Aistit perustuvat signaaleihin, reseptoreihin ja signaaleja vastaanottaviin tunnistimiin. Aistijärjestelmien avulla eliö saa ympäröivästä maailmasta informaatiota, jota se hyödyntää adaptoituessaan ravinnon hankintaan ja muuttuviin olosuhteisiin. Bakteerit ovat yksisoluisia eliöitä, joista oppikirjat sanovat, että ne ovat yksinkertaisia elämänmuotoja. Kuitenkin jopa näillä erittäin yskinkertaisilla elämänmuodoilla on erilaisia aisteja jotka osoittavat selvästi, että aistielimien kehitys on tapahtunut juuri kuten evoluutioteoria osoittaa. Aluksi on kehittynyt yksinkertainen aistielin, josta on ollut omaajalleen hyötöä. Vähitellen tämän aistielimen omaavat organismit ovat saaneet populaatiossa enemmistön ja lopulta koko populaatiolla on aïsti. Kun organismi on sitten kehittynyt, on kehittynyt myös aisti johtaen lopulta silmien etc. kehitykseen.
Moderni tiede on havainnut ainakin seuraavat aistijärjestelmät (linkit ketjussa).
1. Hajuaisti
2. Magneettikentän tunnistusaisti
3. Ääniaisti
4. Valoaisti
5. Makuaisti (perustuu hajuaistiin)
6. Osmoottisen paineen aisti
7. Painovoima-aisti
8. Lämpöaisti
9. Osmolariteettiaisti
10. pH-aisti
11. Kemikaalien tunnistusaisti(chemotaxis)
12. Aisti havaita DNA:n vahingolliset yhdisteet
13. Mineraaliaisti
14. Aisti havaita erilaiset energialähteet
15. Aisti havaita elektroneja
16. Aisti havaita metaboliitteja
17. Aisti havaita patogeenit ja virukset
Niin, koska jopa bakteerit voivat kehittää aistielimiä, ei ole mitään syytä etteivätkö monimutkaisemmat organismitkin siihen kykenisi. Bakteerit tekevät päätöksiä populaatiosidonnaisesti perustuen em. aistien välittämään informaatioon. Bakteereissa tapahtuvat muutokset perustuvat mekanismeihin, kuten mutaatioihin.
Eli tulipa taas naula kretuilun arkkuun.
Bakteerien aistit-uusi naula kretuilun arkkuun
24
271
Vastaukset
- Onnoievottyhmii
Jopas oli löyhää lätinää. Varmaan tarkoituksella.
Tietenkin bakteereilla on tiedetysti oma ruoansulatusjärjestelmänsä joka edellyttää sitä että se kykenee hankkimaan sille sopivaa ravintoa siinä missä ihminenkin, mutta on ääliömäistä yrittää selittää että se kehitti vähitellen nuo aistit joita tuohon tarvitaan, koska niiden piti toimia alusta alkaen samanaikaisesti ja täysin synkronissa tai muuten solu ei eläisi sekuntiakaan.- tuntevan-bakteerin-sielu
Jumala rakastaa jokaista basillia! Ja koska Jumala vihaa syntiinlangennutta ihmistä, on hän luonut aistit basilliarmeijalleen kiusatakseen yhä nokkelammin syntistä ihmistä. Asia todistettu. Case closed.
- Epäjumalienkieltäjä
Mutta onhan se hilpeää että palstalla samaan aikaan yksi kretu väittää, että meidän aistiemme synty on evoluutiolle täysi mysteeri ja samlla toinen väittää, että suurin osa niistä oli jo esitumallisella bakteerilla.
Kretut eivät keskenään ole ytä mieltä mistään muusta kuin siitä, että evoluutioteoriaa ei saa tunnustaa todeksi, ettei oma taivastontti vaarannu. Julkilausutut perustelut denialismille keksitään sitten ad-hoc.
- tieteenharrastaja
Ihan hyvä judokääntö sinulta. Vähän yleistäen tuossa listassa on joukko toistoa. Aistit 1 ja 5 todetaankin sukulaisiksi, mutta samaan yhdistetunnistuksen mekanismiin taitavat perustua myös numerot 10-13 sekä kaksi viimeistä. Aistimus on olennaisesti sama, mutta käsittelylogiikka ja reaktiot vaihtelevat.
- DRHouse
Kiitos. Mielenjudo onkin suosikki kamppailulajini. Ja kaikenlisäksi asiakin toimii, koska tämähän todistaa että jopa yksinkertainen organismi kykenee aistimaan, joten aistien monimutkaistuminen on ihan luonnollinen ja looginen asia
"mutta on ääliömäistä yrittää selittää että se kehitti vähitellen nuo aistit joita tuohon tarvitaan, koska niiden piti toimia alusta alkaen samanaikaisesti ja täysin synkronissa tai muuten solu ei eläisi sekuntiakaan. "
Miksi se on ääliömäistä?
Bakteerin tapauksessa "aistit" on laitettava lainausmerkkeihin, koska kyse on useinkin vain molekyylitason reaktioista, jotka eivät edellytä monimutkaisia prosesseja. Jos "aisteja" on alkuun vain yksi, tai vaikka ei olisi yhtään, eliö (ei välttämättä vielä edes solu), pystyy kyllä ottamaan ympäristöstään ravintoa kemiallisesti ja pystyy jakautumaan tuottaen uusia replikaattoreita. Nuo aloituksessa mainitut ominaisuudet ovat kehittyneet eri bakteeripopulaatioihin hitaasti, yksi kerrallaan ja siirtyneet bakteerilta toiselle sekä jakautumisen- että horisontaalisen geeniensiirron seurauksena.
Ja onhan evoluutioteoriaselittänyt varsin hyvin todellisten aistielinten, kuten silmien kehityksenkin. Ei siinäkään vaadita monimutkaisen prosessin äkillistä syntyä valmiina.Aisti nro 9 kirjoitetaan osmolaliteetti, eikä osmolariteetti.
Mikä kehittyi ensimmäiseksi, reseptori, signaali, signaalinkäsittelijä, reseptoriproteiineja rakentavat ribosomit, mRNA:n epigeneettiset säätelymekanismit, solukalvon modifiointi reseptoria varten tai mikä tahansa tuhansista elementeistä, joiden tulee olla tarkasti paikallaan, jotta bakteerin aisti toimisi?"Aisti nro 9 kirjoitetaan osmolaliteetti, eikä osmolariteetti.
Mikä kehittyi ensimmäiseksi, reseptori, signaali, signaalinkäsittelijä, reseptoriproteiineja rakentavat ribosomit, mRNA:n epigeneettiset säätelymekanismit, solukalvon modifiointi reseptoria varten tai mikä tahansa tuhansista elementeistä, joiden tulee olla tarkasti paikallaan, jotta bakteerin aisti toimisi? "
Signaaleja tietysti ympäristössä on tietysti ollut aina, mutta muista kysymistäsi asioista tietenkin ensiksi kehittyi ribosomi.- jhkjhkhkjhkj
moloch_horridus kirjoitti:
"Aisti nro 9 kirjoitetaan osmolaliteetti, eikä osmolariteetti.
Mikä kehittyi ensimmäiseksi, reseptori, signaali, signaalinkäsittelijä, reseptoriproteiineja rakentavat ribosomit, mRNA:n epigeneettiset säätelymekanismit, solukalvon modifiointi reseptoria varten tai mikä tahansa tuhansista elementeistä, joiden tulee olla tarkasti paikallaan, jotta bakteerin aisti toimisi? "
Signaaleja tietysti ympäristössä on tietysti ollut aina, mutta muista kysymistäsi asioista tietenkin ensiksi kehittyi ribosomi.Bakteerien aistit perustuvat suurimmalta osin molekyylien väliseen kemiaan. Itse prosessit ovat varsin yksinkertaisia, jos niitä verrataan kehittyneempien eliöiden aisteihin. Ja kun niidenkin kehitys on kyetty selittämään evoluution pohjalta.
"Mikä kehittyi ensimmäiseksi, reseptori, signaali, signaalinkäsittelijä, reseptoriproteiineja rakentavat ribosomit, mRNA:n epigeneettiset säätelymekanismit, solukalvon modifiointi reseptoria varten tai mikä tahansa tuhansista elementeistä, joiden tulee olla tarkasti paikallaan, jotta bakteerin aisti toimisi?"
Kreationistien loihtima olkiukko nro 342: "Monimutkaisen järjestelmän kaikkien osien on oltava heti valmiina, muuten järjestelmä ei toimi".
Alakoulun opettajan ymmärryskyky ei selvästikään riitä siihen, että yksinkertaisen rakenteen on mahdollista kehittyä ajan myötä monimutkaiseksi (koko ajan toimintakykyisenä) perinnöllisyyden lainalaisuuden kautta. Jos ja kun kopioiva systeemi sallii muuntelua, sitä myös tapahtuu ja kopioituvan ominaisuuden on mahdollista saada "lisävarusteita". Tätähän te denialistit yritätte kieltää väittämällä että joku mysteerinen tekijä estää tämän monimutkaisuuden kehittymisen, tai ainakin se tapahtuu "lajinsisäisesti" tai jotenkin muuten niin ettei helvettipelkoisen tarvitse pelätä lapsenuskonsa romahtavan.
En nyt muista oliko se sinä vai joku muu todellisuudesta irtaantunut kun väitti ettei verenkiertoelimistö voi toimia ilman toimivia keuhkoja ja sydäntä. Kun sitten osoitettiin että voi (esim. kastemadolla, jolla on verenkierto mutta ei sydäntä eikä keuhkoja), niin alkoi käsienheiluttelu ja maalitolppien siirtely.
Ehkä kannattaa siis vain myöntää ettei teistä helvettipelkoisista vain ole ymmärtämään näinkään yksinkertaisia asioita. Ettehän te muuten kreationisteja olisi.jhkjhkhkjhkj kirjoitti:
Bakteerien aistit perustuvat suurimmalta osin molekyylien väliseen kemiaan. Itse prosessit ovat varsin yksinkertaisia, jos niitä verrataan kehittyneempien eliöiden aisteihin. Ja kun niidenkin kehitys on kyetty selittämään evoluution pohjalta.
"Bakteerien aistit perustuvat suurimmalta osin molekyylien väliseen kemiaan. Itse prosessit ovat varsin yksinkertaisia, jos niitä verrataan kehittyneempien eliöiden aisteihin. Ja kun niidenkin kehitys on kyetty selittämään evoluution pohjalta."
Juuri näin. Huomioin ROT:lle vain, että jokaisen nykybakteerin hänen mainitsemansa ominaisuuuden takana olevat proteiinit tuottaa ribosomi, joka tietysti itsessäänkin on evoluution tulosta.- DRHouse
Kopioin listan suoraan sinulta, joten omapa on virheesi. En tiedä, mutta sen tiedän että jokin noista kehittyi. Taas naula kretuilun arkkuun. Nyt sitten voit vastata todistamalla objektiivisesti jumalan olemassaolon ja luomisen. Ihan valokuva jumalastasi riittää... Tähän mennessä olet epätoivoisesti yrittänyt ei-edes-aihetodisteilla joita niitäkin vääristelet.
- Kreationismi_on_sairaus
bg-ope kirjoitti:
"Mikä kehittyi ensimmäiseksi, reseptori, signaali, signaalinkäsittelijä, reseptoriproteiineja rakentavat ribosomit, mRNA:n epigeneettiset säätelymekanismit, solukalvon modifiointi reseptoria varten tai mikä tahansa tuhansista elementeistä, joiden tulee olla tarkasti paikallaan, jotta bakteerin aisti toimisi?"
Kreationistien loihtima olkiukko nro 342: "Monimutkaisen järjestelmän kaikkien osien on oltava heti valmiina, muuten järjestelmä ei toimi".
Alakoulun opettajan ymmärryskyky ei selvästikään riitä siihen, että yksinkertaisen rakenteen on mahdollista kehittyä ajan myötä monimutkaiseksi (koko ajan toimintakykyisenä) perinnöllisyyden lainalaisuuden kautta. Jos ja kun kopioiva systeemi sallii muuntelua, sitä myös tapahtuu ja kopioituvan ominaisuuden on mahdollista saada "lisävarusteita". Tätähän te denialistit yritätte kieltää väittämällä että joku mysteerinen tekijä estää tämän monimutkaisuuden kehittymisen, tai ainakin se tapahtuu "lajinsisäisesti" tai jotenkin muuten niin ettei helvettipelkoisen tarvitse pelätä lapsenuskonsa romahtavan.
En nyt muista oliko se sinä vai joku muu todellisuudesta irtaantunut kun väitti ettei verenkiertoelimistö voi toimia ilman toimivia keuhkoja ja sydäntä. Kun sitten osoitettiin että voi (esim. kastemadolla, jolla on verenkierto mutta ei sydäntä eikä keuhkoja), niin alkoi käsienheiluttelu ja maalitolppien siirtely.
Ehkä kannattaa siis vain myöntää ettei teistä helvettipelkoisista vain ole ymmärtämään näinkään yksinkertaisia asioita. Ettehän te muuten kreationisteja olisi." Alakoulun opettajan ymmärryskyky ei selvästikään riitä siihen, että yksinkertaisen rakenteen on ..."
Ei pidä yleistää. Suurin osa ala-asteen opettajista ymmärtävät kyllä tiedettä sen verran että hyväksyvät evoluutioteorian tieteelliseksi faktaksi ja ymmärtävät kreationismin olevan alkeellinen uskontoon ja uskomuksiin pohjautuva selitysmalli.
Varmaan kannattaa tarkentaa että "Omahyväisen ja helluntailaisen ala-asteen opettajan ymmärryskyky ei riitä ..." - tieteenharrastaja
DRHouse kirjoitti:
Kopioin listan suoraan sinulta, joten omapa on virheesi. En tiedä, mutta sen tiedän että jokin noista kehittyi. Taas naula kretuilun arkkuun. Nyt sitten voit vastata todistamalla objektiivisesti jumalan olemassaolon ja luomisen. Ihan valokuva jumalastasi riittää... Tähän mennessä olet epätoivoisesti yrittänyt ei-edes-aihetodisteilla joita niitäkin vääristelet.
Olen jostakin lukenut, että bakteerin yksinkertaisin aisti on kahden vedessä lilluvan molekyylin (bakteerin ruuan tai vihollisen "haju") tunnistaminen. Toimintalogiikka on lähestyä edellistä ja etääntyä jälkimmäisestä. Tämän mekanismin alkeellinen ja huonostikin toimiva alkumuoto evoluoituu tehokkaasti kohti mutkikkaampia aisteja. Nykyisten nisäkkäiden hajureseptorit toimivat edelleen näin tunnistaen jopa tuhansia eri molekyylejä.
Ei voi mitää, näistä rot.in höpinöistä tulee mieleen speden naisen logiikkaa sketsit... Koska olet ajatellut laittaa koomikon kykysi hyötykäyttöön ja aloittaa standup koomikon uran? Sinulla on geeneissä lahjat ihmisten hauskuuttamiseen, vilkas mielikuvitus erilaisiin hullunkurisiin virheolettamiin ja lahjakkuus omata näkökulmia asioihin joita ei kyllä muille tule mieleen..
Kreationismi_on_sairaus kirjoitti:
" Alakoulun opettajan ymmärryskyky ei selvästikään riitä siihen, että yksinkertaisen rakenteen on ..."
Ei pidä yleistää. Suurin osa ala-asteen opettajista ymmärtävät kyllä tiedettä sen verran että hyväksyvät evoluutioteorian tieteelliseksi faktaksi ja ymmärtävät kreationismin olevan alkeellinen uskontoon ja uskomuksiin pohjautuva selitysmalli.
Varmaan kannattaa tarkentaa että "Omahyväisen ja helluntailaisen ala-asteen opettajan ymmärryskyky ei riitä ...""Varmaan kannattaa tarkentaa että "Omahyväisen ja helluntailaisen ala-asteen opettajan ymmärryskyky ei riitä ...""
Kyllä, tarkoitin nimenomaisesti vain tuota kreationismilla päänsä sekoittanutta luokanopettajaa, tarkoitus ei ollut yleistää.- TuossaOnAjatusta
ravenlored kirjoitti:
Ei voi mitää, näistä rot.in höpinöistä tulee mieleen speden naisen logiikkaa sketsit... Koska olet ajatellut laittaa koomikon kykysi hyötykäyttöön ja aloittaa standup koomikon uran? Sinulla on geeneissä lahjat ihmisten hauskuuttamiseen, vilkas mielikuvitus erilaisiin hullunkurisiin virheolettamiin ja lahjakkuus omata näkökulmia asioihin joita ei kyllä muille tule mieleen..
"Sinulla on geeneissä lahjat ihmisten hauskuuttamiseen, "
Millaisen vedätyksen joku Stad up koomikko saisikaan koostetuksi nuoren maan kreationistien hulluimmista väitteistä? Voisi Leikolakin olla kisassa kovilla, enkä nyt tarkoita sitä Anto Leikolaa. - DRHouse
tieteenharrastaja kirjoitti:
Olen jostakin lukenut, että bakteerin yksinkertaisin aisti on kahden vedessä lilluvan molekyylin (bakteerin ruuan tai vihollisen "haju") tunnistaminen. Toimintalogiikka on lähestyä edellistä ja etääntyä jälkimmäisestä. Tämän mekanismin alkeellinen ja huonostikin toimiva alkumuoto evoluoituu tehokkaasti kohti mutkikkaampia aisteja. Nykyisten nisäkkäiden hajureseptorit toimivat edelleen näin tunnistaen jopa tuhansia eri molekyylejä.
Kiitos, kun paikkasit aukon tiedoissani. Ja totta on, tuo on paitsi yksinkertainen, myös varsin tehokas mekanismi joka kehittyy helposti.
"Aistit perustuvat signaaleihin, reseptoreihin ja signaaleja vastaanottaviin tunnistimiin. Aistijärjestelmien avulla eliö saa ympäröivästä maailmasta informaatiota, jota se hyödyntää adaptoituessaan ravinnon hankintaan ja muuttuviin olosuhteisiin."
Kuten yllä olevasta selviää, kyse on tietoisen suunnittelun tulos. Jos joku on suunniteltu, niin sillä on myös älyllinen suunnittelija. Bakteerien aistit todistavatkin selvästi älykkäästä Suunnittelijasta, jonka tiedämme olevan Jumalan. Näin bakteerien aistit todistavat jälleen Jumalan olemassaolosta ja kreationismin paikkansa pitävyydestä ja kumoavat evoluutioteorian.- DRHouse
Ja onkos sinulla siitä jumalastasi todisteita. Ai ei? No, sitähän minäkin...
"Niin, koska jopa bakteerit voivat kehittää aistielimiä, ei ole mitään syytä etteivätkö monimutkaisemmat organismitkin siihen kykenisi. Bakteerit tekevät päätöksiä populaatiosidonnaisesti perustuen em. aistien välittämään informaatioon. Bakteereissa tapahtuvat muutokset perustuvat mekanismeihin, kuten mutaatioihin."
Bakteerit eivät tehneet mitään päätöksiä, vaan Jumala on ohjelmoinut bakteereihin jo alun perin ominaisuuden, jota kutsumme lajinsisäiseksi muunteluksi. Joskus siitä käytetään nimitystä mikroevoluutio. Bakteerit eivät ole muuttuneet muuntelun jälkeen miksikään muuksi kuin toiseksi bakteeriksi eli bakteeri on pysynyt koko ajan vain bakteerina. Mitään evoluutiota ei siis ole tapahtunut. Jälleen yksi naula evoluutioteorian arkkuun! Halleluja!- kjhkjhjkhjh
Ei Jumankekka, miten joku voi olla noin pöljä. Hallevielälujempaa.
- Kreationismi_on_sairaus
kjhkjhjkhjh kirjoitti:
Ei Jumankekka, miten joku voi olla noin pöljä. Hallevielälujempaa.
Lahkouskovainen voi olla noin typerä. Mark5, ROT ja JC ovat todisteita siitä.
- tieteenharrastaja
Otat tuon ihan liian suppeasti:
" Bakteerit eivät ole muuttuneet muuntelun jälkeen miksikään muuksi kuin toiseksi bakteeriksi"
Itse asiassa mikään eliö ei ole muuttunut miksikään muuksi kuin toisekasi eliöksi. Nehän ovat kaikki muuntumalla kehittyneet toisistaan, yhdestä alkumuodosta alkaen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa692680- 552647
- 391977
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun161976- 471948
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2701917Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211251- 351041
Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.90946Bachelor Suomi: Ada saa lähtöpassit - Tilanne kärjistyy, itkua, syyllisyyttä: "Miehistä mä en..."
Ada joutui nielemään pettymyksen karvasta kalkkia... Adan pelko osoittautui todeksi, eikä hän ei saanut ruusua ruususer17929