Tuo Venäjän toiminta on ollut täysin systemaattista jo useamman vuoden, niiden on vaan pakko saada kolmas maailmansota aikaiseksi.
Mikä niissä on oikein vikana?
Ottaako se noin koville kun ei ole ystäviä missään, eikä kukaan halua olla missään tekemisissä niiden kanssa?
Vai eivätkö vaan tajua että tulevat itse tuhoutumaan ihan ensimmäisinä?
Hyvänä esimerkkinä siitä on vähäjärkisten punapeikkojen toiminta, jotka päivittäin julistavat sairasta mantraansa, siitä kuinka EU NATO USA isäntämaa-Suomi ja Niinistö ovat hyökkäämässä Venäjälle ja kaikki tapahtuu tyhjiössä pienen peikon pään sisällä.
No eihän kukaan todellisuudessa ole Venäjälle hyökkäämässä, mutta ei niidenkään hyökkäyksiä tulla enää sietämään, joten kyllä se sota saadaan aikaiseksi.
3. Maailmansota on ovella ja ateisti on jumalaton?
41
381
Vastaukset
Venäjällä ei ole taloudellisia resursseja minkäänlaiseen isompaan sotaan. Se pystyy vain yllätysoperaatioihin tai muuten rajoitettuun toimintaan. Pohjoismaatkin ovat yhdessä isompi talous kuin Venäjä, vaikka eivät olekaan priorisoineet varustautumista vaan hyvinvointia. Rahat ei iivanalla vain riitä.
- tghvjgh
Silleinhän se Hitlerkin rahotti sotaa, että kun rahat loppuivat, piti valloittaa uusia alueita, joilta varastaa omaisuus. NatsiSaksa eli velalla sodan aikana.
- jhgfdrtyuop
Elät 1800-luvulla!
Venäjällä on sellainen arsenaali maailman tuhoamisessa, että ei paremmasta väliä.
Venäjä tuhoaa itsensä kolmannessa maailmansodassa ja monet muut maat, mm. Usa ja euroopan maat kja monet lähi-idän maat. jhgfdrtyuop kirjoitti:
Elät 1800-luvulla!
Venäjällä on sellainen arsenaali maailman tuhoamisessa, että ei paremmasta väliä.
Venäjä tuhoaa itsensä kolmannessa maailmansodassa ja monet muut maat, mm. Usa ja euroopan maat kja monet lähi-idän maat.Minähän sanoinkin, että Venäjä ei pysty sotimaan, vaikka se pystyykin tekemään massiivisen ydiniskun. Mitä se sillä sitten voisi saavuttaa, sitä en ymmärrä eikä toivottavasti ymmärrä Putinkaan.
- Matushkatlaukoo
RepeRuutikallo kirjoitti:
Minähän sanoinkin, että Venäjä ei pysty sotimaan, vaikka se pystyykin tekemään massiivisen ydiniskun. Mitä se sillä sitten voisi saavuttaa, sitä en ymmärrä eikä toivottavasti ymmärrä Putinkaan.
Vai ei pysty sotimaan? Hakkasivat suomalaiset korsuihinsa mätimään.
Kun heiltä loppuivat äijät,niin tilalle tuli sata tuhatta MATUSHKAA,
tussut vaahdossa.Ryssällä on herkkä liipaisin,sitä ei pidä unohtaa. - YlenFakeNews
jhgfdrtyuop kirjoitti:
Elät 1800-luvulla!
Venäjällä on sellainen arsenaali maailman tuhoamisessa, että ei paremmasta väliä.
Venäjä tuhoaa itsensä kolmannessa maailmansodassa ja monet muut maat, mm. Usa ja euroopan maat kja monet lähi-idän maat.Venäjän lennosto ensiluokkaista,eikä heidän tartte kaivaa varaosia
vanhoista koneista kuin jenkit tekevät.Obama ajoi varustelut alas,ja
nyt niitä yritetään Trumpin avulla korjailla,heheh.Mistä luukusta te
saatte tietonne,YLESTÄKÖ,heh. - löyhkääväSOTA
RepeRuutikallo kirjoitti:
Minähän sanoinkin, että Venäjä ei pysty sotimaan, vaikka se pystyykin tekemään massiivisen ydiniskun. Mitä se sillä sitten voisi saavuttaa, sitä en ymmärrä eikä toivottavasti ymmärrä Putinkaan.
Nykysodissa ei kaivella juoksuhautoja.Istutaan ilmastoiduissa tiloissa
T-koneen ääressä,ja painellaan nappeja,niin kauempana sataa niskaan
sulatteita,jotka riisuvat lihat luun päältä.Siihen jää vain haiseva kasa
jätteitä,joita ei ole tarvis edes haudata.Toukat ja madot hoitaa loput.
Siinä on naurussa pitelemistä.Helppoa kuin heinän teko ! - DontgiveRatsAss
tghvjgh kirjoitti:
Silleinhän se Hitlerkin rahotti sotaa, että kun rahat loppuivat, piti valloittaa uusia alueita, joilta varastaa omaisuus. NatsiSaksa eli velalla sodan aikana.
Velallahan suomikin nyt varustaa,ihan turhaan.Pikkumaat jäävät jalkoihin isojen tapellessa.Yksikään iso valtio ei ole rotan perseen
verran kiinnostunut ,jääkö Suomi kartalle tai ei.Unelmat eivät saa
mitään muuta aikaan kuin päänsärkyä.Kolmannen M-sodan aikana
emme ole missään turvassa,koska saasteet saavuttavat kaukaisetkin
alueet.Sellainen vain kiduttaa ihmistä kauemmin.Lopputulos on sama,
ei täältä elävänä selvitä. - sekaistasotkua
Repe,mist' luukust sinä saat @[email protected]ään maa ei tiedä Venäjän
todellista taloutta.Putinin porukka ei anna mitään tietoa länteen päin.
Kremlinissä nauretaan USAn vaaleille,jenkkien yrittäessä todistaa
Venäjän sekaantumisesta Trumpin valintaan.
- Tulkaajojärkiinne
JUMALA ei mahda mitään Ordotoksisten kristittyjen sotahimolle.
ps. En elä 1800-luvulla, ties mitä tuo homo jhgfdrtyuop sanoo. Kristityt ovat aina siis AINA SOTAISIa pieniä perkeleitä, siis anteeksi suuria perkelaitä.
Jumalat ovat kastraatoitava - Tulkaajojärkiinne
Koskaan ei tiedä, onko uskovainen aseistettu ja vaarallinen, ja siksi väki neuvoo yleisöä varovaisuuteen.
Valitse kaikki kuvat, joissa näkyy ruohoa.
ruohoa- ateistit.semmosia
Se ei kuule kun sä käsket. Sillä on karmeet kupit korvilla kun se kuuntelee jukkapojan prutinaa.
- 1234567---
Pimeänä keskiaikana Historian mukaan tuli noin 50 miljoonaa murhattua marttyyriä, korkea hattusten toimeksi annosta. Pimeä keskiaika kesti 1260 vuotta.
- AmenAmputulee
Sotilaspastori hieman kannustaa, niin uskikset ryntää riemuissaan tykinruuaksi.
Vai ymmärsinkö aloituksen väärin. - dtyik
Eikös äärioikeustolaisten kristittyjen kultapuppelipoju presidentti Trump pelastakaan maailmaa uudelta maailmansodalta?
Vai siksikö äärikristityt Trumpista niin pitävät, että hän hoitelee 3:nnen maailmansodan käyntiin ja lopun ajat tulevat, ja kristillisen oikeiston edustajat pääsevät Taivaaseen.- asdfgasdfgasdf
Huvittavinta Trumpin peräaukkoa nuolevissa hurlumhei-lahkolaisissa on se etteivät taida edes tietää Trumpin olevan ateisti. He näkevät Trumpissa ainoastaan ne itselleen rakkaat ja tärkeät ominaisuudet, eli sivistymättömyyden, öykkäröinnin, vähemmistöjen ja naisten vihaamisen ja vastaavat.
- kalutyhteenvaan
Mistä kommarien lehdestä olet tuon lukenut.Trump tykkää naisista yli
kaiken,varsinkin makuu-asennossa.Normaalia munaiselle miehelle.
Naisetkin tykkäävät miehen kalusta kui "hullu puurosta"?Mitä uutta
aiassa on,en tiedä ?Turhaa teeskentelyä esiintyä täällä pyhimyksenä. - perästäkuuluu
asdfgasdfgasdf kirjoitti:
Huvittavinta Trumpin peräaukkoa nuolevissa hurlumhei-lahkolaisissa on se etteivät taida edes tietää Trumpin olevan ateisti. He näkevät Trumpissa ainoastaan ne itselleen rakkaat ja tärkeät ominaisuudet, eli sivistymättömyyden, öykkäröinnin, vähemmistöjen ja naisten vihaamisen ja vastaavat.
HUOMIO,huomio.Trump on siionistien paras ystävä,siksi hänen
porukkansa on koostunut "Ashkenazi"juutalaisista 100 %
varmuudella.Luuleeko joku hänen muuten päässeen valtaan.
Pian nähdään onko siitä mitään apua muulle kansalle ?
- opinionn
Jos joku seuraavan maailmansodan aloittaa, niin mitä suuremmalla todennäköisyydellä jonkin sortin jumaluskovaiset.
- IlkimyksenKommariserkku
Pohjoiskorealaisetkin voinee laskea heihin.
"Politiikan tutkija Han S. Park teoksessaan Juche: The Politics of Unconventional Wisdom (2002) ja teologi Thomas J. Belke teoksessaan Juche: A Christian Study of North Korea's State Religion (1999) ovat todenneet, että juche-aate on ”itse asiassa uskonnollinen liike”, vaikka sen kannattajat eivät sitä sellaiseksi tunnusta." - Wikipedia - Riivatut.krisset
IlkimyksenKommariserkku kirjoitti:
Pohjoiskorealaisetkin voinee laskea heihin.
"Politiikan tutkija Han S. Park teoksessaan Juche: The Politics of Unconventional Wisdom (2002) ja teologi Thomas J. Belke teoksessaan Juche: A Christian Study of North Korea's State Religion (1999) ovat todenneet, että juche-aate on ”itse asiassa uskonnollinen liike”, vaikka sen kannattajat eivät sitä sellaiseksi tunnusta." - WikipediaSamanlaista kieltämistä krisseissäkin. Eivät millään myönnä että ovat eesus riivaajan vallassa ja tekevät pahojaan hänen nimissään.
- trueturet
Ateisti on jumalaton, koska Jumalaa ei ole.
- peku783k8
Suomalaiset ortodoksit ovat rauhan kannalla.
- Tulkaajojärkiinne
Juu ja Jumala homoseksin
- orpodoksit
Ortodokseja on Suomessa noin 1 prosentti väestöstä, joten se millä kannalla he ovat ei suuremmalti kiinnosta ketään, eikä varsinkaan vaikuta mitään mihinkään.
Suomalaisten pitäisi yrittää valloittaa enemmän maata. Jos katsoo englantilaisia, heillä on satoja kertoja enemmän maata ja miljardeja ihmisiä puhuu englantia. Jos joku ei tee jotain sille niin englanti tulee valloittamaan koko maapallon tulevaisuudessa.
- meneekuinKOSSU
Ei UK valloita mitään.New World Order,(Uusi Maailman Järjestö) on se
jota nyt juuri vahvistetaan.Sen jäsenet ovat pääasiassa Israelin jälki-
kasvua,jota johdetaan lännestä käsin.Se on "ylirikkaiden veljeskerho"
johon risaperseillä ei ole osuutta.Englannin kielen puhuminen ei ratkaise mitään,vaikka onkin etuna jäsenille.Suomessa jaetaan virheelistä "tietoa",ja se menee alas kuin "KOSSU".
- trivia
Entä jos kolmatta maailmansotaa ei tulekaan!
Entä jos Venäjä ei hyökkääkään Suomeen!
Onko hallitus varustautunut tällaiseen vaihtoehtoon?
ps. Suomessa on samanveroisesti ulkomaista sotavoimaa kuin ennen vuotta 1 941.
1941 ne hyökkäsivät Suomen alueelta Venäjälle. Suomen kristilliset sotapapit julistivat: Jeesus on luvannut Aunuksen pellot, Vienan metsät ja Kuolan malmit Suur-Suomelle jo luomishetkellä.
Lähde: Jouni Tilli, Suomen Pyhä Sota (2 014)
pss. Luulen, että suojeluskuntien perinnekerholaiset levittävät sotapelkoa Venäjän avulla.
On olemassa suojeluskuntien, AKS:n ja SS-sotilaiden aatteita vaalivia perinnekerhoja ja jotka pesevät natsimenneisyyttä puhtaaksi venäjäpelottelulla. - 12___13
"No eihän kukaan todellisuudessa ole Venäjälle hyökkäämässä"
Sellainen vaikutelma syntyy väkisin, kun seuraa länsimaiden toimintaa. Toivottavasti Trump saa vähän järkeä sotahullujen länsimaiden toimintaan. On todella ärsyttävää miten Venäjää kritisoidaan esim. Krimistä, joka näyttää siirtyneen Venäjän puolelle väkivallattomasti, kun samaan aikaan USA "rauhan" nobelistin johdolla on synnyttänyt tuhoa ympäri Lähi-Itää ja Afrikkaa. - tervemenoamaanalle
Missä se Venäjä taas sotii? Ei ole tullut seurattua,muita kuin jenkkejä,ne
sotii 24-7-365. Jenkkien äänestys häviötkin pantiin Venäjän piikkiin,vaikka
ei ole mitään todisteita, kukaan kyennyt sitä näyttämään.Putin nauraa
itekseen,eikä välitä turhista huhuiluista.Jenkkien vasuridemarit itkee
vaalien häviöitä seuraavat neljä vuotta,ja sitten tulee taas turpiin.Trump
tekee bisnestä,just niinkuin maan päämiehen pitääkin tehdä.Osakkeet
huimissa luvuissa.ja sitä ei voida panna Obaman hyväksi,perkule.Oli jo
korkea aika päästä muslimista eroon.Nyt saattaa köyhäkin saada jotakin
muuta kuin rupia per-suksiinsa.Viime sodan häviöt "kyrpii"suomen sota-
hulluja,mutta ei niitä ole enää hengissä kuin muutamia,ja se on hyvä asia. Muutama profetiakin on jo kauan sitten annettu että tämä tulee tapahtumaan...alkaa "palkanmaksu" maapallolla... sen minkä ihmiskansa ansaitsee..mutta jokaisella on vielä mahdollisuus pelastua..mutta se tahto lähtee vain ihmisestä itsestään..
- samaaskeidaaeripussissa
Jokainen sukupolvi on käynyt läpi "SODAN",eikä mikään sitä muuta.
Kolmas M-sota on varmaa kuin auringon nousu.Tehtaat jauhavat
ammuksia yötä -päivää.Pitäähän niille löytää käyttöä.Uskontokuntien
jumalat ovat yhtä sotaisia kuin ovat ateistienkin,mitä ikinä palvovat. - fdsfdsgh
Eiköhän se ole aloittaja hourupää, jonka olisi syytä tulla järkiinsä mitä pikimmin. Taitaa olla uskishihhuli niellyt jenkkipropagandan yhtä sujuvasti lutkauttaen kuin jeesuspropagandankin. Ei Venäjä mitään maailmansotaa puuhaa. Eikä Jeesus ole tulossa.
- gfdsasrtyuop
Kymmenen vuoden päästä maailma on sekaisin 3. Maailman sodan takia......siinä ateisti saa viimeisen kerran sellaista kyytiä, missä ei ole aiemmin ollut.....kyyti on niin kylmää, että ei ole aikaa väittää onko Jumala olemassa tai ei.
Valmistautukaa tuhoonne lopullisesti, 10 v. päästä teitä ei ole ainoatakaan.
- vm41
Minä ainakin ammun ensimmäiseksi heti muutaman juutalaisen ja poltan pari kirkkoa.
Yleensä nuo uskovaisten kokoontumispaikat ovat kaiken pahan alkuja, sekä sodan lietsonta keskuksia, sillä mikäs muut paikat olisi "viattomamman" oloisia kuin kyseiset.- mjhgfrewertyuopå
Hankkiutumalla lusimaan, ei pelasta ateistia maailman lopulta.
Ainoa, joka pelastaa on usko Jeesukseen.
- gesgtews
Vaikka kolmas maailmansota sattuisikin syttymään, ei se tekisi Jumalasta sen todellisempaa.
- jhgfrderyuiop
Jumalattomana et ole sitä näkemässä, näet vain 3. maailman sodan kauheuksia, se on viimeinen mitä näet, koska siirryt lannoittamaan koiranputkea hautuumaalle.
- fdsfdsgh
jhgfrderyuiop kirjoitti:
Jumalattomana et ole sitä näkemässä, näet vain 3. maailman sodan kauheuksia, se on viimeinen mitä näet, koska siirryt lannoittamaan koiranputkea hautuumaalle.
Missä kunnassa on niin huonosti hoidettu hautuumaa, että koiranputkea lykkää?
Ja sinulla on sama kohtalo kuin jumalattomalla, harhoistasi huolimatta. - hgfdsaseryuiop
fdsfdsgh kirjoitti:
Missä kunnassa on niin huonosti hoidettu hautuumaa, että koiranputkea lykkää?
Ja sinulla on sama kohtalo kuin jumalattomalla, harhoistasi huolimatta.Ateistilla lähi vuosina hymy hyytyy, naama kalpeana juostaan vihollista nkarkuun, mut ei auta, koska juoksut loppuu veriseen tuhoon.
Mitä tekemistä aloituksen otsikolla on tekstin kanssa jonka olet kirjoittanut sen alle??
Täysin riippumatta siitä mikä maailman tilanne on. Mitä tekemistä sillä on sen kanssa olenko minä vakuuttunut jumalien olemassaolosta vaiko en??
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1371606
- 1011190
- 1691182
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia821075- 188892
- 39809
- 80787
- 89778
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt73714Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä137672