Kaikki mitä universumissa on syntyi Jumalan luomisesta koska tätä ei ole todistettu ettei näin olisi voinut tapahtua.
Kumotkaa tämä väite
15
172
Vastaukset
Kaikki mitä universumissa on, on kaikkivaltiaan Lentävän Spagettihirviön männä torstakkiyönä luomaa, koska ei voida todistaa, ettei näin olisi voinut tapahtua.
Ymmärrätkö, miksi todistustaakan tulee olla positiivisen väitteen esittäjällä?- HaistaAnusta
Sinun pitäisi voida todistaa että näin on tapahtunut idiootti.
- samalla.logiikalla
Aloittaja on vajaamielinen yksilö, joka ei osaa solmia kengännauhojaan ja tarvitsee avustajan perseen pyyhintään. Koska ei ole todistettu, että hän olisi trolli.
- GrilliMakkara27
Hänen vajaamielisyys on todistettu jo hänen aloituksessaan. Positiivisen väitteen väittäjällä on todistustaakka.
- llkjgög
Aineen ja elämän ilmaantumisen olemukset ovt ihmisen käsityskyvyn ulkopuolisia asioita ja tiede tunnustaa näin olevan sillä ettei sillä ole selitystä noille asioille.
Joten on aivan oikein ja sopivaa puhua tänä päivänä kuten ihmiskunta on puhunut jo 6000 vuotta, eli kyseessä on yliluonnollinen luominen näin ihmisen näkökulmasta katsoen.
Luojan näkökulmasta katsoen ihan luonnollinen juttu.
Eikö asia ole niin että sille joka ei osaa jotain tehdä homma on vaikea mutta sille joka osaa sen tehdä homma on helppo..- samalla.logiikalla
Siis kun et tiedä, mistä rannalta löytynyt täysin pyöreä kivi on peräisin, on ihan oikein ja sopivaa puhua, että Matti Niilonpoika Kauhajoelta on hionut sen 1700- luvulla. Selvä.
Kirjoitat "vaihtoehtoista faktaa": "Aineen ja elämän ilmaantumisen olemukset ovt ihmisen käsityskyvyn ulkopuolisia asioita ja tiede tunnustaa näin olevan sillä ettei sillä ole selitystä noille asioille."
Väite ei pidä paikkaansa ainakaan aineen osalta. Nukleosynteesi
Aineen ilmaantuminen on selitetty fysiikassa, tarkemmin sanottuna BB teoriassa, varsin hyvin. Inflatonikentän energian romahtaminen alempaan arvoon universumin inflatorisen laajenemisen jälkeen synnytti materian kuten tunnettu E = m x c^2 kaava kertoo. Vetyä, heliumia ja litiumia raskaammat alkuaineet taas ovat syntyneet tähdissä. Sekin prosessi tunnetaan.
Elämän ilmaantumisen selityksessä jokainen osaprosessi pystytään selittämään. Vielä ei tiedetä, miten se alkuaan on tapahhtunut ja voi olla ettei tiedetä ikinä. Mahdollisuuksiakin kun on saattanut olla enemmän kuin yksi, eikä jälkiä prosessin varhaisvaiheista ole jäänyt.agnoskepo kirjoitti:
Kirjoitat "vaihtoehtoista faktaa": "Aineen ja elämän ilmaantumisen olemukset ovt ihmisen käsityskyvyn ulkopuolisia asioita ja tiede tunnustaa näin olevan sillä ettei sillä ole selitystä noille asioille."
Väite ei pidä paikkaansa ainakaan aineen osalta. Nukleosynteesi
Aineen ilmaantuminen on selitetty fysiikassa, tarkemmin sanottuna BB teoriassa, varsin hyvin. Inflatonikentän energian romahtaminen alempaan arvoon universumin inflatorisen laajenemisen jälkeen synnytti materian kuten tunnettu E = m x c^2 kaava kertoo. Vetyä, heliumia ja litiumia raskaammat alkuaineet taas ovat syntyneet tähdissä. Sekin prosessi tunnetaan.
Elämän ilmaantumisen selityksessä jokainen osaprosessi pystytään selittämään. Vielä ei tiedetä, miten se alkuaan on tapahhtunut ja voi olla ettei tiedetä ikinä. Mahdollisuuksiakin kun on saattanut olla enemmän kuin yksi, eikä jälkiä prosessin varhaisvaiheista ole jäänyt.Kone söi osan tekstistä, mutta jääköön nukleosynteesi itarkemmin määrittelemättä. Se kuitenkin tunnetaan aivan tarkasti.
- PulloAlas
Aloittajan kannattaa kumota pullo viinaa kurkusta alas ja kysyä aamulla kuka krapulan loi.
- kosfd
kukaan ei kykene joten voimme pitää tätä myös mahdollisena totuutena.
- kosfd
agnoskepo kirjoitti:
Kuten saman logiikan mukaan myös Lentävää Spagettihirviötä. Eikö vain?
Kyllä!
Lentävä spagettihirviö voi olla ufo joka on luonut kaiken!
"Kumotkaa tämä väite"
No mikä ettei.
Annettu tehtävä on yleistettävissä seuraavan väitelauseen pätevyyden tarkasteluun: "Kaikki väitteet, joiden todenperäisyyttä ei kyetä todistamaan, ovat tosia."
Riittää osoittaa, että on olemassa yksi sellainen virheellinen väite, jonka todenperäisyyttä ei kyetä todistamaan.
Muodostetaan kaksi väitettä koskien yliluonnollista luomistapahtumaa:
1. Luomisesta oli yksin vastuussa järjellinen olento.
2. Luomisesta oli yksin vastuussa järjetön olento.
On triviaalia todeta, että väitteet 1. ja 2. eivät voi olla molemmat pitää kutejansa, joten vähintään toinen niistä on epätosi. Näin ollen on olemassa ainakin yksi virheellinen väite, jonka todenperäisyyttä ei kyetä todistamaan. Täten väite 'Kaikki väitteet, joiden todenperäisyyttä ei kyetä todistamaan, ovat tosia.' ei ole pätevä.- 563
Alkuteksteistä ei edelleenkään ole löydetty jumala-sanaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5711972- 93960
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18947Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki3785Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 69728
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74668- 65553