Kukaan ei tiedä luomisen mekanismia tai mitään muutakaan älyllisestä suunnittelusta. Se kuka tai mikä ihmiskuntaa ohjaa tuo askeleen kerralla joka vie ihmiskuntaa tietoisuudessa eteenpäin. Evoluutio ihmisten pitäisi tietää se että evoluutio voi kehittyä vain hiljalleen joten jos yhtäkkiä tuotaisiin tieto kuinka universumi on luotu se sekottaisi ihmiset koska he eivät kykene sitä käsittelemään tällä ymmärryksen tasolla millä nyt ollaan.
Raamattu on esimerkki tästä siten että sitä voidaan tulkita monella eri tavalla kuten kirjaimellinen tulkinta tarinoina, uskontojen perusta jolloin rakennetaan itseä sen kautta ja esoteerinen tulkinta. Maailmassa ei ole toista kirjaa jonka merkitys olisi lähellekään samaa tasoa.
Yksi asia selväksi
11
204
Vastaukset
"Maailmassa ei ole toista kirjaa jonka merkitys olisi lähellekään samaa tasoa."
Minulla on kirjahyllyssäni uskoakseni kolme eniten ihmisten ajatteluun vaikuttanutta kirjaa maailmassa. Raamattu (useina eri painoksina) Koraani (suomennettuna, eli kommentaarina) ja Darwinin Lajien synty.
Kaksi ensimmäistä ovat pääosin uskonnollista tarua ja kolmas perustuu faktuaalisen havinnointiin ja järkeen. Darwinin teoksen aloittama vallankumous etenee kaikissa sivistysvaltioissa, kun kahden ensimmäisen arvostus vähenee. Uskonnon kasvupohja on tietämättömyys.- cfggffg
"Uskonnon kasvupohja on tietämättömyys."
Tämä on myös tieteellä. cfggffg kirjoitti:
"Uskonnon kasvupohja on tietämättömyys."
Tämä on myös tieteellä.""Uskonnon kasvupohja on tietämättömyys."
Tämä on myös tieteellä."
Ei ole, koska tieto, tiede ja tietäminen on mihinkään perustumattomien uskomusten vastakohta.- Epäjumalienkieltäjä
cfggffg kirjoitti:
"Uskonnon kasvupohja on tietämättömyys."
Tämä on myös tieteellä.<<"Uskonnon kasvupohja on tietämättömyys."
Tämä on myös tieteellä.>>
Oikein tulkittuna (!) tuo on totta. Tieteen lähtökohta on halu tietää enemmän. Eli tiede lähtee nöyrästä havainnosta, että maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, joista ei tiedetä läheskään kaikkea. Olemme monen asian suhteen vielä liian tietämättömiä. Tiede on osoittautunut olevan paras tapa kasvattaa tietomääräämme ja tieteentekijöiden uurastuksen ansiosta olemme huomenna vähän vähemmän tietämättömiä kuin mitä olemme tänään.
Uskova ei halua tietää. Uskova haluaa uskoa olevansa oikeassa.
"Kukaan ei tiedä luomisen mekanismia tai mitään muutakaan älyllisestä suunnittelusta...sekottaisi ihmiset.."
Kerrankin kreationisti puhuu asiaa. Kunpa kaikki tajuaisivat tämän ja lopettaisivat pseudotieteellisen propagandansa tuputtamisen.- tieteenharrastaja
Jotakin sentään tiedetään:
"Kukaan ei tiedä luomisen mekanismia tai mitään muutakaan älyllisestä suunnittelusta."
Jos luomisella tarkoitat maailmankaikkeuden, maapallon ja sen monimuotoisen elämän syntymisen ja kehityksen tapaa, niin paljon niistä jo tiedetään. Tuo tieto ei kuitenkaan viittaa persoonalliseen luojaan tai älykkääseen suunnitteluun. "Evoluutio ihmisten pitäisi tietää se että evoluutio voi kehittyä vain hiljalleen joten jos yhtäkkiä tuotaisiin tieto kuinka universumi on luotu se sekottaisi ihmiset koska he eivät kykene sitä käsittelemään tällä ymmärryksen tasolla millä nyt ollaan."
Sinullako on hallussasi salaista tietoa siitä, mitä tulevaisuudessa tulee tietoon...? Vai mitä yrität selittää?- otataijätäeiootodisteita
Evoluutio ajattelun mukaan kalasta ei voi tulla ihmistä suoraan vaan se vaatii pidemmän kehityksen apinan ja monen mutkan kautta. Jumala eli kaiken luoja tuo tietoa ihmiskunnalle vähän kerrallaan vaikka eri profeettojen mukana. Minulla ei ole tietoa mitä tulevaisuudessa tulee tietoon.
- TutkijatkoProfeettoja
otataijätäeiootodisteita kirjoitti:
Evoluutio ajattelun mukaan kalasta ei voi tulla ihmistä suoraan vaan se vaatii pidemmän kehityksen apinan ja monen mutkan kautta. Jumala eli kaiken luoja tuo tietoa ihmiskunnalle vähän kerrallaan vaikka eri profeettojen mukana. Minulla ei ole tietoa mitä tulevaisuudessa tulee tietoon.
Oliko Darwin profeetta?
En ole ikinä törmännyt minkään profeetan kautta tulleeseen luonnontieteelliseen tietoon. - otataijätäeiootodisteita
TutkijatkoProfeettoja kirjoitti:
Oliko Darwin profeetta?
En ole ikinä törmännyt minkään profeetan kautta tulleeseen luonnontieteelliseen tietoon.Ei. Profeetat kuuluvat uskontoihin.
- näin.se.vaan.on
Älykkäällä suunnittelulla on kyllä olemassa vankka epätieteellinen pohja mihin se tukeutuu. Se seisoo savijaloilla kannattajiensa älyttömien uskomusten varassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 97962
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54898Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142731- 65675
- 78531
- 39508
- 40496
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86487- 70476