En tiedä olenko masentunut siksi että olen yksinäinen vai yksinäinen siksi että olen masentunut. En jaksaisi enää varmasti edes puhua kenellekään. Tuntuu myös että läheisilläni ja ystävilläni on omat juttunsa ja menonsa, oma arkensa. Olen kadottanut jälleen kerran voimani ja olo on todella ulkopuolinen. Tuntuu ettei elämä tule koskaan muuttumaan tästä paremmaksi. Ihmiset pitävät mua iloisena ja sosiaalisen oloisena mutta sisältä olen rikki ja yksinäinen. Lapsuudenkodissani oli joko jurotusta ja hiljaisuutta tai täysin epävakaata touhua. Tuntuu että olen ollut sen takia jo lapsesta asti kausittain alakuloisuuteen taipuvainen. Nyt se on saanut kunnolla otteen.
Väsynyt olemaan minä
Anonyymi
11
54
Vastaukset
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tilanteestasi tänne! Joskus pelkkä kirjoittaminen helpottaa ja selkeyttää ajatuksia. Toisaalta myös ulkopuolinen tuki voisi olla hyvä voimavara. Et kertonut oletko jo keskustellut tilanteestasi ammattilaisen kanssa. Asioista keskusteleminen voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja helpottaa jaksamista.
Tässä tiedoksesi muutama paikka, joihin voit halutessasi olle yhteydessä, jos haluat keskustella tilanteestasi. Näihin voi olla yhtyedessä matalalla kynnyksellä ja anonyymisti:
- Tukinet -tukipisteesi netissä, https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilön löydät kohdasta MIeli Tukisuhde. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 09 252 5010 arkisin klo 9-07 ja viikonloppuisin sekä juhlapyhinä klo 15-07.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Niiden yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto
Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata- Anonyymi
Miten tuollaiseksi tukihenkilöksi pääsee jos kokee auttamisenhalua. Pitääkö käydä jotain kursseja vai riittääkö maalaisjärki ja halu olla avuksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuollaiseksi tukihenkilöksi pääsee jos kokee auttamisenhalua. Pitääkö käydä jotain kursseja vai riittääkö maalaisjärki ja halu olla avuksi?
Muistuttaisin että auttaa voi ilman virallisia leimoja. Jos puhuu aidosti ihmiseltä toiselle niin millään muulla ei ole väliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuollaiseksi tukihenkilöksi pääsee jos kokee auttamisenhalua. Pitääkö käydä jotain kursseja vai riittääkö maalaisjärki ja halu olla avuksi?
Minulle kerrottiin mahdollisesta minulle sopivasta tällaisesta toiminnasta, ei siinä ollut mitään epäselvää. Mutta se tapa millä se toteutettiin ärsytti. Mutta ei ole poissuljettua sekään, etteikö se voisi toteutua.
- Anonyymi
Sinulla kuitenkin on läheisiä ja ystäviä, mikä on hyvä. Yritätkö sopia tapaamisia ja tekemisiä heidän kanssaan? Minullakin on vähän sellainen tilanne, että joudun usein itse olemaan se, joka laittaa viestiä ja ehdottaa tapaamisia. Eräskin ystävä harmitteli, kun tuli jonkun aikaa nähtyä aika vähän, mutta eipä hän sitten vaivautunut tekemään tuntemukselleen mitään ja ehdottanut tapaamisia. Vähän rankkaa kyllä olla yksin vastuussa, mutta kai se on parempi kuin vain tyytyä olemaan yksin...
- Anonyymi
Hienoa että jaksat kuitenkin tehdä aloitteen. Ehkä ihmiset tottuvat siihen että heitä pyydetään. Pitäisi varmasti itsekkin olla aloitteellisempi. Ehkä voisin yrittää sitten kun jaksan olla sosiaalisempi.
- Anonyymi
Minulla on vastaava tilanne. Välillä pohdin, että masennus vie viimeisenkin innon yrittää pitää yhteyttä ihmisiin ja samalla mietin, että tuskin se toinen haluaa minun kanssa olla edes tekemisissä, kun ei tee aloitetta tapaamiseen. Pitkäaikaisen ystävän kohdalla alkuun yritin, että voisin ajaa pitkän matkan hänen luokseen ja siten tehdä tapaamisen helpoksi, mutta aina oli tällekin joku este. Lakkasin yrittämästä sitten lopulta tavata ja ei olla neljään vuoteen enää nähty.
Nyt olen tilanteessa, että en pidä yhteyttä kuin yhteen ihmiseen ja hänellä on omat kiireensä ja rankka elämän vaihe eli tapaamme ehkä kerran puoleen vuoteen.
En jaksa enää yrittää pitää ihmissuhteita yllä, mutta samalla kärsin yksinolosta. Terapeutin mukaan minun pitäisi yrittää hankkia uusia ystäviä, mutta aikuisiässä ystävät ja kaverit on löytyneet lähinnä työpaikalta ja taas jääneet työpaikan vaihduttua. Nykyisellä työpaikalla ei ole kuin yksi saman ikäinen nainen ja hänen kanssaan en ole samalla aaltopituudella ja toisaalta olen alkanut karsastamaan häntäkin, koska huomaan että minua ei mielellään kysytä porukan kanssa syömään, vaan mieluummin sipisevät keskenään. Olen se viimeinen henkilö, jota kysytään, jos kukaan muu ei lähde lounaalle.
Tunnistan, että vikaa on minussa ja aiemmin ystävyyssuhteet on aina syntyneet työn ohessa. Vapaa-ajalla en saa tuttavuutta tehty. Jumppa ja kielten opiskelu harrastuksina ovat sellaisia, että kukin lähtee tunnin jälkeen kotiin ja ei siinä tunnin aikana ehdi tutustumaan.- Anonyymi
Vaikeaa se on kyllä joo.. Kai sitten pitäisi vain jatkaa yrittämistä ja toivoa, että jossain vaiheessa nappaa, kun sattuu tulemaan oikeanlainen ihminen vastaan. Terapeutti ei sitten keksinyt muita tapoja löytää uusia ystäviä? Olisikohan joitain semmoisia harrastuksia, joissa ihmisten väliset kontaktit on välttämättömiä, kuten vaikka paritanssi tai kamppailulajit?
- Anonyymi
Olen aloittaja, mulla on sama juttu että tunnen työn kautta ihmisiä mutta vapaa-aika on todella yksinäistä. Asun pienessä kaupungissa enkä oikein ole löytänyt samanhenkisiä ystäviä. Lisäksi usein ihmissuhteissa käy niin että mua pyydetään kahville tai lenkille silloin kun on huolia joita halutaan purkaa, mutta mihinkään muuhun kuten elokuviin tai jumppaporukkaan en kelpaa. Tulee olo että suljetaan ulkopuolelle. En ole ihan tavallinen (minulla on add/ad/hd) sen takia en ole se kaikkein järjestelmällisin ihminen, en pidä juoruilusta koska mielestäni on hienoa että on erilaisia tapoja olla ja elää. En omista miestä, taloa ja lapsia. Olen kyllä ihan asiani hoitava ihminen mutta tuntuu että täällä ei hyväksytä kuin tiettyyn muottiin mahtuvia ihmisiä. Olisi pitänyt vuosia sitten muuttaa pois, isompaan kaupunkiin. Jotenkin tämä syksy huolineen on vienyt voimat, on rahahuolia, asunnossa jossa muutin on ongelmia: kosteusvaurio ja huono ilmanlaatu. Makaan päivät sängyssä enkä saa tehtyä mitään. Ja itken. Jos puhelin soi en jaksaisi vastata. Tiedän että pitäisi puhua tästä jollekin. Ehkä otan noihin ylläolevii tukitahoihin yhteyttä. Rutkasti voimia kaikille samaa kokeville.❤️Jotenkin tämä syksy tuntuu vievän voimia poikkeuksellisen paljon. Ihan kuin se olisi pimeämpi kuin tavallisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen aloittaja, mulla on sama juttu että tunnen työn kautta ihmisiä mutta vapaa-aika on todella yksinäistä. Asun pienessä kaupungissa enkä oikein ole löytänyt samanhenkisiä ystäviä. Lisäksi usein ihmissuhteissa käy niin että mua pyydetään kahville tai lenkille silloin kun on huolia joita halutaan purkaa, mutta mihinkään muuhun kuten elokuviin tai jumppaporukkaan en kelpaa. Tulee olo että suljetaan ulkopuolelle. En ole ihan tavallinen (minulla on add/ad/hd) sen takia en ole se kaikkein järjestelmällisin ihminen, en pidä juoruilusta koska mielestäni on hienoa että on erilaisia tapoja olla ja elää. En omista miestä, taloa ja lapsia. Olen kyllä ihan asiani hoitava ihminen mutta tuntuu että täällä ei hyväksytä kuin tiettyyn muottiin mahtuvia ihmisiä. Olisi pitänyt vuosia sitten muuttaa pois, isompaan kaupunkiin. Jotenkin tämä syksy huolineen on vienyt voimat, on rahahuolia, asunnossa jossa muutin on ongelmia: kosteusvaurio ja huono ilmanlaatu. Makaan päivät sängyssä enkä saa tehtyä mitään. Ja itken. Jos puhelin soi en jaksaisi vastata. Tiedän että pitäisi puhua tästä jollekin. Ehkä otan noihin ylläolevii tukitahoihin yhteyttä. Rutkasti voimia kaikille samaa kokeville.❤️Jotenkin tämä syksy tuntuu vievän voimia poikkeuksellisen paljon. Ihan kuin se olisi pimeämpi kuin tavallisesti.
Hyvä, että pystyt itkemään ja kirjoittamaan tilanteestasi. Pahempi olisi, jos et pystyisi tekemään näitä asioita. Todennäköisesti saat vielä avun, ja olet vastaanottavainen sen suhteen. Siinä vaiheessa, kun kyynisyys valtaa jokaisen osa-alueen elämästäsi, alkaa sinun auttamisesi olla hankalaa. Olen joskus lukenut, että ennen itsemurhaa ihminen muuttuu läheisten silmissä iloiseksi ja elämänhaluiseksi. Onkohan tuohon syynä ns. mustapilleröityminen?
- Anonyymi
Alakulo voi johtua jostain ylivaikeasta tavoitteesta joka sinulla voi olla. Harrasta jotain muutakin samaan aikaan. Muistakin asioista saa onnistumisen iloa yhtä lailla. Esim. Joku peli voi olla hyvä, tai vaikka salilla käynti koska siinä rakentuu voimaa, joka tuntuu hienolta. Ole menossa jonnekin. Mieti mikä innostaa. Kokeile jotain uutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1581971
Kun viimeksi kohtasitte/näitte
Mitä olitte tekemässä? Millainen ympäristö oli? Löydetään toisemme...1311764Olet kyllä vaarallisen himokas
Luova, kaunis, määrätietoinen, pervo, mielenkiintoinen, kovanaama, naisellinen ja erikoinen.1021537- 721240
Anna vielä vähän vihreää valoa
Teen sitten siirtoni, nainen. Tiedän, että olet jo varovaisesti yrittänyt lähestyä, mutta siitä on jo aikaa. Jos tunnet171233- 681191
- 220978
- 70815
- 45740
Miksi homous puhuttaa konservatiiveja vuodesta toiseen?
Kysymykseen on vastattukin Kansanlähetyksen osalta: "Miksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat konserv194723