Ylen Aluehetykset pelkkä huono vitsi

Anonyymi

Radio Suomen alueradiolähetykset ovat Ylellä koko firman suurin ja surkein vitsi. Juontoa ja muita alueellisten asioiden käsittelyä on yhteensä alle 5 minuttia tunnissa ja loppu on pyhitetty musiikille ja välissä lyhyet alueuutiset. Joskus poikkeuspäivinähyvin harvoin, jos tuleekin aavistuksen enemmän puhetta ehditään vain käsitellä yhtäaihetta.

Ehkä vielä suurempana vitsinä voi pitää, sitä porukkaa jonka tällaisiin asioihin pitäisi puuttua. Miksi ylläpitää kallista aluelähetyskoneistoa, jos alue osuus on käytännössä jo mutenkin tunninvälein tulevat alueuutiset. Kaikki voitaisiin hoitaa yhdestä studiosta helsingistä käsin yksillä ja samoilla juontajilla.

Kaiken turhan rahankäytön seurauksena sitten Yle-verokin korenee vuosivuodelta.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yle-verosta saatiin oiva vivutuskeino jatkuvalle tuoton kasvulle yhä vähäisemmin panostuksin ja aina vain heikommin toimitettujen lähetysten.

      • Anonyymi

        Persujenkaan hyvässä vaalituloksessa ei ole lopulta mitään hyvää. Munatonta porukkaa hekin, kun eivät saa yhtä Yle-veroa kumottua, vaikka puolueista julkisesti äänekkäimmin sitä ajanut.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Persujenkaan hyvässä vaalituloksessa ei ole lopulta mitään hyvää. Munatonta porukkaa hekin, kun eivät saa yhtä Yle-veroa kumottua, vaikka puolueista julkisesti äänekkäimmin sitä ajanut.

        Sitä vartenhan meillä on parikymmentä puoluetta, että saadaan aikaan riittävä hajoitus ja hajaannus.
        Kun persujen julkinen haukkuminen ja jatkuva mustamaalaus on vielä otettu oikein agendaksi, niin nämä loput puolueet katsovat itsensä niin paljon paremmiksi ja niin paljon korkeammalla oleviksi, ettei mikään persujen ajama asia mene missään läpi.
        Sehän on jo lähtökohtaisesti tullut selväksi, että kaikkea sieltä tulevaa vastustetaan ja se lytätään olipa kansa mitä mieltä hyvänsä ja kuitenkin uskotellaan olevamme demokratia.


      • Anonyymi
        however kirjoitti:

        Sitä vartenhan meillä on parikymmentä puoluetta, että saadaan aikaan riittävä hajoitus ja hajaannus.
        Kun persujen julkinen haukkuminen ja jatkuva mustamaalaus on vielä otettu oikein agendaksi, niin nämä loput puolueet katsovat itsensä niin paljon paremmiksi ja niin paljon korkeammalla oleviksi, ettei mikään persujen ajama asia mene missään läpi.
        Sehän on jo lähtökohtaisesti tullut selväksi, että kaikkea sieltä tulevaa vastustetaan ja se lytätään olipa kansa mitä mieltä hyvänsä ja kuitenkin uskotellaan olevamme demokratia.

        Onneksi on Järviradio = persuradio!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi on Järviradio = persuradio!

        On se aika ikävää, kun jatkuvasti ahistaa, mutta hyvä puoli asiassa on että on jokin ryhmä, jota voi haukkua ja panetella joutumatta sanoistaan ja puheistaan lailliseen vastuuseen.
        Näistä sallituista vihapuheista paistaa läpi suunnaton tarve purkaa sisäisiä paineitaan sallittuun, poliittisesti jopa suositeltavaan kohteeseen, tosin minkään sivistyksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä vaikka kenties toisin kuvitellaan.


    • Anonyymi

      Tällöinhan asiat ovat hyvin, jos kerran tuo on huonoin asia YLE:ssä. Hyvä YLE.

      • Anonyymi

        Enemmänkin turhakkein asia ja siihen päälle monet muut huonoudet. Ensinnä nyt se, että nykyään mihinkään ei juuri viitsitä panostaa Ylessä.

        Asia on tosin hoidettavissa yhdellä muutoksella. Yle-veroa ja muutakaan pakkomaksua ja valtion varjoja kun ei enää syynnetä Yleen, niin tehkööt mitä lystäävät. Hiljenee kummasti tämä suomi24:sen palstakin tai ainakin painopiste muuttuu.


    • Anonyymi

      Yle on kaupallistunut uuden toimitusjohtaja Ylä-Anttilan myötä. Lopetetaan vero kokonaan ja haalikoot rahat firmoilta. Sitten ei tule enää moitteita kun emme ole pakkoveron maksajia. Soittakoot ja läpättäkööt sitten mitä lystäävät.

      • Anonyymi

        Juurikin näin tai ainakin palautteen määrä vähenee radikaalisti.
        Miksi ei saman tien tuettaisi muitakin pelkkää vanhaa hittimusaa soittavia radiokanavia.

        Tietyt asiat voidaan turvata ilman, että meillä on nykyisen kaltaista valtion rahalla ja pakkoverolla rahoitettava kanava.

        Esim MTV3 on jokin Yleisen edun kanva mikä saa tukea hieman uutis ja ajankohtais ohjelmiinsa. Lisätään vain tähän summaan jatkossa velvoite tuottaa myös x määrä sisältöä ja uutisia viittomakielellä sekä kuvatulkattuna sarjoja sokeille ja erittäin huononäköisille.

        Näin Yle-verosta voidaan luopua fiksusti ilman noiden kahden ryhmittymän kapinointia. Tuo on mielestäni hyväksyttävä menoerä tukea tällaista sisältöä.

        On myös puhuttu Ylen laittamisesta maksukortin taakse? Vaihtoehto sekin, mutta toteutus haastavampi kuin mainosrahoitteusuus. Mikäli Yle on maksukortin takana ja saisi samaa tukea kuin MTV3, pitäisi ajankohtaiset ja uutisohjelmat lähettää vapaasti ilmaiseksi.


    • Anonyymi

      Alueradioita on 18. Jokaisessa on aamuisin ja iltapäivisin kaksi juontajaa ja uutistoimittaja, eli yhteensä kuusi.
      6x18= 108 turhaa musiikinjuontajaa.

      • Anonyymi

        Alueita on yhdistetty, mm. Pori ja Turku.


    • Anonyymi

      Radio suomessa ei enää ole muuta kuuntelemisen arvoista kuin aikamerkki.

    • Anonyymi

      Vaikka lähetyspaikkoja olisi 10, ne olisivat kaikki turhia. Musiikki on kaikilla täsmälleen sama, jopa soittojärjestys, alueuutiset ovat n. minuutin pituiset.
      Tämän kaiken voisi hoitaa yhdestä paikasta, ei tarvitsisi pitää palkkalistoilla niitä aluréellisia tyhjänpuhujia ja kikattajia.

      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä. Niin vähän on alueellista asiaa noissa lähetyksissä, että aivan hyvin riittäisi yksi lähetys suorana helsingistä. Olkoon se jatkossa Radio Suomen iltapäivä.

        Jatkuva rahantuhlaus vain nostaa Ylen menoja ja kohta Yleveron yläraja on jo yli 200 euroa vuodessa.

        Urheilulähetyksetkin ovat suurelta osin turhia. Useimmiten muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, selostamassa on tyyppejä, jotka kuulostavat niin väsyneiltä ja siltä että mieluummin tekisivät mitä tahansa muuta kuin olisivat selostamassa.

        Tähän on tultu, kun ketään ei Ylessä kiinnosta panostaa tai vaatia laatua ja panostusta. Ne jotka omasta tahdostaan pääsessään esille Ylessä tekevät hyvää duunia revitään muutaman vuoden sisällä kaupallisille kanaville.

        Ajat muuttuvat ja on muuttunut Ylekin siksi nykyisenkaltaiselle rahoitukselle ei ole enää perusteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä. Niin vähän on alueellista asiaa noissa lähetyksissä, että aivan hyvin riittäisi yksi lähetys suorana helsingistä. Olkoon se jatkossa Radio Suomen iltapäivä.

        Jatkuva rahantuhlaus vain nostaa Ylen menoja ja kohta Yleveron yläraja on jo yli 200 euroa vuodessa.

        Urheilulähetyksetkin ovat suurelta osin turhia. Useimmiten muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, selostamassa on tyyppejä, jotka kuulostavat niin väsyneiltä ja siltä että mieluummin tekisivät mitä tahansa muuta kuin olisivat selostamassa.

        Tähän on tultu, kun ketään ei Ylessä kiinnosta panostaa tai vaatia laatua ja panostusta. Ne jotka omasta tahdostaan pääsessään esille Ylessä tekevät hyvää duunia revitään muutaman vuoden sisällä kaupallisille kanaville.

        Ajat muuttuvat ja on muuttunut Ylekin siksi nykyisenkaltaiselle rahoitukselle ei ole enää perusteita.

        Ylen urheilulähetykset eivät ole aina suoria. Tulokset on julkaistu Iltsussa, ne näkee sieltä.


      • Anonyymi

        Erinomainen kommentti joka vain vahvistaa sitä, että Yleverosta tulee luopua.


    • Anonyymi

      Paikallislehdessä yleisönosastolla oli taannoin hyvä vinkki aluelähetyksiin:
      -Aina uutisten jälkeen ensimmäinen puoli tuntia puhetta ja sitten loppu puoli tuntia musiikkia, jollon radion voi sulkea ja avata sen taas seuraaviin uutisiin.

      • Anonyymi

        Hyvä ajatus. Vaikka vähiin on ko kanavan kuuntelu jäänyt viimeaikoina. Kiitos vaan
        musiikkipuolelle.


      • Anonyymi

        Loistavia ajatuksia, järkeviä ja parempia ehdotuksia kuin Ylen omat on ehdotettu lukusia ja useat ovat olleet vieläpä hyvin samankaltaisia. Kun Ylessä on itse jotain päätetty, niin sitä ei muuteta vaikka ylivoimaisesti suurienemmistö toivoisi jotain muuta palautetta antaneista.

        Vai miten oli Yle Puheen kohdalla? Entä nyt Radio Suomen?
        Eihän Yle perunut kutsuartisti Euroviisu karsintaakaan Saara Aallon jälkeen, vaikka sai älyttömästi negatiivista palautetta ja suurin osa toivoi paluuta vanhoihin kunnon karsintoihin.

        Paras ja järkevin ehdotus ja ratkaisu toteutettavaksi olisi Yle-veron poisto ja valtion rahan syynämiseen lopettaminen Yleen. Soittakoot sen jälkeen samoja biisejä ilman puhetta vaikka tauotta ja näyttäkööt televisiossa pelkkiä uusintoja. Enää ei kiinnosta sen jälkeen pätkääkään, kun Yleä ei ole pakkorahoittaa.

        Yleverolla saisi 12 kk haluamaansa streemauspalvelua Netflix, Ruutu, C-more ja Viaplay, HBO ja vielä jäisi säästöäkin ja vähän päälle Yleveron mukaan saisi vielä 12kk vaikkapa Spotify premium jäsenyyttä.

        Yleltä et voi vapaasti valita haluamaasi musiikia ja ohjelmistossa on lähinnä uusintoja/vanhoja sarjoja ja leffoja katsottavaksi.


    • Anonyymi

      Suoranainen Fiasko. Yksi useimmiten puhdasta asiaa sisältävä ohjelma vietiin pois, niin olisi luullut että tilalle oltaisiin saatu ainakin iltapäivään enemmän alueellista asiaa sen sijaan 13.00 eteempäin lähinnä musiikkia. Ei siinä mitään, jos ihan oikeasti musiikkivalintoihin panostettaisiin kerta se on pitänyt nostaa pääosaan.

      Sitä en minäkään tajua miksi siihen tarvitaan alueellisia juontajia.

      Miksi Ylessä ei voida joskus ohjelmien alasajon sijaa kehittää niitä. Vaikka kuinka Ylestä väitetään muuta ei ajantasaa kehitetty ja aluelähetyksistä tehtiin pelkkää p****a.

      Haluan lausia kiitokseni tässä kaikille kuuntelijoille, jotka tuette tätä kaikesta huolimatta kuuntelemalla Radio Suomea ja eduskunnassa oleville päättäjillemme kiitos, että ette halua kumota Yle-veroa.

      Voitaisiinko Yle-veroa korottaa kiitos. Eihän työtätekevällä kansalaisella saa olla omaa päätösvaltaa rahoihinsa. Lisäämällä veronmäärä turvaamme jatkossakin tämän laadukkaan mediatalon YLE:n palvelut ja suojatyöpaikat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe