Outo mies bussipysäkillä

oksettavaa175

Käväsin tuossa bussilla toisella puolen kaupunkia, kun bussia odotteli samalla pysäkillä keski-ikäinen mies. Hän viittoi minua tulemaan lähemmäs ja sanoi haluavansa näyttää minulle "yhden jutun". Hän avasi housunsa ja olin jo säikähtämäisilläni, että itsensäpaljastaja, mutta kun hän oli avannut housunsa, hänellä ei ollut kiveksiä eikä penistä lainkaan vaan ainoastaan pieni muoviletku siinä haarojen välissä. Kysyin, että mitäs sinun pippelille on tapahtunut. Mies siinä härskisti vitsaili:"Ottivat munat valtiolle tämmöseltä pedofiililta!" Mutta kertoi kuitenkin totuuden: hän oli ollut vankilassa seksuaalirikoksesta ja ollut n.s normiosastolla pelkääjien osaston sijasta ja tehnyt samoja töitä kuin muut miehet, jossakin verstaalla. Siellä oli potkittu munille usein ja yhden kerran miehet olivat salakuljettaneet selliin teräaseen ja leikanneet mieheltä sekä peniksen että kivekset irti. Mies oli joutunut sairaalaan eikä mitään ollut enää tehtävissä. Vankilasta päästyään hänellä oli vain ja ainoastaan letku haarovälissä. Mies vaikutti surulliselta ja kertoi usein tunkevansa insuliiniä tuohon letkuun ja sillä keinolla yrittävänsä itsemurhaa. Elämä ei ole kuulemma elämisen arvoista ilman munaa ja munan kautta saatua seksuaalista tyydytystä. Sitten pysäkille alkoi tulla muitakin ja mies veti kiireellä housunsa takaisin ja lähti seuraavaan bussiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Millaisia ajatuksia tämä herättää?

1

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minulle taas kävi bussipysäkillä silleensti, että eräs miäs tuli juttelemaan. Hän esitteli olevansa läheisen jt-srk. jt-vanhin. Hän halusi näyttää minulle jotain. Sanoin, että ole hyvä, kunhan et genitaaleja esittele. No hän otti hatun päästään, ja tarttui pääkopan yläosaan. Se irtosi, ja näin pään sisään. Se oli aivan tyhjä lukuun ottamatta puotinarun pätkää, joka meni korvasta korvaan. Ihmettelin narua, ja sanoin voivani ottaa sen pois. Hän sanoi, että sitä ei saa ottaa pois: muuten korvat putoavat. Kysyin aivojen puuttumisesta, niin hän sanoi sen olevan ehdoton edellytys, jotta pääsisi kasteelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      616
      2320
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1156
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      8
      992
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      91
      893
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      91
      777
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      66
      587
    Aihe