Eilen 21.8.2019 ilmestyneen Tekniikan Maailman suomalaisten suosikkiautojen vertailussakaan ei otettu auton suurinta kuluerää, polttoaineen kulutusta, auton ylläpitokuluiksi?
Yhden kymmenesosapisteen erolla voittajaksi ennen Toyota Corollaa kehiteltiin Skoda Octavia. Kulutuksen jättäminen huomioon ottamatta ja se että kun huomioidaan vielä Toyotan voimalinjan edut, joita ei testissä huomioida (kestävyys, DSG-nylkytyksen puute), Corolla käytännössä voitti Octavian.
Oikeastaan Toyota voitti, koska ylläpitokulujen arviointi ei ole aivan reilu kun polttoaineen kulutus jätetään huomioimatta. Toyota myös tunnetusti pitää arvonsa hyvin luotettavuutensa ansiosta. Lyhyellä huoltovälillä on varmasti jotain tekemistä tämän asian kanssa. Eli lyhyiden huoltovälien hyöty ulosmitataaan vasta seuraavaa autoa ostaessa. Mielestäni jutussa olisi pitänyt tuoda selkeämmin esille, että arvostelussa ylläpitokuluina ei pidetä polttoaineiden kulutusta, vaikka myös polttoaineineen käyttökulut oli vertailussa laskettu.
Tulevaisuudessa voisi pohtia onko ylläpitökulujen arvostelu edes mitenkään järkevää kun hankitahintaakaan ei arvostella, vaikka niissä on suuremmat erot. Lisäksi eikö noissa 30tkm longlife huoltovälillä varustetuissa autoissa ole mukautuva öljynvaihtoväli ja auto kertoo itse jos öljynlaatu on heikentynyt, eli öljynvaihtoja voi tulla möys ilmoitettua enemmän?
Vertailussa Toyotan kulutus peräti 2.0 litran moottorilla oli vain 5,3 l/100 km, kun Octavian pikkuturbo eli 1,5 TSI kulutti 6,3 l/100 km.
Miksi suurinta kuluerää eli polttoaineen kulutusta ei pidetä ylläpitokuluna?
35
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tojokuskien ajotapa tai ajotarve ei ole sama keskivertoautoilijan. Näin kesällä muut ajavat työmatkaa motarilla jopa 140 km/h mittarinopeuksilla, silloin Tojo kuluttaisi jo enemmän. Miksei jopa 4000 euron hintaeroa korkoineen huomioida ylläpitokuluissa?
- Anonyymi
Polttoainetta ei kulu ellei autolla ajeta eli lasketaan ajokuluiksi. Tosin Suomessa ajetaan keskimäärin 15800 km vuodessa, joten kaikki autot olisi syytä huollattaa kerran vuodessa tai muuten tulee muutaman vuoden kuluttua mittavia korjauskuluja. Näitähän ei Toyotan omistajan tarvitse pelätä.
- Anonyymi
Huoltokuluja ei tule ellei autolla ajeta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huoltokuluja ei tule ellei autolla ajeta.
Tulee. Toyota on huollettava kerran vuodessa, Ford ja Skoda joka toinen vuosi vaikka ei ajettaisi juuri ollenkaan.
- Anonyymi
Kova näyttää olevan selittelyn tarve sille että oikeasti Corolla voitti jos olisi ollut sitä taikka tätä...
On ihan perusteltua että polttoainekuluja ei huomioida ylläpitokuluihin, koska polttoainekulut perustuvat vain yhteen oletukseen ajomäärästä ja -profiilista (60 tkm ja 52/48 suhteessa maantie/kaupunki). Esim. suurempi maantieajon osuus nostaa Skodan ylläpitokulut edullisemmaksi.
Hankintahintojen erot ja arvonalenema pitäisi periaatteessa myös huomioida, mutta varsinkin arvonaleneman määrittäminen menee sitten enemmän arvailuksi kuin faktatiedoksi.- Anonyymi
Skodan omistajan käsikirjan mukaan auto pitää huoltaa kerran vuodessa jos ajetaan kylmissä talvisissa olosuhteissa. Miten tämä eroaa Toyotan huolto-ohjelmasta ? Vastaan itse: ei mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Skodan omistajan käsikirjan mukaan auto pitää huoltaa kerran vuodessa jos ajetaan kylmissä talvisissa olosuhteissa. Miten tämä eroaa Toyotan huolto-ohjelmasta ? Vastaan itse: ei mitenkään.
Ei pidä paikkaansa, eikä muuta sitä faktaa että Corollan huolto 60 tkm matkalla maksaa vuotuisesta ajomäärästä riippuen 500-600 euroa enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa, eikä muuta sitä faktaa että Corollan huolto 60 tkm matkalla maksaa vuotuisesta ajomäärästä riippuen 500-600 euroa enemmän.
Muuttaisi jos Octavia huollettaisiin samalla tavalla kuin Corolla eli 15.000 km:n eikä 30.000 km:n välein. Tuo on juuri se syntyvä ero. Älä yritä antaa väärää kuvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuttaisi jos Octavia huollettaisiin samalla tavalla kuin Corolla eli 15.000 km:n eikä 30.000 km:n välein. Tuo on juuri se syntyvä ero. Älä yritä antaa väärää kuvaa.
Tätikin olisi setä jos sillä olisi munat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuttaisi jos Octavia huollettaisiin samalla tavalla kuin Corolla eli 15.000 km:n eikä 30.000 km:n välein. Tuo on juuri se syntyvä ero. Älä yritä antaa väärää kuvaa.
Jos ja jos, mutta kun Octaviaa ei tarvitse huoltaa 15 tkm välein vertailussa käytetyillä ajo/aikamäärillä (60 tkm, 2 tai 3 vuoden aikana).
Anonyymi kirjoitti:
Tätikin olisi setä jos sillä olisi munat!
Mutta minähän olen ns. munaton mies.
- Anonyymi
"Esim. suurempi maantieajon osuus nostaa Skodan ylläpitokulut edullisemmaksi."
Sama Corolla kuin vertailussakin ja näin välillä mentiin eli väite ei pidä paikkaansa:
https://www.seutu-sanomat.fi/jutut/toyota-corollan-sportti-hybridi-saastaa-maanteillakin-34577
Yhden kymmenesosa pisteen ero ei selittelyjä kaipaa kun autojen laatu ja luotettavuus tiedetään.- Anonyymi
Tuon Seutu-Sanomien mukaan mukavan hiljainen mutta mitattujen tulosten mukaan yksi meluisimmista.
Mielipide on kuin persereikä, jokaisella omansa. Mitattu asia taas ihan eri asia. - Anonyymi
Juuri näin - ykkönen on ykkönen ja kakkonen on kakkonen. Kaikki muu on pelkkää selittelyä.
- Anonyymi
Olit laittanut tuohon kulutus vertailuun jonkun muun Octavian kulutuslukemat ei ollut TM testiauto DSG vaihteistolla 0.5 litraa satasella maantieajossa oli testi autojen kulutus ero..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olit laittanut tuohon kulutus vertailuun jonkun muun Octavian kulutuslukemat ei ollut TM testiauto DSG vaihteistolla 0.5 litraa satasella maantieajossa oli testi autojen kulutus ero..
Niin, koeajon loppukulutus Corollalla 5,3 l/100 ja Octavialla 6,3 l/100. Eikö taämä nyt tule selväksi. Yritätkö sinä valehdella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, koeajon loppukulutus Corollalla 5,3 l/100 ja Octavialla 6,3 l/100. Eikö taämä nyt tule selväksi. Yritätkö sinä valehdella.
Nuo ovat valmistajan ilmoittamia yhdistettyjä EU-kulutuksia, ei vertailussa mitattuja.
Anonyymi kirjoitti:
Olit laittanut tuohon kulutus vertailuun jonkun muun Octavian kulutuslukemat ei ollut TM testiauto DSG vaihteistolla 0.5 litraa satasella maantieajossa oli testi autojen kulutus ero..
Voi paska. Taas kärähdin tulosten manipuloinnista omaan tuttuun tyyliini. Joskus olen onnistunutkin.
- Anonyymi
Oletko vähän yksinkertainen?
Siksi koska se ei ole ylläpitokulu! Polttoaineen kulutus on käyttökulu.
Sitäpaitsi polttoaineen kulutus on huomioitu TM:n vertailussa yhtenä arvostelukohteena melko suurella painoarvolla kohdassa "Kulutus". Siitä Corolla sai täyden kympin kun seuraavaksi paras sai kasin. Se jos mikä on epäreilua! Ilman kulutuksen huomiointia Corolla oli hävinnytt Focuksellekin.
Jos aletaan puhua epäreiluudesta, sitä on hankintahinnan jättäminen pois arvostelupisteistä. Lähes kaikissa ulkomaisissa vertailuissa hankintahinta vaikutta pisteisiin. Corolla on hankintahinnaltaan reilun 13% kalliimpi kuin voittaja Octavia.
Mitä tulee LL-huoltoihin, kaikissa TM:n 60000km:n käyttötesteissä on VW-konsernin autoilla päästy 30000km:n huoltoväleihin, joten ei ole mitään syytä käyttää vertailutestien laskelmissa muita huoltovälejä.
Corollan huoltokulut ovat kaksinkertaiset Focukseen ja Octaviaan verrattuna! Varaosahinnoissa on vieläkin suurempia eroja. Esim. Corollan ajovaloumpio maksaa 1910€,, kun se Octaviaan maksaa 774€. Samanlaisia järkyttäviä hintaeroja on monessa muussakin varaosassa Corollan tappioksi, eikä näitä ole pisteytyksessä huomioitu ollenkaan.
Kyllä Toyotan, kuten muittenkin kiinteillä huoltoväleillä varustettujen autojen öljynvaihtovälit pitää puolittaa poikkeuksellisen rankassa käytössä.
Tuo "nylkyttäminen" on ihan omaa keksintöäsi!
Toyotan hienosti toimiva voimalinja kaupunkiajossa on kyllä huomioitu kaupunkiajon pisteissä, josta se sai ainoana täyden kympin.- Anonyymi
Älä vaadi liikoja!
- Anonyymi
Älä ole yksinkertainen. Huoltokulu on yhtä hyvin käyttökulu kuin ylläpitokulu. Huoltokulutkin kuluvat kilometrien myötä.
Narsitihaukka taas lehahti taivaalta kimppuun täysin perusteettomasti ja luullen olvansa ehdottoman oikeassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä ole yksinkertainen. Huoltokulu on yhtä hyvin käyttökulu kuin ylläpitokulu. Huoltokulutkin kuluvat kilometrien myötä.
Narsitihaukka taas lehahti taivaalta kimppuun täysin perusteettomasti ja luullen olvansa ehdottoman oikeassa.Siis vaaditko, että se bensankulutus on huomioitava moninkertaisesti? Ja hintaa ei lainkaan? Nyt on vajaat setit.
Kiitokset tuolle 10:41 kirjoittaneelle, siitä en heti löydä mitään korjattavaa tai erityistä asenteellisuuttakaan. 99% jutuista täällä on pentittelijän ja yhtä vajaaälyisen vastapuolensa kinastelua, en tiedä oletko sinä toinen noista umpihulluista, mutta nyt osui teksti kohdilleen joka tapauksessa.
Tällä tietoa siis Octavia vaikuttaa paremmalta, ratkaisevaa juuri ero hankintahinnassa. Vaikka Corollan arvonlasku olisi vähäisempää prosentuaalisesti, niin absoluuttisesti se kalliimmalla autolla on kuitenkin samaa tasoa plus täytyy huomioida kalliimman pääomakulu eli korko / vaihtoehtoinen tuotto. Ja jos Octavia siis voitti jo ennen hankintahinnan huomioimista, niin vielä selvemmin voittaisi sen jälkeen. Toki Vagin DSG tsi kuulostaa murhaavalta yhdistelmältä. Ehkä valitsisin sittenkin Focuksen viiden vuoden takuulla.
Totta puhuen niille, joille pumppuja riittää, olisi Leon kaasulla selvästi edullisinta kyytiä tarjoava tässä luokassa. Anonyymi kirjoitti:
Älä ole yksinkertainen. Huoltokulu on yhtä hyvin käyttökulu kuin ylläpitokulu. Huoltokulutkin kuluvat kilometrien myötä.
Narsitihaukka taas lehahti taivaalta kimppuun täysin perusteettomasti ja luullen olvansa ehdottoman oikeassa.MITÄ VITTUA! MINÄ olen aina oikeassa. Äänet päässäni kertovat niin.
- Anonyymi
Toyota maksoi 4000 euroa enemmän kuin Skoda ja sen ylläpito 60tkm aikana li 1000 euroa enemmän, tuota ennakkomaksun suuruutta ei keskiverto Toyotasetä saa kuoletettua ihan lähivuosien aikana kun heidän ajosuorite on vuodessa 8-12tkm, eli ihan hölmöä puhua kulutuksesta noilla kilometreillä.
Hihii, minä puhun täällä Tojota-sedistä vaikka olen itse jo yli kuusikymppinen. Mietin että voiko mielenterveyspotilaasta koskaan tulla "setää".
- Anonyymi
Kuka käytännössä ostaa auton vertaamalla huoltokuluja..
En minä ainakaa ole ikinä kysynyt paljon huollot maksaa ja uusia autoja olen ostanut 4 ja eri merkkisiä.
Tojo sai kyllä ajettavuudesta ja ääritilanteiden osiossa loistavat pisteet ja kun vielä vakkarit ja hätäjarrutukset toimii loistavasti ja bensankulutus kohtalaista niin varsin oiva peli.
Nämä ratkaisee enemmän itsellä auton valinnan.
Tietenkin ulkonäkö myös.- Anonyymi
Huonot jarrut ja kaamea meteli, sillä ei ole Toyotahörhölle merkitystä. Silloin kun Toyota ei pärjännyt ääritilsnnekäuyyäytymusessä, niin sillä ei ollut merkitystä, mutta nyt se on tärkeintä. Ja kruununa Pokemonin roikkuva alahuuli nokalla, ruma kuin mikä.
Hauska hörhö kun väkisin vääntää asiat mieleisekseen. - Anonyymi
Kenelle nyt rahalla muutenkaan mitään väliä? Vain köyhille. Me joille rahalla ei ole väliä taas emme mitään toyotaskodia vilkaisekaan.
Ainiin, sitten on kai olemassa sellaisia idiootteja, joille rahalla on väliä, katsovat kyllä ostohinnan ja kulutuksen tarkkaan, mutta eivät välitä huoltokuluista, koska älyllinen kapasiteettinsa ei vaan riitä kokonaisuuden hahmottamiseen. Eipä ihme, että pysyvät köyhinä. Hahaa! Anonyymi kirjoitti:
Huonot jarrut ja kaamea meteli, sillä ei ole Toyotahörhölle merkitystä. Silloin kun Toyota ei pärjännyt ääritilsnnekäuyyäytymusessä, niin sillä ei ollut merkitystä, mutta nyt se on tärkeintä. Ja kruununa Pokemonin roikkuva alahuuli nokalla, ruma kuin mikä.
Hauska hörhö kun väkisin vääntää asiat mieleisekseen.Hihii, vasta keksipäivä ja meikkis on jo ihan seksin.
- Anonyymi
Niin mutku, mutku!
Tojohönö haluaisi siirrellä maalia pelin aikana. - Anonyymi
buahaa vaikuttaako jonkun autonostoon joku tekniikan museon eläkeraadin mielipiteet , maahantuojien marionettinukkejen mietteet , buahaa.....tm on eliittikerhon oma testilaboratorio , saat 100 metrin juoksun voittajaksi vaikka 100 vuotiaan männyn kun voitelet raadin.
tekniikan museo testaa...buahaa nokian testikumitkin oli hyviä...........vuoden auto...buahaa.buahaa , kulkekaas jonossa samanlainen karvalakki päässä urpot...- Anonyymi
Mitattuja asioita ja kunnon uskovainen kieltää faktat kovin helposti ja kääntää ne salaliitoksi.
On sulla vihreitä vai punaisia pikku-ukkoja perässäni?? Anonyymi kirjoitti:
Mitattuja asioita ja kunnon uskovainen kieltää faktat kovin helposti ja kääntää ne salaliitoksi.
On sulla vihreitä vai punaisia pikku-ukkoja perässäni??Riippuu siitä otanko punaisia vai vihreitä pillereitä. Niistä tulee erilaisia ääniä päähän.
- Anonyymi
Tojo on niin paljon kalliimpi että kestää puoli miljoonaa kilometriä ennenkuin se pääsee edes tasoihin TSI-Ocun kanssa. Matka-ajossa eroa polttoainekustannuksissa on vai 70 centtiä / 100 km. Se tekee 20.000 vuodessa ajavalle 150 euroa vuodessa. Saa pitkästi ajella että saa sen ylimääräisen 5.000 euroansa pois.
- Anonyymi
Arkaa ja ilkeää faktaa Toyota setä miehille. No nyt on aika vetää viimeinen oljenkorsi, eli maksettu testi, hihii!!!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003489Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071880Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471707- 961567
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21410Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3561021MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271008