Jari Kaari ja Urpolan liikenne

Pahoittajamielensä

Kyseisten firmojen bussit ovat korvanneet Etelä-Pohjanmaalla Veolian. Kyseiset bussit ovat ajaneet aikaisemman yhtiön reittejä jo muutaman kuukauden, mutta bussit ovat jatkuvasti myöhässä. Tämä olisi ymmärrettävää, jos bussit olisivat täynnä tai tulisivat lähes täyteen. Näin ei kuitenkaan ole. Silti ovat myöhässä jokaisena viikonpäivänä, jokaisena aikana, kun itse kuljen. Enkä nyt puhu parista minuutista vaan usein peräti ovat yli viisikin minuuttia myöhässä. Myös silloin vaikka reitit olisivat ruuhkattomia tai niillä ei olisi lainkaan hidasteita. Itse noudatan valtakunnallisesti tarkkaa kellonaikaa ja luulisi myös ammattiautoilijoiden, etenkin sellaisten firmojen, tekevän samaa.

Voi olla, että teen kärpäsestä härkästä, mutta kyllä rupeaa pikkuhiljaa ottamaan päähän kuskien "hällä väliä"-asenne aikataulun noudattamista kohtaan.

18

3833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Talkoo-Taavetti

      Hanki elämä niin ei 5 minuuttia tunnu niin pahalta.

    • cccccccccc

      Jos aikataulut laaditaan mahdottomiksi noudattaa laillisia nopeuksia ajaen, niin syy ei ole kuljettajan.

    • Kannattaisiko laittaa viestiä liikennöitsijöille, saattaisi jotakin vaikuttaakin?

      • Lähti tuo viesti turhan äkkiä, joten jatketaan.
        Mäntsälässä oli taannoin kuljettaja, joka lähti Helsinkiä kohti yleensä 5-10 minuuttia aikataulun mukaista aikaa myöhemmin. Kun hänelle asiasta huomautti, hän sanoi vain, että ”varmasti ollaan ajoissa perillä”. Hänen päähänsä ei mahtunut, että esimerkiksi linja-autoasemaa seuraavalla pysäkillä sateessa odottava olisi mieluummin autossa kaksi minuuttia kuin kaksitoista minuuttia lähtöajan jälkeen.
        Kyllä hänkin asian lopulta oppi, kun riittävän moni asiasta liikennöitsijälle valitti.


    • onniin

      Kohta ei tule niitäkään vuoroja kun aikanne nillitätte. Se on teille pohojalaasille oikeen saatana.

      • Talkoo-Taavetti

        Kohta varmaankin siirrytte fillaristien pyllistelijöiden jengiin.
        Liittyisitte AKT.n mieluummin
        Myös meidän ruuttaryhmässämme on tilaa. Tulossa taistelukevät.


    • Karijaari

      Jari Kaari konkurssi.

    • Talkoo-Taavetti

      No niinhän sitä ennenpitkää käy elvistelevälle yrittäjälle joka luulee itsestään enempää kuin todellisuudessa rahkeet riittää.
      Siinä se oikeus tapahtui.

      • piantaaskolmekymppiä

        Ymmärtääkseni aloittajan tapauksessa linjoja ajetaan lähes tyhjinä, ei sellainen voi olla taloudellisesti kannattavaa, se loppuu aika pian kun menoja alkaa olla enemmän kuin tuloja. Juuri ilmoitti Pohjolan Liikenne lopettavansa kannattamattomina useita näitä vähän pitempiä reittejä, Helsinki- Turku yms. Osaltaan tuo on seurausta jonkin aikaa vallinneesta villityksestä kuljettaa väkeä lähes ilmaiseksi, täysin selvää että iso osa toimijoista lopettaa. Ja onko sitten enää kauaa niitä kolmen- viiden Euron riemuittuja halpamatkoja vaikka em. reitillä, eipä ole...


    • Karijaari

      Elvistelyä kahdessa sukupolvessa. Valitettavasti periytyvää.

    • Hilloja

      Onko ne olleet polleena, isäntää?

    • P.A.L

      Kun omistaisivat koko maailman.

    • Rahallasaaa

      Kyllä ajaa saa kun ajaa halvalla, vielä enemmän kun vähän maksaa😂

    • Tappioo

      Liikennöitsijän lyhyt matikka: 2 vanhaa autoa maksaa 1 uutta.

    • Levee

      Ei pitäisi aloittaa liian leveästi.

    • Romukaari

      Konkurssipesä myy Kaaren romuja, torissa ilmoitus.

    • Renginapulainen

      Mitä tekevät mahtailevat kaaren veljekset nykyään? Onko koittanut renkipojan paskanen arki?

      • Anonyymi

        Urpolalla pyyhkii hyvin, paljon voittanut linjoja ja hyvä kalusto. Osaa pyörittää toisin kun Kaaren polleat poikaset.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe