Kaikkien naisten tulisi....

...sisäistää tuo kliseinen tarina ja ymmärtää edes joskus ennakoida:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0f26a408-eef2-44a6-8578-9803f42a3f62

Väkivaltaa mustasukkaisessa suhteessa oli ollut jo ennen kohtalokasta yötä.

// Olipa ullatus.

"Puukotus tapahtui tilanteessa, jossa pari oli jo eronnut, mutta he asuivat edelleen saman katon alla.

– Emme olleet ehtineet vielä muuttaa erillemme."

//Ullatus tuokin.

"– Ulkopuolisten on helppo sanoa, että mitäs jäit siihen suhteeseen, mutta eihän kukaan voi kuvitella omasta rakkaastaan mitään sellaista. Minäkin luotin siihen, että toisen voi muuttaa."

// No niinpä voikin, varmaan kaikki naiset ajattelee jännästään noin, että muutanpa sen, ullatus ullatus ei muutukaan.

"Uskoa miehiin julma pahoinpitely ei Matoniemeltä kuitenkaan vienyt. Hän on seurustellut pahoinpitelyn jälkeen ja saanut vahvistusta luottamukselleen: kaikki miehet eivät pahoinpitele."

// Löysi sitten K&K miehen.

– Olen kuitenkin tehnyt selväksi, että enää minua ei saa kohdella huonosti ja etten ota riskiä joutua uudestaan samaan tilanteeseen.

// K&K miehelle tietenkin kostetaan kaikki jännäköntin synnit epäilemällä milloin mistäkin, "jämäkkänä" sanellaan sääntöjä.

Tällä hetkellä hän ei seurustele, elämänkumppanina on 2,5 vuotta ollut Taika-koira.

// K&K mies ei sitten riittänytkään. Vai kyllästyikö olemaan jatkuvasti epäilyksenalaisena?

Toinen Matoniemen ehdoton ehto on ei alkoholille. Hän ei itse käytä, eikä suostu olemaan kännisessä seurassa.

// Tietenkään ei saa K&K mies ottaa pisaraakaan kun jännän teki saavillinen viinaa väkivaltaiseksi. Jännän kanssa sitä varmaan ryypättiinkin ja pidettiin hauskaa.

31

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin. Ei lisättävää.

    • Anonyymi

      Mikä tuo sukulaisen mainitsema kissa ja hiiri-leikki mahtoi merkitä? Kuulostaa pahasti silta että pariskunta leikki tulella keskenänsä jos kerran miehen sukukin vihjaisi siihen suuntaan...nainen halusi muuttaa miestä, jolla noin pahoja ongelmia..parantaa rakkaudella ja vaillinaisilla hoitajan taidoillaan? Ottiko villieläimen koulutukseen?

      Eipä ole muuten vaikeaa saada miestä suuttumaan niin, että käy väkivaltaiseksi. Varsinkin jos on erottu ja asutaan vielä saman katon alla. Kännipäitte. Nainen jo valmiiksi uhriuttanut itsensä ihan omilla asenteillaan ja valinnoillaan.

      Kummaa touhua, muija lopulta itse repostelee lehdissä, kun sai turpaansa. Jos joutuisin väkivallan uhriksi, miksi ihmeessä haluaisin julkisesti puhua siitä oikein kuvien kanssa? Antaakseni esimerkin huonosta käytöksestä koko maalle? Loppuiko suhde siksi, ettei saanut parannettua miestä mieleisekseen?Lisää asennetta jota ei kannata tuoda parisuhteeseen.

      Karmiva tarina!!!!

      Mulla sisar hoitsu ja on muuten ylimielinen ämmä. Ehkä siksi empatiat meni nyt potilaalle..

    • Miksi ?

      • Siksi että osaisitte joskus varoa etukäteen. Me miehet kun nähdään joku kiiluvasilmäinen steroidiköntti seisovine katseineen me osataan ihan luonnostaan varoa, naisille se tuntuu olevan vaikeaa. Naiset jos kuulee että joku käyttää esim. mielialalääkkeitä, steroideja tms. ne näkee varmaan parannettavan, miehet näkee arvaamattoman kahelin johon tulee suhtautua varauksella eikä ainakaan ryhtyä mihinkään tekemisiin semmoisen kanssa.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Siksi että osaisitte joskus varoa etukäteen. Me miehet kun nähdään joku kiiluvasilmäinen steroidiköntti seisovine katseineen me osataan ihan luonnostaan varoa, naisille se tuntuu olevan vaikeaa. Naiset jos kuulee että joku käyttää esim. mielialalääkkeitä, steroideja tms. ne näkee varmaan parannettavan, miehet näkee arvaamattoman kahelin johon tulee suhtautua varauksella eikä ainakaan ryhtyä mihinkään tekemisiin semmoisen kanssa.

        No niin no....minkäs teet , kun naiset ajattelee noin sinun mielikuvissasi.

      • Anonyymi
        Harmaaritari kirjoitti:

        Eiköhän tuo nainen kerro tarinaansa; ihan varoitus mielessä... muille naisille ja eroaville pariskunnille yleensäkin.
        Pitää laittaa lusikat jakoon heti, kun eropätös on tehty, varsinkin jos on jotenkin hankalia tilanteita ollut jo ennestään.
        Ja yhtähyvin se puukottaja voi olla myös nainen... onhan niistä kilahtaneista naisistakin luettu viime vuosina lehdistä.

        Tuollaisen teon kohteeksi joutuva varmaan menettää luottamuksensa toisiin ihmisiin.
        Ymmärrän hyvin ettei asumisesta yhdessä toisen sukupuolen kanssa tule mitään; taida onnistua traumattiselle nukkuminen ollenkaan yhdessä asuttaessa.

        Harva pariskunta taas asuu vuosikausia erillään, jos ovat seurusteleva pariskunta... Sellainen vaatisi kummankin hyväksyvän tilanteen, ja sen monimutkaisuuden.
        Jotkut miehet ovat kertoneet eronneensa jo seurustelu vaiheessa; välimatkojen rasittavuuden vuoksi...
        (Niin ett revi siitä, ei eroon aina liity väkivalta dramatiikkaa)

        ex-trollikka

      • Kaskenpolttaja kirjoitti:

        No niin no....minkäs teet , kun naiset ajattelee noin sinun mielikuvissasi.

        Kyllä nuo jatkuvasti samankaltaisina toistuvat uutiset kertovat että niin ne ajattelee.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Kyllä nuo jatkuvasti samankaltaisina toistuvat uutiset kertovat että niin ne ajattelee.

        No asiahan on sitten siltä osin selvä :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuo nainen kerro tarinaansa; ihan varoitus mielessä... muille naisille ja eroaville pariskunnille yleensäkin.
        Pitää laittaa lusikat jakoon heti, kun eropätös on tehty, varsinkin jos on jotenkin hankalia tilanteita ollut jo ennestään.
        Ja yhtähyvin se puukottaja voi olla myös nainen... onhan niistä kilahtaneista naisistakin luettu viime vuosina lehdistä.

        Tuollaisen teon kohteeksi joutuva varmaan menettää luottamuksensa toisiin ihmisiin.
        Ymmärrän hyvin ettei asumisesta yhdessä toisen sukupuolen kanssa tule mitään; taida onnistua traumattiselle nukkuminen ollenkaan yhdessä asuttaessa.

        Harva pariskunta taas asuu vuosikausia erillään, jos ovat seurusteleva pariskunta... Sellainen vaatisi kummankin hyväksyvän tilanteen, ja sen monimutkaisuuden.
        Jotkut miehet ovat kertoneet eronneensa jo seurustelu vaiheessa; välimatkojen rasittavuuden vuoksi...
        (Niin ett revi siitä, ei eroon aina liity väkivalta dramatiikkaa)

        ex-trollikka

        "Eiköhän tuo nainen kerro tarinaansa; ihan varoitus mielessä... muille naisille ja eroaville pariskunnille yleensäkin. "

        Niin tietysti ja siksi minäkin sen tänne laitoin, että edes joskus joku nainen ymmärtäisi etu- eikä takakäteen.

        Hieno asia, että kannat huolta, arvostan sitä. Tapasi kantaa huolta vaan ei aina ole ihan sieltä parhaasta päästä.

      • Anonyymi
        Harmaaritari kirjoitti:

        "Eiköhän tuo nainen kerro tarinaansa; ihan varoitus mielessä... muille naisille ja eroaville pariskunnille yleensäkin. "

        Niin tietysti ja siksi minäkin sen tänne laitoin, että edes joskus joku nainen ymmärtäisi etu- eikä takakäteen.

        Hetken jo otaksuin kusseeni taas sun murokuppiisi, niin ettet kommentoisi mulle asiaa mitenkään.
        Sulla kun on pirullinen tapa saada aina naiset näyttämään syyllisiltä, vaikka ainakaan nyt ei nukkuva ole voinut, sillä hetkellä, syyllistyä mihinkään ärsyttävään tekoon.
        Tosi raukkamaista käydänukkuvan kimppuun, äijä on mielisairas aivan selvästi, tai huumehöyryissään ollut. (ja mustasukkainenkin ehkä menetyksestään)

      • Anonyymi

        Aikuinen ihminen ottakoon vastuun omista asioistaan. Tosiaankin esimerkki että kannattaa valita puoliso realistisesti.

        Hyvä hetki elämässäni:

        1.Otin alkoholia käyttävän sekopään, koska egoistisesti kuvittelin voivani "parantaa" hänet.
        2.Uskottelin sekopäälle olevani rakastunut häneen, vaikka tosiasiassa odotin vain hetkeä, jolloin hän "tajuaisi kaiken" eli muuttuisi toiseksi ihmiseksi,eli sellaiseksi jonka minä haluan. Tässä käytin hyväksyntääni (ja ehkä seksiä)porkkanana (kissa hiiri-leikki)
        3.Koska sekopää oli jo "oma itsensä" alusta saakka ja jatkuvasti, niin uskottelin että välillämme oleva draama on välittämistä ja rakkautta, eikä sairasta himoa ja koukuttavaa jännitystä.
        4.Katkaisin suhteen ja jäin kämppään kärkkymään ja pihtaamaan seksiä. Jospa sekopää vielä ennen lopullista eroa vaikka "MUUTTUISI"!!!!!

        T. Tavisnarsisti lehmän reikä

        No offence, mut nainen selvästi kerjäs sitä. Tuskin tuolla aivovammalla on hänen ajattelukykyynsä kovin suurta merkitystä.

        Tosiaan hyvä esimerkki, et nyhväleet pysykää omissa piireissänne, jossette halua turpaan. Kannattaa ottaa "kiltin" se kiltti, eikä haaveilla yli omien rajojensa. Mut senhän tuokin jo myönsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hetken jo otaksuin kusseeni taas sun murokuppiisi, niin ettet kommentoisi mulle asiaa mitenkään.
        Sulla kun on pirullinen tapa saada aina naiset näyttämään syyllisiltä, vaikka ainakaan nyt ei nukkuva ole voinut, sillä hetkellä, syyllistyä mihinkään ärsyttävään tekoon.
        Tosi raukkamaista käydänukkuvan kimppuun, äijä on mielisairas aivan selvästi, tai huumehöyryissään ollut. (ja mustasukkainenkin ehkä menetyksestään)

        No se nyt vaan on juuri sellainen mies joita naiset valitsee. Varmaan jossain mielialalääkkeissä tai steroideissa ollut, nainen luuli pystyvänsä hullua hallitsemaan ja ummisti silmänsä sen läheisyydessä.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        No se nyt vaan on juuri sellainen mies joita naiset valitsee. Varmaan jossain mielialalääkkeissä tai steroideissa ollut, nainen luuli pystyvänsä hullua hallitsemaan ja ummisti silmänsä sen läheisyydessä.

        Puolet suomalaista käyttää psyykenlääkkeitä olematta hulluja.

      • Anonyymi

        Niin joo, oli siis mustasukkainenkin vielä😂!!

        Alusta saakka tiesin ja varmaan olikin sillä helppo keinuttaa venettä että vielä tästä lähden samasta kämpästä heiluttamaan persettäni joka päivä jää sinä oma entinen rakas tänne vetämään ja muistelemaan, tuken sitten illalla, johonkin aikaan!😃

        Sekopää on sekopää, varmasti terveydenhoitoalan ihminen ymmärtää tämän realiteetin=jännitys kiinnosti omaa turvallisuutta enemmän.

        Miehellä ei aiempia tuomioita, teko kuulostaa äärimmäisen patoutuneelta impulsiiviselta reaktiolta. Sääliksi käy.

      • Kaskenpolttaja kirjoitti:

        Puolet suomalaista käyttää psyykenlääkkeitä olematta hulluja.

        Olematta siihen asti kunnes kilahtaa. Ainakin ne ssri-lääkkeet madaltaa kynnystä hul,luuksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hetken jo otaksuin kusseeni taas sun murokuppiisi, niin ettet kommentoisi mulle asiaa mitenkään.
        Sulla kun on pirullinen tapa saada aina naiset näyttämään syyllisiltä, vaikka ainakaan nyt ei nukkuva ole voinut, sillä hetkellä, syyllistyä mihinkään ärsyttävään tekoon.
        Tosi raukkamaista käydänukkuvan kimppuun, äijä on mielisairas aivan selvästi, tai huumehöyryissään ollut. (ja mustasukkainenkin ehkä menetyksestään)

        " äijä on mielisairas aivan selvästi, tai huumehöyryissään ollut."

        Totta helv...ssä se on juuri tuollainen. Tarkoitatko että naiset muunlaisia haluaisivat. Tosissasi?

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Olematta siihen asti kunnes kilahtaa. Ainakin ne ssri-lääkkeet madaltaa kynnystä hul,luuksiin.

        Sinä olet järjettömän hyvä tuomaan aina esiin sen negatiivisen puolen ja vielä yleistäen.
        Kyllä negatiivinen elämän asennekin altistaa vaikka mille.

        Kun nyt tuot esiin tuon madaltuneen kynnyksen, voitko tuoda esiin myös jotain todistetta siitä?

      • Kaskenpolttaja kirjoitti:

        Sinä olet järjettömän hyvä tuomaan aina esiin sen negatiivisen puolen ja vielä yleistäen.
        Kyllä negatiivinen elämän asennekin altistaa vaikka mille.

        Kun nyt tuot esiin tuon madaltuneen kynnyksen, voitko tuoda esiin myös jotain todistetta siitä?

        No on niistä lääkkeistä varmaan hyötyäkin monelle, joillekin ne vaan eivät sovi kun madaltavat kynnystä tehdä peruuttamattomia tekoja. Ei auennut tuolla maininnut iltalehden linkki mutta siinä vissiin olllut juttua:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/11215916/surmaajia-yhdistaa-masennuslaake

        Millan tapauksessa varmaan steroidit vaikuttaneet, ei tuollaiseksi pelkällä kaurapuurolla kasveta:

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/59b7a3da-f7bb-4cf2-988d-e3941e2c7d80

        "Aika äkkipikainen ja impulsiivinen hän on. Alkuun hän oli ihan normaali nuorimies, mutta sitten hän rupesi käymään paljon kuntosalilla ja bodaamaan, lähde arvioi.

        – Sen jälkeen hänestä on tullut kauhean impulsiivinen ja aggressiivinen."

      • Anonyymi
        Kaskenpolttaja kirjoitti:

        Hieno asia, että kannat huolta, arvostan sitä. Tapasi kantaa huolta vaan ei aina ole ihan sieltä parhaasta päästä.

        Harmis ihailee jännämiehiä. Kilttimiehen mökkiketjussa huomasi, kuinka paljon murhainfoa oli käyty uteliaana kyttäämässä. Elämätön elämä, jossa ei tapahdu mitään jotta mitään pahaa ei tapahtuisi.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        No on niistä lääkkeistä varmaan hyötyäkin monelle, joillekin ne vaan eivät sovi kun madaltavat kynnystä tehdä peruuttamattomia tekoja. Ei auennut tuolla maininnut iltalehden linkki mutta siinä vissiin olllut juttua:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/11215916/surmaajia-yhdistaa-masennuslaake

        Millan tapauksessa varmaan steroidit vaikuttaneet, ei tuollaiseksi pelkällä kaurapuurolla kasveta:

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/59b7a3da-f7bb-4cf2-988d-e3941e2c7d80

        "Aika äkkipikainen ja impulsiivinen hän on. Alkuun hän oli ihan normaali nuorimies, mutta sitten hän rupesi käymään paljon kuntosalilla ja bodaamaan, lähde arvioi.

        – Sen jälkeen hänestä on tullut kauhean impulsiivinen ja aggressiivinen."

        Tiedätkö, kun elämäkään ei sovi kaikille ja saa napsahtamaan ihan ilman lääkkeitäkin.
        Sinun syyllistävä tyylisi on kurja. Monet joutuvat käyttämään erilaisia lääkkeitä. Sanotko myös vaikka sydänlääkkeistä samoin kuin psyykelääkkeistä?
        Kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksensa ja kaikki lääkket eivät sovi kaille, kuitenkin moni saa avun niistä lääkkeistä ja todella kurjaa, että yleistäen yhdistät psyykelääkkeet ja peruuttamattomat teot. Jos lääkkeitä ei käytä, sekin saattaa altistaa sille, että tekee peruuttamattomia tekoja.

        Maailma on välillä pa.ska paikka, eikä yhtään auta asiaa, että ihmiset, sinun kaltaisesi, huolettomasti heittelevät näppikseltään mitä vaan provosoidakseen "mukavia" taisteluita keskustelupalstoilla.

        Mikään asia maailmassa ei ole musta -valkoinen, paitsi musta-valkoinen. Kaikissa muissa asioissa on sävyjä laidasta laitaa ja yleistäminen on tyhmää. Ihan yksinkertaisesti se on tyhmää. Mikään lakihan ei kiellä olemasta tyhmä, jos haluaa, joten siinä mielessä voit jatkaa tyhmän esittämistä.

        Olen päättänyt tykätä sinusta, vaikka sinun jutuistasi ei kovin usein voi tykätä. Ja teet sen tykkäämisen välillä haasteelliseksi, onneksi pidän haasteista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Harmis ihailee jännämiehiä. Kilttimiehen mökkiketjussa huomasi, kuinka paljon murhainfoa oli käyty uteliaana kyttäämässä. Elämätön elämä, jossa ei tapahdu mitään jotta mitään pahaa ei tapahtuisi.

        Hiukanhan se pistää miettimään yhtä ja toista...

    • Anonyymi

      Naisia turha neuvoa, itse tietävät parhaiten vaikka on nähty sadat kerrat miten siinä loppujen lopuksi käy.
      Miksi yrittää opastaa, täällä kukin pärjätä saa omillaan.

      • Anonyymi

        luulo on aina naisilla tieto.

    • Anonyymi

      lapselliset eli heikkillä kuin helppio-heikki-kuinjoson lapsellinennainen.....hieman huonokirjoitttaa nappiksella kun....

      • Anonyymi

        helpoom,hessusen elämääon vähänvieläjäljellä;D

    • Anonyymi

      naisille pitäisilaittaanoin10xsuuremmat rangaistuksetiriehumisistaaan, eliaina nainnvankilaan jos yhtään korottaaääntäänpooliisejavastaan.

    • Anonyymi

      pankkiiri on aina helppoheikki, tavallinen varakas on parempi puoliso:D

      ...hitto tämän peli-näppiksen kanssa kaikenlaiset nappulat eripaikoilla, niin paljon toimintoja :D

    • Anonyymi

      Suurin 'Sekopää palstalla on varstikin Kaskanpolttaja-papparainen vanha valehtelija.

    • Anonyymi

      Tuollainen kannattaa sisäistää: hiemankin varakkaammat ihmiset eivät edes vaivaudu itse ajamaan autoilla,heillä on kuljettajat:D¨

    • Anonyymi

      Aika varaton pappa tai täti jos ei ole omaa autoa ja autonkuljettajaa tarvittaessa paikalla,enkä tarkoita takseja, vaan lincoln town car -autoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      97
      962
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      898
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      142
      731
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      675
    6. 78
      531
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      508
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      496
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      487
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      476
    Aihe