Mikä on "perhe"?
Kumpi vastaa mielestäsi enemmän käsitystäsi perheestä:
1. lapseton avioliitossa olevat mies ja nainen
2. avioliitossa oleva (1.3.2017 jälkeen) naispari jolla on kaksi yhteistä lasta (esim. adoptoituja lapsia)
Mielestäni molemmat ovat yhtälailla perhe. Mitä mieltä Aa ry on asiasta?
Äiti, isä ja lapset
50
506
Vastaukset
Molemmat ovat perheitä.
- viiltelijäMaija
Lesboperhe on perseestä. Nyt kun nämä yleistyvät, niin tulee valtavasti kiusattuja ja kiusaantuneita lapsia, jotka joutuvat kasvamaan epänormaalissa vanhemmuussuhteessa.
- perheellinen
Minusta vasta lapset tekee parista perheen.
Voi vaatia ne lapset. Se on se vanha käsitys. Uusi linja on kai se, että jo yhdessä asuminen on perhettä.
- perheellinen
Perheen perustaminen tarkoittaa juuri sitä, että parin lisäksi talouteen tulee mahdollisesti muitakin jäseniä. Raamatun aikaan puhuttiin perhekunnista. Jolloin perheeseen kuului muitakin kuin vain isä äiti ja lapset. Mutta ei pelkästäparista vielä ole perhekunnaksi.
Eikös sitä toivotuksiinkin laiteta yleensä sana "perheineen" vasta sitten kun parille on syntynyt lapsia. Sitä ennen laitetaan esim joulukorttiin Tv. Matti ja Maija.
Minusta tämä on taas tätä nykyajanhömpötystä kun on tullut mukaan kaikenlaisia pareja.
- mekkk
Lapsen aviopari on aviopari eikä perhe ja vasta laspi tekee perheen.
- parionpari
Juu, näin se menee. Ei pari ole vielä perhe, vaan se vaatii että, ruokakunnassa on parin lisäksi muitakin jäseniä.
parionpari kirjoitti:
Juu, näin se menee. Ei pari ole vielä perhe, vaan se vaatii että, ruokakunnassa on parin lisäksi muitakin jäseniä.
No, erään aloitteen mukaan näin halutaankin. Lapsettomat avioparit eivät saa olla perhe.
- sairasta.homotusta
parionpari kirjoitti:
Juu, näin se menee. Ei pari ole vielä perhe, vaan se vaatii että, ruokakunnassa on parin lisäksi muitakin jäseniä.
Joo, on se kumma kun homoilla on hirveä hinku päästä naimisin, olla perhe ja samaan aikaan romuttaa näiden instituutioiden merkitystä. Homojen logiikka on siis hajota ja halliste teoriaa!
sairasta.homotusta kirjoitti:
Joo, on se kumma kun homoilla on hirveä hinku päästä naimisin, olla perhe ja samaan aikaan romuttaa näiden instituutioiden merkitystä. Homojen logiikka on siis hajota ja halliste teoriaa!
Ajattele, eikö ole kumma että ihmiset haluvat perheen? No, eivät ihan kaikki, jotkut tykkää elää ihan yksinään.
- todella.sairasta
sairasta.homotusta kirjoitti:
Joo, on se kumma kun homoilla on hirveä hinku päästä naimisin, olla perhe ja samaan aikaan romuttaa näiden instituutioiden merkitystä. Homojen logiikka on siis hajota ja halliste teoriaa!
Jos ihminen on homo hänen olisi sitten hyvä olla sinut itsensä kanssa ja hyväksy se homon elämä johon ei kuulu avioliitto, perhe ja lapset eikä alkaa romuttamaan instituutioita koska ei kuitenkaan täytä niiden edellytyksiä.
- naulankanta
todella.sairasta kirjoitti:

Tämä onkin asian ydin! Homot eivät hyväksy itseään ja homouttaan siksi yrittävät ujuttaa itsensä heteroiden instituutioihin vaikka se on täysin itsepetosta!
todella.sairasta kirjoitti:
Jos ihminen on homo hänen olisi sitten hyvä olla sinut itsensä kanssa ja hyväksy se homon elämä johon ei kuulu avioliitto, perhe ja lapset eikä alkaa romuttamaan instituutioita koska ei kuitenkaan täytä niiden edellytyksiä.
Miksi homon elämään ei voi kuulua perhettä? Tottakai.
- huulikoru
Molemmat ovat mielestäni perhe. Sitten voidaan erilaisia perheitä jakaa vielä alaryhmiin, kuten lapsiperhe tai halutessa voidaan puhua sateenkaariperheistä tai yksinhuoltajaperheistä. Perheitä ne kaikki ovat.
Tilastokeskus määrittelee asian näin:
”Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.”
Raamattu puhuu todellakin perhekunnista, eli siihen kuuluivat myös isovanhemmat, muita lähisukulaisia sekä orjat. Suomessa asuttiin ennen perhekutina joista käytettiin myös termiä huonekunta tai suurperhe. Nykyään tuota vanhaa mallia ei enää pidetä perheenä:
”Jos asuntokunnassa on useampia sukupolvia, perhe muodostetaan nuorimmasta sukupolvesta lähtien. Näin esim. lapsensa perheen kanssa asuva anoppi tai appi jää perheeseen kuulumattomaksi, ellei yhdessä asu myös puoliso, jolloin vanha pariskunta muodostaa oman erillisen perheen.”
http://www.tilastokeskus.fi/meta/kas/perhe.html
Moni kattaa nykyään lemmikitkin perheen käsitteen sisälle.ticotiko kirjoitti:
Tuo tilastokeskuksen määritelmä on hyvä.
Se kuvaa ehkä parhaiten nykyajan käsitystä perheestä.
Kela tuntee nämä perhemuodot: Monikkoperhe, Sateenkaariperhe, Uusperhe, Yhden vanhemman perhe ja
Kansainvälinen perhetilanne.
http://www.kela.fi/eri-perhemuodot
Mutta myös vähän erikoisemman eli ruokakunnan:
”Ruokakunnan muodostavat samassa asunnossa asuvat henkilöt. Ruokakuntaan voi kuulua yksi tai useampi henkilö. Kela maksaa asumistuen ruokakunnalle yhteisesti.”
http://www.kela.fi/yleinen-asumistuki_kenelle- perheonperhe
On tainnut tilastokeskuksella mennä puurot ja vellit sekaisin. Ruokakunta on eri asia kuin perhe.
- aito.perhe
perheonperhe kirjoitti:
On tainnut tilastokeskuksella mennä puurot ja vellit sekaisin. Ruokakunta on eri asia kuin perhe.
Onneksi yksi on varma. Aito perhe on isä äiti ja lapset ja pystyy!!!
perheonperhe kirjoitti:
On tainnut tilastokeskuksella mennä puurot ja vellit sekaisin. Ruokakunta on eri asia kuin perhe.
Ei ole vaan perheen määritelmän lisäksi tarvitaan näitä muita määritelmiä. Ruokakunta on Kelan määritelmä.
- totisesti
aito.perhe kirjoitti:
Onneksi yksi on varma. Aito perhe on isä äiti ja lapset ja pystyy!!!
Amen
totisesti kirjoitti:
Amen
Eli perhe lakkaa siinä vaiheessa kun lapset lähtevät kotoa. Sitten eletään jossain määrittelemättömässä tilassa - kuten kaikki lapsettomatkin?
- taas.murjaisit
mummomuori kirjoitti:
Eli perhe lakkaa siinä vaiheessa kun lapset lähtevät kotoa. Sitten eletään jossain määrittelemättömässä tilassa - kuten kaikki lapsettomatkin?
Jaa, että sinäkin olet yksinäsi perhe :D
- perheiden.ketju
mummomuori kirjoitti:
Eli perhe lakkaa siinä vaiheessa kun lapset lähtevät kotoa. Sitten eletään jossain määrittelemättömässä tilassa - kuten kaikki lapsettomatkin?
Teillä päin ajatus katkee aina kuin kanan lento. Oikeassa elämässä, vaikka lapset lähtee lapsuuskodista, he ovat edelleenkin pariskunnan lapsia suoraan alenevassa polvessa ja siittävät ja synnyttävät omia lapsia, jotka ovat pariskunnan lapsenlapsia jne. Perhe- ja sukulaisuussuhde ei siis suinkaan lopu tosta vaan, kun lapset perustaa omat perheet. Ihan nököalttomalta vaikutat :(.
perheiden.ketju kirjoitti:

Eli katsot että suku on sama kuin perhe? Se on täysin vastaan ydinperheajattelua.
Tuossa esimerkissä kaikki jotka elävät kahdestaan EIVÄT olisi perhe, vaan joku muu. Samoin kaikki avoliitossa elävät eivät olisi perhe, vaan joku muu. Uusperheet eivät olisi perheitä vaan joku muu.
Perhe on vain silloin epäaito, kun sellaista ei oikeasti ole, vaikka byrokraattisesti onkin. Näin mm. lumeavioliitot eivät ole perhe, tai avioliitossa mutta erillään asuvat eivät ole perhe.
- 1000Ja1Perhettä
Suurimmillaan perheeksi voidaan laskea koko lähisuku sekä kotieläiet ja lemmikit, (suurperhe). Pinimmillään perheen muodostaa lapseton sinkku jolla on yksi lemmikki (miniperhe). Näiden kahden välillä onkin sitten useita eri rakennelmiä ja muotoja perheestä esim perheen voi muodostaa myös kaksi samaa sukupuolta olevaa samoin kuin lapseton pariskunta tai kahdenlapsen kiiltokuva perhe. Perhettä ei kuitenkaan muodosta täysin yksin asuva laöseton sinkku, vaan silloinkyse on vain yhden hengen kotitaloudesta.
VAikka suurperhe on jo mennyttä aikaa, niin se vastannee eniten ns. Raamatullista käsitystä.
- älä.mummo.sörssää
mummomuori kirjoitti:
VAikka suurperhe on jo mennyttä aikaa, niin se vastannee eniten ns. Raamatullista käsitystä.
Perhe ei ole mennyttä aikaa vaikka te homottajat kaikinkeinoin yritättekin kaiken normaalin torpata!
- ydinperhe
älä.mummo.sörssää kirjoitti:
Perhe ei ole mennyttä aikaa vaikka te homottajat kaikinkeinoin yritättekin kaiken normaalin torpata!
Ydinperhe on isä, äiti ja heidän lapsensa. Tätä tosiasiaa ei juridiikallakaan voi muuksi muuttaa, vaikka kuinka sitä haluttaisiinkin.
- älä.mummo.sörssää
ydinperhe kirjoitti:
Ydinperhe on isä, äiti ja heidän lapsensa. Tätä tosiasiaa ei juridiikallakaan voi muuksi muuttaa, vaikka kuinka sitä haluttaisiinkin.
Eikä sitä, että lapset syntyvät naisesta ja miehestä ja heidän jälkeläisensä ovat juuri heidän biologisia lapsiaan!
Kaikki muu on korviketta ja lapselta pois! ydinperhe kirjoitti:
Ydinperhe on isä, äiti ja heidän lapsensa. Tätä tosiasiaa ei juridiikallakaan voi muuksi muuttaa, vaikka kuinka sitä haluttaisiinkin.
Ydinperheidologia on aika uutta perheen historiassa. Se on 40 luvulla levinnyt ideologia amerikoista.
- homojenhommia
älä.mummo.sörssää kirjoitti:
Eikä sitä, että lapset syntyvät naisesta ja miehestä ja heidän jälkeläisensä ovat juuri heidän biologisia lapsiaan!
Kaikki muu on korviketta ja lapselta pois!Näin on. Ei asiat niiden sisällön luonnottomalla muuttamisella miksikään muutu.
- 1000Ja1Perhettä
mummomuori kirjoitti:
Ydinperheidologia on aika uutta perheen historiassa. Se on 40 luvulla levinnyt ideologia amerikoista.
Olen tässä samaamieltä mummomuorin kanssa, meillä suvussa perhe tarkoittaa yhä lähisukua eli suurperhettä vaikka asutaankin erillään, siksipä penempi yksikkö on koti mikä on paljon tasa-avoisempikin kuin käsitys ydinperheestä. Lisäksi kannattaa tutustua Jeesuksen ajan juutalaisten kulttuuriin, jeesuskin kasvoi ja varttui sisarineen suurperheessä, ensin Joosefin kotona Beetlehemissä ja myöhemmin Marian kotona Nasaretissa. Näimpä ydinperhe tai nykyrermillä kiiltokuvaperhe on perhe käsityksistä harhaisin, eivätkä kaikki perheet edes vastaa sitä ydinperheen ihanetta että on isä, äiti, kaksilasta, koira, auto ja omakotitalo esim on lapsettomia pariskuntia, yksinhuoltajia, autottomia ja moni asuu kerrostaloissa.
- siitä.huolimatta
1000Ja1Perhettä kirjoitti:

Homo- ja lesbokombinaatiot eivät ole m i t ä ä n perheitä!
- 1000Ja1Perhettä
siitä.huolimatta kirjoitti:
Homo- ja lesbokombinaatiot eivät ole m i t ä ä n perheitä!
Ky llä vain ovat, mutta kyllä sen sitten joskus itsekkin ymmärrät. Perheeseen tarvitaan toki aina vähintään kaksi ja suurimmillaan se kattaa koko lähi suvun, kotieläimet ja lemmikit.
Selitän vielä tarkemmin; eli kaksi homoseksuaali muodostaa parin ja pari on jo perhe ja kun nämä hankiivat lemmikin tai lapsia se on vain suurempi perhe. - siitä.huolimatta
1000Ja1Perhettä kirjoitti:
Ky llä vain ovat, mutta kyllä sen sitten joskus itsekkin ymmärrät. Perheeseen tarvitaan toki aina vähintään kaksi ja suurimmillaan se kattaa koko lähi suvun, kotieläimet ja lemmikit.
Selitän vielä tarkemmin; eli kaksi homoseksuaali muodostaa parin ja pari on jo perhe ja kun nämä hankiivat lemmikin tai lapsia se on vain suurempi perhe.Ihan turha kikkailla sanojej sisällöillä. Perhe on isä äiti ja lapset!
Homot ovat uhranneet perheensä homouden alttarille! 1000Ja1Perhettä kirjoitti:
Olen tässä samaamieltä mummomuorin kanssa, meillä suvussa perhe tarkoittaa yhä lähisukua eli suurperhettä vaikka asutaankin erillään, siksipä penempi yksikkö on koti mikä on paljon tasa-avoisempikin kuin käsitys ydinperheestä. Lisäksi kannattaa tutustua Jeesuksen ajan juutalaisten kulttuuriin, jeesuskin kasvoi ja varttui sisarineen suurperheessä, ensin Joosefin kotona Beetlehemissä ja myöhemmin Marian kotona Nasaretissa. Näimpä ydinperhe tai nykyrermillä kiiltokuvaperhe on perhe käsityksistä harhaisin, eivätkä kaikki perheet edes vastaa sitä ydinperheen ihanetta että on isä, äiti, kaksilasta, koira, auto ja omakotitalo esim on lapsettomia pariskuntia, yksinhuoltajia, autottomia ja moni asuu kerrostaloissa.
Perheistä yritetään tehdä jotain homogeenistä ilmiötä, mutta se vasta vastoin luontoamme onkin. Itse olisin mieluummin kannattamassa noita suurpehe kuvioita, ydinperhe malli kun on haavoittuva. Mutta perhe on myönteinen asia, vaikka pienperhe olisikin.
- mies.lähti.mutta
Mummomuori leikkii pilkkihaalareidensa kanssa perhettä :D
- hullunkurisetperheet
Joo, hömpsähattu on sen lapsenlapsi :D
- 1-0
Nies ja nainen yhdessä on pariskunta. Kun on lapsia on perhe.
Lespoperhe on kahden naisen ja lapsien muodotama yhteisö
Homoperhe on kahden naisen ja lapsien muodostama yhteisöNiin ja avoliitossa elävä on "yhteisö" ja lapseton pariskunta on "yhteisö" ja uusperheet ovat "yhteisöt" ja vahemmat pariskunnat ovat "yhteisö ja ja...
- aamusta.asti.paskaa
mummomuori kirjoitti:
Niin ja avoliitossa elävä on "yhteisö" ja lapseton pariskunta on "yhteisö" ja uusperheet ovat "yhteisöt" ja vahemmat pariskunnat ovat "yhteisö ja ja...
Ja sinä olet ääliö ja palstan saastuttaja!
aamusta.asti.paskaa kirjoitti:
Ja sinä olet ääliö ja palstan saastuttaja!
Sinulla tuntuu olevan pakkomielteenä vain haukkua ja panetella muita ihmisiä. Et hyväksy ketään muita kun itsesi kaltaisia.
Jos kiusaaminen on sinusta Jeesuksen mukaista toimintaan, niin toivon että luet Raamattusi uudestaan.
- paritonpareja
Lapset tekevät parista perheen . Vasta silloin puhutaan perheellisestä kun parille syntyy lapsia. Sitä ennen he ovat aviopari tai avopari. Homoparitkin ovat homopareja nii kauan kuin onnistuvat jotenkin lapsia hankkimaan.
- terveiset.kennelistä
Homo- tai lesbopareilla ei koskaan voi olla yhteisä lapsia joten pysykööt koirissa ja kissoissa!
- Avokineltusvelvollisuus
Perheen muodostavat avio- tai avoliitossa elävät, jos on lapsia niin se on lapsiperhe.
Parempi olisi ettei yhteiskunta laskisi lapsetonta avoparia perheellisiksi toistensa elättäjiksi niin kun toimeentulotuessa sossussa lasketaan. Miksi avioliiton ja avoliiton välillä ei ole mitään eroa sosiaaliturvassa mutta muissa asioissa sitten onkin. Avopuolisolla on elatusvelvollisuus mutta ei sitten mitään muita oikeuksia mitä on aviopuolisolla. Tässä systeemissä olisi korjattavaa. Ennen perhe on ollut jotain toista kuin nykyään.
”Perheen historiaa tutkinut ranskalainen historioitsija Jean Louis Flandrin tutki englantilaisia ja ranskalaisia sana- ja tietosanakirjoja 1500-luvulta 1800-luvulle ja huomasi, että sana perhe on saanut nykyaikaista ydinperhettä tarkoittavan merkityksensä vasta hyvin myöhään.”
”Flandrinin mukaan perhe on aiemmin tarkoittanut joko saman katon alla asuvia henkilöitä riippumatta siitä, oliko heillä keskenään sukulaisuussuhdetta tai saman suvun jäseniä riippumatta siitä, asuivatko he yhdessä vaiko erillään toisistaan.”
http://areena.yle.fi/1-3371857
Näin Aa-kerho jälleen pyrkii määrittelemään sanoja uudestaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1175670- 292070
- 1771912
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.651080Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101043Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24977- 73947
Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24872Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12745