Miksi suhteenne ei onnistu?

Anonyymi

Mikä meni vikaan. Jos seurustelet nyt niin voit miettiä että joku menee vikaan jossain vaiheessa ja ero tulee.

117

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itseasiassa epäilen, että kukaan ei pysty tuohon sanomaan oikeaa vastausta. Erossa on kyse kahdesta ihmisestä, jotka eivät ole saaneet suhdetta toimimaan. Siihen pitäisi olla kummankin yhteenlaskettu syy ja jos sen tietäisi, tuskin eroa olisi tullutkaan, koska monta asiaa voi tehdä ja ajatella toisin, kun tietäisi.

      Ainoa syy on siis, että suhde ei ole toiminut oikein.

    • Voi miettiä myös niin päin, että tämä suhd onnistuu, jos itsellä on suhde. Kaikki suhteethan eivät epäonnistu tai mene vikaan, miksi ajatella, että se oma suhde on juuri se, joka joka tapauksessa menee pieleen? Silloinhan ei kannata edes aloittaa.

    • Tarvitaan diplomaattikoulutus molemmin puolin.
      Vois olla myös hyvä, että olisi hetken ollut rauhanturvaajanakin.
      Ja roskakuskina.

      Ammatit antavat hyvää elämäkokemusta parisuhteisiin.

      Ero ei niin vain tule jos on ollut myös lakimiehenä.

    • Anonyymi

      Kyllä toimii kun kuuntelee ja huomioi toista eikä jätä kotitöitä toisen tehtäväksi. Minusta aika vähällä saa suhteen toimimaan. Just ne kotityöt on aika tärkeitä ettei toinen tee kaikkea, kaupassa pitää käydä, ruokaa pitää tehdä ja imuroida pitää ja omat pyykit kun pesee niin suhde toimii. Halata pitää joka päivä eikä jättää toista yksin.

    • No jos oman parisuhdehistoriani kautta lähtisi vyyhtiä purkamaan ja tekisi taikoja jolla näkisi edessä olevaan niin todennäköisin kuva tulevaisuudesta olisi sellainen jossa minä seison ulko-ovella katsomassa miten naisystäväni kantaa tavaransa minua nuoremman miehen autoon.

      En myöskään oikein keksi mitään minkä takia tämä ei tulevaisuudessa voisi toistua. Meillä kun on se oma tahto ja jos toinen näkee tulevaisuuden ruusuisempana muualla niin sitten se menee niin. Tietysti omalla toiminnalla voi tiettyyn rajaan vaikuttaa mutta jos minä tällaisena arkikeskeisenä rupeaisin toistuvasti juhlimaan tai muuten muuttamaan elämäntyyliä niin eihän se näytteleminen pitkälle kantaisi.

    • Anonyymi

      Ei ihmiset osaa seurustella. Lähinnä ihmise tärsyttää toisiaan ja riitelevät pikkuasioista.

    • Omista suhteista kun kysytään niin yksi vika on eri harrastukset ja paljonko niihin kuluu aikaa. Jos makaisi vain sohvalla katsellen tv,tä kaiket päivät ja molemmat tekisi samoin, eron mahdollisuus olisi aika pieni.
      Aika usein syynä on ollut se että olen paljon poissa kun tallissa on niin mukava viettää aikaa, joskus vasta sitten kotiin kun meinaa kuolla nälkään.

      Itse olen ollut joustava kumppanin menojen suhteen, miksi kieltäisin (kunhan ne ei ole baarireissuja jollaista on sattunut vain yhen naisen kanssa josta tuli sitten erittäin nopeasti ex. ) jäähän sitten itselle aikaa myös tehdä jotain muuta.

      Oon tehnyt ehkä virheen siinä etten ole koskaan kiinnostunut seur.mielessä samoista harrastuksista pitävään naiseen jotka liittyy autoharrastukseen/ kilpailutoimintaan. Näen sellaiset naiset epänaisellisina vaikka eivät sitä välttämättä ole mutta siltä ne kuulostaa. Miesmäisesti käyttäytyvä nainen ei ole koskaan kiinnostanut mutta nainen toki joutuu esittämään sellaista saadakseen uskottavuutta miesvaltaisessa porukassa.

      Viimeisin pitempi seur.suhde oli salinaisen kanssa, ajattelin että nyt on oikeaan suuntaan mutta vähemmän fanaattinen olis ollut parempi.
      Pari päivää kestävä reissukin oli liian pitkä koska jäi väliin takareiden ojentalihaksen treeni kun joutui lähteä mukaan, niin tiukka aikataulu ei mulla ole koskaan ollut eikä tule.

      Lyhyitä oikeita suhteita on ollut paljon, jälkeenpäin analysoituna erilaiset kiinnostuksen kohteet lopetti kiinnostuksen.

      Harmaaritarin sanoin pullantuoksuinen nainen mutta ilman sitä pullan paistamista on ollut aina ihanne, paras vaihtoehto olisi kuitenkin ehkä ollut samoista harrastuksista mutta ei ole tullut katsottua sillä silmällä ja määrällisestikin tarjonta on kuitenkin todella pieni, harva vapaa nainen lähtee yksin esim: autoharrastusnäyttelyihin tai autokisoihin tms.

      Tulevana viikonloppuna drag racekisoissa voisikin katsastaa olisiko paikalla ainuttakaan naista yksin tai kaksin matkassa, veikkaan että ei ole.

    • Suhteen onnistumisen perusedellytys on keskinäinen kunnioitus. Ei ole tiedossani mitään suurinta yksittäistä eron syytä, mutta arvelisin että suurimmassa osassa eroon päättyneistä suhteista on käyty läpi vaihe jossa se kunnioitus on tuhottu.

      On varmasti inhimillistä pillastua asioista ja haukkua kumppani lyttyyn, mutta sen teon jälkeen on lähdetty tielle joka päättyy aika usein eroon.

      • Olen kyllä samaa mieltä. Jos toisen kunnioitus puuttu , eipä siihen sitten paljoa jää.

    • Anonyymi

      Hmmm... Kai siksi, että onnistun aina mokaileen. Enemmän tai vähemmän. Ja anteeksianto mokailuille ei ole yleisesti ottaen ollut naisten vahvuuksia...

    • Anonyymi

      Luulisin että mitään kunnollista suhdetta kenenkään ihmisen kanssa ei synny jos perustana on päihteet, mikä tahansa päihde.

      Itseasiassa tänäänkin tapasin monia uusia mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa oli hauskaa aivan selvin päin jutellessa, eräs oli peräti karate-harrastaja -tyttönen, jota hauskuutin pidemmänkin aikaa juttelemalla tämän iloisen neitokaisen kanssa :)

      ... hmm.... mihinkähän rakas aaaabbbbrrriiiis on kadonnut, kun olin aivan muualla pitkän aikaa, tämä oli peräti "melkein" unessakin, ei sentään, illalla mielessä nukuttamassa hyvään uneen kuitenkin.

      • Abriksen arki vie naista nyt sen verta vimmalla, ettei jaksa/pysty täällä kovin paljoa olemaan. Viikonloppuisin paremmin häntä saattaa vilaukselta nähdä. 😊

      • Disse kirjoitti:

        Abriksen arki vie naista nyt sen verta vimmalla, ettei jaksa/pysty täällä kovin paljoa olemaan. Viikonloppuisin paremmin häntä saattaa vilaukselta nähdä. 😊

        Ei oikee ehdi viikonloppunakaan. Viikonloppuna on perhe aikaa, mikä jää muuten työpäivinä lyhyemmäksi...Mutta näin voi tehdä välillä pikavisiittejä. 😄

        Sit alkaa syyskuussa salit ja kielikoulut...viikonloppuna on tehtäviä...kyä nyt muijaa lennättää.😅

    • Anonyymi

      Entäs millainen on se hetki kun tajuaa, että onnistuukin? Tuleeko pakokauhu?

      Mitä sitten tehdään?

      Yleensä kun ei onnistu niin muu voi olla shokki?

      • Anonyymi

        Sellaista suhdetta ei ole. Mikään ei ole itsestäänselvää... :)

        Mutta se hetki... Siinä hetkessä on kaikkivoipa, kaikki on mahdollista eikä mikään mahdotonta. Mikään ei voi mennä vikaan, kunnes... :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi ensimmäistä vuotta sen kertoo.

        Olen sitä mieltä, että ihmisen pitää suorittaa päässään valinta.
        Kun on siitä selviytynyt, on mahdollisuus onnistua.

      • misspönttöuuni kirjoitti:

        Sillä virheetöntä ihmistä ei vastaan tule.

        Kaikissa ihmisissä ärsyttää jokin, mutta valinta.

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Kaksi ensimmäistä vuotta sen kertoo.

        Olen sitä mieltä, että ihmisen pitää suorittaa päässään valinta.
        Kun on siitä selviytynyt, on mahdollisuus onnistua.

        Valinta suoritetaan jo ensitapaamisella. Silloin valitaan, että halutaanko nähdä toistekin. Sen jälkeiset valinnat on sitä, että kuin paljon on valmis ottamaan vastaan, antamaan takaisinpäin ja mikä tärkeintä, kuin paljon on valmis antamaan anteeksi.

        Ei näille asioille ole mitään lukkoonlyötyjä aikarajoja. Joskus nuorena kollina tiesin parin ekan tunnin jälkeen, että hänet haluan enkä edes ajatellut mahdollisuutta siitä, että me joskus erottaisi. Tavatessamme en ollut edes erityisen kiinnostunut koko naisesta, mutta sitten hän onnistui juuri oikealla hetkellä ottamaan mua kädestä kiinni ja viemään mut tanssilattialle illan viimeisille hitaille. Ja se katse hänen silmissä... :)

        Mut näin se ero vaan tuli siitä huolimatta. Valitsin minä mitä tahansa...

        Tarkoitin loppuelämän valintaa, mutta se vaatii sen molemmin puolin. Jos toinen ei saa sitä ajatusta, valintaa ei ole tehty. Jos sattuu kohdalla samanhenkinen ihminen, ei tarvitse arpoa, ei kysyä eikä varmistella. Sen vaan tietää.

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Tarkoitin loppuelämän valintaa, mutta se vaatii sen molemmin puolin. Jos toinen ei saa sitä ajatusta, valintaa ei ole tehty. Jos sattuu kohdalla samanhenkinen ihminen, ei tarvitse arpoa, ei kysyä eikä varmistella. Sen vaan tietää.

        Se valinta oli kyllä silloin tehty aikalailla samanaikaisesti... :)

        Minä, hän ja kaikki muutkin näki meidät hyvin nopeasti mielikuvissaan työntämässä lastenrattaita ja kaikkea. Mutta toisin kävi. Työnsin lastenrattaita ihan jonkun muun kanssa... :)

        Kaikista parasta on kun normaali arki toimii.
        Sitten toimii kaikki.

        Siitä voi päätellä aika pitkälle.

        Mut joo, sen oon huomannu, että nuoruuden parisuhde vs. aikuinen suhde on ehkä se radikaalein ero tässä aihekentässä.

        Toiveet on erilaiset. Sitä myöten mahdollisuudet.

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Kaikista parasta on kun normaali arki toimii.
        Sitten toimii kaikki.

        Siitä voi päätellä aika pitkälle.

        Mut joo, sen oon huomannu, että nuoruuden parisuhde vs. aikuinen suhde on ehkä se radikaalein ero tässä aihekentässä.

        Toiveet on erilaiset. Sitä myöten mahdollisuudet.

        En minä kyllä niitä lastenrattaita sen ihan jonkun muunkaan kanssa hirveen monta vuotta työntänyt. Siinä tapauksessa taas tiesin alusta lähtien, ettei tule kestämään. Luultavasti hänkin. Mutta silti katsottiin homma loppuun asti. Enkä kadu hetkeäkään hänenkään kanssa. Oli meillä hienojakin sellaisia ja yksi mahdottoman upea seurauskin niistä... :)

        No niin. Onhan niitä onnistumisia ja niitä niitä pitäskin ajatella.
        Etköhän sinäkin ole käynyt tarpeeksi läpi niitä kehnoja.

        Jos joku neuvo pitäs antaa, niin kultaa ne hyvät kirkkaaks kun niillä on taipumus kannatella. :)

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        No niin. Onhan niitä onnistumisia ja niitä niitä pitäskin ajatella.
        Etköhän sinäkin ole käynyt tarpeeksi läpi niitä kehnoja.

        Jos joku neuvo pitäs antaa, niin kultaa ne hyvät kirkkaaks kun niillä on taipumus kannatella. :)

        Mä en taida olla täällä se, joka neuvoja kyselee... :)

        Mun pointti tässä koko keskustelussa on se, että kenelläkään ei ole pienintäkään mahdollisuutta onnistua, ellei ota sitä ennen epäonnistumisen riskiä. Ei pienintäkään, koska ihmisen elämässä ei ole mitään yhtä vaikeata asiaa kuin ihmissuhteet... :)

        "että kenelläkään ei ole pienintäkään mahdollisuutta onnistua, ellei ota sitä ennen epäonnistumisen riskiä. "

        No en oo vastaan väittänytkään :)

        Et kysykään, mutta minä neuvon, koska hiivit siinä selustassa. Ihminen ei opi ilman, että ottaa riskin kuunnella, mitä pienemmällä on asiaa

        1) Opettele olemaan nöyrempi.

        2) Älä sulje korvia.

        3) Ymmärrys.

        :)

        Minä olen nöyrä. En vaan ole sitä täällä. Ette ole antaneet minulle ainuttakaan syytä olla teille nöyrä.

        Minun kuuloni on minun rakkaimpia aistejani. Minä oikeasti kuuntelen ja kuulen. En vaan aina paljasta sitä, mitä olen kuunnellut ja kuullut... :)

        Ymmärrys... Minä olen se Ymmärrys. En pelkästään ymmärrä, vaan olen sitä. Sellainen minusta tuli 15 vuotta sitten, vaikka itse en sellaista valinnut. Jos olisin saanut vapauden valita, olisin valinnut ihan jotain muuta... :)

        Ja tässä ihan vaan pieni selitys. Olen kerrankin vähän avoimempi itseeni liittyen, mitä normaalisti täällä... :)

        Minusta on hienoa, että oot viime aikoina puhunut enemmän.
        Usko pois, näyttäs tekevän näin tästä katsottuna hyvää sullekin.

        Jos sinä olet ymmärrys, silloin ymmärrät meidätkin etkä paisko ovia palstalaisillekaan.

        Kuulla ja kuunnella ovat eri asioita.
        Sitten tulee vielä sisäistäminen.

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Minusta on hienoa, että oot viime aikoina puhunut enemmän.
        Usko pois, näyttäs tekevän näin tästä katsottuna hyvää sullekin.

        Jos sinä olet ymmärrys, silloin ymmärrät meidätkin etkä paisko ovia palstalaisillekaan.

        Kuulla ja kuunnella ovat eri asioita.
        Sitten tulee vielä sisäistäminen.

        "Kuulla ja kuunnella ovat eri asioita.
        Sitten tulee vielä sisäistäminen."

        Ei ole yhtä ilman toista. Joka ei kuuntele, ei kuule. Joka ei kuule, ei kykene kuuntelemaan... :)

        Minä olen vanhemmiten kyynistynyt aika paljon. Taistelen koko ajan sitä vastaan, ettekä te täällä jutuillanne tee sitä taistelua yhtään helpommaksi. Vielä enemmän asiaa vaikeuttaa ihmiset palstan ulkopuolella. Mutta onneksi minulla on musiikki ja joitakin ihmisiä elämässäni, jotka auttavat minua siinä taistelussa... <3

        Kaikesta huolimatta olen lopulta aika onnekas ihminen. Lähelläni on nykyisin ihmisiä, joihin ei ole tarvinnut pettyä. Toivottavasti näin on myös jatkossakin. Itse teen kyllä sen eteen oman osuuteni... :)

        Jäin just miettimään, että kuinkahan paljon minun pitäisi teille vielä avautua? Ehkä tämä on nyt kuitenkin hyvä jättää tähän... :)

        No jos saa sanoa, sen huomaa. Älä kyynisty, ymmärrän, mitkä siihen johtaa, mutta niin kauan kun tajuaa kyynistyvänsä, voi sen vielä pysäyttää.

        Ois hyvä edes yrittää säilyttää se ajatuksen puhtaus. Yrittää.

        " ettekä te täällä jutuillanne tee sitä taistelua yhtään helpommaksi. Vielä enemmän asiaa vaikeuttaa ihmiset palstan ulkopuolella. Mutta onneksi minulla on musiikki ja joitakin ihmisiä elämässäni, jotka auttavat minua siinä taistelussa... "

        No höh...mä ainakin kuuntelen enkä halua vaikeuttaa ketään. Sullekin tekee hyvää kirjoittaa ja kertoa. Että silleen näen senkin matkan loiventamisena.

        Negatiiviset ihmiset voi poistaa omista piireistään. Ottaa sellaisia lähelle, kenestä tulee hyvä olo. Se on vaan jännä juttu ettei siihen havahdu ihan helposti. Negaatiot myrkyttää elämän. Jos joku muu ei nauti, ne haluaa ettet sinäkään nauti tai oo tyytyväinen.

        No, hyvä, että sullakin on varmoja luottoihmisiä. Vieressä pitää olla edes yksi 'ikihonka'.

        Niin ja sä tiedät ite, miten paljon voi avautua. Viime aikoina oot kirjottanu enemmän haukkumatta ja tehny ketjuja, joissa on oikeesti mietintää elämästä. Älä unohda sitä linjaa. Itse sä myös edesautat siinä sitä, miten ulkopuolinen näkee sut, täällä tai missä tahansa :)

        Meinasin ekaks lainata englanniksi, mutta ne tuppaa joutumaan sensuurin hampaisiin tekijänoikeussyistä mistä lie... :D

        Noh, heitän vapaan suomennoksen:

        " Jos sinusta tuntuu, että olet menettämässä sieluasi, sinulla vielä on sielu menetettävänä..."

        -Charles Bukowski-

        Sinäkin, tällä palstalla jonkin aikaa hengailleena... Jos nyt kerrankin kysyn mielipidettäsi...

        Nyt viime aikojen perustella, mitä olet lukenut juttujani täällä(ne, mitkä olet tunnistanut minun jutuiksini), jos olisit minä niin kuin paljon enemmän avautuisit tälle foorumille?

        Sitähän minäkin... :)

        No siinä ollaan Bukowskin kanssa samaa mieltä, juu.

        Nooh, kyllä luulen, että me molemmat tiedämme ne avautumisen rajat.
        Mutta eikö oo ollu ihan hyvä aste? Minusta ainakin vaikuttaa siltä.

        Noissa määrin fine. Saat hyödyn, et haittaa. Siitä on puomi.

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        No siinä ollaan Bukowskin kanssa samaa mieltä, juu.

        Nooh, kyllä luulen, että me molemmat tiedämme ne avautumisen rajat.
        Mutta eikö oo ollu ihan hyvä aste? Minusta ainakin vaikuttaa siltä.

        Noissa määrin fine. Saat hyödyn, et haittaa. Siitä on puomi.

        Minä haluan vaan joitakin juttuja ulosa sisältäni. Se on ainoa hyöty, mitä tästä saan. En kaipaa neuvoja tai muuta schaibaa. Joskus on helpointa vuodattaa ne tuntemattomille. Ja senkin pyrin tekemään suht hienovaraisesti, jottei niitä juttuja yhdistettäisi todellisiin ihmisiin todellisessa elämässä.

        Näistäkin jutuista, joista olen tänään tänne jotakin ripotellut, on jo aika paljon aikaa... :)

        No niinhän se menee. Näköjään useammalla tyypillä.

        Sitähän me tehdään, ei me muut susta siinä poiketa. Joo joo eikä kukaan oikeasti neuvoja tuputakaan, mut jos lukee toisten kokemuksia, voi katsoa soveltuuko ne omaan elämään. Jos ei, niin sitten romukoppaan.

        Tuntematon on helpompi kun ei oo asenteita eikä historiaa taakkana.
        Voi olla objektiivisempi.

        Oon yrittänyt hienolla korvalla kuunnella. Älä huoli, ei noista sun entinen elämä tunnista tai vieras yhdistä. Yleistaso.

        "Minä haluan vaan joitakin juttuja ulosa sisältäni."

        Totta kai, ja se on hyvä asia. Siihen nämä paikat on hyviä kanavia. Ne voi kirjoittaa näkösälle, mitä ääneen ei pysty, tai syystä tai toisesta halua, sanoa. Oman voinnin paraneminen alkaa siitä kun purkaa asiat ulos. Katajainen kansa on pintytetty siihen, että pure hammasta, mut ei se niin mene.

        Joo, mukava nähdä uusia puolia. Mä ainakin ilahduin! :)

        Tän päivän ihmisten suurin heikkous ihmissuhteissa on se, että luovuttavat liian helposti. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka eivät sitä tee...

        Hyvää yötä... :)

        Ps. Ai hitto, et mä rakastan sitä naista. Tää tunne ei ole tästä maailmasta... :)

        https://www.youtube.com/watch?v=n9wVpSm4XiU

    • Anonyymi

      Kasvaminen eri suuntiin. Monelta kantilta onnistunut suhde silti.

      Onko suhde sun mielestäsi epäonnistunut jos se päättyy? Mä en osaa nähdä päättynyttä suhdetta epäonnistumisena tai edes vikaan menemisenä. Elämä on ja kaikenlaista tapahtuu..

      xLiner

      • Ne muistot, ne kullatut muistot. 😊👌

        Noh, et oo tullut ”huudattamaan” mua lastenkasvatuksesta? Joku kyykkytreenikausiko päällä ja perse kipeänä vai? 😂

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Ne muistot, ne kullatut muistot. 😊👌

        Noh, et oo tullut ”huudattamaan” mua lastenkasvatuksesta? Joku kyykkytreenikausiko päällä ja perse kipeänä vai? 😂

        En mä halua lähteä syyttelemään hienoa ihmistä siitä että se on erilainen kuin minä. Tapailu- ja tutustumisvaiheita en lue seurustelusuhteiksi, niissähän vasta selvitellään olisiko toisesta ja itsestä yhteiseen olemiseen. Eihän sellaisessa voi epäonnistua, ellei sitten ole jollain tavalla epärehellinen ja näkee huijausyrityksen epäonnistumisena.

        Joo mulla on ollut kivaa töissä ja hyvin kulkevia treenejä. Ihanaa! :) Sitä pskaa ihtiään oli tuossa jossain vaiheessa mennyttä aikaa ihan tarpeeksi. Nyt on mukavan pehmeä ja väsynyt olo.. Eikä ole muuten perä jökissä, vaan yläkroppa. Sikaniskaa kiristää.. 🐷💪

        No minustakin mä oon tavannut elämäni varrella vain upeita ihmisiä. Ehkä lasten äiti on siinä mielessä poikkeus, että hän tuppaa vieläkin syyttämään vain kaikkia muita. No ehkä vähän jo alkaa taipumaan toiseen suuntaan, mutta vaikeaa tuntuu olevan. Mutta mulle sekin juttu fine. Onhan mulla aivan huikeat muksut siitä.

        Näissä jutuissa tässä välissä on vaan ollut itsessä ja toisessa sellaisia jonkinlaisia juttuja, mitä on turha nyt enää velloa. Ei vaan toiminut ja thats it! Mutta ihan ihania naisia jok’ikinen. Kahta oon rakastanut ja rakastan yhä. Se rakkaus on vaan sellaista toisenlaista nyt. Toivon heille niiiiiin hyvä loppuelämää kun vaan voin. Mut mä meen nyt toiseen suuntaan. On jotenkin helpottavaa todeta se ja jatkaa rinta kaarella etiäpäin. 😊💪

        No mullakin vähän käsivarret huutaa hoosiannaa. Naputin aitaa laittaa tuossa ja pätkin laudanpätkät saunapuiks. Huomenna meen ähräämään peltejä liiterin katolle. Kiva kun saa välillä jotain näkyvää aikaseks. 😊👌 Vaikka nykyään en enää ota näistäkään stressiä. Näköjään eivät karkaa, vaikka välillä hummailee ja käy lietsussa. 😁👌

        Ihan tähän vaan sivuhuomautan kun aika usein sulta näyttää tulevan lastesi äitiä kevyesti arvostelevaa kommenttia ja muut on niiiiin huikeita että vähän pakkokin jo huomauttaa.

        Oletkos ikinä tullut miettineeksi, kun selvästikin tykkäät asioita miettiä, että oliskohan sillä lasten äidillä vähän aihettakin tyytymättömyyteen? ehkä hän ihan tosissaan halusi loppuelämän kestävän suhteen, yritti ihan tosissaan, teki sulle lapset ja sieti sua moninkertaisen määrän noihin sun ylistämiin "huikeisiin" naisiin nähden joiden ei juuri ole tarvinnut laittaa tikkua ristiin sun eteen, exä kuitenkin laittoi ainakin sen verran että teki sulle pari lasta.

        Vähän pahalta tuntuu sun exän puolesta tuo alituinen exän arvpostelu ja muiden huikeuteen vertailu. Eikö noita asioita voisi pitää irrallaan? tuntuu vähän epäreilulta verrata kun heidän lähtökohdat ihan erilaiset. Ja jos silloin liitossa ollessakin jo sulla oli niin että kaikki muut oli vaan pelkästään huikeita ja exä ikävä niin eipä se ihme jos se ero tuli.

      • Anonyymi
        Harmaaritari kirjoitti:

        "Vähän pahalta tuntuu sun exän puolesta tuo alituinen exän arvpostelu ja muiden huikeuteen vertailu. "

        Tasapuolisuuden nimissä ois kiva kuulla mitä mieltä ex on dissistä. Kolikolla kun on edelleen kaksi puolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tissipissi on kusipää, ellette ole vielä huomanneet... :D

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Ihan tähän vaan sivuhuomautan kun aika usein sulta näyttää tulevan lastesi äitiä kevyesti arvostelevaa kommenttia ja muut on niiiiin huikeita että vähän pakkokin jo huomauttaa.

        Oletkos ikinä tullut miettineeksi, kun selvästikin tykkäät asioita miettiä, että oliskohan sillä lasten äidillä vähän aihettakin tyytymättömyyteen? ehkä hän ihan tosissaan halusi loppuelämän kestävän suhteen, yritti ihan tosissaan, teki sulle lapset ja sieti sua moninkertaisen määrän noihin sun ylistämiin "huikeisiin" naisiin nähden joiden ei juuri ole tarvinnut laittaa tikkua ristiin sun eteen, exä kuitenkin laittoi ainakin sen verran että teki sulle pari lasta.

        Vähän pahalta tuntuu sun exän puolesta tuo alituinen exän arvpostelu ja muiden huikeuteen vertailu. Eikö noita asioita voisi pitää irrallaan? tuntuu vähän epäreilulta verrata kun heidän lähtökohdat ihan erilaiset. Ja jos silloin liitossa ollessakin jo sulla oli niin että kaikki muut oli vaan pelkästään huikeita ja exä ikävä niin eipä se ihme jos se ero tuli.

        No olen miettinyt. Kyllä hän teki lapset, mutta kyllä mäkin olin siinä mukana, sekä olen jatkanut sitä huolehtimista tähän päiväään .

        Hänkin unohtaa minut monessa asiassa. Silloin kun hän oli lasten kanssa kotona, minä tein töitä ja ansaitsin. Kun hän pesi pyykkiä, minä paimensi lapsia ja kävin kaupassa.

        Siinä missä hän odotti jotain kiitosta siitä, että oli uhrannut elämänsä perheelle, unohti hän, että tein sitä siinä vieressä ihan itsekin.... eri tavoin vaan kuin hän.

        Hän vaan kuullosti aikalailla tutulle romantisoijalle, jonka mielestä hänen uhrauksensa elämässä ovat suuremmat kuin kenenkään muun ikinä. Asetti itsensä erikoisasemaan, missä yhä ihmettelee erinomaisuuksissaan, miksi muut eivät pidä häntä erikoisena, vaikka hän itse pitää. 😁

        Jotenkin tuosta nyt kyllä tulkitsen että et hirveästi hänen panosta arvosta (Silloin kun hän oli lasten kanssa kotona, minä tein töitä ja ansaitsin.) eikä hän vissiin sitten sinun. Joku tuolla taisi kommnetoidakin että jos/kun lakkaa arvostamasta toista se tietää eroa. Pitäs muistaa arvostaa.

        No joo. Hän ei ehkä ollut oppinut, että eläminen ei ole ilmaista, talot ei korjaannu itsestään, laajennukset ei rakennu jne.
        No mä taas en omalta osaltani pitänyt omista tekemisistä kovaa ääntä, kunnes väsyin siihen, että mille vaatimukselle häneltä kumarran, toiselle pyllistän. K&k- miehen ura loppui siihen.

        Vaikka oon mä yhä kiltti ja kunnollinen... mun en itseni kustannuksella.

        Ja sen miten hyvä oon, saa muut kokea itse. 😬

    • Anonyymi

      Ero tulee jos pihtaa seksiä. Panna pitää vaikka se kumppanin naama ei aina miellytä.

      • Hei, niitä naaman ilmeitä saa 40 vuoden aikana muuttaakin :D

    • Minä luulen että epäonnistujat tekee pari virhettä. Toinen niistä on se että ne esittää aluksi, esittävät jotain muunlaista kuin mitä ovat, Aikansa jaksavat teatteria pitää yllä mutta pikkuhiljaa repsahtavat todelliseen minäänsä, kumppani seuraa repsahdusta aikansa ja lähtee kun se on riittävän pitkällä. Toinen on se etteivät jaksa kunnioittaa ja kohdella toista niin kuin toivoisivat itseään kohdeltavan, alkavat esittää vaatimuksia ja toiveita joita kumppani ei katso olevansa velvollinen toteuttamaan.

      • Anonyymi

        Ihan uteliaisuudesta, miksi sinun suhteesi ei ole onnistunut? Lähtökohtana, että sinulla sellaisia on ollut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan uteliaisuudesta, miksi sinun suhteesi ei ole onnistunut? Lähtökohtana, että sinulla sellaisia on ollut.

        en oikeastaan koe epäonnistuneeni koskaan. Lähinnä olosuhteista ollut kiinni.

      • Anonyymi
        Harmaaritari kirjoitti:

        en oikeastaan koe epäonnistuneeni koskaan. Lähinnä olosuhteista ollut kiinni.

        Tämä oli varmaan sarkasmia. Toivottavasti... :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli varmaan sarkasmia. Toivottavasti... :)

        Oli nyt mitä oli mutta voidaan lähestyä asiaa myös vertauksen kautta. Katsos kun en ole mikään sarjasuihteilija minun ei tarvitse kantaa epäonnistumisten taakkaa. Jos vertaa vaikka tarkkuusammuntaan niin jos joku käy vaikka muutaman vuoden välein ampumaradalla yrittämässä se ei ehkä osu ihan kymppiin mutta on silti tyytyväinen tulokseen kun meni sentään tauluun. Joku toinen taas saattaa olla aktiiviharrastaja, se käy joka viikko treenaamassa ja sen pitää saada ihan huipputulos, mikään muu ei kelpaa ja se tulittaakin sitten innolla,. Ikinä se ei ole tulokseensa tyytyväinen, aina pitäisi saada onnistua paremmin kuin edellisellä kerralla, siksi se aina vaan jatkaa yrittämistä.

        Kukaan ei voi onnistua, ellei ensiksi epäonnistu.

        Minä kehotan tämän perusteella kaikkia palstanaisia välttämään sinua ja kaikkia muita, jotka eivät ikinä epäonnistu. Ja samat sanat myös miehille. Välttäkää naisia, jotka eivät ikinä epäonnistu.

        He ovat pahimmanlaatuisia tyyppejä, joihin voitte elämänne aikana törmätä. Ei koskaan, ei ikinä eikä missään nimessä saa sellaisia päästää liian lähelle. Riittävä iso hajurako auttaa suojautumiselta ja pahimmilta ongelmilta, mitä ihmissuhteissa voi tulla... :)

        Jaa miten niin muka? Varsinkin vanhemmissa ikäpolvissa löytyy useita esimerkkejä kerralla onnistuneista jos suhteista puhutaan.

        Sinä varmaan joku useampaan kertaan epoäonnistunut joka yrittää selittää asioita itselleen parhain päin mutta ei se niin mene, jos olet ryssinyt jatkuvasti luultavammin ryssit myös jatkossakin kuin jätät ryssimättä.

        Et ole sitten koskaan kuullut "moukan tuurista"?

        Kaikki ei ota asioita ihan noin vakavasti kuin sinä ilmeisesti otat. Sun silmissä epäonnistuminen, toisen silmissä vain elämää ja elämänkokemusta.

        xLiner

      • Anonyymi
        Harmaaritari kirjoitti:

        Jaa miten niin muka? Varsinkin vanhemmissa ikäpolvissa löytyy useita esimerkkejä kerralla onnistuneista jos suhteista puhutaan.

        Sinä varmaan joku useampaan kertaan epoäonnistunut joka yrittää selittää asioita itselleen parhain päin mutta ei se niin mene, jos olet ryssinyt jatkuvasti luultavammin ryssit myös jatkossakin kuin jätät ryssimättä.

        Samaa mieltä harmiksen kanssa tässä. On outoa jos ihmisellä on takana useita epäonnistuneita suhteita... Pari sanoisin hyväksyttäväksi, sitten alkaa jo vaikuttaaa kummalliselta jos ei saa kenenkään kanssa suhdetta toimimaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei voi onnistua, ellei ensiksi epäonnistu.

        Minä kehotan tämän perusteella kaikkia palstanaisia välttämään sinua ja kaikkia muita, jotka eivät ikinä epäonnistu. Ja samat sanat myös miehille. Välttäkää naisia, jotka eivät ikinä epäonnistu.

        He ovat pahimmanlaatuisia tyyppejä, joihin voitte elämänne aikana törmätä. Ei koskaan, ei ikinä eikä missään nimessä saa sellaisia päästää liian lähelle. Riittävä iso hajurako auttaa suojautumiselta ja pahimmilta ongelmilta, mitä ihmissuhteissa voi tulla... :)

        Tarkastelemalla tullut siihen tulokseen, että jos niitä epäonnistuneita yrityksiä on miehellä tai naisella useita taustalla, ei ne koskaan onnistu tulevaisuudessakaan pitkäaikaiseen suhteeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä harmiksen kanssa tässä. On outoa jos ihmisellä on takana useita epäonnistuneita suhteita... Pari sanoisin hyväksyttäväksi, sitten alkaa jo vaikuttaaa kummalliselta jos ei saa kenenkään kanssa suhdetta toimimaan...

        Mä en taatusti kelpuuttaisi ketä tahansa suhteeseen. Se on se 1/5 000 000. mies. Musta olisi ennemminkin outoa jos kaikki olisi muka sopivia...

        xLiner

      • Anonyymi
        Harmaaritari kirjoitti:

        Jaa miten niin muka? Varsinkin vanhemmissa ikäpolvissa löytyy useita esimerkkejä kerralla onnistuneista jos suhteista puhutaan.

        Sinä varmaan joku useampaan kertaan epoäonnistunut joka yrittää selittää asioita itselleen parhain päin mutta ei se niin mene, jos olet ryssinyt jatkuvasti luultavammin ryssit myös jatkossakin kuin jätät ryssimättä.

        Sinähän tiedät kuin paljon vanhemmissa suhteissa on aluksi epäonnistuttu ja mitä kaikkea muuta ne vanhemmat suhteet sisälsi. Kuin paljon pysytty yhdessä olosuhteiden pakosta yms... :D

        Ja minä koin epäonniistuneeni silloin kun nesuhteet meni vituiks. Ajan kanssa minulle selvisi, että näin niiden kaikkien pitikin mennä. Silloin oli vaan vaikea hyväksyä tapahtunutta. Mutta ajan kanssa tuli käytyä kaikki pohjamutia myöten läpi, miksi niin on käynyt . Kiveäkään kääntämättä. Näin siinä omat epäonnistumiseni ja myös muidenkin osapuolien, yksi kerrallaan toki...:) Jai kaikkien niiden kilometrien jälkeen olen tullut siihen tulokseen ja olen edelleen sitä mieltä, että näin siinä pitikin käydä. Ilman niitä kilometrejä, minä en olisi minä. Ja jos en vieläkään säätäis, mokais ja epäonnistuisi joissakin asioissa, en edelleenkään olisi minä. Sellainen olen ja tulen pysymään. Ja minä olen oppinut rakastamaan itseäni pikkuhiljaa sellaisena kuin olen. Siitä huolimatta, että edelleen mokailen ja aiheutan sillä itselleni jopa kärsimystäkin... :)

        Pisin matka on itseen ja vain yksi kierros käytettävänä...

        Tee siitä itsellesi paras mahdollinen.

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Pisin matka on itseen ja vain yksi kierros käytettävänä...

        Tee siitä itsellesi paras mahdollinen.

        Minä olen mennyt itseeni jo jotain 15 vuotta sitten. Ja kunnolla meninkin. Siksi minä olen täällä minä ja te jotain... Noh, jotain... :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän tiedät kuin paljon vanhemmissa suhteissa on aluksi epäonnistuttu ja mitä kaikkea muuta ne vanhemmat suhteet sisälsi. Kuin paljon pysytty yhdessä olosuhteiden pakosta yms... :D

        Ja minä koin epäonniistuneeni silloin kun nesuhteet meni vituiks. Ajan kanssa minulle selvisi, että näin niiden kaikkien pitikin mennä. Silloin oli vaan vaikea hyväksyä tapahtunutta. Mutta ajan kanssa tuli käytyä kaikki pohjamutia myöten läpi, miksi niin on käynyt . Kiveäkään kääntämättä. Näin siinä omat epäonnistumiseni ja myös muidenkin osapuolien, yksi kerrallaan toki...:) Jai kaikkien niiden kilometrien jälkeen olen tullut siihen tulokseen ja olen edelleen sitä mieltä, että näin siinä pitikin käydä. Ilman niitä kilometrejä, minä en olisi minä. Ja jos en vieläkään säätäis, mokais ja epäonnistuisi joissakin asioissa, en edelleenkään olisi minä. Sellainen olen ja tulen pysymään. Ja minä olen oppinut rakastamaan itseäni pikkuhiljaa sellaisena kuin olen. Siitä huolimatta, että edelleen mokailen ja aiheutan sillä itselleni jopa kärsimystäkin... :)

        "Sellainen olen ja tulen pysymään. Ja minä olen oppinut rakastamaan itseäni pikkuhiljaa sellaisena kuin olen. Siitä huolimatta, että edelleen mokailen ja aiheutan sillä itselleni jopa kärsimystäkin... :)"

        Noin omahyväinen tyyppi varmaan aiheuttaa mokailuillaan eniten kärsimystä niille muille. Kannattaisi ehkä tarkistaa näkökantojaan ja alkaa pyrkimään siihen että ympäristölläkin olisi hyvä olla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen mennyt itseeni jo jotain 15 vuotta sitten. Ja kunnolla meninkin. Siksi minä olen täällä minä ja te jotain... Noh, jotain... :)

        Jaa, no muuten oot hyvä kun korjaat vaan tuon loppulauseen tai pannaan menemään sinut takaisin vähän vielä syvemmälle :D

        En kiellekään, että tässä vasta opetellaan elämään :)

        Onneksi täälläkin on teitä guruja :D

      • misspönttöuuni kirjoitti:

        Jaa, no muuten oot hyvä kun korjaat vaan tuon loppulauseen tai pannaan menemään sinut takaisin vähän vielä syvemmälle :D

        En kiellekään, että tässä vasta opetellaan elämään :)

        Onneksi täälläkin on teitä guruja :D

        Guru vain ei ole oikein vakuuttava kun on vielä kasoispökäle löytymättä. Vaikka miten montaa pökälettä on selvästikin kokeiltu mutta yksikään niistä ei ole ollut kaksoispökäle :(

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Jaa, no muuten oot hyvä kun korjaat vaan tuon loppulauseen tai pannaan menemään sinut takaisin vähän vielä syvemmälle :D

        En kiellekään, että tässä vasta opetellaan elämään :)

        Onneksi täälläkin on teitä guruja :D

        Heh, en minä koe olevani guru. Kerron vaan jotain omista kokemuksistani. Kyllä teidän jokaisen se oma polku on valittava. Korkeintaan kerron kuin helposti harhaisilla käsityksillä siltä omalta polulta voi eksyä. Vaikkapa tänne palstalle hengailemaan toivomalla, että ehkä tulee jotain omaa pientä maailmaa mullistavaa ja laittaa koko elämänne uuteen uskoon...

        Voin sanoa, ettei tule. Se jokin jos tulee, tulee silloin kun oivallatte jotain tärkeää itsestänne, sisäistätte sen ja alatte elämään sitä. Tai oikeastaan olemaan sitä, eikä vaan kuvittelemaan. Mikä se on? Sen tiedätte te paremmin kuin minä... :)

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Guru vain ei ole oikein vakuuttava kun on vielä kasoispökäle löytymättä. Vaikka miten montaa pökälettä on selvästikin kokeiltu mutta yksikään niistä ei ole ollut kaksoispökäle :(

        Joo...matkalla kuitenkin jotakin kohti.

        Korostan edelleen nöyryyttä.
        Siitä se vastaus sitten löytyy.

        Ymmärrys siitä, että muutkin tekee sitä 'polunraivausta' niin kuin hänkin eikä toisia saa silti mitätöidä vaikka olisi meitä muita edellä :)

        Kaksoispök..., mikä ihme. Nyt on jotain teidän poikien omaa guru-sanastoa :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh, en minä koe olevani guru. Kerron vaan jotain omista kokemuksistani. Kyllä teidän jokaisen se oma polku on valittava. Korkeintaan kerron kuin helposti harhaisilla käsityksillä siltä omalta polulta voi eksyä. Vaikkapa tänne palstalle hengailemaan toivomalla, että ehkä tulee jotain omaa pientä maailmaa mullistavaa ja laittaa koko elämänne uuteen uskoon...

        Voin sanoa, ettei tule. Se jokin jos tulee, tulee silloin kun oivallatte jotain tärkeää itsestänne, sisäistätte sen ja alatte elämään sitä. Tai oikeastaan olemaan sitä, eikä vaan kuvittelemaan. Mikä se on? Sen tiedätte te paremmin kuin minä... :)

        Elämä on vähän niin kuin päivittämätön navigaattori; voit tulla perille peltoladon takaakin :D

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Elämä on vähän niin kuin päivittämätön navigaattori; voit tulla perille peltoladon takaakin :D

        Minä olen ollut perillä jonkun aikaa. Nyt teen pikkuhiljaa matkaa pois... :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen ollut perillä jonkun aikaa. Nyt teen pikkuhiljaa matkaa pois... :)

        No hyvä :)

    • Menneitä miettineenä, kaikissa entisissä suhteissani on ollut hyvin pitkälti muutama oleellinen eroon johtava seikka. Erilainen arvomaailma, joka on joko selvinnyt hyvin alussa jo ajaen eriteille tai vasta suhteen edetessä ja ns. vaikeiden asioiden äärelle jouduttaessa.

      Hyvin on mennyt niin kauan, kun on mennyt ja ollut helppoa. Mutta sitten arvomaailmat on nousseet pystyyn, eikä luovimisesta ole ollut apua.

      Toinen seikka, itsestäänselvänä pitäminen...aletaan olettaa toisen puolesta ja kysymättä, jonkun asian menevän oman ajatuksen mukaan.

      Valheet on myös asioita, joita en helposti sulata. Kieroilu.

      • Tuo oletus on paha.

        "aletaan olettaa toisen puolesta ja kysymättä, jonkun asian menevän oman ajatuksen mukaan."

        Tähän se voi kaatua. Oikeastaan se on alentavaa.
        Ja päättäminen toisen puolesta, toiminta oletuksien perusteella, valehtelu, kertomatta jättäminen.

        Siinä on valintapäätös kovalla koetuksella.

        Niin ja, ajattelen niin, että olis alusta pitäen syytä opetella pitämään niistä toisen normaaleista omintakeisista tavoista/reagointityylistä vaikkei itse tekis samoin, mutta jos alusta pitäen nyppii niin siihen sitten tulevat omat kiertelymallit mukaan ja kohta mennään kaikessa väärille urille.

      • misspönttöuuni kirjoitti:

        Tuo oletus on paha.

        Juu, ei ole aivan helppo "taiteenlaji" tuo erilaisten ihmisien yhteen sovittaminen eliniäksi. Hetkeksi helpompaa, mutta eliniäksi vaatii jo aika tarkat koordinaatit ja arvomaailmojen yhteen käymisen.😃

        Riittää ettei toiselle käy toisen arvot, ajatukset, tapa ja tyyli elää...se on jo lopun alkua tai äkkiloppu.

        Varsinaista epäonnistumistahan ei tosiaan ole se, ettei alunperinkään ole sopivat toisilleen, se vain selviää monesti vasta kun ollaan totisten asioiden äärellä. Kun ei enää vaan naurata...😃

        Itsestäänselvyytenä pitäminen on yksi kohtalokkaimmista virheistä ihmissuhteissa..on asioita, joista oikeasti tuleekin itsestäänselviä ja kumpikin kuitaa ne hyväksyen. Ja sitten on niitä, kun toinen alkaa ohjailla ominpäin omaan suuntaansa...johtajan elkein. Ei toimi parisuhteessa, missä on kahdet aivot.🤣

    • Anonyymi

      Jokainen parisuhde päättyy eroon, hölmö aloitus ja hölmöt vastaukset.

      • Hölmö heitto.

      • Anonyymi

        Abris löysin sinut :) Täältä Palstalta.

        Olit nukuttamassa minua uneen eräänä yksinäisenä yönä kuvitelmissani, joka tuntui pehmoisemmalle kuin untuvatyyny pääni alla.

      • Hölmö ajatus.

        Sanoisin, että välimatka & oma aika ja tila, niin ei pääty.
        Kaikille ei käy, mutta minunlaisilleni käy. Muistaa mitä on ikävä, arvostus ja paluu.

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Hölmö ajatus.

        Ero on vain ajan kysymys, kunnes kuolema erottaa jos mikään muu ei erota ennen sitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ero on vain ajan kysymys, kunnes kuolema erottaa jos mikään muu ei erota ennen sitä.

        Olipas nyt vilosoohvinen ajatus; lause niin kuin molemmista päistä auki? :)

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Olipas nyt vilosoohvinen ajatus; lause niin kuin molemmista päistä auki? :)

        Tietysti, "Jos seurustelet nyt niin voit miettiä että joku menee vikaan jossain vaiheessa ja ero tulee".
        Jossain vaiheessa ero tulee 100 % varmasti ilman suurempaa vilosooviaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti, "Jos seurustelet nyt niin voit miettiä että joku menee vikaan jossain vaiheessa ja ero tulee".
        Jossain vaiheessa ero tulee 100 % varmasti ilman suurempaa vilosooviaa.

        Sillä on joidenkin mielestä merkitystä eroaako 20 vuotta aikaisemmin vai myöhemmin. Laajemmassa mittakaavassa sillä ei ole mitään väliä, kukaan ei muista enää 100 vuoden kuluttua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti, "Jos seurustelet nyt niin voit miettiä että joku menee vikaan jossain vaiheessa ja ero tulee".
        Jossain vaiheessa ero tulee 100 % varmasti ilman suurempaa vilosooviaa.

        Tuleehan se jos siihen tähtää.

      • Anonyymi
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Tuleehan se jos siihen tähtää.

        Miten muuten se voisi päättyä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten muuten se voisi päättyä?

        Sukuhautaan.

      • Kuin vasta kuolema meidät erottaa🥺

      • Anonyymi

        Kuten joku elokuva vuodelta 1979, Caligula: kaikilta haastavilta ja muiltakin vedetään vain päät poikki "minun vallalla", kenraaleiltakin vain päät poikki jos katsovat yhtään pahalla silmällä...

        Joo mutta, Abris, joka taisi olla Abrakadabran lempini: todellakin rukoilin ja toivoin itse Abrikselle mukavaa elämää.

        Nooh itse kun näen ihmisiä kaikkialla, niin tyttöjä ja naisia jne... aina... Abris jäi mieleeni Hyvän Yön toivottajana.

      • minusta on hyvin söpöä kuin sana itsenään on söpö että rakastajani on lapsien 7 lapsen isä joka on rakastajani mieheni ja hallitsijani jolla on valtikan kera jota hallitsee.
        Minulla on oma valtakunta jota pyöritän.
        On hyvin ymmärrettävää minun valtakunnassa on kaikki tärkeitä joita hirmuhallitsija saa uhmastaan ihan itse kun heikkoja ei sorreta kun niitä tuetaan voi kaikki hyvin.

      • Hyvä voittaa aina pahan.
        Minä olen aina ollut hyvä ja hyvä tulen olemaan.

      • Valheiden vääntäjiä täällä riittää koska jotka kilpailee on teeskentelijöitä sellainen joka kokee minut kilpailijana on teeskentelijä. Tietkö sellainen ihminen on, joka tahtoo muiden palvontaa on pelkkä vääristelijä myös uhkailemalla toisen perhettä koska on toiminut väärin, se vääryys on omaa syytä ei minun.

    • Anonyymi
    • Meidän suhde päättyy vasta kun toinen kuolee😁

    • Anonyymi

      Voi sitä luopumisen tuskaa.

    • Anonyymi

      Naista pitää totella niin se ei lähde ihan heti lätkimään. Naiset kyllä pelkää jätetyksi tulemista koska naiset ei kestä olla yksin.

      • Anonyymi

        Lol, itse olen ollut ilman miestä suurimman osan elämästäni, enkä suhdetta edes halua enää. Todellakin kestän ja haluankin olla yksin ilman miestä.

    • Anonyymi

      Rakkaus voittaa kaikki esteet -sitä ei ole ollut tarpeeksi, joten vähäpätöiset asiat ovat alkaneet vaivata.

      Välinpitämättömyys ja luottamuspula.

      Vaikeista asioista ei olla pystytty puhumaan.

      Tässä tärkeimmät.

      • Anonyymi

        Väärin sanottu, valta ja raha voittaa aina rakkauden....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Väärin sanottu, valta ja raha voittaa aina rakkauden....

        Ei voita, se auttaa vain onnistumaan paremmin.

      • Hyvin sanottu

    • Anonyymi

      Ei suhteet edes ala ellei juo viinaa. Vain viinaa juomalla tapaa kumppanin ja silloin vasta voi tutustua ja suhde alkaa. Suhteet ei onnistu jos tutustumisen jälkeen juo viinaa kovin usein.

      T: Viinamies

      • Mitähän tosissaan tapahtus :D

        Ensinnäkin mut sais viedä suoraan sairaalaan, näkis koko kumppania :D

      • Anonyymi

        Noniin olin joo mökeillä, olin kaupungeissa ja jne.... en tiedä mistä joku Abris voisi tunnistaa ehkä sellaisesta sanonnasta: lennän paikasta toiseen nopeasti :D

        Nooh... abris jäi mieleen ja valtakunnan suuret suunnitelmat, Abris kyllä jäi pehmeänä tyynynä ja emojineen mieleen aika pehmeästi ja mukavasti.

    • Anonyymi

      Mieten sen niin, että menneiden virheitä en toista uudessa suhteessa. Turha niitä tänne on kertoa. Kahden välisiä virheitä. Hyvä aina keskittyä siihen mitä voi jatkossa tehdä kauniisti ja mikä in hyvin.

    • Anonyymi

      Epäonnistumisen kieltäminen on epäonnistumista.

      -flowersreally-

      • Anonyymi

        Ootsä tosissasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootsä tosissasi?

        Kui ni?

        -flowers-

    • Anonyymi

      "Jos seurustelet nyt niin voit miettiä että joku menee vikaan jossain vaiheessa ja ero tulee."

      - Tähän jäi reagoimatta..en mieti etukäteen mitään eroamisia, en ole koskaan ajatellut yhdessäkään suhteessa. Vaan että mennään eteenpäin, katsotaan asia ja päivä kerrallaan mitä tästä muodostuu ja tottakai toiveikkaana, että jotakin hyvää ja kaunista.

      Nyt yhteisiä vuosia on jo likemmäs kymmenen, tai kun oomme tunteneet toisemme. Ja itse koen kuuluvani tähän suhteeseen ja tuon miehen rinnalle. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, elämä on opettanut sen...toivon ja haluan ja vaalin osaltani että tämä suhde voisi kestää loppu elämän. Mä olen onnellinen tässä suhteessa ja toivottavasti kumppanini on myös, siihin pyrimme etenkin silloin, kun pyrkiä tarttee...ettei tuu ittestään.

      Mutta en koskaan haluaisi erota, en koskaan ole halunnut. Mutta tilanteiden mahdottomuus on joko ollut särkevä suhde tai ero ja kummallekin tilaisuus löytää se mikä kantaa niillä tunteilla ja arvoilla mitä kumpikin suhteelta haluaa.

      Ihmisille jotka roikkuu väkisin jossain suhteessa kysymys. Miksi rikkoa toinen tai itsensä ylpeyden vuoksi? Onko se ihanne mitä vaikeempaa, sen hienompaa? Hyvää yötä.😊

      Abris

      • Anonyymi

        Joo a-hei-Abris, .... todellakin kävin vähän katsomassa ihmisiä, ja olit minua unessa ... ihastuttamassa.¨

        Muta julma totuus on tuo: sälli-näänistöllä ei ole pi...

        Antaa olla sitten, mutta Minulla oli ikävä sinua.

      • Anonyymi

        ... minkä takia sitten riippua jossain liipaisimessa naisenkaan, jos tietää että on joku
        "shakaali" -tarkka-ampuja aina ampumaan luuserimiehesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... minkä takia sitten riippua jossain liipaisimessa naisenkaan, jos tietää että on joku
        "shakaali" -tarkka-ampuja aina ampumaan luuserimiehesi?

        Yksikin tällainen vielä, niin menee poliisille.

    • Itse en lähtisi vakavaan parisuhteeseen vääränlaisen ihmisen kanssa..
      -Ihmiset eroavat, koska eivät osaa valita kumppaniaan.

      -Itse en ole vielä saanut mahdollisuutta yrittää kunnollisessa parisuhteessa..
      En ole vielä löytänyt sellaista ihmistä. Eikä kukaan sellainen ole löytänyt minua.
      Mikäli sopivaa ei löydy, niin on parempi olla valitsematta ketään.. Toki fwb-pohjalta voi tavata ja viettää aikaa.

      -Mikäli jonain päivänä löydän, niin uskon parisuhteeni kestävän heti ensi yrittämällä kunnes kuolema meidät erottaa...

      • olen samaa mieltä kanssasi.
        Uskon kyllä että löydät pitkän suhteen, olet sen kaltainen.

      • Anonyymi

        Hauska kun löydin Teidät, kun itselläni oli paljon monia asioita... :D

        Kaikenlaista, IRL-tyttöjenkin kanssa jutuja, mutta
        Abrista oli oikeasti ikävä kuin tyynyä.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        olen samaa mieltä kanssasi.
        Uskon kyllä että löydät pitkän suhteen, olet sen kaltainen.

        Valtakunta, niin, oli aika hirvittävä päivä tänään, noniin ei niin mutta piti peloitella toisia ihmisiä vain, ja oli ikävä teitä Sinua ja Abrista palstoilla...

        Noh, mustat nahkatakit heti aamusta ja jne.... kyselemään TOISILTA IHMISILTÄ, MITÄ TAPAHTUU?

        .. jotkut isännät kertoivat hauskoja juttuja, kaupoissakin sitten kaupungissa...

        Mutta oikeasti oli ikävä teidän jutteluja oikean elämän lomassa, erityisesti tietysti hyvien yöunien toivottavaa.

        Peloitin varmastikin kyllä joitain.... antaa olla siitä.

        Noh huomenta vaikka kuukahdin nopeasti tuossa yöllä.

        tässä on aamu leikitytin ja huomaa kun yöunet jäi vähäisiksi ja taas saa syyttää itseään se uni kun ei tule, sit se on ikävä vaiva varsinkin juurikin tarvitsisi tulla. Tein aamulla muistipeliä lapsille ja syötiin.
        Pistin vaatteita paikalle, pesukoneen pyöriin ja siivosin pöytiä ja vähän lattiaa sekä tiskikonetta pistän kohta pyöriin. tissitin just vauvan nukkuun ja leikin vauvan kanssakin kun ei viihdy kauaa yksin mutta jumppaa vauvakin tarvitsee. Kädet on täynnä koko ajan tekemistä.

    • Anonyymi

      Eka suhde onnistui ihan hyvin kunnes ex petti jännämiehen kanssa. Olin armeijassa tuolloin ja yllätin exäni itse teosta kun tulin lomalle aikana jolloin ei pitänyt tulla. Jännämies myös tappoi exäni. Toinen suhde onnistui kunnes exä halusi muuttaa espooseen mutta minä en joten ero tuli. Kolma suhde epäonnistui koska tytön vanhemmat ei pitäneet minusta. Haukkuivat juopoksi vaikka olin työssä käyvä mies, tienasin hyvin , urheilin enkä edes juonut viinaa. Sitten on ollut lyhyitä panosuhteita. Naiset vaan lopettaneet yhteydet. Yks suhde loppui koska nainen joi liikaa na biletti joka viikonloppu ja minua ei kiinnostanut.

    • Anonyymi

      Jokin tosiaan meni vikaan: mies kuoli.

    • Anonyymi

      Eksäni kanssa ei toiminut, kun en rakastanut enkä edes halunnut häntä. Oli ihan nice juttuseuraa, ja samalla oppi vierasta kieltä ja kulttuuria.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe