https://www.theseus.fi/handle/10024/179986
"Yksi suurimmista kysymyksistä Suomessa on se, ettei suko-pistorasia latausta suositella vakituiseksi koti- tai työpaikkalataukseksi. Kaikista autoista löytyy vakiona 10A tai 8A latauskaapeli. Varsinkin kun Suomessa olisi valmiina jo 1 000000 lämmitys tolppaa, joista pystyy lataamaan tietyin edellytyksin, vaikka kaikki autot olisivat ladattavia. Norjassa on 10 kertaa enemmän ladattavia autoja ja vain 3x enemmän julkisia latauspisteitä. Tästä voi päätellä, että Norjassa ladataan paljon enemmän myös suko-pistorasioista."
Sähköauton latauspalvelujen käytettävyys
2
<50
Vastaukset
Täyttä höpöhöpöä oli koko opinnäytetyö.
"Suhteellisen korkea ostohinta, pitkät tilausajat, teknologian jatkuva kehittyminen sekä junttimaisuus ovat yleisimpiä hidasteita tällä hetkellä."
Korkea ostohinta on ok. Mitkä pitkät tilausajat? Teknologia kehittyy kaikilla autoilla, ei ainoastaan sähköautoilla. Junttimaisuus?
" Monet kyllä lukevat ja tietävät paljon sähköautoista, mutta esimerkiksi koeajolla ei vielä ole monikaan käynyt. "
Lähde tuohon, ettei monikaan ole koeajolla käynyt.
"Tähän osaltaan vaikuttaa myös se, ettei sähköautoja mainosteta, eikä koeajo teemapäiviä järjestetä."
Melkein joka päivä, jossain mediassa on joku juttu sähköautoista. Sähköautoja mainostetaan paljonkin esim. televisiossa.
"Moni automyyjä on myös haluton esittelemään sähköautoja koska niistä saa pienemmän bonuksen."
Lähde?
Kaikkia höpöhöpöjä ei jaksa tässä kommentoida, mutta vielä esimerkiksi;
" Vasta aika näyttää paljonko sähköautoilla tullaan ajamaan niiden ollessa 500 000km ajettuja."
Tähän loppui mun kiinnostukseni ko. opinnäytetyöstä, mutta jos ko. henkilön opinnäytetyö hyväksytään, niin eipä ole hääppönen koulu
Metropolia Ammattikorkeakoulu.
No sen ymmärtää, kun yksi tämän koulun opettaja väitti kommenteissaan, että 2100 W sisätilanlämmitin on yleisin polttomoottorien lämmittimen koko Suomessa.
Ei Defa, eikä Calix edes myy tuon tehoista lämmitintä Suomessa, Defalla suurin 1900 W ja Calixilla suurin 2000W.
Toivon hartaasti, että Metropolia Ammattikorkeakoulu ei saa kauheasti verorahojani tukena.- Anonyymi
Kyllä nyt pitäisi Metropolian yliopettajien kutsua Kaha53 luennoimaan.
Häneltä oikeaa ja varmaa tietoa saisivat eikä tarvitsisi jaaritella tyhjänpäiväisiä totuuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945399Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3211264Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110902Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369721Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858538Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03220Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302259- 391727
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540