Kretun "itsenäinen ajattelu"

Fantomex

Tuolla toisessa ketjussa jyri jaksaa aivopierrä ja kyseenalaistaa sen että tieteen metodin mukaiset evoluution todisteet ja niiden tunteminen estävät itsenäisen ajattelun. Samoin hän väittää että ateismi johtuu itsenäisen ajattelun puutteesta, koska ilmeisesti kaikki ateistit ovat Dawkinsin lukeneet ja ateismi johtuu siitä.

No, nämä kaksihan ovat kestämättömiä väitteitä. Ihminen voi olla ateisti vaikkei evoluutiosta mitään tietäisi ja kaikki ateistit eivät ole Dawkinsia lukeneet.

Sen sijaan jyrin argumentin voi kääntää ja asettaa kretujen itsenäisen ajattelun ja päättelykyvyn kyseenalaiseksi. Sillä mitä itsenäistä ajattelua se on, että hyväksyy täysin kritiikittä raamatun tms. sanan ja hakee jatkuvaa vahvistusta omalle käsitykselleen kuuntelemalla (edelleen kritiikittä) saarnaajia ja lukemalla vartiotornia, niin että voi seuraavan kerran valtakunnansalilla vastailla tenttimiseen? No, eihän se ole. Vai onko kukaan koskaan kysynyt sellaiselta joka ei mistään uskonnosta ole kuullut, että miten maailma on olemassa?

Todellisuudessa jyrin, mark5den ja 12_13sta ajatttelu ei ole itsenäistä, vaan johtuu itseindoktrinaatiosta ja pakonomaisesta halusta uskoa omaan raamatuntulkintaan, siinä ei ajattelulle ole sijaa. Jos joku heistä ajattelisi, ajautuisi koko heidän elämänsä kriisiin. Siksi ottavat vastaukset valmiina, ja eivät edes yritä ymmärtää mitää ajatuksiaan haittaavaa.

10

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se, että jehovantodistaja moittii muita itsenäisen ajattelun puutteesta on läpeensä kornia.

    • evopsedoilee

      Höpöhöpö.
      Kyllähän Jyrille on aina kelvannut uskomusvapaa tiede. Valitettavasti evoluutioterian historia on yhtä uskomusten luomista ja perumista ja petoksia ja huijauksia ja tahallisia ja tahattomia väärinesittämisiä.
      Jokainen evoluutioteorian historiaan perehtynyt tietää tämän kyllä, ei siinä auta evokkien ininä.

      • räyhräyh

        Älä valehtele, Jyrbätollo. Kaikki tiede ainakin pyrkii uskomusvapauteen, mutta sinulle mytomaanitollolle kelpaa vain omiin typeriin uskomuksiisi sopivaksi jonkun vääristelemä "uskomuksellinen tiede". Ai niin, unohdinko mainita, että olet tollo.

      • KukaOnValheenIsä

        Jyrille wikisen:

        "Patologinen valehtelu, eli mytomania (kreik. mythos tarina mania) eli pseudologia fantastica (kreik. pseudos väärä logos puhe, tieto phantasia mielikuvitus) on sairaalloinen halu valehdella ja keksiä sepitettyjä tarinoita. Mytomaniaa sairastavia kutsutaan mytomaaneiksi, suomeksi yleensä patologisiksi valehtelijoiksi.
        Pakonomainen valehtelu ei ole lääketietellinen diagnoosi, vaan se liittyy muihin mielenterveyden ongelmiin oireena."

        Hae apua ongelmiisi. Ei evoluutio ole mikään ongelma, vaan ongelma sinun mielenterveydellinen häiriösi. Tuollainen pakonomainen jatkuva valehtelu ei ole terveen mielen tuotosta.

      • Eiolepakkoollaevosokea
        KukaOnValheenIsä kirjoitti:

        Historia on myöskin tiedettä ja se kertookin yllättävästi sen että evouskomustieteenteorian kehittivät antiikin kreikkalaiset satoja vuosia ennen kristillistä aikaa, ja koska papiskoulutukseen on aina kuulunut myös tuon ajan kreikkalaisen mytologian opiskelu, niin sieltähn se Darwin sen Rraamattuakin vanhemman evouskon poimi. Ilmankos se on satuja ja petkutuksia täynnä.

        Tässä sinulle pieni lähdelista!

        https://www.google.fi/search?q=evolution faults&oq=evolution fau&aqs=chrome.1.69i57j0l5.17312j0j8&sourceid=chrome&ie=UTF-8

      • A.Teisti
        Eiolepakkoollaevosokea kirjoitti:

        Kerropas sitten, missä kreikkalaisessa myytissä evoluutioteoria on selitetty...

      • Eiolepakkoollaevosokea kirjoitti:

        Historia on myöskin tiedettä ja se kertookin yllättävästi sen että evouskomustieteenteorian kehittivät antiikin kreikkalaiset satoja vuosia ennen kristillistä aikaa, ja koska papiskoulutukseen on aina kuulunut myös tuon ajan kreikkalaisen mytologian opiskelu, niin sieltähn se Darwin sen Rraamattuakin vanhemman evouskon poimi. Ilmankos se on satuja ja petkutuksia täynnä.

        Tässä sinulle pieni lähdelista!

        https://www.google.fi/search?q=evolution faults&oq=evolution fau&aqs=chrome.1.69i57j0l5.17312j0j8&sourceid=chrome&ie=UTF-8

        Historia ei ole tiedettä. Historian tutkimus on.
        Antiikin kreikkalaiset olivat päätelleet evoluution olemassaolon tai ainakin eräät heistä. Mitään evoluutioteoriaa heillä ei kuitenkaan ollut. Demokritos ja Leukippos puhuivat atomista "jakamattomasta", mutta Nils Bohr tuskin tukeutui heidän ajatuksiinsa luodessaan ensimmäisen varsin köppäsen atomimallin 1913.

        Olen lukenut Darwinin Lajien synnyn ja voin tarkastaa yksityikohtia, koska kirja on hyllyssäni. Darwinin aikana useat luonnontutkijat olettivat luonnon olevan jatkuvan muutoksen alainen. Lajien synnyn ensimmäisessä luvussa Darwin mainitsee yli 20 evoluutioon viitannutta luonnontutkijaa. Darwin oli Wallacen ohella ensimmäinen, joka rakensi pitkän tutkimustyön tuloksena yhtenäisen evoluutioteorian. Se ei ole mistään lainattu, koska ennen Darwinia mitään teoriaa ei ollut.

      • agnoskepo kirjoitti:

        Kreationistit eivät edes tiedä mitä evoluutioteoria sisätlää eivätkä he toisaalta osaa formuloida myöskään kreationismin ydinväittämiä.

      • TheMainMan
        Eiolepakkoollaevosokea kirjoitti:

        Historia on myöskin tiedettä ja se kertookin yllättävästi sen että evouskomustieteenteorian kehittivät antiikin kreikkalaiset satoja vuosia ennen kristillistä aikaa, ja koska papiskoulutukseen on aina kuulunut myös tuon ajan kreikkalaisen mytologian opiskelu, niin sieltähn se Darwin sen Rraamattuakin vanhemman evouskon poimi. Ilmankos se on satuja ja petkutuksia täynnä.

        Tässä sinulle pieni lähdelista!

        https://www.google.fi/search?q=evolution faults&oq=evolution fau&aqs=chrome.1.69i57j0l5.17312j0j8&sourceid=chrome&ie=UTF-8

        Siis kreikkalaiset tiesivät evoluution todeksi ennen kuin kristityt toivat harhaoppinsa. Jyrin asema heikkenee koko ajan... Ja vartiotorni ei muuten ole tiedelehti, vaikka sinä jyri niin luuletkin, koska olet pahemmin sekaisin kuin huhtasaari...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1011
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      959
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      143
      768
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      685
    6. 78
      541
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      528
    8. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      99
      519
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    10. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    Aihe