Miksi ihmiset ovat nuorena liberaaleja, mutta vanhoina heistä tulee konservatiiveja?
Vastaukset 6
- Semmoista.aikaaSe
Kyllä minä olin jo nuorena konservatiivi. Kun aikansa katseli paikkojen roskaamista, sotkemista, kännäämistä 12 vuotiaana koulussa, niin se teki minusta hyvin konservatiivisen.
Luettelemani oli tietenkin vain jäävuoren huippu. - ElämäOpettaa
Ihminen kerää elämänkokemusta ja viisastuu vanhetessaan. Toki fiksuimmat yksilöt omaavat konservatiiviset (=kestävät) arvot jo nuorina.
Ei ne ihmiset juuri muutu, vaan maailma muuttuu. Edellispäivän liberalismi on tulevaisuuden konservatiivisuus.
Järki ja tieto voittaa tunteen ja uskomuksen.
- MiksiMuuksikaan
Ilmeisesti siksi, että nuoruuden liberaalisista aatteista on vanhuuteen mennessä tullut konservatiivisia?
Nuorena ihmiset uskovat kaikkeen hyvään ja oikeaan ja haluavat muuttaa maailman paremmaksi. Sitten vähitellen huomaavat sen vaikeaksi ja luovuttavat, tulevat kyynisiksi ja katkeroituvat. Huomaavat helpommaksi vain puolustaa edes sitä, mikä yhteiskunnassa on hyvää ja oikeudenmukaista.
Ja huomataan, että pohjoismainen demokratia on paras mihin ihminen on päässyt, joitakin leimahduksia ja historian kadonneita ihanneyhteiskuntia lukuunottamatta.
Maailman mittakaavassa on erittäin radikaalia puolustaa meidän demokratiaamme ja vapauttamme. Kokoomuskin on aivan radikaali vapaamielinen puolue natseihin ja fasisteihin ja oikeistopopulisteihin verrattuna. Kaikki puolueemme ovat tasavaltalaisia demokraattisia puolueita.
Vain uudessa persujen kaapatussa puolueessa diktatuurista haaveilevat lymyävät.
Vasemmistossakaan ei ole enää diktatuurista haaveilevia paljoakaan.
Arvokonservatiivisuus ei ole muotia, perhearvot jne. Siihen minäkin jo olen kallellani päinvastoin kuin nuoruudessa. En kuitenkaan mihinkään holhoukseen, vaan vastuulliseen vapauteen. Monet kaverit tosiaan ovat muuttuneet joka suhteessa konservatiiveiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.871248Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27789- 13767
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.37732- 90705
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17677Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.78669- 46668
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27627- 58618
- 64588
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan85585- 41571
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47546- 43534
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa54528Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129517Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13502Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31475Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27467