"Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi.”(1 Moos 13:14-15)"
Kirkkaalla säällä ihminen voi nähdä 10 kilometrin päähän kohtuullisen selkeästi ja "maata" ehkä 30 kilometrin päähän.
Johtopäätös: Luvatun maan halkaisija on korkeintaan 60 kilometriä.
20 kilometriä
9
<50
Vastaukset
- odavinuchai
Abrahan oli silloin Betelin paikkeilla, joka on vuoristossa ja näkymät oli paljon laajemmat. Sitä paitsi se on ns Länsirannalla.
- promisedlande
Ei näkymät vuorelta ole sen laajemmat, ei ihmissilmä näe. Kyllä 30 kilometriä on maksimi.
- olisvoinu
mut onhan siinä hyvä syy,
ryöstää ja murhata arabeja...
Arabit ovat jo täällä ja lisää tulee.
- eiNiitäTäälläSaa
listiä...
- typerät_juutalaiset
Juutalaisten oma kirjoittama lorukirja ( maanomistuskirja) jolla he raukat luulevat olevan painoarvoa ja omistusoikeutta. Piti keksiä oikein jumala asian vakuuttamiseksi muille kansoille. Läpisutkeja ovat.
- viisaat_arapit
Jerusalemia ei mainita kertaakaan Kuraanissa, mutta silti....
- wannabeJuutalainen
uskonsoturi, jihadisti, muita halveksii,
haluais päästä nassuttamaan popcornia,
kun zionistit listii gettoa,
ampuu kaukaa turvasta,
naisten ja lasten niskaan tuhansia kranaatteja...
- Teuvoo
Mitään jumalansa allekirjoittamaa papyrysta ei ole olemassa, eikä myöskään todistetta siitä, että jumalansa olisi kyseisen maa alueen omistanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5611923- 93950
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18927Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2767Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 69718
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74668- 65553