Tuhoutuvatko kaupungit Harmagedonissa, vai jääkö kaupunkeja Harmagedonin jälkeen?
Tuhoutuvatko kaupungit Harmagedonissa?
21
68
Vastaukset
- Anonyymi
Harmageddonin taistelu ajoittuu vuodelle 2027 ja kyse on taistelusta joka käydään ihmisten mielessä.
Kyllä. Kaikki muut kaupungit paitsi Kärsämäki, Tyrnävä ja Seinäjoki.
Kärsämäestä tehdään uuden Maailman Peräilmapääkaupunki, jonka henkistyttetyssä Peräilma-Instituutissa saa henkistytettyä jt opetusta Peräilmasta.
Tyrnävästä tulee Uuden Maailman Paratiisi, jonne pääsevät vain ja ainoastaan 144000 henkissttytyneintä suolikaasusiionin taitajaa.
Seinäjoen YHWH-setä jättää jäljelle varottavana esimerkkinä. Esimerkiksi jos joku ei rupee alkaan henkisttymään tarpeeksi, vie arkienkeli Kaapieli kiertokäynnille Kouvolaan, ja sanoo, että totta maar jumalauta, tämä odottaa, jos ei henkistytyminen ala sujua.- Anonyymi
Meidän kaupunkiin jää yksi kerrostalo johon vanhimpamme veli urbaani muuttaa ja ja pari muuta urbaania tyyppiä.
Myös yksi lähikauppa jää siihen viereen ja tietenkin vanhimman vanha volvo.
Ei hän ihrojaan saa kiikutettua kun autoonsa asti. - Anonyymi
Tietojen mukaan Kärsämäki on ainoa suurkaupunki, joka tulee säästymään hermogedonissa, ja sekin vain säälistä, erinomaisen sikalansa ansiosta.
- Anonyymi
Mitä kauemmin loppu viipyy, niin sen enemmän on tulijoita paratiisiin, ja tilat maapallolla käyvät ahtaaksi. Joudumme rakentamaan pilvenpiirtäjiä maan täyteen ja siellä on vain pieniä yksiöitä. Ihmisiä kuolee joka päivä ja opin mukaan kuolema sovittaa synnit, joten kaikki ovat paratiisiikelpoisia periaatteessa. Miten mahdumme kun loppua ei vain tule?
- Anonyymi
Harmageddonin sotaaika mainittu tässä aikatauluarviossa.
https://onedrive.live.com/view.aspx?resid=2DD8D76802F497F5!223&ithint=file,xlsx&authkey=!ACX_KRrsOxd9D10- Anonyymi
Linkki ja harman aikataulu on peruttu , mutta kun Suomessa on aina valitusoikeus , niin voi asiasta valittaa Waltakunnan korkeimmalle taholle ,
Siis pressan rouvalle , hän voi sitten tarvittaessa avata mäntyniemen keittiön ikkunan , ja komentaa ikkunan alla päivystävää Suuramiraalia komentamaan Hornetit ilmaan , - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkki ja harman aikataulu on peruttu , mutta kun Suomessa on aina valitusoikeus , niin voi asiasta valittaa Waltakunnan korkeimmalle taholle ,
Siis pressan rouvalle , hän voi sitten tarvittaessa avata mäntyniemen keittiön ikkunan , ja komentaa ikkunan alla päivystävää Suuramiraalia komentamaan Hornetit ilmaan ,"Linkki ja harman aikataulu on peruttu"
-Vartiotorniuskonnon osalta on niin, että Harma on ollut mm. 1914, 1925 ja 1975.
Vuodelle 1975 siitä oli ylitsepursuavat todisteetkin, joita esitteli Herätkää n:o 23 vuodelta 1968. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Linkki ja harman aikataulu on peruttu"
-Vartiotorniuskonnon osalta on niin, että Harma on ollut mm. 1914, 1925 ja 1975.
Vuodelle 1975 siitä oli ylitsepursuavat todisteetkin, joita esitteli Herätkää n:o 23 vuodelta 1968.Ainakin yhdelle kaupungille käy niinkuin Sodoman ja Gomorran.
Se on Walkill jenkeissä. Se muuttuu tuhkaksi ja menee tuulten mukana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkki ja harman aikataulu on peruttu , mutta kun Suomessa on aina valitusoikeus , niin voi asiasta valittaa Waltakunnan korkeimmalle taholle ,
Siis pressan rouvalle , hän voi sitten tarvittaessa avata mäntyniemen keittiön ikkunan , ja komentaa ikkunan alla päivystävää Suuramiraalia komentamaan Hornetit ilmaan ,Kaikille ennusteluille on yhteistä, että niiden parasta-uskottuna-ennen -päiväykset tuppaa menemään vanhaksi aina sitä mukaa kun ne ns. ennalta tiedetyt päivämäärät lähestyvät.
- Anonyymi
"Vuodelle 1975 siitä oli ylitsepursuavat todisteetkin, joita esitteli Herätkää n:o 23 vuodelta 1968."
-Tuo lehti ilmoitti mm. että USA ja N-liitto käyvät ydinasesotaan v. 1975.
Jehova näpäytti, lopetti Vietnamin sodan v. 1975, ja järjestipä vuodeksi 1975 myös Helsinkiin kansaivavälisen liennytyskonferessin ETYK.- Anonyymi
Meillä on ilo ilmoittaa. . .
Ja kohta tulee oikein kaikkien näpäytyksien äiti.
8 hallintoelimen jäsentä vähintäin sakotetaan ja määrätään maksamaan suuria korvauksia. Saattaapi muutama ukkeli joutua jopa ihan tiilenpäitä laskemaan.
Olet varmaankin samaa mieltä, eikö totta?
Ja siihen on ylitsepursuavaiset todisteet.
Veljenne kulttilahkon temppelistä. - Anonyymi
Mitenkäs tuo nyt on, kun poltiikkaan ei saanut ottaa osaa? Jehova sitten kuitenkin otti osaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkäs tuo nyt on, kun poltiikkaan ei saanut ottaa osaa? Jehova sitten kuitenkin otti osaa?
Tarkoitan, että eikö kaikkien maailman tapahtumien takana pitänyt olla Saatana, ja Jehova vain seuraa tilannetta, mutta ei sekaannu maailman asioihin? Mutta sitten kuitenkin näpäytti.
- Anonyymi
Vartiotorniuskonto on vielä maailmanloppua / järjestelmäasioiten päätöstä vuosimalli 1975 perustellut Espanjantaudilla, vuosina 1918 - 1919 olleella influenssalla.
Raamattu, Jeesus sanoo lopun ajan merkiksi ruton, se on baskteeritauti.
Influenssa on virustauti, kuten nyt coronavirus Kiinassa.
Espanjantauti surmasi noin 30–100 miljoonaa ihmistä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjantauti
Naapurini, jehovantodistaja, harmittelikin, että ei virustauti ei täytä vartiotornin toistasatavuotista lupausta, edes viitteenä tai vihjeenä lopun läheisyydestä.
Kristilliset ihmiset kun vielä ovat ryhtyneet pelastustus- ja parantamistoimiin coronaviruksen haittojen vähentämiseksi.- Anonyymi
Se on paha asia, kun kristilliset ihmiset ovat alkaneet vastustamaan jehovan konnankoukkuja, jopa alkaneet pelastus- ja parantamistoimenpiteisiin, voi jehovaparkaa lahjalaatikoineen.
- Anonyymi
Harmageddon tulee tästä: https://www.youtube.com/watch?v=7jTGVx2ATLI
- Anonyymi
Meidät pakotetaan pois kerrostaloistamme ja ostoskeskuksistamme.
Suurin osa Jehovan todistajista ovat urbaaneja kaupunkilaistyyppejä ja inhoavat maanviljelyä, karjanhoitoa, metsätaloutta ja puutarhahoitoa.
On suorastaan järkytys ajatella että pitäisi itse ruveta viljelemään omaa ruokaansa.
Ovat kuin muinaiset Israelilaiset: aina tätä mannaa täällä erämaassa.
Jehovako tuo heille sapuskan nenän alle paratiisissa?
Pakotetaanko väki kuokkimaan niinkuin Pohjois-Koreassa?
Moni JT sisimmässään ajattelee: EI KIITOS.
- Anonyymi
Nyt korostuu vartiotornikaupittelussa virusta pelkäävien henkilöiden haeskelu.
Etusijassa pelotellaan viruksella.
Toissijaisesti puhutaan Raamatusta.
Ja että lahko pelastaisi, mutta kannattaisi lahjoittaa lahjalaatikoihin, niitähän on monta ja kun laittaisi jokaiseen, niin ei tarvitsisi valita.
Testamentti lahkolle olisi välttämätön, jottei tarvitsisi virusta pelätä.- Anonyymi
Ja heidän keskuudessaan pelätään mököttämistä.
Vaikka lahkossa oleva ei piittaisi pennin vertaa lahkon opeista, on lahkossa oltava ettei joudu läheistensä mökötettäväksi. Jos on niin, että sukukin on lahkossa.
Jos on niin onnellusessa asemassa ettei sukua siellä ole, niin ei muuta kuin seuraavan oman puheen aikana ilmoittamaan:" pitäkää hyvänänne".
- Anonyymi
Espanjantauti surmasi noin 30–100 miljoonaa ihmistä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjantauti
Mutta nyt haeskelevat vartiotornikaupustelijat virussäikkyjä, käskystä.
Jos joku on pelokkaan tuntuinen, niin eikun lisää löylyä, sairauden uhkaa, vaaraa, toivottomuutta.
Lopulta sitten apu: Osta vartiotorni. Mutta älä käy luopioiden foorumeilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1981519
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58931- 85902
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10720Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t262719Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74646