-Utöyan saarella yllytettiin boikotoimaan Israelia. Mutta se muuttuikin israelin vihaajille painajaiseksi. Ja alussa uutistiset leimasi tekijän fundamenttalisti kristityksi. Mutta tekijä oli okkultisti vapaamuurari. No miksi Jumala salli tämän tapahtua? Sana sanoo: Väkivalta on jumalamuuden vitsa. Katsotaan ensin taustoja. Saarella vietettiin palestiina solidaarisuus päivää ja sanomalehtikuvissa demari nuoret heiluttelivat kylttejä, joissa norjalaisia kehoitettiin boikotoimaan Israelia.Raamattunsa tuntevalle Israelin ystävälle tällaisten tapahtumien yhteys ei yllätä: Et voi samanaikaisesti boikotoida Israelia ja turvata Israelin Jumalan varjeluun pahan voimia vastaan. Cay Jesus vastasi: Kyllä sen verran minuakin puhuttaa, että isku olisi pitänyt toteuttaa edellisenä päivänä, jolloin siellä oli vihaa Israelia iltamat ja todellakin Israel viha oli edellisen illan teema, jolloin ministerikin siellä vieraili. Vieraita oli myös fatahin nuorisojärjestöstä.
Muistatteko kuinka Ytöyän boikotin kävi?
15
120
Vastaukset
- Siunattu-Israel
Jes 19: Sinä päivänä on oleva Herran alttari keskellä Egyptin maata ja sen rajalla Herran patsas. Ja se on oleva merkkinä ja todistuksena Herralle Sebaotille Egyptin maassa; sillä he huutavat Herraa sortajain tähden, ja hän lähettää heille vapauttajan ja puolustajan, joka pelastaa heidät. Ja Herra tekee itsensä tunnetuksi egyptiläisille, ja egyptiläiset tuntevat Herran sinä päivänä ja palvelevat häntä teuras- ja ruokauhreilla, ja he tekevät Herralle lupauksia ja täyttävät ne. Herra lyö egyptiläisiä, lyö ja parantaa; he palajavat Herran tykö, ja hän kuulee heidän rukouksensa ja parantaa heidät. Sinä päivänä on oleva valtatie Egyptistä Assuriin, ja Assur yhtyy Egyptiin ja Egypti Assuriin, ja he, Egypti ynnä Assur, palvelevat Herraa. Sinä päivänä on Israel oleva kolmantena Egyptin ja Assurin rinnalla, siunauksena keskellä maata, sillä Herra Sebaot siunaa sitä sanoen: "Siunattu olkoon Egypti, minun kansani, ja Assur, minun kätteni teko, ja Israel, minun perintöosani."
- Muistamme
Huonosti käy jos Jumalan valittuja vastaan taistelee, sillä Herra on heidän puolellaan.
- murheellinentapaus
Muistamme kirjoitti:
Huonosti käy jos Jumalan valittuja vastaan taistelee, sillä Herra on heidän puolellaan.
Minulla on kuvatallenne, jossa saarella liehutetaan banderolleja, joissa vastustetaan Israelia.
Voi olla, että banderollit olivat viimeinen tekijä pidemmässä sarjassa, jota ei ole julkisuuteen päästetty. Ehkä oli muutakin murheellista. Ja lopuksi banderollit. Mutta kun Jumala suojaa sekä hyviä että pahoja mutta sallii ihmiselle vapaan valinnan ja kun ihminen sitten menee vapaan valintansa avulla "liian pitkälle", niin Jumalan pitää johdonmukaisuudesta vetää suojansa pois. Ehkä tuolla Norjassa kävi niin. Ja kun Jumalan suoja on poissa, vihollinen ilmestyy. Vaatimaan "omiaan". - jumalannimeensaa
murhata...?
- Niinpäsniin
Muistamme kirjoitti:
Huonosti käy jos Jumalan valittuja vastaan taistelee, sillä Herra on heidän puolellaan.
Niinkö?
"Herra on heidän puolellaan..."
Voi olla, että rouvia ja neitejä on vielä enemmän heidän puolellaan, koska Israel on pieni maa ja naiset ovat aina pienen puolella.
Ja myös siksi, että Israelissa myös naiset ovat ihmisiä. Jumalassa on myös feminiininen puoli.
.................
Kommentista : ........ Egyptin maata ja sen rajalla Herran patsas... ?
Herran patsas ? Miltähän se mahtaa näyttää ja kuka sen päättää ?
Ei varmaan tarkoita ainakaan Jumalaa.- gettohell
Siis mitä? Onko Breivik Jumala? Jos on, miksei se lähe sieltä linnasta?
- Vakavapaikka
Ei kannata vitsailla.
Apostolien teoissa ' enkelit' vapauttavat vankilasta ja Jumalan kerrotaan lyöneen kuoliaaksi eräs pariskunta, joka ei luovuttanut omaisuuttaan viimeista penniä myöten.
Noinkohan oli ?
Koraanissa, joku oli sanonut heille; 'Jumalan antaa elämän ja ottaa sen myös pois.' Ja he olivat vastanneet; Mekin voimme antaa elämän ja ottaa sen myös pois.
Niinpä, siltä näyttää, selittää myös edellistä.
Mitä sitten raamatun Jumalan sana lupaa ? Se lupaa, että Jumalan ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta. Tappamisesta siellä ei puhuta mitään. Tuo vaatii vain oikeamielisyyden lisääntymistä. Mielenmuutosta. Vihan vankilasta vapauteen, kuolleesta tilasta elämään.- vapaamuurarinna
- breivik on lähössä sieltä ,ankarasta nälästä riutuneena -kuten herra on sanonut, berliinin muurit ovat siirtyneet israeliin.
- tutkikaa
Vapaamuurarilla ja muslimilla on tämän maailman ruhtinas jumalana, sen vuoksi heidän tekonsakin ovat pimeydestä.
Loossin korkeeimmassa asteessa (33) vapaamuurarit kumartavat lusiferia.
- VarmaankinTotta
Sellaista olen ajatellut minäkin.
- 2jääpakanat
Muistakaa, että juutalainen kansa on Jumnalan valittu kansa.
- eihänollutkompa
Ilmeisesti hyvin kävi. Monikaan ei sieltä enää lähtenyt ostamaan israelilaisia tuotteita.
- KTS--
Me Palestiinan ystävät toki jatkamme Utoyan kesäleirejä jälleen ja saamme siunaukset kuten aina.
Jotkut israelvittupäiden palkkaamat palkkamurhaajat eivät meitä hiorjuta!
HYVÄ!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5531801Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 64681
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543