Tänä päivänä on olemassa lukuisia ihmisiä, joita voitaisiin pitää idolina.
Maailmankatsomuksellisesti ja myös ihmisinä hyviä. Miten media on vaikuttanut
meihin ja onko kaikki niinkuin media antaa ymmärtää.
Kuka on idolinne ?
38
512
Vastaukset
- hallituksenjäsen
Äiti Teresa antoi itsestään hyvän kuvan johon moni ihastui. Liike elämässä on paljon ihastuksia. Mm Oprah. Uskovainen nainen joka pyrkii vielä pressaksi. Tietysti myös Paavo, periksiantamaton mies joka menee läpi harmaan kiven. Kekkonen lienee kotimaisista monelle kuitenkin ykkönen.
- perehdy
Teresa ei ollut niin puhtoinen, kun propaganda väittää.
- sädenionosfäärissä
perehdy kirjoitti:
Teresa ei ollut niin puhtoinen, kun propaganda väittää.
Äiti Teresa nimenomaan oli median luoma juttu. Varmasti lähtökohdat olivat hyvät, mutta niitä herhiläisiä jotka rahastivat ja itse mamma sai syyt niskoilleen. Hienoista asioista vääristyy aina toisia totuuksia ja ihminen on myös heikko. Jokainen ihminen meistä on heikko. Sellaista ihmistä ei ole olemassa, joka olisi vahva ja Jumalan kaltainen, vaikka peilukuvaksi ollaan luotuja.
perehdy kirjoitti:
Teresa ei ollut niin puhtoinen, kun propaganda väittää.
Saastainen kiduttaja oli tuo paskiainen. Keräsi helposti hoidettavia tauteja sairastavia kuolemnakammioihinsa odottamaan tuskallista kuolemaa.
- asdfgasdfg
Äiti Teresa oli ihmishirviö. Käytti hädänalaisia julmasti hyväkseen.
- sdfgasdfg
Kekkonen oli murhaaja ja ryssän kätyri, Oprah lesbo (millä ei ole mitään merkitystä, paitsi todennäköisesti uskovaisille) ja Väyrynen megalomaniaa poteva wannabe-yksinvaltias, joka ei tajua lopettaa.
- uskonpasko
sädenionosfäärissä kirjoitti:
Äiti Teresa nimenomaan oli median luoma juttu. Varmasti lähtökohdat olivat hyvät, mutta niitä herhiläisiä jotka rahastivat ja itse mamma sai syyt niskoilleen. Hienoista asioista vääristyy aina toisia totuuksia ja ihminen on myös heikko. Jokainen ihminen meistä on heikko. Sellaista ihmistä ei ole olemassa, joka olisi vahva ja Jumalan kaltainen, vaikka peilukuvaksi ollaan luotuja.
Äiti Teresa keräsi sairaita ihmisiä hoitolaitoksiin, joissa nämä eivät saaneet minkäänlaista hoitoa, eikä heitä edes yritetty auttaa laitoksien surkeissa oloissa. Toiminnan ainoa tarkoitus oli pakkokastaa ja käännyttää nämä ihmiset kristityiksi. Se oli koko toiminnan ainoa motiivi.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2004_06/aiti_teresan_suuri_huijaus.html
Äiti Teresa sanoi itsekin: ”Me emme ole sairaanhoitajia, me emme ole lääkäreitä, me emme ole opettajia, me emme ole sosiaalityöntekijöitä. Me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia.”
Äiti teresan koko työn ainoa motiivi oli uskonnon pakkolevittäminen, jota tehtiin keinoja kaihtamatta ja pakolla kaikille hänen laitoksiinsa joutuneille. Uskonto kun pyhittää kaikki keinot, eikö niin. 'Köyhien kärsimys on erittäin kaunista, tämä näyte kurjuuden ja kärsimisen ylväydestä auttaa maailmaa suuresti', sanoi Äiti Teresa joka hyödyttömällä uskonpakkopulla-toiminnallaan vain auttoi ylläpitäämään ylistämäänsä köyhien kärsimystä ja kurjuutta, eikä auttanut siinä yhtään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Äiti_Teresa
Yhden idolin nimeäminen on minulle mahdoton asia. Idoleitani ovat olleet klassiset- ja valistusajan ajattelijat sekä tieteen pioneerit. Idoleitani ovat myös ihmiset, jotka ovat edistäneet ja edistävät ihmisten tasapuolista kohtelua, humanismia, lääketiedettä, tietoa, koulutusta ja ajattelua yleensä. Kirjahyllyssäni on varmaan yli kaksisataa idolieni kirjoittamaa kirjaa ja vielä suurempi määrä on niitä idoleita, joiden kirjoja en ole lukenut.
Galileosta Gandhiin ja Snellmannista Obamaan. Curiesta Borlaugiaan ja Newtonista M. L. Kingiin. Einsteinista, Feynmaniin ja Mandelasta Palotiehen... Nimiä eri aloita putkahtelee mieleen ja kaikissa heissä on piirteitä, joita sopii ihailla.- ei.ole.idolia
Hitler tätä ei kukaan uskalla sanoa äänen.
Hitler ei ollut täydellinen, mutta pyrki täydellisyyttä kohti.- lightcommunication
Hitler oli alunperin lievästi suuruudenhullu ja sairas ihminen ja sairastui yhä enemmän kun sai valtaa lisää. Olisi tänä päivänä mahdoton tapaus. Samanlaista hurmosta ei tule. Samanlaisia kavereita on olemassa edelleen, mm. Joy-valtiossa ja Afrikassa. Ovat vähemmistössä ja häviävät. Genetiikka muuttuu paremmaksi ja diktaattorit häviävät. Jos voi sanoa jotakin median hyvistä puolista.
- vastavoima
lightcommunication kirjoitti:
Hitler oli alunperin lievästi suuruudenhullu ja sairas ihminen ja sairastui yhä enemmän kun sai valtaa lisää. Olisi tänä päivänä mahdoton tapaus. Samanlaista hurmosta ei tule. Samanlaisia kavereita on olemassa edelleen, mm. Joy-valtiossa ja Afrikassa. Ovat vähemmistössä ja häviävät. Genetiikka muuttuu paremmaksi ja diktaattorit häviävät. Jos voi sanoa jotakin median hyvistä puolista.
Miten Trump eroaa Hitleristä, ainoastaan olosuhteet luovat ääriaineksen.
Hitler olisi suunnitellut kaupunkeja ja mitä tahansa.
- sävsan
Idoleita täytyy olla, koska he vaikuttavat sekä oman ajattelun kehitykseen että ja myös tekoihin.
Mitä rakkaudellisempi on ajatus, yleensä ollaan samalla myös korkealla tasolla monella muulla sektorilla. Bill Gates esim. ja monet muut hyväntekijät ovat loistava kombinaatio älykkyyttä ja hyvää tahtoa jotka jakavat hyvää isosta kassasta hyväntekeväisyyteen. Media antaa oman kuvansa, mutta jokainen ihminen on persoona. Tesla on esikuva Muskille, joka haluaa Marsiin, mutta tuskin kumpikaan on ihan helppoja kavereita, koska mennään ihan eri kategoriassa tieteellisesti. Samoin on henkisen tiedon kanssa. Siitä huolimatta Sibeliuskin jätti hyvän testamentin ja ikuisen jäljen Suomen historiaan. Idoleita on aika monta.- Oikaisuvaatimus
Itseasiassa Muskin esikuva oli Edison, joka oli riidoissa Teslan kanssa kusetettuaan Teslaa. Edison oli enemmän poliitikko kuin tieteilijä kuten poliitikko on myyöskin Musk.....mutta tokihan poliitikkokin voi olla esikuva....
- asiallisuuskunniaan
Edison oli varmasti myös esikuva Muskille. Totta turiset. Kyllä sähkövalon keksijä erottuu kuitenkin poliitikosta ainakin alkuvaiheissa. Tesla oli edelläkävijä kuitenkin jos verrataan Edisoniin. Läpäisi sellaisia rintamia, jotka ovat tänäänkin utopiaa. Lienee turha mainita esim. aikakone. joka oli Teslan keksintö ja jota käytettiin myöhemmin, vaikka Tesla pyrki hävittämään kaikki dokumentit. Ne kaivettiin, koska ei voidan hävittää. Yhdysvalloiisa käytettiin samaa teknologiaa ainakin kahdessa eri projektissa. Suurelle yleisölle hebreaa, edelleenkin. Maailma on kummallinen ja pitää pyrkiä aina totuuteen. Jos maapallolle ilmestyy toisia ihmisiä tai olentoja. Tuskin valehtelevat.
- Kalju_Pitkätukka
Mitähän kunniallista noidsa aikakonehoureissa on?
Tesla oli keksijä, edelläkävijä ja eksentrikko, joka joutui harhapoluille uransa lopussa kuvitellessaan, että langaton energiansiirto olisi radion käyttötarkoitus.
Sähkömagneettisen säteilyn luonnetta hän ei ymmärtänyt.
Minun rakas vaimoni on minun idolini.
En tunne ketään yhtä hyvää ja vilpittömästi rehellistä ihmistä kuin oma vaimoni on.
Jos uskoisin kuoleman jälkeiseen elämään ja paratiisiin, niin uskoisin siellä elävien ihmisten olevan vain aavistuksen verran parempia ihmisiä kuin minun vaimoni on jo nyt.
Minun vaimoni on minun idolini.- kirjautuneena
Onko vaimollasi myös hyvä torttu? Ihailetko sitä lumoutuneena vai kirjoitteletko mieluummin paskaa ateismipalstalla?
- Jumalan-kumous
Mark5 ja minä fanitimme ainakin aiemmin molemmat Newtonia. Minä Newtonin tuottaman tieteellisen ja matemaattisen kontribuution (= valtava) vuoksi ja Mark5, koska Newton on ilmaissut uskovansa Jumalaan ja koska Mark5 ei kaiketi vielä tuolloin tiennyt sitä, että Newton *ei* kuitenkaan uskonut Jeesukseen tai kuolemanjälkeiseen elämään. Olen edelleen Newton-fani, mutta Mark5:n Newton-faniudesta en ole enää niinkään varma. :D
- koodaaja
Olisi mielenkiintoista tiettää onko vakituisten nimimerkkien takana nainen/mies ja minkä ikäinen. Olen 45-vuotias miespuolinen uskovainen ja yrittäjä. Päämiehiä eli työntekijöitä on vähän. Oma vaimo on pää- ja esimies. Onko tuo päämies ja esimies sana nykyään sallitus en tiedä sen päättää hallitus. Idoli on hyvin lähellä jokatauksessa. Uskon myös jeesukseen ja moneen muuhunkin mieltä lämmittävään asiaan. Olen seurannut palstaa monta vuotta ja muutamia nimimerkkejä on ilmeisesti luopunut ateismista. Epäjumalankieltäjä mm. ja muitakin. Ovat poistuneet. Varmaa on se etteivät ole vankimielisairaalassa. Jos haluaa elävöittää palstaa niin sukupuoli olisi hyvä ainakin tietää. Muutamat kirjoittajat ovat niin taitavia ja neutraaleja, ettei osaa mieltää sukupuolta.
- Hehhah_
<< Olen seurannut palstaa monta vuotta ja muutamia nimimerkkejä on ilmeisesti luopunut ateismista. Epäjumalankieltäjä mm. ja muitakin. Ovat poistuneet. >>
Millähän logiikalla kirjoittamatta jättäminen olisi osoitus uskoontulosta ? Onko tuollainen idiotismi ihan joka vitun hihhulin ongelma ?
Tosiaan, minäkin kirjoittelin joskus aiemmin paljon enemmän (kun oli enemmän aikaa), mutta nykyisin vain joskus. Olen kuitenkin edelleen ateisti ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Luuletko oikeasti, että täällä hihhulien esittämät vammailut saisi jonkun uskomaan mielikuvitusolentoihin ? Ihan oikeasti ? Ei saatana. Hihhulithan lähtevät järjestään jokaisesta keskustelusta karkuun kun heiltä kysytään perustelut väitteisiinsä (ja niiden rationaalisuutta arvioidaan). Hihhulit häviävät jokaisen keskustelun - ja se näkyy kilometrien päähän. Ei tuollaisella vammailulla ketään käännytetä.
[Ja tosiaan, kuinkahan monta hihhulia täältä on lähtenyt vuosien saatossa.] - Kalju_Pitkätukka
Olen itsekin ollut välillä pitkään pois.
Syy on palstauudistus vuosia sitten, rli moderoinnin melkein täydellinen poisto.
Palsta on täynnä järjetöntä mölinää, jota ei maksa vaivaa kommentoida.
Olen 47- vuotias mies, naimisissa, 5 lasta. Ikää on 60 ja työura kuokittu. Kolme täysipäistä yhteiskuntakelpoista lasta ja kaksi lastenlasta.
Palstalta poistumisiin suurin syy lienee kyllästyminen palstan heikon tason takia. Palstan tasossa ei ole ikinä ollut hurraamista ja juuri nyt se on yhden pakkomielteisen kirjoittelijan takia täysin alamaissa.
Minun idoleitani ovat musiikin saralla Stjepan Hauser ja Farrokh Bulsara.
Tieteen alalla Sir Isaac Newton ja James Clerk Maxwell.
Kirjailijoista pidän eniten Mika Waltarista ja Fedor Dostojevskista.
Ateistien joukossa minulla ei ole suosikkia, mutta Jörn Donner on hauska.- A_the_ist
Idoli on vähän turhan voimakas sana, mutta ihailen kyllä monia tieteentekijöitä, muusikoita ja näyttelijöitä/koomikkoja. Jos jokaisesta ryhmästä pitäisi nimetä yksi yhä elossa oleva, sanoisin Brian Cox, Steven Wilson ja Stephen Fry. Kaikki brittejä, myönnän olevani lievä anglofiili.
Inhimmillinen ihminen, meillä ja muualla. Matti Salminen tulkitsee erään hienon sanoman.
https://www.youtube.com/watch?v=eq1a-KksDOcEihän fanittaminen eroa uskonnoista mitenkään.
- GoneIn60Hours
Ei ainakaan kukaan Ameriikan narkkari. Niin, ne salaa syöttää piriä teille ja teidän lapsille poliisivoimin, ja sitten koko omaisuus lapsineen takavarikkoon ... siihen koko Usa:n maailman johtaminen perustuu. Suomessakin todella yleistä. Ensin huumaa ja sitten pimpittää - sinäänsä todella näppärää.
Luodaan TASA-ARVOA JA DEMOKRATIAA - ja Bullshit. Venäjän ja Italian mafian kätyreitä nää muusikkojengit, vai voisiko kutsua yhteiskunnan itse tuottamiksi huonoiksi hevosiiksi. - oi.mikä.henki
Minun idolini on ehdottomasti tämä mies (katsokaa ja ihailkaa):
https://www.youtube.com/watch?v=q-OfNwrFy98 - koodaaja
On paljon erilaisia kirjoittajia. Erittäin agressiivista ja myös hyväntahtoisia ateisteja. Nuo agressiiviset ihmeet ovat myös ihmisiä. Paha olo on ihan jees. Tältä rintamalta lähdetään. Ja sitä pitää parantaa. Netissä voi harjoittaa myös relax toimintaa ja sopeuttaa ajatuksia. Mennään biophotonien maailmaan. FacebooKissa. Love lee Soul Healer. Etsi.
- Mandela.mykistää
Idolisointi on vaikeaa kun näitä idoleita ei oikeasti tunne. Harvan tekemisistä ja motiiveista jne tietää niin paljon että voisi aidosti ja varauksetta ihailla jotain henkilöä. Tietenkin voi ihailla kuvaa, jonka jostain henkilöstä on saanut tai muodostanut, mutta sitä ei tiedä vastaako kuva kohdettaan.
Yksi henkilö, jota on vaikea olla ihailematta oli Nelson Mandela. Hän oli rasistisen hallinnon vankina liki 25 vuotta ja suurimman osan epäinhimillisissä oloissa, joissa häntä myös pahoinpideltiin. Kaiken tämän jälkeen vapauduttuaan hän alkoi tehdä sovintoa entisten vangitsijoidensa kanssa ja vastusti kostotoimia valkoiseen hallintoon osallistuneille. Tämä on kertoo mykistävästä suuruudesta.- äläjeesustele
Mandelan vaimo poltti autonrenkaita toisinajattelijoiden kaulalla.
- Pieni.ero
äläjeesustele kirjoitti:
Mandelan vaimo poltti autonrenkaita toisinajattelijoiden kaulalla.
Mandela ei ollut Mandelan vaimo.
- asiallisuuskunniaan
Jeesus on idoli. Voidaan kuvitella myös ettei koko hommeli ole totta. Siitä huolimatta. Hieno on kokonaisuus.
- normaalitkunniaan
Jeesus saattoi olla ihmissyöjä tai pedofiili.
Satuolennot voidaan luoda mieleiseksi, mutta ihminen ei kestä totuutta. - ihmettelenvaan
Idoli kuulostaa vieraalta sanalta minulle, ja kunnioitan ihmisiä, jotka on humaaneja, tervejärkisiä ja avarakatseisia.
- on.nälkä.ja.jano
Jeesus opasti kohti kannibalismia ja vampyyritoimintaa, koska yhä edelleen ehtoollisilla nautitaan Jeesuksen lihaa ja verta. On siinä idolia kerrakseen.
- kopiolinkki
Mistäs tämä käytös johtuu, onko se evoluution tulosta. Ovatko ateistit
tutustuneet. Nukkeapina, joka mielletään kuolleeksi isossa laumassa.
https://www.youtube.com/watch?v=xg79mkbNaTg&t=0s&index=2&list=PLl5DH9TNvZkSRAH8ihgmYtSe4oUdXAoU0
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5321746Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84853
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2687- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65598- 65533