Kahden leivän ja viiden kalan esimerkki Jeesuksen antamana opetuksena

Anonyymi

Itsekäs ihminen jolla on kivettynyt sydän ei ymmärrä kahden leivän ja viiden kalan merkitystä. Se että kyse olisi yliluonnnollisesta ainesten monistumisesta on kokonaan ihmisen oman mielikuvituksen lisäämää selitystä sille aukolle, joka ei merro mistä se kaikki ruoka, jota opetuslapsilla ei ollut, lopulta tuli. Kuitenkaan sillä mistä se kaikki ruoka loppujenlopuksi sitten tuli ei ole mitään merkitystä, vaan ainoa merkitys on sillä millaisen opetuksen se antaa ihmisestä.

14

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruokkimisihme ei ole vertaus eikä kuvitteellinen tarina, vaan se on tosikertomus ihmeestä, joka on tapahtunut meidän maailmassamme, tämän ajan luonnonlakien ja lainalaisuuksien vallitessa.

    • Anonyymi

      Uskovaiset haluavat vääntää tämänkin mahdollisesti tapahtuneen jutun yliluonnolliseksi ihmeeksi. Kysehän on sinänsä joukkojen hallinnasta, käyttäytymispsykologiasta. Jeesus, Kim-dynastia, Hermann Göringin ja Putin hallitsevat kansaansa ihan samalla tavalla.

    • Anonyymi

      Olisipa ollut samanlainen ihme lento-onnettomuudessa Andeilla, kun rugby -ottelusta palaava joukkue söi kuolleiden lihaa. Onko tässä jokin opetus?

    • Anonyymi

      Höpö höpö. Mitään ihmeitä ei ole olemassa. Jo titeellisesti voidaan osoittaa kaikki yliluonnollinen mahdottomaksi. Ei muutama vanha leipä ja pari hassua kuivattua kalaa riitä mitenkään yli 5000 ihmisen ruokkimiseen.

      • Anonyymi

        Aloittaja ilmeisesti tarkoitti että jokainen jakoi siitä mitä hänellä oli mukanaan jolloin eväät saatiin riittämään kaikille.

      • no hm, tiede ei ota kantaa yliluonnolliseen (sulkee sen pois), joten ei sitä tieteen metodeilla voi todistaakaan.
        onhan kvanttimaailmakin melko yliluonnollinen...

      • Anonyymi
        iowa kirjoitti:

        no hm, tiede ei ota kantaa yliluonnolliseen (sulkee sen pois), joten ei sitä tieteen metodeilla voi todistaakaan.
        onhan kvanttimaailmakin melko yliluonnollinen...

        Tuo ei ole totta. Tiede todistaa ettei mitään yliluonnollista ole eikä sellaista voi tapahtua sillä silloin se rikkoisi meidän tuntemiamme fysiikan lakeja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei ole totta. Tiede todistaa ettei mitään yliluonnollista ole eikä sellaista voi tapahtua sillä silloin se rikkoisi meidän tuntemiamme fysiikan lakeja.

        edelleen, kvanttimaailman ilmiöt ovat arkijärjelle yliluonnollisia...Minulla on monta esimerkkiä esim telepatiasta; ei sitä voi todistaa olemattomaksi sillä, ettei sitä ole havaittu valvotuissa koe-olosuhteissa.
        Karl Popperin esimerkkiä mukaillen, kaikki joutsenet ovat valkoisia kunnes yksi musta ilmaantuu, ei voi todistaa että niitä on ainoastaan valkoisia sillä, ettei muun värisiä ole (toistaiseksi) havaittu.

        Ja avaruus saattaa olla ääretön, ja fysiikan lait eivät toimi mustan aukon sisällä

        Vai on sinulla esimerkkejä telepatiasta? Hah hah hah!

      • Anonyymi
        iowa kirjoitti:

        edelleen, kvanttimaailman ilmiöt ovat arkijärjelle yliluonnollisia...Minulla on monta esimerkkiä esim telepatiasta; ei sitä voi todistaa olemattomaksi sillä, ettei sitä ole havaittu valvotuissa koe-olosuhteissa.
        Karl Popperin esimerkkiä mukaillen, kaikki joutsenet ovat valkoisia kunnes yksi musta ilmaantuu, ei voi todistaa että niitä on ainoastaan valkoisia sillä, ettei muun värisiä ole (toistaiseksi) havaittu.

        Ja avaruus saattaa olla ääretön, ja fysiikan lait eivät toimi mustan aukon sisällä

        Kaikki esimerkit telepatiasta tms. yliluonnollisesta huuhaasta ovat aina pelkkää sattumaa.

      • Anonyymi
        iowa kirjoitti:

        edelleen, kvanttimaailman ilmiöt ovat arkijärjelle yliluonnollisia...Minulla on monta esimerkkiä esim telepatiasta; ei sitä voi todistaa olemattomaksi sillä, ettei sitä ole havaittu valvotuissa koe-olosuhteissa.
        Karl Popperin esimerkkiä mukaillen, kaikki joutsenet ovat valkoisia kunnes yksi musta ilmaantuu, ei voi todistaa että niitä on ainoastaan valkoisia sillä, ettei muun värisiä ole (toistaiseksi) havaittu.

        Ja avaruus saattaa olla ääretön, ja fysiikan lait eivät toimi mustan aukon sisällä

        Jos tosiasiat ovat arkijärjelle yliluonnollisia, vika on arkijärjessä. Käsittämätön ei ole sama asia kuin ylluonnollinen.

        ROT valittaa (virheellisesti) ettei evoluutiolle ole mekanismia. Telepatialle ei todellakaan ole mekanismia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja ilmeisesti tarkoitti että jokainen jakoi siitä mitä hänellä oli mukanaan jolloin eväät saatiin riittämään kaikille.

        Niin nämä kaikki 5000 miinus se Eräs Pieni Poika seurasivat sen Erään Pienen Pojan esimerkkiä, ja monet kieltäytyivät ruokatarjouksesta kohteliaasti, vaikka vatsa ankarasti kurnikin.

        Näin ruoka riitti mainiosti vaikka sitä ei ollutkaan.

    • Kiva että voin olla iloksi, jaxuhali sinullekin.

    • Anonyymi

      Koko leipä- ja kalajuttu on silkkaa kusetusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1368
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      320
      614
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe