Nettikommentointeja lukiessa usein miettii, minkä aineen vaikutuksen alaisena ne on kirjoitettu. Nyt se sitten selvisi, kyse on huumaavasta aineesta. Sitä teksteistä saattoi päätelläkin, varsinkin uusliberaalien it-nörttien kohdalla ja juuri muuthan täällä ei enää nykyisin viitsikään itseään munata.
http://yle.fi/uutiset/ttl_limuholismista_on_tulossa_ongelma_tyopaikoilla/8497219
Paheen orjat
7
108
Vastaukset
- oheen.parjaus
Mooseskin kirjoitti pakinakokoelmansa pikku pikku vinetossa. Sitä hän sai iskemällä sauvallaan kallioon. Siihen syntyi halkeama, josta alkoi valua vinettoa. Mooses oli aamusta iltaan kännissä ja kirjoitteli hauskoja juttuja mm. tyttäristä, jotka juottivat isänsä känniin ja paneskelivat sitten hänen kanssaan. Nämä härskit pornokertomukset myivät siihen aikaan hyvin Jerusalemin R-kioskilla.
- vm41
Eipä tänne juuri muut omasta mielestään ihmeellisiä "totuuksiaan" kirjoittele, kuin luulotautiset. Pysyisivät edes kuvitteelisissa aiheissaan, mutta kun yrittävät sekaantua asioihin, jotka sivuavat ihmisyyttä, sekä yleensä niihin, jotka älliä vaativat.
- uskonratkaisu1111111111
Mitä älliä homous vaatii. Sellasta ettei yhtään minkäänlaista. Se on ihan tyhjäpäistä hommaa. Eihän nyt kaveria sillä tavalla kohdella miten homomiehet toisilleen tekevät. Järki käteen niin ymmärtää kyllä että seksi on miehen ja naisten välistä toimintaa. Ethän sä eläimiin etkä lapsiinkaan saa sekaantua. Tää on ihan samaa sarjaa tää homoasia.
uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:
Mitä älliä homous vaatii. Sellasta ettei yhtään minkäänlaista. Se on ihan tyhjäpäistä hommaa. Eihän nyt kaveria sillä tavalla kohdella miten homomiehet toisilleen tekevät. Järki käteen niin ymmärtää kyllä että seksi on miehen ja naisten välistä toimintaa. Ethän sä eläimiin etkä lapsiinkaan saa sekaantua. Tää on ihan samaa sarjaa tää homoasia.
Eläimeen sekaantuminen on Suomessa toistaiseksi laillista, kunhan eläimelle ei aiheudu vahinkoa. Mitäpä luulet, jos minä nuolen emäntäni houkuttelevalta tuoksuvaa tussua, vahingoittaako se minua?
- uskonratkaisu1111111111
salmiakkisaluki kirjoitti:
Miten se minua vahingoittaa? Nuolen oikein mielelläni koska olen koira.
En mä tiedä mitä se eläimelle tekee, mutta sun emäntää se vahingoittaa tietysti jos se antaa sun tehdä sellasta.
Kahvi on kyllä paljon kolajuomia kovempi huume, mutta ehkä terveellisempi hampaille.
Oli Suomessa kriminalisoitu 1700-luvulla
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kahvikie.htm!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811248
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47654Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t235569Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55569Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305566- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7520