Massachussetts general hospitalin ja Harvard medical schoolin yhteisessä projektissa on onnistuttu kasvattamaan toimiva sydän ihmisen ihon kantasoluista. Uudessa tekniikassa käytettiin vistinviejä RNAta muuttamaan ihosolut kantasoluiksi ja sen jälkeen tieteilijät aikaansaivat solujen muutoksen kahdeksi eri sydänsolutyypiksi. Solut pidettiin kaksi viikkoa ravintoainekylvyssä ja kun ne olivat muodostaneet tarpeeksi vahvan rakenteen, joka muistuttaa sydäntä, annettiin niille sähköä joka sai sydämen sykkimään. Kuten huomamme, tämä kumoaa täysin bibbelin valheet siitä ettei laboratorio- olosuhteissa ole onnistuttu kasvattamaan toimivia sydänlihassoluja. Kuten huomaamme, ei kannata uskoa bibbelin harhaisiin valheisiin. Linkki ketjussa.
Toimiva sydän kasvatettiin laboratoriossa
13
168
Vastaukset
Ihan noin sivumennen, kantasolu-sana on hauskimpia tahattomia sananmuunnoksia (jos nyt sellaisista joku matalamielinen tykkää).
- pois.se.meistä
Hyi helvetti, en minä ainakaan. Maalaisten ja junttien juttuja. Kelpaavat vain putoukseen.
- kunhan.kommentoin
Mars-scifisarjassa tuli juuri vastaan 'sankarikomentaja'.
Eli tutkijat käyttivät viestinviejä-RNA:ta, jonka avulla epigeneettiset markkerit laitetaan paikalleen. Lopulta laboratoriossa saatiin aikaiseksi kahdenlaisia sydänsoluja, joissa jokaisessa on kyky sykkiä ja välittää sähköimpulsseja. Kokonaista sydäntä tutkijat eivät tietenkään saaneet aikaiseksi, vaan solumassaa, jossa oli kahdentyyppisiä soluja. Ja ilman ULKOPUOLISTA RNA-ohjausta solujen erilaistuminen ei onnistu.
Kiitos kun todistit kaiken sen,mistä olen kertonut tällä palstalla.- MaaliPoisPaikoiltaan
He saivat aikaan toimivia sydänlihassoluja. Asian, jota olet väittänyt mahdottomaksi.
- tieteenharrastaja
"Saivat aikaan" tarkoittaa tässä, että he muunsivat yhden lajin foimivia soluja toiseksi ja edelleen kolmanneksi lajiksi. Saavutus sinänsä, mutta ei tuonut lähemmäksi elämän spontaani- tai edes keinosyntyä.
- ölmlöö
tieteenharrastaja kirjoitti:
"Saivat aikaan" tarkoittaa tässä, että he muunsivat yhden lajin foimivia soluja toiseksi ja edelleen kolmanneksi lajiksi. Saavutus sinänsä, mutta ei tuonut lähemmäksi elämän spontaani- tai edes keinosyntyä.
>Saavutus sinänsä, mutta ei tuonut lähemmäksi elämän spontaani- tai edes keinosyntyä.
Vähän voisit laittaa valoja tauluun ja seurata mistä puhutaan! Ei tässä kukaan tommosta ole väittänytkään vaan tähän oli vastaus ROT:n aikasempaan aloitukseen jossa se väitti ettei kantasoluista voi tehdä toimivia sydänsoluja! - DRHouse
"Eli tutkijat käyttivät viestinviejä-RNA:ta, jonka avulla epigeneettiset markkerit laitetaan paikalleen. Lopulta laboratoriossa saatiin aikaiseksi kahdenlaisia sydänsoluja, joissa jokaisessa on kyky sykkiä ja välittää sähköimpulsseja. Kokonaista sydäntä tutkijat eivät tietenkään saaneet aikaiseksi, vaan solumassaa, jossa oli kahdentyyppisiä soluja. Ja ilman ULKOPUOLISTA RNA-ohjausta solujen erilaistuminen ei onnistu.
Kiitos kun todistit kaiken sen,mistä olen kertonut tällä palstalla. "
Ei, vaan narautin sinut valheesta. Sinä sanoit näin:
"Tragikoominen esimerkki tulee tällä kerralla Johns Hopkins:in lääketieteen oppilaitoksesta, jossa tutkijat ovat yrittäneet tuottaa mm. sydänlihassoluja laboratoriossa. Tutkijat ovat turhautuneita, koska eivät ole onnistuneet tehtävässään. "
Minä puolestaan osoitin että evoluution tuottamat mekanismit toimivat. Joten lopetapa bibbeli se valehtelu.
- niin.vaan.on
Vain Jumala voi luoda elämää.
- DRHouse
Onko sinun äitisi siis jumala, koska hän loi elämää synnytteässään sinut...
"Massachussetts general hospitalin ja Harvard medical schoolin yhteisessä projektissa on onnistuttu kasvattamaan toimiva sydän ihmisen ihon kantasoluista."
Kuten uutinen kertoo, kokeeseen tarvittiin ihmisen ihon kantasoluja, jotka Jumala oli jo ennalta luonut. Ja projektiin tarvittiin ulkopuolisia älyllisiä henkilöitä. Sydän ei siis kehittynyt evoluutiomenetelmällä.
Koe todisti jälleen, että ilman älyllistä suunnittelijaa, ei synny eikä kehity yhtään mitään. Siksi kaikki on voinut saada alkunsa vain Jumalan luomistyön ansiosta, koska ennen maailmankaikkeutta ei ollut ketään muuta älyllistä persoonaa.
"Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)- Murk5
Ai että oikein Jumala loi koetta varten kantasoluja. Miten tutkijat olivat yhteydessä Jumalaan, täytyihän heidän vastaanottaa ne Jumalalta? Kerropas nyt omin sanoin, miten koe todisti, että ilman älyllistä suunnittelijaa, ei synny eikä kehity yhtään mitään? Jos minä kasvatan bonsaipuun siemenestä, todistaako se, että puita ei kasva itsekseen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2538218IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2725441- 1731864
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)761770- 1891325
- 781304
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61167Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy2171030Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte1311017- 104965