Totuus on tässä

pelkkääfaktaa

Katkerat ja vihaiset naisettomat miehet ovat luonteeltaan kilttejä ja hyväntahtoisia, heistä on kasvanut ajan myötä katkeria, kiukkuisia ja kyynisiä. En itse jaksa olla sellainen valittaja, mutta ymmärrän erittäin hyvin tilanteen ja joskus mielessä käy samankaltaiset ajatuskuviot kuin näillä kiukkuisilla ampiaisilla. Naisten kimppuun hyökkääminen ei kuitenkaan palvele ketään. Naiset taas voisivat joskus edes miettiä, että voisikohan se kuitenkin olla juuri näin ja jättää kärsivät kiukkuaan purkavat miehet rauhaan . Seksin puute on vakava sairaus ja se aiheuttaa miehille masennuksen. Miesten masennuksen syynä on useimmiten juuri seksin puute. Masennus ilmenee miehillä vihana ja naisilla suruna. Älkää enää lyökö lyötyä, heitä on lyöty jo tarpeeksi. Älkääkä menkö sanomaan yhdellekään miehelle, että kyllä sinä vielä jonkun löydät tms. jos et itse ole lähdössä suhteeseen ko. miehen kanssa. Sellaisen sanominen epätoivoiselle miehelle aiheuttaa vaan enemmän katkeruutta ja epätoivoa ja se saa miehen v*ttuuntumaan naisiin yhä enemmän, koska kokee naisten olevan pelkkiä v*ttuilijoita.

Miksi ihmetellä, miten noin mukava mies ei löydä ketään. Ehkä hän ei olekaan mielestäsi mukava tai sitten mukavuus ei ole ominaisuus, jota naiset arvostavat.

35

620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuuss

      Tottakai olen katkera koska jännämiehet saa aina pillua ja minä en ole saanut.

      • asennevamma

        Jäät edelleenkin ilman.

    • mgtowwww

      Suurella osalla näistä kiukkuisista ampiaisista naisettomuus on oma valinta.

      • pelkkääfaktaa

        Ehkä suurella osalla, mutta suurimmalla osalla ei.

    • "Katkerat ja vihaiset naisettomat miehet ovat luonteeltaan kilttejä ja hyväntahtoisia, heistä on kasvanut ajan myötä katkeria, kiukkuisia ja kyynisiä. "

      Eikö olekin mainio juttu että ihmisen perusluonne ei oikeastaan koskaan muutu miksikään. Kuka tahansa viehättävä nainen voi korjata katkeran, kiukkuisen ja kyynisen naisettoman miehen alkamalla hänelle naiseksi. Ehkäpä juuri homman helppouden takia naiset ei tuota korttia juurikaan käytä.

      • pelkkääfaktaa

        Se on täysin totta. Siksi se onkin niin raadollista. Nainen parantaa vitutukselta.

      • putkiaivooy

        Viehättävä nainen on jo suhteessa, koska viehättävällä naisella on vientiä ja parhaimmat viedään nopsaan. Katkerat ja kiukkuiset eivät viehätä ketään oli sitten nainen tai mies.

      • Kyllä käytöstapoja on hyvä olla. Pitää ajatella posiitivisemmin kaveri sai nyt mutta sen tyttiksen kavereista voi löytyä kumppani😍

      • Oletko sä harmaaritari ihan tosissaan sitä mieltä, että naisten pitäisi vaan kelputtaa säälistä joku tollainen katkeroitunut ja kiukkuinen naisettomuudesta kärsivä luuserimies ihan vaan pelkästään sen takia, ettei miehen tarvisi enää kärsiä siitä naisettomudesta?

        Kyllä ne parisuhteet pitäis perustua johonkin muuhun, eikä vaan pelkästään siihen sääliin ja hyväntekeväisyyteen, kuten sä ja muut ätmit aina luulette.

      • Puhutnytasiaa

        Nyt on muuten Harmaaritari oikeilla jäljillä. Olen tässä vierestä seurannut aika uskomattoman oloista juttua. Eräs tuttu mies oli täysin kyynistynyt, päättänyt olla yksin, oli suoraan sanottuna v*ttuuntunut naisiin, tuli juteltua sen kanssa baarissa useampaankin kertaan näistä asioista. Just se mies, jolle sanotaan (siis ne naiset sanovat) että susta tulisi jollekin tosi hyvä mies tai että odota vaan, kyllä se joskus sinunkin kohdallesi sattuu. Siis monta vuotta ja aina meni naissuhteet päin persettä. Siitä tuli sellainen vihaisen oloinen ja yksin viihtyvä mies, todella sellanen ätmimäinen.

        Sitten se joskus viime talvena törmäsi yhteen lomareissulla olleeseen naiseen, jonka tunnen myös, oltiin samassa seurueessa ravintolassa. Tähän naiseen on helvetin helppo ihastua (been there) ja olin aivan varma että sille miehelle käy taas huonosti, mutta sehän siinä naisessa erikoista olikin, että sillä mimmillä on sydän paikallaan. Ne on olleet siitä asti yhdessä ja tää mies on kuin eri ihminen. Just niinkuin harmaaritari tossa sanoi, se nainen korjasi sen miehen. En tiedä tiesikö se näin tekevänsä, kun ei ennestään tiennyt tätä miestä mitenkään "vialliseksi", mutta se saa siitä oikeasti ne parhaat puolet esiin. Tuuria tossa on tietysti ollut ihan helvetisti.

      • pelkkääfaktaa
        valtakunta kirjoitti:

        Kyllä käytöstapoja on hyvä olla. Pitää ajatella posiitivisemmin kaveri sai nyt mutta sen tyttiksen kavereista voi löytyä kumppani😍

        Ei ole kavereita, joilla on nainen. Minun käytöstapojani kehutaan. Saan kuulla, että minut on kasvatettu hyvin. En vihaa kuin kiusankappaleita, olivat sitten miehiä tai naisia. Jäin sivuun, koulussa kiusattiin ja se tie vei mielisairaalan kautta, moni ystävä hylkäsi. Nyt olen kuitenkin ihan normaali ja terve aikuinen. En tiedä auttaako edes sen todistaminen. Kerran hullu, aina hullu.

      • Juu.juu.juu
        Puhutnytasiaa kirjoitti:

        Nyt on muuten Harmaaritari oikeilla jäljillä. Olen tässä vierestä seurannut aika uskomattoman oloista juttua. Eräs tuttu mies oli täysin kyynistynyt, päättänyt olla yksin, oli suoraan sanottuna v*ttuuntunut naisiin, tuli juteltua sen kanssa baarissa useampaankin kertaan näistä asioista. Just se mies, jolle sanotaan (siis ne naiset sanovat) että susta tulisi jollekin tosi hyvä mies tai että odota vaan, kyllä se joskus sinunkin kohdallesi sattuu. Siis monta vuotta ja aina meni naissuhteet päin persettä. Siitä tuli sellainen vihaisen oloinen ja yksin viihtyvä mies, todella sellanen ätmimäinen.

        Sitten se joskus viime talvena törmäsi yhteen lomareissulla olleeseen naiseen, jonka tunnen myös, oltiin samassa seurueessa ravintolassa. Tähän naiseen on helvetin helppo ihastua (been there) ja olin aivan varma että sille miehelle käy taas huonosti, mutta sehän siinä naisessa erikoista olikin, että sillä mimmillä on sydän paikallaan. Ne on olleet siitä asti yhdessä ja tää mies on kuin eri ihminen. Just niinkuin harmaaritari tossa sanoi, se nainen korjasi sen miehen. En tiedä tiesikö se näin tekevänsä, kun ei ennestään tiennyt tätä miestä mitenkään "vialliseksi", mutta se saa siitä oikeasti ne parhaat puolet esiin. Tuuria tossa on tietysti ollut ihan helvetisti.

        Ovat siis olleet yhdessä noin puolisen vuotta. Tottakai jokainen ihminen tuoreessa suhteessa leijuu seitsemännessä taivaassa. Se muutos ei kuitenkaan ole pysyvä.

        Tule viiden vuoden päästä kertomaan, vieläkö mies leijuu, vai oko hän palautunut takaisin omaksi yrmeäksi itsekseen.

      • Joo.Joo.Joo
        Juu.juu.juu kirjoitti:

        Ovat siis olleet yhdessä noin puolisen vuotta. Tottakai jokainen ihminen tuoreessa suhteessa leijuu seitsemännessä taivaassa. Se muutos ei kuitenkaan ole pysyvä.

        Tule viiden vuoden päästä kertomaan, vieläkö mies leijuu, vai oko hän palautunut takaisin omaksi yrmeäksi itsekseen.

        No mitäs helvetin merkitystä sillä nyt on, mitä niille kuuluu viiden vuoden päästä? Pointti oli se, että se muutos ihmisessä tapahtuu just niinkuin harmis sanoi. Mies oli saakelin maassa ja syytti siitä kaikkia naisia ennen kuin se sai tän yhden muijan elämäänsä. Kun tää nainen ilmaantui, niin katos perhana kun muuttui se mies mukavammaksi. Mitä tästä voit päätellä? Sen, että se yksi nainen tekee sille miehelle hyvää ja että juuri se nainen aiheutti sen muutoksen miehessä. Aika näyttää miten jatkuu, mutta eihän tässä siitä ollutkaan kyse, vaan siitä välittömästä muutoksesta.

        Omaa muijaa odotellessa.

      • Juu.juu.juu

        Sitä helvetin väliä, että se mies vain sattuu olemaan ihastunut tällä hetkellä. Hän siis EI OLE muuttunut miksikään. Hän vain leijuu siellä seitsemännessä taivaassa, kuten KAIKKI ihastuneet ihmiset tuon puoli vuotta leijuvat.

        JOS se miehen "muutos" on vielä viiden vuoden kuluttua jäljellä, niin silloin voit hehkuttaa MUUTOKSESTA.

      • Sasi.irti
        DarkFear kirjoitti:

        Oletko sä harmaaritari ihan tosissaan sitä mieltä, että naisten pitäisi vaan kelputtaa säälistä joku tollainen katkeroitunut ja kiukkuinen naisettomuudesta kärsivä luuserimies ihan vaan pelkästään sen takia, ettei miehen tarvisi enää kärsiä siitä naisettomudesta?

        Kyllä ne parisuhteet pitäis perustua johonkin muuhun, eikä vaan pelkästään siihen sääliin ja hyväntekeväisyyteen, kuten sä ja muut ätmit aina luulette.

        Mitäs se kaljupää täällä öyhöttää?

    • 12121212121212

      "Seksin puute on vakava sairaus ja se aiheuttaa miehille masennuksen. Miesten masennuksen syynä on useimmiten juuri seksin puute. Masennus ilmenee miehillä vihana ja naisilla suruna."

      Tuossa on paljonkin totuutta. Kysehän on enemmänkin hyväksynnän puutteesta, ei siitä että mies joutuu olemaan fyysisesti puutteessa. Ja aivan totta että masentuneet naiset istuvat sohvalla suklaan ja Netflixin parissa, kun taas miehet kirjoittelevat nettiin.

      Erityisen oikeassa ap on siinä että kaikkein vihaisimmat miehet ovat entisiä herkkiä ja aidosti kilttejä romantikkoja.

      Se panomies jolle nainen on pelkkä pano, ei pety kun paljastuu etteivät naiset ole herkkiä ja romanttisia eivätkä naiset arvosta herkkyyttä ja romanttisuutta. Hän on panija, naiset pantavia, elämä on yksinkertaista. Jos seksiä ei saa, voi matkustaa Pattayalle tai katsella pornoa. Romanttisen miehen maailmankuva taas romuttuu kun hän näkee naisten syttyvän juuri niistä pleijereistä joita naiset _sanovat_ inhoavansa.

      "Miksi ihmetellä, miten noin mukava mies ei löydä ketään. Ehkä hän ei olekaan mielestäsi mukava tai sitten mukavuus ei ole ominaisuus, jota naiset arvostavat."

      Koska nainen ei ole koskaan miettinyt mistä pitää ja miksi. Järjellä ajateltuna sen mukavan miehen _pitäisi_ olla kiinnostava. Mutta naisten ajattelua hallitsevat kivikautiset vaistot. Naiset ovat kehittyneet tässä asiassa miehiä vähemmän.

      • biology

        Eivät ole mihinkään miehet kehittyneet, aina miehille on kelvannut laajempi kirjo naisia kuin toisinpäin. SE ON BIOLOGIAA.

      • "Erityisen oikeassa ap on siinä että kaikkein vihaisimmat miehet ovat entisiä herkkiä ja aidosti kilttejä romantikkoja."

        .. TekoKilttejä ja Empaattisia varmaan tarkoitit?.. Ei Oikeasti Kiltti, herkkä ja Empaattinen Pysty Vihaamaan Syvästi.. Ainakaan kovin pitkään.. ;P

      • Tässä voi olla perää, mutta kyse on siitä, että näillä miehillä oli täysin epärealistinen, kiiltokuvamainen käsitys naisista, ei siitä, että he olisivat olleet itse erityisen kilttejä.

    • Eli he olivat nuoruudessaan suvaitsevaisia ja vapaamielisiä, ja naisten seksuaalikäyttäytymisen moralisointi ja "slut-shaming" alkoi vasta katkeroitumisen myötä? Jotenkin en usko tähän.

      • .. Ihme Häpäisyä tuo on myös toiseen suuntaan.. Ja Tuo "Suvaitsevaisuus" Termikin on niin pahasti kärsinyt Inflaation.. Sitä käytetään lähinnä Itsensä Nostamiseen ja Muiden Häpäisyyn, jos/kun joku/jotkut eivät suvaitse Just samalla tavalla jotain asiaa.. ;P

        .. Ja mikä tuon "VapaaMielisyyden" myynnin tarkoitus on?.. Miksi kaikkien pitäisi olla jotain Vapareita ja jos eivät ole, niin nämä VapariSuvaitsevaiset sitten osoittavat Suvaitsemattomuuttaan heitä kohtaan.. Häpäisemällä, Syyllistämällä jne.. ;P

        .. Mikä siinä VapariSuvaitsevaisia niin häiritsee, jos joku/jotkut eivät toimi niin kuin he?.. ;P

      • pelkkääfaktaa

        Minusta on tullut iän ja kai sitten hieman katkeroitumisenkin myötä konservatiivisempi. Olin nuorempana hyvin liberaali.

      • NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. Ihme Häpäisyä tuo on myös toiseen suuntaan.. Ja Tuo "Suvaitsevaisuus" Termikin on niin pahasti kärsinyt Inflaation.. Sitä käytetään lähinnä Itsensä Nostamiseen ja Muiden Häpäisyyn, jos/kun joku/jotkut eivät suvaitse Just samalla tavalla jotain asiaa.. ;P

        .. Ja mikä tuon "VapaaMielisyyden" myynnin tarkoitus on?.. Miksi kaikkien pitäisi olla jotain Vapareita ja jos eivät ole, niin nämä VapariSuvaitsevaiset sitten osoittavat Suvaitsemattomuuttaan heitä kohtaan.. Häpäisemällä, Syyllistämällä jne.. ;P

        .. Mikä siinä VapariSuvaitsevaisia niin häiritsee, jos joku/jotkut eivät toimi niin kuin he?.. ;P

        En nyt oikeastaan ottanut kantaa sen häiritsevyyteen, mutta aloituksessahan etsittiin syitä, miksi joistakuista on tullut naisia haukkuvia katkerikkoja.

    • 121212121212121212

      Mahdollisesti he olivat suvaitsevaisia ja vapaamielisiä koska uskoivat sen minkä _naiset itse sanovat_.

      Se kuva joka nuorille miehille annetaan on että naiset ovat romanttisia, haluavat huomaavaisen prinssin jonka kanssa kävellä käsi kädessä lammen rannalla. Naiset inhoavat pelimiehiä eivätkä juurikaan pidä yhden yön suhteista ym villeistä seikkailuista joissa vain, amiskielellä, pannaan. Röyhkeän itsevarma pokaaminen, nopea siirtyminen kosektteluun - hyi hyi. Häikäilemättömän kilpailuhenkiset voittajat, ne entiset koulukiusaajat, turn-off vaikka kuinka tienaisivat rahaa.

      Miehille ei ole ongelma että muutama nainen onkin sellainen jota vähemmän herrasmiesmäinen tai leidimäinen ihminen kutsuisi L-sanalla. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan!

      Mutta sitten kun miehet tajuavat että heitä on huijattu pikkupojasta asti ja todellisuudessa ne pelimiehet ja voittajamenestyjät korjaavat potin _enemmistön_ naisista ollessa sisimmässään lutkia, mielipide alkaakin muuttua.

      Loogisempaa kuin voisi kuvitella.

      • Nainen39vee

        Kuinka moni mies oikeasti uskoo, että naisten seksuaalisuus on sitä, että kävellään käsi kädessä lammen rannalla? Ja miksi se olisi niin? Kyllä nainenkin on seksuaalinen olento, mutta ei se sitä tarkoita, että naiset tuosta toisestakaan mainitsemastasi ääripäästä pitäisivät - todellakaan suurin osa ei pidä.

        Jos sinusta nainen on lutka siksi, että hän tykkää kädestä pitelyn sijaan seksistäkin, niin silloin parisuhde naisen kanssa ei ole sun juttu. Kyllä luulisi että jo vuonna 2017 voisi suhtautua seksiin luontevast ja normaalisti, nähdä se osana parisuhdetta ja muutenkin positiivisena asiana, joka on kivaa niin miehen kuin naisenkin mielestä.

      • 8117

        Siis missä ihmeen paikassa pojille tuollaista opetetaan?????

        Vaikea muutenkin uskoa, että nämä nykyajan nuoret miehet, jotka ovat (kahdeksanvuotiaista lapsista lähtien) kyllästäneet ajatusmaailmansa kovalla pornolla (yäk) jollekin tuontyyppiselle hempeilylle korviaan lotkauttaisivat.

      • 12121212121212
        Nainen39vee kirjoitti:

        Kuinka moni mies oikeasti uskoo, että naisten seksuaalisuus on sitä, että kävellään käsi kädessä lammen rannalla? Ja miksi se olisi niin? Kyllä nainenkin on seksuaalinen olento, mutta ei se sitä tarkoita, että naiset tuosta toisestakaan mainitsemastasi ääripäästä pitäisivät - todellakaan suurin osa ei pidä.

        Jos sinusta nainen on lutka siksi, että hän tykkää kädestä pitelyn sijaan seksistäkin, niin silloin parisuhde naisen kanssa ei ole sun juttu. Kyllä luulisi että jo vuonna 2017 voisi suhtautua seksiin luontevast ja normaalisti, nähdä se osana parisuhdetta ja muutenkin positiivisena asiana, joka on kivaa niin miehen kuin naisenkin mielestä.

        "Jos sinusta nainen on lutka siksi, että hän tykkää kädestä pitelyn sijaan seksistäkin, niin silloin parisuhde naisen kanssa ei ole sun juttu."

        Niinhän tuossa sanottiin ettei nainen saa tykätä seksistä? :D

        Väännetään taas rautalangasta. Jokainen mies haluaa että nainen tykkää seksistä, mutta seksistä tykkääminen ei ole synonyymi seuraaville:
        - nainen tykkää känniseikkailupanoista puolituntemattomien miesten kanssa
        - nainen tykkää tunteettomasta seksistä johon ei liity rakkautta
        - nainen haluaa rajua ja alistavaa seksiä ottajamiehen kanssa

        Kyllä, monelle tulee yllätyksenä että naiset HALVEKSIVAT romantiikkaa. Vaikka niitä treffejä rannalla, joiden aikana tai jälkeen harrastetaan seksiäkin. Todellisuudessa nainen haluaakin että kokenut panomies ottaa rajusti teinibemarin takapenkillä diskojytkeen soidessa, tai panokuution vessassa hiuksista vetäen ja pakaroille läiskien baari-illan jälkeen.

        "Kyllä luulisi että jo vuonna 2017 voisi suhtautua seksiin luontevast ja normaalisti, nähdä se osana parisuhdetta ja muutenkin positiivisena asiana, joka on kivaa niin miehen kuin naisenkin mielestä."

        Kuulosti ensin tismalleen siltä mitä itsekin ajattelen, kunnes "ja muutenkin" eteenpäin linkattiin sujuvasti yhteen irtosuhteet ja panosuhteet.

        Taas kerran: seksi parisuhteessa on eri asia kuin irtosuhteet ja panosuhteet, vaikka kuinka yrittäisit käännellä asiaa niin että on pidettävä joko molemmista tai ei kummastakaan.

      • Nainen39vee
        12121212121212 kirjoitti:

        "Väännetään taas rautalangasta. Jokainen mies haluaa että nainen tykkää seksistä, mutta seksistä tykkääminen ei ole synonyymi seuraaville:

        - nainen haluaa rajua ja alistavaa seksiä ottajamiehen kanssa"

        Aika harva nainen noita harrastaa tai niistä tykkää. Sadomaso-tyypit on asia erikseen, mutta harva heistäkään haluaa mitään oikeaa alistamista - moni lähinnä leikittelee mielikuvilla ja jollain kesyillä seksileikeillä.

        "Kyllä, monelle tulee yllätyksenä että naiset HALVEKSIVAT romantiikkaa. Vaikka niitä treffejä rannalla, joiden aikana tai jälkeen harrastetaan seksiäkin. Todellisuudessa nainen haluaakin että kokenut panomies ottaa rajusti teinibemarin takapenkillä diskojytkeen soidessa, tai panokuution vessassa hiuksista vetäen ja pakaroille läiskien baari-illan jälkeen."

        Missähän rinnakkaismaailmassa taas haahuilet? Todennäköisesti iso osa naisita tykkäisi treffeistä rannalla - tai suurin osa ainakin jostain vastaavasta. Tuskinpa kukaan tuota jälkimmäistä minään ihanteellisena pitää :D "Teinibemari" - tässä huomaa taas minne keinotodellisuuteen osa palstan miehistä on ajautunut.

        "Kuulosti ensin tismalleen siltä mitä itsekin ajattelen, kunnes "ja muutenkin" eteenpäin linkattiin sujuvasti yhteen irtosuhteet ja panosuhteet.

        Taas kerran: seksi parisuhteessa on eri asia kuin irtosuhteet ja panosuhteet, vaikka kuinka yrittäisit käännellä asiaa niin että on pidettävä joko molemmista tai ei kummastakaan. "

        En minä puhunut mistään panosuhteista tai irtosuhteista. Opettele keskittymään lukemaasi äläkä vaan höyrypäisenä kiihkoile siitä naisten innostuksesta irtosuhteisiin. Suurempi innostus niihin tuntuu joillain miehillä olevan.

      • Moneenjunaan

        Koska sinä et pidä rajusta seksistä, ei siitä saa muutkaan tykätä? Muuten ovat lutkia. Asia selvä.

        Koska sinä pidät yltiöromanttisesta meiningistä, täytyy kaikkien muidenkin pitää? Muuten ovat lutkia. Asia selvä.

        Olen muuten hiljattain aloittanut parisuhteen, johon kuuluu muunmuassa käsikädessä kävelyä, romanttisia kävelyretkiä ja treffejä, sylikkäin leffojen katselua, hellää rakastelua ja lisäksi sitomista, piiskaamista ja rajuja otteita. Ei, en pakota miestä tähän, ihan on omasta halustaan mukana leikeissä. Enkä tekisi noista mitään kenenkään muun kanssa.

        Romantiikka ja s&m eivät sulje toisiaan pois. Rakasta sinä omalla tavallasi ja anna toisten rakastaa omallaan.

      • 12121212121212
        Nainen39vee kirjoitti:

        "Väännetään taas rautalangasta. Jokainen mies haluaa että nainen tykkää seksistä, mutta seksistä tykkääminen ei ole synonyymi seuraaville:
        - nainen tykkää känniseikkailupanoista puolituntemattomien miesten kanssa
        - nainen tykkää tunteettomasta seksistä johon ei liity rakkautta
        - nainen haluaa rajua ja alistavaa seksiä ottajamiehen kanssa"

        Aika harva nainen noita harrastaa tai niistä tykkää. Sadomaso-tyypit on asia erikseen, mutta harva heistäkään haluaa mitään oikeaa alistamista - moni lähinnä leikittelee mielikuvilla ja jollain kesyillä seksileikeillä.

        "Kyllä, monelle tulee yllätyksenä että naiset HALVEKSIVAT romantiikkaa. Vaikka niitä treffejä rannalla, joiden aikana tai jälkeen harrastetaan seksiäkin. Todellisuudessa nainen haluaakin että kokenut panomies ottaa rajusti teinibemarin takapenkillä diskojytkeen soidessa, tai panokuution vessassa hiuksista vetäen ja pakaroille läiskien baari-illan jälkeen."

        Missähän rinnakkaismaailmassa taas haahuilet? Todennäköisesti iso osa naisita tykkäisi treffeistä rannalla - tai suurin osa ainakin jostain vastaavasta. Tuskinpa kukaan tuota jälkimmäistä minään ihanteellisena pitää :D "Teinibemari" - tässä huomaa taas minne keinotodellisuuteen osa palstan miehistä on ajautunut.

        "Kuulosti ensin tismalleen siltä mitä itsekin ajattelen, kunnes "ja muutenkin" eteenpäin linkattiin sujuvasti yhteen irtosuhteet ja panosuhteet.

        Taas kerran: seksi parisuhteessa on eri asia kuin irtosuhteet ja panosuhteet, vaikka kuinka yrittäisit käännellä asiaa niin että on pidettävä joko molemmista tai ei kummastakaan. "

        En minä puhunut mistään panosuhteista tai irtosuhteista. Opettele keskittymään lukemaasi äläkä vaan höyrypäisenä kiihkoile siitä naisten innostuksesta irtosuhteisiin. Suurempi innostus niihin tuntuu joillain miehillä olevan.

        "Aika harva nainen noita harrastaa tai niistä tykkää. Sadomaso-tyypit on asia erikseen, mutta harva heistäkään haluaa mitään oikeaa alistamista - moni lähinnä leikittelee mielikuvilla ja jollain kesyillä seksileikeillä."

        Selvennyksenä: naiselle alistaminen ja rajut otteet ON sitä _normiseksiä_. Siinä vaiheessa kun nainen puhuu alistamisesta, kaivetaan piiska kaapista. Naiset itsekin kuvittelevat että suurin osa ei pidä seksistä jossa mies ottaa rajusti, vetää hiuksista, läiskii pyllylle, jne. Siis, ottaa naisen ja alistaa. Se on naiselle kesyä normiseksiä.

        Tosiasiassa, 95% haluaa miehen dominoivan ja 75% haluaa selkeää alistamista. Miehistä vain 40% haluaa dominoida. Siksi, halut eivät kohtaa. Hassua että miehiä syytetään harhaluuloista, kun naiset itsekin kuvittelevat halunsa erikoisiksi vaikka edustavat juurikin sitä massaa.

        On ymmärrettävää että miehet ovat vihaisia kun heidät on koulutettu käyttäytymään tavalla joka on sisäsiistiä muttei sytytä naisia jotka haluaisivat rajuja ja dominoivia otteita, röyhkeän itsevarman ja anteeksipyytämättömän himokkaan panomiehen pokaustekniikoita, ja elämää jossa leikitään vahvaa itsenäistä naista Instagramissa mutta todellisuudessa katsellaan ylöspäin itseä vahvempaa, älykkäämpää, menestyneempää ja kaikin tavoin kyvykkäämpää Miestä.

      • voi.ressua

        Tajuatko itse ollenkaan, kuinka naurettava olet, kun normaalia seksisuhdetta kokemattomana, selittelet millaista seksiä naiset haluavat? Esiinnyt asiantuntijana sellaisessa asiassa, josta sinulla ei ole minkäänlaista kokemusta.

      • 12121212121212
        voi.ressua kirjoitti:

        Tajuatko itse ollenkaan, kuinka naurettava olet, kun normaalia seksisuhdetta kokemattomana, selittelet millaista seksiä naiset haluavat? Esiinnyt asiantuntijana sellaisessa asiassa, josta sinulla ei ole minkäänlaista kokemusta.

        Keskustelun kulku on lähes poikkeuksetta tämä:

        Väite: "lähes kaikki naiset haluavat seksiä jossa mies dominoi ja ottaa naisen rajusti"
        Henkilöhyökkäys: "täällä kokematon mies taas kirjoittaa pötyä!"
        Myönnytys: "...juuri minä tosin satun tykkäämään siitä että mies vie ja että minut otetaan"
        Selittelyä: "...mutta kaikki ovat erilaisia, muut naiset tykkäävät jostain muusta"
        Toteamus: "eli olet samanlainen kuin ne muutkin naiset"
        Selittelyä: "no kuka nyt pitäisi jostain silittelystä ja hiplailusta, ällöromantiikasta ja lähetyssaarnaajasta pimeässä peiton alla sunnuntaina!!!"

      • Eikaitätätaas

        No mitä sinä sitten vielä kaipaat? Onhan tilastoistasi (mistä ikinä ne ovatkaan peräisin) tullut selväksi, että naiset pitävät näköjään erilaisesta seksistä kuin sinä ja se 60% miehistä ("vain noin 40% miehistä haluaa alistaa"). Mitä sinä vielä tarvitset? Mitä se on sinulta pois, että naisilla on tilastojesi mukaan kanssasi erilaiset mieltymykset? Ethän sinä taida olla edes kiinnostunut niistä naisista, jotka pitävät siitä rajusta seksistä!

        Syy, miksi sinun äärimmäisyyksiin asti yleistäviin kirjoituksiisi tartutaan, on se, että vaikka kuinka puhuisit prosenteista, niin kyllä sinne vielä mahtuu niitäkin naisia, jotka eivät niitä rajuja otteita siedä. Sinä haluat kutsua heitä yksittäistapauksiksi, kutsu vain. Etsi sellainen yksittäistapaus, tutustukaa, rakastukaa, harrastakaa ihanaa, mieltymystenne mukaista seksiä vaikka maailman tappiin asti. Eikö tämä aihe ole jo vähän kulunut?

      • Nainen39vee
        12121212121212 kirjoitti:

        "Aika harva nainen noita harrastaa tai niistä tykkää. Sadomaso-tyypit on asia erikseen, mutta harva heistäkään haluaa mitään oikeaa alistamista - moni lähinnä leikittelee mielikuvilla ja jollain kesyillä seksileikeillä."

        Selvennyksenä: naiselle alistaminen ja rajut otteet ON sitä _normiseksiä_. Siinä vaiheessa kun nainen puhuu alistamisesta, kaivetaan piiska kaapista. Naiset itsekin kuvittelevat että suurin osa ei pidä seksistä jossa mies ottaa rajusti, vetää hiuksista, läiskii pyllylle, jne. Siis, ottaa naisen ja alistaa. Se on naiselle kesyä normiseksiä.

        Tosiasiassa, 95% haluaa miehen dominoivan ja 75% haluaa selkeää alistamista. Miehistä vain 40% haluaa dominoida. Siksi, halut eivät kohtaa. Hassua että miehiä syytetään harhaluuloista, kun naiset itsekin kuvittelevat halunsa erikoisiksi vaikka edustavat juurikin sitä massaa.

        On ymmärrettävää että miehet ovat vihaisia kun heidät on koulutettu käyttäytymään tavalla joka on sisäsiistiä muttei sytytä naisia jotka haluaisivat rajuja ja dominoivia otteita, röyhkeän itsevarman ja anteeksipyytämättömän himokkaan panomiehen pokaustekniikoita, ja elämää jossa leikitään vahvaa itsenäistä naista Instagramissa mutta todellisuudessa katsellaan ylöspäin itseä vahvempaa, älykkäämpää, menestyneempää ja kaikin tavoin kyvykkäämpää Miestä.

        Taidat nyt sekottaa oikean alistamisen johonkin roolileikittelyyn.

        Mutta kyllä se vaan niin on, että kaikilla ihmisillä on hyvin erilaisilla mieltymyksiä myös seksissä - ja ne mieltymykset voivat jopa vaihdella eri kumppanien kanssa ja eri elämänvaiheissa. Sen vuoksi ei pidä paikkaansa se palstallakin esitetty ajatus, että ketkä tahansa ihmiset sopivat yhteen, kunhan vaan genitaalit saa jotenkin sisäkkäin. Seksi kun on pääosin paljon muuta kuin penetraatio. Toisaalta se, mikä ihmisiä kiihottaa, ei aina ole se, mitä he haluavat konkreettisesti itse harrastaa tai edes kokeilla. Ja toisaalta seksissäkin voi kokeilla uusia juttuja ja katsoa, löytyisikö niistä joku, mistä itse voisi tykätä edes jollain tasolla. Mutta toki kenenkään ei tarvitse tehdä vastentahtoisesti mitään, mitä ei halua.

    • tosikatkerajavihainen31v

      Itse olen vissiin sitten hirveän katkera mies, kun en ole koskaan seurustellut. Sanotaan näin lyhyesti, että kiusaamiseksi tulemisen kokemusta on yläasteelta (pahin aika tulla kiusatuksi mielestäni, kun "harjoitussuhteita" tyttöihin tulisi tehdä), jonka vuoksi itsetunto oli noihin aikoihin erittäin matala ja en voinut mitään tehdä, olin lukossa.

      Nooh, pillua sain ekan kerran netin kautta tapaamani tytön kanssa paikassa X 18-19-vuotiaana. Taisi olla kylälutka, mutta en valita. Nätti ja innokas oli sen kerran.

      Olen aina ollut "liian" kiltti mies ja naiset näyttävät sitä vihaavan (lähes) aina. Minä taas olen siinä mielessä poikkeus, että tykkään kyllä paljon puristella yms. naista ja haluan myös rajumpia otteita käyttää, mutta ainoastaan seksitilanteissa! Ongelma on se, että en ole yli 180cm panoalfa, joka karsii jo suuremman osan baarissa (ja muuallakin) olevista naisista pois. Olen about 20 kertaa nussinut, mutta suurimmaksi osaksi kilttien tyttöjen kanssa. Jostain kumman syystä ne lutkimman oloiset eivät koskaan tykkää minusta. Jännä juttu, että jos perusluonne on kiltti, mutta panoluonne on päinvastainen, niin ei sitten kuitenkaan pääse tapaamaan tai edes kokeilemaan niitä kovempia otteita kaipaavia naisia. Toki sekin vaikuttaa, ettei tosiaan ole se yli 180cm panoalfa.

      Nyt on muutenkin ollut hiljaista naisrintamalla, viimeksi panin baarihoitoa n. vuosi sitten ja huoraa ulkomailla 1,5 kk sitten. Kukaan nainen ei kuitenkaan ole huolinut suhteeseen, vaikka reilu ja työssä käyvä mies olen (AMK:n käynyt) ja salilla pidän kunnostakin huolta. Ei kelpaa naisille. Mutta hypergamiaa ja alfakullikarusellia vastaan on onneksi keksitty MGTOW. Lohduttaa edes vähän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      218
      3265
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2766
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      17
      2419
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      19
      2396
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      63
      1859
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1820
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1802
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1779
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      84
      1622
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      945
    Aihe