Missä kulkee uskomuksen ja herätyksen raja?

Ihmisen kehittynyt järjelllinen ajattelu, päättelykyky yms. on ohittanut jo sen rajan, jonka takana uskomukset koetaan vielä todelliseksi. Osa ihmisistä on kuitenkin vielä menneen ajan puolella, koska uskomukset aiheuttaa rajua riippuvuutta, eikä se salli järjellistä ajattelua tai päättelyä, tai kyseenalaistamista. Tarinat ikuisesta elämästä, taivaasta, pyhästä hengestä jne. on psykologisesti niin vahvoja vaikuttimia, että niitä on vaikea vaihtaa realismiin, eli lyhyen elämän kertaluontoisuuteen, elämän merkityksettömyyteen jne. Jos elämän tarkoitus on luoda elämälle tarkoitus, niin siinä tapauksessa uskontoilluusiossa elo on yksi vaihtoehto. Onhan se kuitenkin totta, että uskontoilluusiolla on mahdollisuus antaa ihmiselle levollisempi elämä, kun taustalla vaikuttaa uskomus ikuisesta elämästä. Realismissa eläminen taasen voi olla melko kuivakkaa ja jopa tyhjääkin. Jumalat täyttää ihmisen vajavaisuutta, jota muuten täytetään esineillä, statuksilla yms. On tämä varsin ristiriitainen tilanne... uskotteleeko elämänsä täydellisemmäksi, vaikka tietää, ettei uskomukset ole totta vai valitseeko realismin. Vaikea vaikea tilanne....