Fysiikan vakioista

Olen huomannut, että ns. fysiikan vakiot, kuten valon nopeus tai gravitaatiovakio
herättävät hämmennystä keskusteluissa.
Mietitään esim. sellaisia hulluuksia, että "kuka ne on keksinyt".

Otetaan esimerkiksi tässä se valonnopeus, koska se taitaa olla yleisimmin
tunnettu vakio. Valonnopeus c on noin 300 000 000 m/s, kuten kaikki tietävät.

Mennään ajassa hieman taaksepäin ja mietitään miksi määrittelimme metrin, juuri
sellaiseksi, kuin se mittanauhalla näyttää olevan. Jos olisimme alunperin määritelleet
metrin 300 000 000 kertaa suuremmaksi, kuin sen teimme, olisi valonnopeus
silloin 1 m/s ja tällöin olisi luonnollista sanoa, että 1 metri on 1 sekunti, eli ne
ovat yksi ja sama asia!

Einstein kertoi meille, että maailma on 4-ulotteinen. Mittaamme sitä kolmen suunnan
sijasta neljään eri suuntaan: x, y, z ja aika. Tässäkin mielessä olisi hyvin luontevaa, että
jos olisimme alunperin määritelleet metrin 300 000 000 kertaa pidemmäksi, niin
valonnopeus olisi se ihmeellinen luku 1 ja käyttäisimme samaa suuretta ajan ja etäisyyden
laskemisessa.

No, näin tietenkin tehdään - ja on iät ja ajat jo tehty - fysiikkaan liittyvissä laskuissa.
c = 1, oli ihmisen virhe ottaa metrin pituudeksi alunperin joku askeleen pituus ja myöhemmin korjailla sitä suuntaan ja toiseen

7

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VakioVeikkausta

      No aika käyttökelvoton se olis tota valon matkaa sekunnissakaa käyttää yksikkönä ihan arkielämässä?

      "Kävin tossa just 3,7 miljoonas-osa c:n lenkillä just"? :D
      (toki yksikötkin mättää, mut tää nyt oli muutenkin vaan vähän tällai!)

      Ja monien vakioiden kans ei kyl tartte miettii hetkeekään et kuka ne on keksiny, ku niin monelle on annettu keksijänsä NIMI?! Kuten "Protonin massa"n keksi herra nimeltä Protoni.

      • Niin no tottakai, me olemme ihmisiä ja 300 000 000 metriä ei ole meille luonteva mitta.
        (En tiedä mitä olet poltellut, mutta taitaa olla ihan hyvää kamaa?)


      • khkjhkjhkhhj
        tractor kirjoitti:

        Niin no tottakai, me olemme ihmisiä ja 300 000 000 metriä ei ole meille luonteva mitta.
        (En tiedä mitä olet poltellut, mutta taitaa olla ihan hyvää kamaa?)

        Kyllä tuossa c:n ottamisessa perusmitaksi on ideaakin. Käytettyä autoakin kaupatessa voisi ilmoittaa autolla ajetun 1,5 valosekuntia. Vanha kiisseli- Mersukin vaikuttaisi heti tuoreemmalta.


      • TietoLuoTuskaa
        tractor kirjoitti:

        Niin no tottakai, me olemme ihmisiä ja 300 000 000 metriä ei ole meille luonteva mitta.
        (En tiedä mitä olet poltellut, mutta taitaa olla ihan hyvää kamaa?)

        Pikkusikareita. Kyl noilla nikotiininhimosta eroon pääsee, ihan jees.
        (nyt tiedät)


      • EiJatkoon
        khkjhkjhkhhj kirjoitti:

        Kyllä tuossa c:n ottamisessa perusmitaksi on ideaakin. Käytettyä autoakin kaupatessa voisi ilmoittaa autolla ajetun 1,5 valosekuntia. Vanha kiisseli- Mersukin vaikuttaisi heti tuoreemmalta.

        Tai sit ei?
        Vois jäädä Mersu kauppaan, jos asiakas älyis kysyy "Mites toi kiihtyvyys?" ja kauppias joutuis myöntämään et "No se on ihan kohtalainen 0,0000000001 ceetä toiseen"? :P :D


    • u.t

      Jos valittaisiin c=1, niin aika pysyisi ennallaan ja myös energia (E) ja Planckin vakio (h), koska E = h/T, missä T on värähdysaika. Mutta massan määritelmä pitäisi muuttaa, jotta myös E=m c^2 pätisi edelleen.

      • EiköNäin

        Miten niin pitäs?
        Eikös tossa yksiköt pysy ihan samana kuin ennenkin (kg ja m/s^2).
        Ainoastaan tuloksen skaala toki muuttuis. mut jos sen kertois sit sillä wanhalla ceellä, niin eikös se sit olis ihan tismalleen sama? Vai mitä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      553
      1801
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe