Leukemia on yksi ikävimmistä syöpätyypeistä erityisesti koska se saattaa puhjeta jo pienillä lapsilla. Lääketiede on taistellut sitä vastaan vuosikymmeniä. Syitä on etsitty geneettisistä mutaatioista ja DNA:n häiriintyneistä korjausmekanismeista.
Viime vuosina lääketiede on alkanut keskittyä epigeneettisiin hoitomuotoihin mm. syöpien hoidossa ja tulokset ovat olleet erinomaisia. Viimeisin merkittävä läpimurto on leukemian hoito epigeneettisin menetelmin. Tutkijat ovat havainneet, että tiettyjen geenien ekspression nollaus vaikuttaa erittäin lupaavalta leukemian hoitomuodolta.
Havainto vahvistaa jälleen kaiken, mistä olen kertonut tälläkin palstalla. Geneettiset mutaatiot johtuvat usein häiriytyneistä ja epätasapainoisista epigeneettisistä profiileista. Nämä saavat aikaan genomisen eheyden häiriintymistä. Seurauksena on ongelmia solun normaalille toiminnalle. Todellinen syy geneettisiin mutaatioihin löytyy siis useimmiten epigeneettisistä tekijöistä. Koska leukemia ei periydy, väitän, että suurin syy leukemiatapauksiin löytyy raskauden aikaisista tekijöistä, jotka vaurioittavat alkion solujen histonien metylaatioon ja asetylaatioon vaikuttavia mekanismeja. Ravitsemuksella, tupakoinnilla, alkoholinkäytöllä ja ympäristömyrkyillä on tähän varmasti oma roolinsa.
Linkki ketjussa.
Leukemia ja uudet epigeneettiset hoitomuodot
4
160
Vastaukset
- erwer
Miten leukemia liittyy jumalan luomistyöhön osana sen suurta suunnitelmaa vai onko se älykästä suunnittelua?
- Dhkkgfjil
Se johtuu vajakkien mielestä lankeamuksesta...
Tietysti kreationistisesta vinkkelistä katsottuna mahdollisuus saada leukemia on erinomainen juttu jonka johdosta kaikkien kreationistien tulisi helistellä symbaaleja ja nilkkarenkkaitaan ja tanssata kuin kuningas Daavid.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti41341292Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1199814Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316290Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös225128Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623955Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta563909Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783538- 403067
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192508Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!212348