Siis, minä itse uskon olevani therian, uskon, että koska kaikki maapallosta kiertää, kiertää sielukin. Minun sieluni on joko ollut ennen tätä elämää suden sielu, tai sitten se on aina ollut suden, mutta se on vahingossa joutunut ihmisen kehoon. Jos uskot näin, voisit kertoa, oletko ehkä therian. Mielestäni jälkimmäinen on jotenkin järkevämmän kuuloinen, koska muuten kaikki olisivat therianeita. Mielestäni eivät kaikki ole niitä.
Mihin sinä uskot?
9
295
Vastaukset
" Minun sieluni on joko ollut ennen tätä elämää suden sielu, tai sitten se on aina ollut suden, mutta se on vahingossa joutunut ihmisen kehoon"
aika paha
no mitäs tuosta
jos on susi jo syntyessään.- Brina
Sen tiedon mukaan joka itsellä on, sielu on yksilöllinen "muistipankki" johon jokainen elämänkierrossa oleva olento kokoaa kaiken saamansa tiedon jokaikisestä kokemastaan. Se antaa yksilötunnun ja on siis "henkilökohtainen" (mutta se on kaikkien "luettavissa" korkeimmilla olemisen tasoilla). Siihen on tallentunut siis muistitietoja myös niistä elämiskerroista jolloin emme olleet vielä saavattaneet ihmistietoutta (kuten saatoimme olla esim. susia tai muita eläimiä...olemme kokeneet kaiken sellaisen...se on ja toimii luonnonjärjestyksen mukaan kaikkein vähäisemmästä tietoisuusasteesta superihmiseen asti....ja siihen on vielä matkaa). Sielu on siis se "minä" joka tunnen olevani, mutta kaikkein todellisin olemuksemme on Henkeä, sillä mitään ei ole sen ulkopuolella, sillä sitä on kaikki mitä on! Siis eläimetkin kuuluvat siihen, mutta niiden, pidemmällekään kehittyneillä eläimillä, tiedostamisen aste ei yllä vielä ihmisen tasolla. Siis jos olemme ihmiskehossa, niin eläimen sielun tietoisuus uinuu siellä sielumuistioissamme, mutta emme enää koskaan voi palata takaisin samaan mitä oli ennen, sillä tietoisuus on aina vain kasvavaa...ei koskaan vähenevää (eikä nyt sotketa tiedostamista ja tietoisuutta!)!
- D.Ogma
Eipäs ruveta kertomaan todellisuudelle mitä sen on mahdollista tehdä ja mitä ei.
Paras uskonkohden on Raamattu jumalan sana,sieltä on pelastus tälle ihmikunnalle.
- a.no
En uskonut mihinkään tässä ketjussa. Mutta jos ajatellaan, että maapalloomme törmää meteori ja kaikki elämä kuolee, Oletetaan, että muualla maailmankaikkeudessa ei ole itsensä tiedostavaa elämää. Sitten kahden miljoonan vuoden kehityksen tuloksena pallollemme syntyy ensimmäinen tiedostava olento - se olen minä. Tietenkin kaikki muutkin voivat sanoa näin ihan oikeutetusti. Minä on minä ja sillä sipula! Ei tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin, jonkin sielu- opin muodossa. Jos maailmassa on yksikin minä, se olen aina minä! Ja sillä sipula!
- therionisti
Therionilla on ihan hyviä biisejä. Etenki cover-biisejä. En tarkoita hiisejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931392
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53584