Löysin blogin, jossa on laskettu kymmenen tärkeimmän mormonijohtajan moniavioisissa liitoissa syntyneet lapset.
http://exmormoni.blogspot.com/2013/09/moniavioisuuden-matematiikkaa.html
Ajan tavanomaiseen lapsilukuun verrattuna lapsia syntyi vähän. Esimerkiksi Brigham Youngin 55 vaimoa synnyttivät yhteensä vain 56 lasta.
Ajan lapsiluvun keskiarvo oli 3,8 vielä kotona asuvaa lasta ja tästä luvusta puuttuvat jo kotoa muuttaneet lapset.
Kymmenen moniavioisen mormonijohtajan vastaava lapsiluku oli 2,4 lasta vaimoa kohti ja tässä luvussa ovat mukana kaikki heidän siittämänsä jälkeläiset.
Moniavioisuus ja 'siemenen herättäminen' Siionissa
19
97
Vastaukset 19
Minä muistelin lukeneeni, että Brigham Youngilla oli n. 150 lasta. Tarkistin nyt toisesta lähteestä, että hänellä oli 57 lasta, mutta sen mukaan vaimoja oli vain 20 ja lapsia oli kuudentoista kanssa. En usko noin vähäiseen vaiojen määrään, koska muissa lähteissä se on suurempi.
- hopealanka
Kirkon omien historiatietojen mukaan Young oli naimisissa 56 naisen kanssa.
Vaimoista 19 kuoli ennen puolisoaan, 10 vaimoa otti avioeron ja leskeksi Youngin kuoleman jälkeen jäi 23 vaimoa. Youngin perinnönjaossa osansa sai vain 17 vaimoa.
"At the time of his death on August 23, 1877, Young had married 56 women--19 predeceased him, 10 divorced him, 23 survived him, and 4 are unaccounted for. Of the 23 who survived him, 17 received a share of his estate while the remaining 6 apparantly had non conjugal roles." (Utah History to Go) - samar1n
Odotamme Ollilta vastausta. Ollihan on kertonut että kaikki on tutkittu ja kaikki on selvää ja vieläpä kirkon omilla sivuilla..
- hopealanka
samar1n kirjoitti:
Odotamme Ollilta vastausta. Ollihan on kertonut että kaikki on tutkittu ja kaikki on selvää ja vieläpä kirkon omilla sivuilla..
Minua kiinnostavat erityisesti ne neljä vaimoa, joita ei oteta lukuun, vaikka olivat vihittyjä puolisoita. Eikö Young täyttänyt aviollisia velvollisuuksiaan näiden rouviensa suhteen ja naiset jäivät neitsytvaimoiksi?
- Huijaahuijaahuijaa
hopealanka kirjoitti:
Kirkon omien historiatietojen mukaan Young oli naimisissa 56 naisen kanssa.
Vaimoista 19 kuoli ennen puolisoaan, 10 vaimoa otti avioeron ja leskeksi Youngin kuoleman jälkeen jäi 23 vaimoa. Youngin perinnönjaossa osansa sai vain 17 vaimoa.
"At the time of his death on August 23, 1877, Young had married 56 women--19 predeceased him, 10 divorced him, 23 survived him, and 4 are unaccounted for. Of the 23 who survived him, 17 received a share of his estate while the remaining 6 apparantly had non conjugal roles." (Utah History to Go)No huh huh mitä alhaista käytöstä, tuo mieleen musulmaanien sikailut lapsivaimouhreineen. Mitä tulee "jumalan" profeettaan ja kirkkoon, eikö totuuden nimissä jo voisi lopettaa arvottoman näytelmän. Raha ei tuo hengellisyyttä, pikemminkin komennuksen helvettiin, ja mitä Jeesus opettikaan rikkaista ?
- samar1n
hopealanka kirjoitti:
Minua kiinnostavat erityisesti ne neljä vaimoa, joita ei oteta lukuun, vaikka olivat vihittyjä puolisoita. Eikö Young täyttänyt aviollisia velvollisuuksiaan näiden rouviensa suhteen ja naiset jäivät neitsytvaimoiksi?
Täysin mahdollista. Jotkut naiset ehkä halusivat vain statuksen Youngin vaimona mutteivät välittäneet jakaa sänkyään hänen kanssaan.
- hopealanka
samar1n kirjoitti:
Täysin mahdollista. Jotkut naiset ehkä halusivat vain statuksen Youngin vaimona mutteivät välittäneet jakaa sänkyään hänen kanssaan.
Toisaalta Joseph Smithin vaimot joutuivat Youngin vaimoiksi ja kaikkia tämä ei miellyttnyt.
Emma Smith, ainoa laillisesti vihitty vaimo, jatkoi mormonina, mutta ei liitynyt Youngin aloittamaan mormonismin lahkoon. - samar1n
hopealanka kirjoitti:
Toisaalta Joseph Smithin vaimot joutuivat Youngin vaimoiksi ja kaikkia tämä ei miellyttnyt.
Emma Smith, ainoa laillisesti vihitty vaimo, jatkoi mormonina, mutta ei liitynyt Youngin aloittamaan mormonismin lahkoon.Totta. Ehkäpä Brigham Young ei uskaltanut vaatia aviollisia "oikeuksia" puolijumalansa Smithin ikuisilta vaimoilta.
- hopealanka
samar1n kirjoitti:
Totta. Ehkäpä Brigham Young ei uskaltanut vaatia aviollisia "oikeuksia" puolijumalansa Smithin ikuisilta vaimoilta.
Brigham Youngin Jumala oli Aadam. Hän opetti Adam-jumala -teoriaa kuolemaansa asti. Ei ihme, ettei Emma Smith innostunut... ja muutenkaan. Ajatus moniavioisuudesta oli hänelle alusta asti vastenmielinen. Vielä enemmän varmaan tympäisi ajatus joutumisest kaksi kertaa suurempaan haaremiin.
Olen kovasti ihmetellyt, miten nuo naiset oli kasvatettu. Heillä ei ollut rahtuakaan itsekunnioitusta. samar1n kirjoitti:
Odotamme Ollilta vastausta. Ollihan on kertonut että kaikki on tutkittu ja kaikki on selvää ja vieläpä kirkon omilla sivuilla..
Selvät vastaukset on panettelevaan kritiikkiin. Epäselvää tosiaan muuten näkyy olevan paljonkin noissa yksityiskohdissa. Tutkikaa vaan tarkkaan, ja ottakaa huomioon kirkonkin sanat eikä vain vastustajien.
Höpölöpsis on erityisen kiinnostunut mitä moniavioiset tekivät ladoissa vaimojensa kanssa ja millä tavalla ja kuka vaimo milloinkin suuttui toisista vaimoista. Tutkikaa sekin tarkkaan.
Olen lukenut sellaisen maallisen tutkimuksen, jonka mukaan moniavioisuudessa kirkossa oli se vika, että miehet pitivät lempivaimoja, ja tämä aiheutti närää. Polyneesiassa meni paremmin, kun miehen piti jakaa aikansa tasan eri vaimojen kanssa. Eli kaikenlaista oppimista jäi tekemättä kun moniavioisuus lopetettiin, ja varmaan oli kaikenlaisia väärinkäytöksiäkin miesvaltaisessa yhteisössä.- hopealanka
Olli.S kirjoitti:
Selvät vastaukset on panettelevaan kritiikkiin. Epäselvää tosiaan muuten näkyy olevan paljonkin noissa yksityiskohdissa. Tutkikaa vaan tarkkaan, ja ottakaa huomioon kirkonkin sanat eikä vain vastustajien.
Höpölöpsis on erityisen kiinnostunut mitä moniavioiset tekivät ladoissa vaimojensa kanssa ja millä tavalla ja kuka vaimo milloinkin suuttui toisista vaimoista. Tutkikaa sekin tarkkaan.
Olen lukenut sellaisen maallisen tutkimuksen, jonka mukaan moniavioisuudessa kirkossa oli se vika, että miehet pitivät lempivaimoja, ja tämä aiheutti närää. Polyneesiassa meni paremmin, kun miehen piti jakaa aikansa tasan eri vaimojen kanssa. Eli kaikenlaista oppimista jäi tekemättä kun moniavioisuus lopetettiin, ja varmaan oli kaikenlaisia väärinkäytöksiäkin miesvaltaisessa yhteisössä.Emma Smith yllätti aviomiehensä yhdynnässä heinäladossa.
Fanny Alger ei ollut vaimo, koska
a) maan lain mukaan kaksinnaimista ei sallittu
b) Smith ei ollut saanut vielä 'valtuuksia', kun aloitti sukupuolisuhteen 16-vuotiaan perheen adoptiotyttären kanssa - samar1n
Olli.S kirjoitti:
Selvät vastaukset on panettelevaan kritiikkiin. Epäselvää tosiaan muuten näkyy olevan paljonkin noissa yksityiskohdissa. Tutkikaa vaan tarkkaan, ja ottakaa huomioon kirkonkin sanat eikä vain vastustajien.
Höpölöpsis on erityisen kiinnostunut mitä moniavioiset tekivät ladoissa vaimojensa kanssa ja millä tavalla ja kuka vaimo milloinkin suuttui toisista vaimoista. Tutkikaa sekin tarkkaan.
Olen lukenut sellaisen maallisen tutkimuksen, jonka mukaan moniavioisuudessa kirkossa oli se vika, että miehet pitivät lempivaimoja, ja tämä aiheutti närää. Polyneesiassa meni paremmin, kun miehen piti jakaa aikansa tasan eri vaimojen kanssa. Eli kaikenlaista oppimista jäi tekemättä kun moniavioisuus lopetettiin, ja varmaan oli kaikenlaisia väärinkäytöksiäkin miesvaltaisessa yhteisössä.Emma Smith ainakin suuttui Smithille niin että yritti myrkyttää tämän ja laittoi myrkkyä Smithin kahviin. Smith oksensi myrkyn pois. Profeetta Brigham Youngin yleiskonfferenssissa pitämän puheen mukaan Emma yritti kahdesti tappaa Joseph Smithin.
FAIR:in mukaan profeetan yleiskonfferenssissa pitämään puheeseen ei pidä luottaa koska Smith oli kova poika oksentelemaan ihan ilman myrkkyjäkin. - hopealanka
samar1n kirjoitti:
Emma Smith ainakin suuttui Smithille niin että yritti myrkyttää tämän ja laittoi myrkkyä Smithin kahviin. Smith oksensi myrkyn pois. Profeetta Brigham Youngin yleiskonfferenssissa pitämän puheen mukaan Emma yritti kahdesti tappaa Joseph Smithin.
FAIR:in mukaan profeetan yleiskonfferenssissa pitämään puheeseen ei pidä luottaa koska Smith oli kova poika oksentelemaan ihan ilman myrkkyjäkin.Alkoholi aiheuttaa krapulaa ja krapulaan on perinteisesti keitetty vahvat kahvit. Jos krapula on ankara, kahvi ei pysy sisällä.
Olli.S kirjoitti:
Selvät vastaukset on panettelevaan kritiikkiin. Epäselvää tosiaan muuten näkyy olevan paljonkin noissa yksityiskohdissa. Tutkikaa vaan tarkkaan, ja ottakaa huomioon kirkonkin sanat eikä vain vastustajien.
Höpölöpsis on erityisen kiinnostunut mitä moniavioiset tekivät ladoissa vaimojensa kanssa ja millä tavalla ja kuka vaimo milloinkin suuttui toisista vaimoista. Tutkikaa sekin tarkkaan.
Olen lukenut sellaisen maallisen tutkimuksen, jonka mukaan moniavioisuudessa kirkossa oli se vika, että miehet pitivät lempivaimoja, ja tämä aiheutti närää. Polyneesiassa meni paremmin, kun miehen piti jakaa aikansa tasan eri vaimojen kanssa. Eli kaikenlaista oppimista jäi tekemättä kun moniavioisuus lopetettiin, ja varmaan oli kaikenlaisia väärinkäytöksiäkin miesvaltaisessa yhteisössä.Miksi valehtelet taas Olli. Heinäladosta olen kirjoittanut vain tasan yhden naisen osalta ja tämä ei ollut tuolloin Smithin vaimo vaan ottotytär.
Jos sinulla Olli on tietoa siitä, että Smith olisi käyttänt heinälatoa enemmänkin naiskenteluihinsa, kerro ihmeessä, jos sinulle tekopaikka on tärkeä.Höpölöpsis kirjoitti:
Miksi valehtelet taas Olli. Heinäladosta olen kirjoittanut vain tasan yhden naisen osalta ja tämä ei ollut tuolloin Smithin vaimo vaan ottotytär.
Jos sinulla Olli on tietoa siitä, että Smith olisi käyttänt heinälatoa enemmänkin naiskenteluihinsa, kerro ihmeessä, jos sinulle tekopaikka on tärkeä.En minä valehtele ollenkaan. Sinä vaan syytät minua vähän väliä aiheettomasti ja itse valehtelet ja rienaat ja teet olkiukkoja ihan hävyttömästi ja estottomasti. Minä vaan huomauttelen siitä ja epäilen aiheellisesti että sinulla on tirkistelyhinkuja moniavioisten profeettojen laillisiin touhuihin heinäladoissa. Sinä et ollenkaan ole päässyt siitä eroon. Taas jatkat sitä vaan ja väität itseäsi viattomaksi.
Olli.S kirjoitti:
En minä valehtele ollenkaan. Sinä vaan syytät minua vähän väliä aiheettomasti ja itse valehtelet ja rienaat ja teet olkiukkoja ihan hävyttömästi ja estottomasti. Minä vaan huomauttelen siitä ja epäilen aiheellisesti että sinulla on tirkistelyhinkuja moniavioisten profeettojen laillisiin touhuihin heinäladoissa. Sinä et ollenkaan ole päässyt siitä eroon. Taas jatkat sitä vaan ja väität itseäsi viattomaksi.
Valehtelethan sinä, kun kirjoitit minun olevan kiinnostunut mormoniäijien vaimojensa naiskenteluista heinäladoissa. Jatkat valehtelua uudessakin viestissäsi.
Sinä luot olkiukkoja, vaikka äijät eivät olkia tai heiniä tai heinälatoja naiskenteluihinsa tarvinneet. Tosin mahdollisesti tuolloin käytettiin olkipatjoja. Oli niitä minunkin kotonani lapsuudessani.
Mitä minä olen valehdellut?Höpölöpsis kirjoitti:
Valehtelethan sinä, kun kirjoitit minun olevan kiinnostunut mormoniäijien vaimojensa naiskenteluista heinäladoissa. Jatkat valehtelua uudessakin viestissäsi.
Sinä luot olkiukkoja, vaikka äijät eivät olkia tai heiniä tai heinälatoja naiskenteluihinsa tarvinneet. Tosin mahdollisesti tuolloin käytettiin olkipatjoja. Oli niitä minunkin kotonani lapsuudessani.
Mitä minä olen valehdellut?Olethan sinä kiinnostunut siitä heinäladosta jatkuvasti. Ja valehtelet jatkuvasti esim väität että minä valehtelen tai että Jeesus on luulihaklimppi opissamme ym. Jatkuvasti. Ja toistat ne heti uudestaan kun huomauttaa.
Olli.S kirjoitti:
Olethan sinä kiinnostunut siitä heinäladosta jatkuvasti. Ja valehtelet jatkuvasti esim väität että minä valehtelen tai että Jeesus on luulihaklimppi opissamme ym. Jatkuvasti. Ja toistat ne heti uudestaan kun huomauttaa.
Kyllä valehtelet. Minä liitän heinälatoon vain Fanny Algerin, jota naidessaan Joseph jäi kiinni, kun Emma näki tapauksen. Se on dokumentoitu tapaus.
Muiden jalkavaimojen kohdalla en ole maininnut heinäladoista mitään.
Myöskään luulihaklimpistä en ole maininnut koskaan. Se totuuden olen toki monta kertaa tuonut ilmi, että oppinne mukaan niin Jahve-Jeesus-jumalanne kuin Isäjumalnnekin ovat luuta ja lihaa mutta ei verta olevia luulihaklöttejä. Se on täysn omaa oppianne, ei minun valhettani.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen431960- 791341
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841311Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151194Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291085Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93990- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok152819Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56782Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää59722Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13709Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27688- 43675
- 147671
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93642- 28638
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95635Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24631- 51627