Lajiutumiseen ei mene kuin pari sukupolvea

Tutkijat ovat havainneet Galapagossaarten sirkkuja tutkiessaan, että lajiutuminen voi tapahtua hämmästyttävän nopeasti, eli jopa parissa sukupolvessa. Havainto vahvistaa kaiken, mistä olen kirjoittanut tällä palstalla viimeisen parin vuoden aikana. Tässä tiivistelmä:

- Ekologinen adaptoituminen tapahtuu nopeasti, koska eliöissä tapahtuvat muutokset perustuvat olemassaolevan biologisen informaation epigeneettiseen modifiointiin TAI informaation häviämiseen.
- Eliöissä tapahtuvat muutokset eivät johdu satunnaisista mutaatioista ja valinnasta, vaan suunnitelluista mekanismeista, joita ohjaavat ravintotyyppi, ilmasto, erilaiset stressitekijät, ympäristömyrkyt jne.
- DNA:n sekvenssimuutokset ovat seurausta muuttuneista epigeneettisistä informaatioprofiileista, etupäässä muuttuneista metylaatioprofiileista. Valtaosa DNA:n sekvenssimuutoksista ovat geneettisiä virheitä, jotka aiheuttavat DNA:n rappeutumista. Tämä johtaa heterokromatiinin lisääntymiseen ja kromosomien yhteenliittymiseen sekä niiden kokonaismäärän pienenemiseen.
- Muutokset epigeneettisissä informaatiokerroksissa aiheuttavat muutoksia myös eliön feromonituotantoon, mikä puolestaan ohjaa sen parittelukäyttäytymistä.
- Kun geneettistä informaatiota on riittävästi kadonnut tai rappeutunut, voi aiheutua myös lisääntymiseste.
- Laji on vain tutkijoiden käyttämä termi varioutumista kokeneelle eliötyypille. Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta kuin koirarodut. Mitä enemmän rotua on jalostettu, sen huonommassa kunnossa on sen genomi. Siksi muutos ei johda evoluutioon.

Havainto nopeasta lajitumisesta tukee TÄYDELLISESTI Raamatullista luomista, älykästä suunnittelua, vedenpaisumusta ja sen jälkeistä nopeaa biodiversiteetin syntyä. Uusia lajeja (tai pikemminkin rotuja) ei siis ainoastaan löydetä vuosittain tuhansia, vaan niitä oikeasti varioituu vuosittain tuhansia. Evoluutiolle ei kuitenkaan ole olemassa ainuttakaan mekanismia, koska kaikki eliöissä tapahtuva muutos perustuu olemassaolevaan informaatioon tai sen häviämiseen.

Linkki ketjussa.

6

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • skalpeerattujeesus

      Kun risteyttää valkoisen ja intiaanin on tuloksena niiden ominaisuuksien yhdistelmä.

    • kjhkjhkhkjh

      Solon pyyhki taas kerran ROT:lla pöytää kreationismipalstalla. Käykää sieltä katsomassa sama aloitus, jos jää epäilystä siitä, kirjoittaako ROT taas kerran uskonnollista roskaa. (massapostaus vastoin sääntöjä, mutta uskista eivät säännöt näköjään koske) En viitsi kopsata Solonin kommenttia tänne.

    • Tomi, lupasit pysyä pois näiltä palstoilta, ja keskittyä olemaan pikkupikku yhteisösi tiukasti moderoidun facebook ryhmän profeetta, jossa ei hyväksytä kuin rot.n totuus.. Miksi valehtelet ja petät lupauksesi, opettaja?

    • Luucifer

      Säälittävä, uskonnolla päänsä sekoittanut luuseri, ammatiltaan vieläpä OPETTAJA postaa samaa roskaa usealle palstalle siinä toivossa, että joku herkkäuskoinen menisi lankaan.

      Käykää tosiaan lukemassa kreationismipalstalta, kun asiasta jotain oikeasti tietävä kertoo vähän tieteellisiä faktoja tälle hihhulille.

    • kekek-kekek

      >>Lajiutumiseen ei mene kuin pari sukupolvea <<

      Oikein olisi siihen sirkkujuttuun nojautuen sanoa: joissain tapauksissa hybridisoitumalla lajiutumiseen ei välttämättä mene kuin pari sukupolvea.

      Ja noin miljoonannen kerran palstoille suoltamasi hölynpöly ei liity asiaan mitenkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3037
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3021
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2387
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1873
    5. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      83
      1798
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1729
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      79
      1307
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1270
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1090
    Aihe