Entäpä, jos, jumalaa ei olekaan.

Anonyymi

Minä olenkin varma ettei ole. Joskus joku on esittänyt kysymyksen,että mitä, jos Jumalaa ei olekaan ja se selviäisi kaikille. Kysymyksen esittäjä on väittänyt maailman muuttuvan silloin pahemmaksi paikaksi.

Minä taas väitän, että välttämättä ei tapahdu mitään. Maailma on täynnä pahoja ihmisiä jotka uskovat jumalan olemassaoloon. Silti he tekevät ja ajattelevat pahojaan ajatellen jumalan oikeuttavan heidän toimintansa. Tai he ajattelevat Jumalan antavan heille anteeksi.
Ateisti ei yksiselitteisesti ole huonompi eikä parempi kuin uskovainen. Kenties pahuus vähenisikin mikäli ihmiset tajuaisivat, että mitään jumalaa ei ole.

Siellä missä uskonnollisuus on vahvaa tapahtuu toisaalta eniten vääryyttä. Islamistiset maat ovat kaaoksessa, Latinalaisen Amerikan maat ovat surkeassa jamassa.

Siellä missä maallistuminen on vahvinta elää todellisuudessa onnellisinta väkeä kuten Pohjoismaissa. Täällä ovat parhaat olosuhteet koko maailmassaa vaikka väki on maallistuneinta koko maapallolla.

Mistähän se johtuu.

10

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja ihminen on varsin pieni pieru isossa mittakaavassa, varsinkin mielipiteineen.
      Voi olla että muurahainenkin ymmärtää paremmin elämää kuin vajaaälyinen itsekäs apina?

      • Anonyymi

        Uskonto ei ainakaan ihmistä epäitsekkääksi muuta. Muurahainen voi tosin olla ihmistä epäitsekkääkmpi sehän ahertaa koko elämänsä yhteiskuntansa hyväksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskonto ei ainakaan ihmistä epäitsekkääksi muuta. Muurahainen voi tosin olla ihmistä epäitsekkääkmpi sehän ahertaa koko elämänsä yhteiskuntansa hyväksi.

        Tämä nykymeininki ei ole luontaista toimintaa ihmiseltä vaan mielikuvitus on saanut otteen ja ihminen kuvittelee sen totuudeksi ja onkin "langennut" pois luonnollisesta olotilastaan.
        En puolusta uskontoja vaan totuutta, sitä voi harjoitella olemalla rehellinen muille sekä itselleen ja lopettaa turhanpäiväiset vinkumiset, eilisen sekä huomisen pohtimiset ja maadoittaa itsensä nykyhetkeen psykologisesti.


    • Anonyymi

      Jumala ja uskonnot voidaan julistaa vuosisadan turhakkeeksi.

    • Anonyymi

      Litteä maa todistaa jumalan olemassa olon.

    • Anonyymi

      Kyllä monelle tulis paha olo, jos ei Jumalaa Ois. Mutta siinä millainen Jumala on pitäisi säveltää entistä parempia kuvauksia. Nykykuvaukset hänestä on lähinnä pilkkaa. Täysin hedelmätöntä työtä Jumalalta on tämä maailma. Se osoittaa hänen olevan selibaatissa elävän voimattoman olennon. Mielenterveydeltään hän saattaa olla epätasapainossa ja liian omissa maailmoissaan. Hän toimii hitaasti ja ei suunnittele edeltäkäsin tarpeeksi. Hätäratkaisuja tai toimimattomuutta. Epäluotettava toimittuaan ja sadistinen kun ei toimi. Omin käsin ja voimin eläminen on parempi kuin luottamus Jumalaan. On tilanteita joissa maailma toimii ihmistä mukaillen ja niin on parasta sillä Jumala loi ihmisen itsensä hallitsemaan maailmaa.

      • Anonyymi

        Jostain syystä uskot jonkin jumalallisen hengen olemassaoloon. Kuitenkin se miten kuvailet tämän mielikuvitusolennon toimivan osoittaa ettei tätä olentoa ole edes olemassa.

        Ihmisen toiminta itsessään kertoo myös täysin siitä, että hän on evoluutiokehittymisen eikö luomistyön tulos.


    • Anonyymi

      älä vaivaa turhaan päätäsi tämmösellä asialla ei se sun päivääsi mitenkää muuta.

    • Anonyymi

      > Siellä missä maallistuminen on vahvinta elää todellisuudessa onnellisinta väkeä kuten Pohjoismaissa. Täällä ovat parhaat olosuhteet koko maailmassaa vaikka väki on maallistuneinta koko maapallolla.

      Ei näytä olevan totta tuo. Ihmiset ovat päihderiippuvaisia ja erilaisten psyykkisten ongelmien riivaamia.

      • Anonyymi

        Ei täällä päihderiippuvaisia niin valtavasti ole. Suurempi ongelma huumeet ja päihteet ovat esimerkiksi Etelä-amerikan maissa missä uskonnolla eli katolisella kirkolla on vahva asema.

        Tällaisesta maasta on surullisena esimerkkinä esimerkiksi Meksiko jossa sekä huumeet, että niihin liittyvä raaka rikollisuusa ovat massiivinen ongelma.

        Psyykkiset ongelmat ovat puolestaan lääketeollisuuden keksintö, jonka intressien mukaista on myydä lääkettä jokaiseen mielenmasennukseen alkaen arkipäivän hetkellisistä pikkuketututuksista.

        Todellisuudessa Suomalaistenkin henkinen hyvinvointi on paljon paremmissa kantimissa kuin lääketeollisuuden voitelema THL väittää.

        Pohjoismaat ja Suomi ovat todellisuudessa parhaimpia maita elää ja täällä elää onnellisin väki koko maailmassa vai luuletko tosissasi ettei päihdeongelmia ja psyykkisiä ongelmia todellisiakin sellaisia ole muualla maailmassa.

        Nyt olisi aika nähdä metsä puilta.

        T:Aloittaja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe