jos on, silloin on turha ruikuttaa kysellen: "Miksi Jumala ei näyttäydy?"

      Voisit vahan miettia, mita kirjoitat. Mita on se "Jumala voi kolkuttaa vertauskuvainnollisesti"?

      Kun laakari "kolkuttelee" kehon eri osia tutkimusvalineella tutkien reflekseja, se on kuultavissa ja nahtavissa.

      Samoin magneettikuvauksessa kuuluu potilaalle (ellei kuuro) melkoinen kilina ja kolina, kun nykyiset laitteet ottavat hyvin nopeasti kuvia, joita voidaan (riippuen "putkesta") seurata valtavan tehokkan tietokoneen valtavan kokoisella naytölla jo reaaliaikaisesti.

    • Ei ole Jeesustakaan näkynyt vaikka sen piti tehdä comeback.

    • ateisti_olen

      Miksi te hihhulit (ap) tulette sekoilemaan ateistien palstalle?

    • UrbanLegends

      Ilmeisesti puhut jostain muusta kuin Raamatun kuvailemasta Jumalasta. Tuo Jumala kun todellakin näyttäytyi ihan siellä, missä halusi. Oli palavaa pensasta, oli enkeleiden tapaamisia, oli tulipatsaita ja johdattavia tähtiä jne. Paavalikaan ei kutsunut, vaan vainosi, eikä todellakaan Jeesus vain hissuksiin odotellut, että joskos sitä saisi esittäytyä.

      Sinun Jumalasi on ilmeisesti sitten joku sellainen hiljainen hissuttelija, jonka voi tavata, jos varovasti hiipii paikalle ja kertoo selvin sanoin, että nyt sopisi. Jonka yhteiskunta on nyt vähän sulkenut ulkopuolelle niin, ettei sieltä oikein millään voi itseään ilmaista. Joka tosi paljon haluaisi kyllä tehdä itsensä tiettäväksi ja pelastaa ihmisen, mutta mieluummin seisoo kohteliaasti hiljaa oven takana, ettei vain häiritse.

    • perus.syy

      Syy, miksi useimmat eivät näe harhanäkyjä: he ovat terveitä.

    • "Jumala ei varmasti piileksi missään, vaan haluaisi ilmaista konkreettisesti olemassaolonsa jokaiselle ihmiselle. Mutta kysymys onkin siitä, onko Hän tervetullut esim. ateistien ja Vapaa-ajattelijoiden kokouksiin? Epäilenpä, että ei! Jumala on "herrasmies" ja Hän ei tule väkisin mihinkään paikkaan, johon Häntä ei suvaita."



      Onkohan saunatonttu ja Loch Nessin hirviö myös herrasmiehiä (Loch Nessin sukupuolesta en ole varma, saunatonttukin voi olla transukupuolinen). Kerta eivät viitsi ilmestyä minnekkään?



      "Yleensä ateistit kiertävätkin kaukaa sellaiset paikatkin, missä olisi mahdollisuus tavalla tai toisella kohdata Jeesus."



      Jaa no missä Jeesuksen voi tavata. Pori Jazzilla, lähibaarissa vai?



      "Tällä tavoin Jumalan ilmestyminen on estetty kouluissa, lastentarhoissa, työpaikoilla, harrastuspiireissä, sairaaloissa, televisiossa, radiossa, yleisissä sanoma- ja aikakauslehdissä, huvitilaisuuksissa ja lähes kaikissa julkisissa tiloissa."



      Eli ihminen on omalla toiminnallaan estänyt Jumalan pääsyn yleisiin tiloihin?

      No jopa on heikkovoimainen olento...

    • Teuvoo

      Meidän vasemmistolaisten kokouksiin on kaikki tervetulleita, sillä olihan "jesse" aatteineen "meikäläisiä", sekä luultavasti myös isänsä.
      Eipä vain ole kiireiltään edes kortti lähettänyt, eikä sähköpostiakaan.

    • Taikauskonnoton

      Kyllä Jumala on ihan tervetullut kotiini.
      En minä varsinaista kutsua lähetä, kuten en lähettele kutsuja saunatontuille, joulupukeille, lumimiehille tai yksisarvisillekaan. Mutta saa kyllä tulla kolkuttelemaan tai vaikka ihan ilmestymään kotiini.
      En pidättele henkeäni sitä päivää odotellessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      611
      2213
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      23
      1055
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      917
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      85
      833
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe