Voisiko mies vitsailla näin?

6

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mäenymmärrä

      Miksei mies mukamas voisi tuota tehdä?

    • Mulla oli polttareissa mun miehen naaman kuva paidassa. Mutta se oli kavereiden tekemä ja keksimä. Oli kyllä hyvin hillityt polttarit, saunomista, kasvonaamioita, Kart ing-ajoa ja sellaisia "tyttöjen" juttuja. Mutta lopuksi mentiin baariin ja siellä sitten se paita oli päällä. Se kyllä päinvastoin herätti miesten huomion. Tulivat kyselemään, että miksi sulla on Mika Häkkisen kuva, oletko fani? Ei ole kyllä lainkaan Häkkisen näköinen, mutta ehkä sitten siinä kuvassa... 😶

    • En kyllä itse uskaltaisi, taloudellinen riski on liian iso. Parin viikon päästä kun kuva olisi levinnyt sosiaaliseen mediaan posti toisi minulle vakuutusyhtiön päätöksen jossa todettaisiin että kotivakuutuksenne ei korvaa kiinteistöänne sillä olette omalla toiminnallanne myötävaikuttaneet tulipalon syntyyn. Todisteena kuvakaappaus paidasta.

      Enkä nyt muutenkaan suosittele kokeilemaan mitään huumoripitoista tuohon suuntaan. Jo nyt porukkaa painostetaan lähtemään kunhan vain joku keksii jotakin vihjaista 15-vuoden takaisista tapahtumista joissa saattoi ehkä jotakin olla tapahtunut.
      Tästä 15-vuotta eteenpäin ja mailma saattaa olla vielä julmempi. Väärä sana väärässä paikassa niin saat epäilyksen varjon ympärillesi. Melko heikot on mahdollisuudet puolustautua kun jakkupukuarmeija on kaivanut tämän kuvan esiin ja siitä on tehty analyysi vakuutuslääkärien menetelmillä. Giletten sponsoroima lautakunta toteaa kuvan perusteella että sinussa on 64% toksista maskuliinisuutta, 31% sovinismia sekä 4% idiotismia. Viimeinen prosentti on desimaalien pyöristystä mutta mitään hyvää sinussa ei ole.

      Eli ei mitään huumoripitoista tähän elämään, siitä ei tule kuin hankaluuksia.

      • JossainMuualla

        Ymmärthän, että pään piilottaminen hiekkaan, hanuriin tai halkopinoon ei auta?


      • JossainMuualla kirjoitti:

        Ymmärthän, että pään piilottaminen hiekkaan, hanuriin tai halkopinoon ei auta?

        En tiedä auttaako vai ei mutta ainakin sieltä huumorin tunnistaminen näyttää olevan kovin vaikeaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3645
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2600
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      597
      2302
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2046
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      78
      1847
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1688
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1658
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      1602
    9. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      95
      1469
    10. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1466
    Aihe