T2016: Sain taas uutta lääkettä nuppivaivoihin

Totuus2016

Tänään sain reseptin Lyricaan, tuohon kiisteltyyn onnellisuuspilleriin. Tosin aika matalalla annoksella, mutta toisaalta eipä mulla ole siihen lainkaan toleranssia enkä aio syödä sitä päivittäin, joten silloin tällöin voinee kokeilla ylimääräisillä tableteilla että miltä vähän suurempi kerta-annos tuntuu.

Aika bad ass lääkevalikoima alkaa mulla olemaan:

-Lyrica tarvittaessa ahdistuneisuuteen
-Rivatril tarvittaessa ahdistuneisuuteen (käytännössä päivittäin)
-Temesta, ei enää reseptillä mutta jäänyt ylimääräisiä alkuvuodesta
-Opamox, ei enää reseptillä mutta jäänyt ylimääräisiä alkuvuodesta
-Ketipinor Depot joka ilta auttamaan nukkumaan ja ehkäisemään psykoottisia ajatuksia seuraavana päivänä
-Nopeavaikutteinen Ketipinor tarvittaessa jos ahdistus on tosi voimakasta ja siinä on psykoottisia elementtejä

Itse Kuningasta eli Xanoria en ole koskaan edes maistanut, saati saanut reseptillä. Ehkä ihan hyvä niin.

Myös eräs toinen tehokas lääke mielenterveysongelmiin on kokeilematta, mutta sitä ei apteekissa myydä. Nimittäin korkkaamaton, puhdas, spermaton, 16-vuotias teinipillu.

37

547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohtalotoverirfg

      Tykkäätkö noista lääkkeistä? Minulle lekuri määräsi aikoinaan bentsoja ja kyllä niitä oli mukava popsia kun sitten oli iloinen ja rentoutunut olo eikä vituttanut koko aikaa niin kuin yleensä.

      • Tykkään kyllä. En varmaan koskaan unohda sitä tunnetta kun otin ekaa kertaa täysin toleranssittomana 2x15mg Opamoxeja ja aloin hetken kuluttua tiskaamaan. Kesken kaiken aloin nauramaan hysteerisesti Karvinen-sarjakuvan vitsille jonka olin hetki sitten lukenut. Muistaakseni sen jälkeen lähdin pyöräilemään ja repussani oli viskipullon jämät jotka tyhjensin lääkkeiden oton päälle jossain keskellä ei mitään. Olin aivan kujalla ja hoipertelin pyörällä kotiin.

        En myöskään unohda ensikosketustani Temestaan. Aluksi itkin että olen tuhlaajapoika joka himoitsee epäterveellistä ruokaa, mutta otin Temestan ja tunnin kuluttua olin erittäin hyvällä tuulella ja kävin syömässä kebabin ja söin jääkaapissa odottavan broileripastan seuraavana päivänä.

        Rivatrilin vaikutus on pehmeä alusta ja lopusta, joten mitään suurta rakkautta tai vihaa sitä kohtaan ei ole. Se vain auttaa normalisoimaan olon. Tai no ehkä 2mg kerralla tuo sellaisen hyvän fiiliksen, jos entuudestaan on hyvä/normaali olo.

        Tänään kokeilin 50mg Lyricaa ja join 6 olutta päälle. Ei mitään mullistavaa, ihan tavallinen vajaa känni. Kohta nukkumaan Ketipinorin avulla.

      • hehheeemies

        Mistä pitää lääkärille valittaa, että bentsoja saa?

      • Naisasialooseri1

        Akuuttiin ahdistukseen niitä ainakin pitäisi saada ja ehkä myös uniongelmiin, tosin itselleni niihin ei bentsoja ainakaan lääkäri tarjonnut. Mutta lääkärit eivät suosi pitkäaikaista bentsojen käyttöä, vaan niillä hoidetaan vain akuutteja tapauksia vähän aikaa eli seuraavaa reseptiä voi olla vaikeampi saada.

      • Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Yritin jo kerran vastata, mutta viesti hävisi jonnekin. Toivottavasti ei tule tuplavastausta.

        Olen syönyt näitä lääkkeitä nyt noin 10kk ja lääkäri kyselee toistuvasti välipäivistä yms. Tänään sanoin puhelimessa että minulla on olo kuin syytetyn paikalla oikeudessa käydessäni hänen vastaanotolla. Kerroin myös että välipäiviä ei ole viime aikoina ollut paljoakaan ja painotin, että tarvitsen lääkettä työasioiden hoitamiseeen yms.

        Lääkäri vaikutti jotenkin jopa pahoittelevalta ja antoi suullisesti luvan käyttää Rivatrilia tarvittaessa yli reseptin, jotta sairaalakäynneiltä vältyttäisiin. Lisäksi hän kirjoitti tuota Lyricaa Rivatrilin rinnalle.

        Etköhän sä NAL pesunkestävänä narsistina saa reseptin kunhan käytät kaikki manipulointikykysi hyödyksi ja vakuutat lääkärille että tarvitset lääkkeitä juurikin esim työasioita, opiskelua tms. varten.

      • kokenut_käyttäjä
        Totuus2016 kirjoitti:

        Ei tuo vielä mitään. Minä olen syönyt bentsoja jo neljä vuotta ja välillä on täytynyt oikein ruinata että terveyskeskuslääkäri suostuu niitä määräämään. Nyt on valitettavasti toleranssi päässyt kehittymään että ei niistä saa samaa riemua irti kuin aluksi.

    • mies__86

      Olet sentään ottanut askeleen eteenpäin ongelmiesi käsittelyssä. Aikaisemmissa avauksissa olet nimenomaan kyseenalaistanut, olisiko puhdas ja korkkaamaton teinipillu voinut pelastaa sinut mielenterveysongelmilta, mutta nyt tiedät jo asian varmaksi itsekin. On kai se jotain sekin.

      Nyt vain etsimään sitä kireää ja puhdasta tavaraa. Tehtävä ei taidakaan olla ihan helppo, helpompaa olisi varmaan määrittää Timpan vaimon Janican aikaisempien seksikumppaneiden lukumäärä tai paljonko Suomessa on tällä hetkellä aisureita satasen tarkkuudella ilmoitettuna.

    • Naisasialooseri1

      Tiedätkö saako opamoxia ja muita rauhoittavia vain soittamalla omalle nuppitohtorille vain pitääkö niiden takia käydä vastaanotolla? Ei jaksaisi käydä, mutta nappeja tekisi mieli

      • Lyyrikko

        Jos sulla on niitä aiemminkin ollu niin uusi ne vaan Kanta.Fi kautta. Mäkin just uusin mömmöt kun ahdistaa ihan perkeleesti ka pelkkä itsari vaan taas mielessä!!!!

      • Opamoxia sain viime kesänä ensin epämääräisessä paperipussissa päivystyksestä jonne jouduin ja seuraavana päivänä reseptillä akuuttikäynnillä kaupunginsairaalasta. Temestaa sain noin 4kk myöhemmin kun sanoin hoitavalle lääkärille puhelimessa että Opamoxien vaikutus alkaa hirveän myöhään ja kestää vain vähän aikaa. Opamox säilyi silti rinnalla nukahtamislääkkeenä. Rivatrilia sain keväällä niin ikään soittamalla kun kerroin että Temestaan on toleranssi kasvanut ja se aiheuttaa välillä ns. paradoksaalista ahdistusta. Tänään sain Lyricaa puhelimitse kun kerroin että Rivatrilin päivittäinen maksimiannos ei riitä ja Ketipinor väsyttää liikaa päivällä otettavaksi.

        Toki näiden puhelinaikojen välissä olen tavannut hoitavia lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Minulla on tänä aikana diagnosoitu myös aspergerin oireyhtymä ja olen kaikin puolin kiltti poika heidän silmissään. Tärkeää on se, miten asiansa esittää ja miten käyttäytyy.

        Jos et saa reseptiä puhelimitse, käy ihmeessä julkisen sektorin toimipisteessä valittamassa ahdistusta ja ehdottamassa näitä lääkkeitä. Vaikka jäisi musta pekka kouraan, niin ainakin olet osaltasi kuormittanut yhteiskuntaa joka suuntaa resurssinsa ja veroeuronsa mieluiten yhäreille ja mamuille.

      • Totuus2016 kirjoitti:

        Opamoxia sain viime kesänä ensin epämääräisessä paperipussissa päivystyksestä jonne jouduin ja seuraavana päivänä reseptillä akuuttikäynnillä kaupunginsairaalasta. Temestaa sain noin 4kk myöhemmin kun sanoin hoitavalle lääkärille puhelimessa että Opamoxien vaikutus alkaa hirveän myöhään ja kestää vain vähän aikaa. Opamox säilyi silti rinnalla nukahtamislääkkeenä. Rivatrilia sain keväällä niin ikään soittamalla kun kerroin että Temestaan on toleranssi kasvanut ja se aiheuttaa välillä ns. paradoksaalista ahdistusta. Tänään sain Lyricaa puhelimitse kun kerroin että Rivatrilin päivittäinen maksimiannos ei riitä ja Ketipinor väsyttää liikaa päivällä otettavaksi.

        "ja olen kaikin puolin kiltti poika heidän silmissään. Tärkeää on se, miten asiansa esittää ja miten käyttäytyy.

        Jos et saa reseptiä puhelimitse, käy ihmeessä julkisen sektorin toimipisteessä valittamassa ahdistusta ja ehdottamassa näitä lääkkeitä. Vaikka jäisi musta pekka kouraan, niin ainakin olet osaltasi kuormittanut yhteiskuntaa joka suuntaa resurssinsa ja veroeuronsa mieluiten yhäreille ja mamuille."

        Voi teitä Tovereita.......ei sais hymähdellä, mutta mitä kirjoitatte niin hauskasti ja hassusti noita stoorejanne....OmaVika.... ;D

        Kuinkahan yleistä tuo nappuloiden kanssa pelaileminen nykyään on........eikö siitä ole ollut juttua, että Suomessa on aikamoista pillerisöinti meininki ja vähän joka asiaan tyrkytetään yhtä jos toista pilleriä?

        Mietityttää vain edelleen, eikö olisi parempiakin tapoja......tuntuu, että ihmiset jotka lähtevät tuohon pillerin pyöritykseen mukaan, niin aika helposti siitä tulee kierre ja tulee vaan uusia tai lisää pillereitä, eikä niin kuin voisi ajatella, että vain pakollisen aikaa, jos on ihan pakko ja sitten mahdollisimman nopeasti vieroitus niistä.....

        Miten asperger diagnosoidaan käytännössä? Pyysitkö lääkäriä tutkimaan asiaa vai oliko niin fiksu, että otti itse asian esille?Minkälaisia testejä siinä on? Itselläni on diagnosoimaton asperger ja olenkin lukenut että juuri diagnosoimattomat assit ovat hyvin edustettuina yleispsykiatriassa, kuten itsekin olen. Diagnosoituina minulla ei ole muuta kuin epätyypillinen masennus sekä psykoosipiirteinen persoonallisuushäiriö, joka sekin monesti on asseilla diagnosoitu. Asseissa on myös muuta väestöä enemmän biboja, ja itsekin olen ainakin jollain tasolla maanisdepressiivinen, mutta vain 2.tyypin eli ei ole maniaa, vain hypomaniaa.

        Onko sinulla diagnosoitu mitään persoonallisuushäiriötä/häiriöitä?

        Silloinen omalääkärini oli työhönsä kyllästynyt vanha reseptiautomaatti, joka ei ottanut asiaa esille koskaan. Kerran käydessäni sairaalassa päivystyksessä erittäin ahdistuneena, oli päivystysvuorossa osaston ylilääkäri joka teki alustavan diagnoosin noin 15min haastattelun perusteella. Samoihin aikoihin hoitava lääkärini vaihtui ja hän teki tässä keväällä varsinaisen tutkimuksen, jossa minun lisäksi haastateltiin myös äitiäni liittyen esim. lapsuusaikaani.

        Persoonallisuushäiriöitä minulla ei ole diagnosoitu, mutta tuo psykoosipiirteinen saattaisi sopia minuun, mitä joskus olen netistä lukenut aiheesta.

        Diagnooseina minulla on:
        -Sosiaalisten tilanteiden pelko
        -Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö
        -Määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö/tila
        -Paniikkihäiriö
        -Akuutti stressireaktio
        -Traumaperäinen stressihäiriö
        -Aspergerin oireyhtymä

        Lisäksi myös prodromaalioireita, eli psykoosin tai skitsofrenian ennakko-oireita, jotka eivät välttämättä koskaan kehity varsinaiseksi sairaudeksi. Näille oireille ei käsittääkseni ole olemassa varsinaista luokitusta/diagnoosia.

      • 20plus14
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        "ja olen kaikin puolin kiltti poika heidän silmissään. Tärkeää on se, miten asiansa esittää ja miten käyttäytyy.

        Jos et saa reseptiä puhelimitse, käy ihmeessä julkisen sektorin toimipisteessä valittamassa ahdistusta ja ehdottamassa näitä lääkkeitä. Vaikka jäisi musta pekka kouraan, niin ainakin olet osaltasi kuormittanut yhteiskuntaa joka suuntaa resurssinsa ja veroeuronsa mieluiten yhäreille ja mamuille."

        Voi teitä Tovereita.......ei sais hymähdellä, mutta mitä kirjoitatte niin hauskasti ja hassusti noita stoorejanne....OmaVika.... ;D

        Kuinkahan yleistä tuo nappuloiden kanssa pelaileminen nykyään on........eikö siitä ole ollut juttua, että Suomessa on aikamoista pillerisöinti meininki ja vähän joka asiaan tyrkytetään yhtä jos toista pilleriä?

        Mietityttää vain edelleen, eikö olisi parempiakin tapoja......tuntuu, että ihmiset jotka lähtevät tuohon pillerin pyöritykseen mukaan, niin aika helposti siitä tulee kierre ja tulee vaan uusia tai lisää pillereitä, eikä niin kuin voisi ajatella, että vain pakollisen aikaa, jos on ihan pakko ja sitten mahdollisimman nopeasti vieroitus niistä.....

        Ihmisten ongelmista pääsee helpommin eroon kun antaa kassillisen nappeja ja sanoo että mee kotiis. Sitten ihmetellään kun täällä ihmiset syrjäytyy ja tetsaa lääkehuuruissa ja koukussa zombiena. Kaikkeen on hoitokeinona napit.

      • Naisasialooseri1

        Aika tiukka listahan sinullakin on noita mt-ongelmia. Mitä kaikkea varsinaisessa aspergertutkimuksessa kyseltiin, siis pääpiirteettäin tärkeimmät kysymykset? Assina olit varmasti myös koulukiusattu, millä tapaa sinua kiusattiin ja liittyykö traumaperäinen stressihäiriö siihen?

      • 20plus14 kirjoitti:

        Tähän tulokseen olen itsekin hieman tullut.........Psykiatri hoitaa nopeasti ja tehokkaasti ihmisiä, kuin linjastolla....nappia sinne ja nappia tänne..... :(

        Voihan se olla ja luultavasti onkin kustannustehokasta vrt. siihen, että ihmisiä hoidettaisiin inhimillisesti......ja sekin vielä, että todellisista syistä ei voida useasti puhua, ainakaan totuuden mukaisesti, kun asiat ovat joko "tabuja" tai sitten vaan tiettyjen tahojen intressien vastaisia.......no ihmisarvo mitataan oikeasti sillä, mitä oikeat teot ja käytös näyttää...eikä sillä millä sanotaan sitä mitattavan........joka puolella, niin yhteiskunnassa, kuin suhteissakin..... ;P

      • Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Aika tiukka listahan sinullakin on noita mt-ongelmia. Mitä kaikkea varsinaisessa aspergertutkimuksessa kyseltiin, siis pääpiirteettäin tärkeimmät kysymykset? Assina olit varmasti myös koulukiusattu, millä tapaa sinua kiusattiin ja liittyykö traumaperäinen stressihäiriö siihen?

        Kyllä, traumaperäinen stressihäiriö liittyy nimenomaan koulukiusaamiseen.

        Haastattelussa kysyttiin lähinnä että onko ongelmia sosiaalisissa jutuissa, onko intensiivisiä kiinnostuksenkohteita, onko aistiyliherkkyyksiä, miten kielellinen ja motorinen kehitys eteni lapsena jne. Varmasti jotain muutakin, mutta nämä nyt ekana tuli mieleen.

      • kaisukoiso

        Vai että on sulla noinkin rankkaa ollut kun on ihan kiusattu.
        Tämä selvittää kyllä paljon.

        Täällä kehtaat naisia pitää tyyliin lutkina, vaikka olisi peiliin katsomisessa varaa.

        Itselläni paljon rankempi menneisyys kiusaaminen mukaanlukien enkä silti syytä miehiä ongelmistani.

    • Parempi kyllä peris, jos vaan jättäisit tollaiset turhat lääkkeet kokonaan ottamatta. Ei ole mitenkään hyvä asia, että alat olla jo nuorena koukussa joihinkin lääkkeisiin ja luulet sitten elämäsi muka paranevan niitä käyttämällä.

      Muutenkin mua vaan ihmetyttää se, että miksi ihmeessä sä oikein joudut syömään joitakin masennuslääkkeitä, kun eikö sun pitäisi olla ihan tyytyväinen omaan elämääsi?

      Etkö itse ole kertonut siitä, että miten sulla on hyvin sitä rahaa ja varallisuuttakin, niin ei kai sulla pitäisi enää mitään elämästäsi puuttua. Oot myös kertonut käyväsi töissäkin, niin edes työtömyyden vuoksi ei pitäisi olla sulla aihetta masentua.

      • hmmmmmmmmmmmm

        Kannattais sunkin Darkkis luopua niiden Finojen käytöstä ja ajaa vaikka kaljuksi, koska kyllä se kaljuuntuminen sullakin on joka tapauksessa edessä, ellet jo nyt siitä kärsi.

      • Ensinnäkin, mulla ei ole diagnosoitu masennusta eikä yksikään lääkkeistäni ole masennuslääke.

        Olisiko sun mielestä sitten parempi, että en söisi lääkkeitä, jolloin en kykenisi menemään ihmisten ilmoille, en tekemään töitä ja kuulisin/luulisin ihan outoja asioita?

        Kyllä kaikki avarakatseiset EUROOPPALAISET miehet tarvittaessa myöntävät että nyt on tarvetta lääkitykselle, toisin kuin jotkut ahdasmieliset persujuntit jotka eivät voi edes harkita niiden Rivojen syömistä ja sitten purkavat ahdistustaan keskellä yötä Sinkut-palstalla caps lock pohjassa.

      • VarissuonVaris

        Mikä vitun lääkäri sinä 38-vuotias juice-tukkainen neitsytsetä oikein kuvittelet olevasi. Ei vanhusten perseiden pyyhkiminen pätevöitä antamaan neuvoja toisen lääkityksen suhteen. Jätä se asia oikeille lääkäreille.

    • nihhhhhhhhhhh

      Voisin suositella Totuus2016:lle ja Naisasialooserille sellaista nukahtamiseen tarkoitettua bentsoa kuin Imovane, jota olen käyttänyt uniongelmiini jo 7 vuoden ajan. Siitä tulee varsinkin ilman toleranssia todella euforinen, huoleton, unelias, rauhallinen ja onnellinen olotila. Paljon paremmat fiilarit sillä saa kuin jollain Opamoxilla, Alproxilla yms.

      • Uni.kyllä.tulee

        Ihan hyvä nappi jos ei ota huomioon sitä karmeaa raudan makua mikä maistuu koko seuraavan päivän suussa.

      • nihhhhhhhhhhh
        Uni.kyllä.tulee kirjoitti:

        Ihan hyvä nappi jos ei ota huomioon sitä karmeaa raudan makua mikä maistuu koko seuraavan päivän suussa.

        Itselleni siitä syntyvä raudanmaku on niin lievä ettei ole juuri menoa haitannut. Eikä se mulla ole kestänyt kun max paria tuntia heräämisen jälkeen.

      • Naisasialooseri1

        Kiitos vinkistä. Mitenhän saisin lekurini kirjoittamaan minulle tuota.

      • Uni.kyllä.tulee
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Kiitos vinkistä. Mitenhän saisin lekurini kirjoittamaan minulle tuota.

        Sitä saa jokainen joka unettomuutta valittaa. Lasketaanhan se kuitenkin miedoksi lääkkeeksi vaikka itsellä ainakin vaikuttaa voimakkaammin kuin monet muut unilääkkeet, esim Tenox yms..

    • Ujoatm27v

      Minullakin on ollut alproxia ja Lyricaa. Tällä hetkellä on Tenoxia ja rivatrillejä. Lisäksi on ollut sertraliinia, optiparia, essitalopraamia, venlafaksiinia, mirtatsapiinia, voxraa ja ketipinoria. Suurinta osaa noista ssri tai snri mömmöistä en ole kyllä suostunut edes kokeilemaan.

      Itsellä diagnooseina vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko, keskivaikea masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja add. Lisäksi minulla on esiintynyt harvakseltaan pahojakin paniikkikohtauksia mutta paniikkihäiriötä minulla ei kuitenkaan ole diagnosoitu. Papereissa on lapsuusajoilta myös sellainenkin diagnoosi kuin monimuotoiset kehityshäiriöt kun olin jo lapsena neurologisissa testeissä oppimisvaikeuksien takia kun oli ilmeisesti vaarana että olisin jäänyt luokalleni kun en oikein pärjännyt matematiikassa. Mitähän tuollainenkin diagnoosi oikein mahtaa tarkoittaa?

      • Ujoatm27v

        Niin ja unohdin lisätä että minullakin luonnollisesti on taustaa koulukiusattuna olemisesta ja olen jo lähemmäs 10 vuotta ajatellut että minullakin täytyy varmaan olla joka aspergerin syndrooma vaikka ei sitä olekkaan minulle diagnosoitu.

        Eihän se näillä ongelmilla mikään ihme olekkaan ettei sitä tyttöystävää ole löytynyt eikä varmaan koskaan tule löytymäänkään. Harmi sikäli kun uskon että se ratkaisis monta ongelmaa minun elämässäni jos löytäisin vaikka jonkun samojen asioiden kanssa kamppailevan tytön kumppanikseni niin voisimme tukea toisiamme. Jotenkin sitä ei vain osaa luopua toivosta vaikka tiedostaakin että tilanne on täysin toivoton.

        Onhan sekin fakta että kun ei saa seksiä koskaan niin sekin vie mielialaa todella dramaattisesti alaspäin ja saa pahimpina päivinä miettimään jopa ihmisten murhaamista kun sitä vain tulee niin vihaiselle tuulelle.

    • pilleritOnMyrkky

      myrkkyä elemistölle

      • Ujoatm27v

        Kummasti kuitenkin nuo bentsot auttaa siihen vitutukseen ja ahdistukseen ettei tule saamaan naisen läheisyyttä eikä seksiä, varsinkin jos vetää pari terävää paukkua niiden kanssa niin tulee aika euforinen ja letkeä olo.

    • Anonyymi

      Isompia annoksia tarvisit.

      • Anonyymi

        tuplasti ainakin

      • Niin vuonna 2016 mulla aloitettiin Lyrica tosi maltillisilla annoksilla, mutta muistaakeni saman vuoden loppuvuodesta se resepti nostettiin maksimiin eli 600mg/vrk. Hyvinhän se on pitänyt ahdistuksen kurissa ja sivuvaikutuksiin on jo tottunut, mitä nyt joskus on hieman hilpeä olo ja vähän kuin kävelisi kuussa. Ja noitahan jää aina hieman yli ennen seuraavaa respaa, niin voi tuon 600mg:n ylittääkin kunhan pitää järjen päässä.

    • Anonyymi

      Itsellä on reilusti tuota xanoria. Mun mielestä vähän ylihehkutettu lääke.
      Diapam on ihan yhtä hyvä ellei parempi.

      • Olen mäkin kokeillut muutamia kertoja ja todellakin on ylihehkutettu lääke tai sitten niitä telareita täytyy syödä kuin muroja lautaselta. Itellä toimii Rivatril paljon pidempään ja tasaisemmin, eikä nosta toleransseja, ja joskus pahaan ahdistukseen Temesta on mitä parhain täsmäisku. Diapamia en ole saanut muuten kuin sairaalassa mansikkasiirappina kun tehtiin katkaisuhoito. Vähän hatarat muistikuvat siitä, mutta en pahemmin vastustellut kun hoitsut ruuttasivat sitä suuhuni 😅

    • Anonyymi

      Tämmöset nuppivikaiset sitten ihmettelee miksei kukaan nainen niitä huoli.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      814
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      214
      598
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      553
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      536
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe