Mitä saatta uhoilulla aikaan?

Tällä palstalla on monta nimimerkkiä ja lisäksi x-määrä anonyymejä, jotenkin tutusti kirjoittavia, mitkä uhoaa vaikka mitä.

Uhkataan poliisilla ja välillä jopa fyysisellä väkivallalla, koetetaan alistaa älykkyyden puutteella yms.

Minä vaan yhä mietin sitä, että mitä tuloksia on mahtanut tulla tuollsisella käytöksellä? Ovatko tälläiset saanuut palstalla haluamansa tuloksen?

Minulla itselläni on kuva, että yleinen mielipide on tälläisiä kirjoittajia vastaan. He eivät saa suurelta osalta kovinkaan hyvää palautetta. Eikö sellaisen jo pitäisi kertoa jotain heille itselleen? Vai eivätkö he sitä itse näe? 🤔

385

942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuollainen asiaton käytös ja uhoilu on selkeää toisten ihmisten kiusaamista. Heissä asuu riivaaja.

      • Enpä usko riivaajiin. He eivät ehkä ymmärrä olevansa erillisiä ihmisiä, että muut elää omaa elämää omalls tavallaan...???🤔

    • "Eikö sellaisen jo pitäisi kertoa jotain heille itselleen? Vai eivätkö he sitä itse näe?"

      Eivät näe, vika on aina muissa. Tuo on yksi narsismin muoto. 😑

      • Tuota mä oon miettinyt monesti, että ihmiset selkeästi näkee jonkun epäkohdan elämässä, mutta jotenkin putkinäköisesti.
        Jos joku sanoo nätistikin, että kannattaa miettiä miten käyttäytyy muita kohtaan, se on syytös häntä kohtaan.

        Terve narsistisuus on hyväkin... ei tarvitsekaan miellyttämällä miellyttää muita.

    • Anonyymi

      Miksi Disse on Rienaaja?

      • Minustakin hyvä kysymys, mitä kannattaisi tutkija. Miten huomaat minun rienaamisen?

    • Anonyymi

      Voin vaan kuvitella miten nämä "kunnianloukkauksista" tehdyt rikosilmoitukset uppoaa poliiseille...

      Netissä on lähes loputon määrä sivustoja joilla viettää aikaa. Jos jatkuvasti pahoittaa mielensä jonkun sivuston meiningistä, on yksilöllä täysi vapaus lakata käymästä kyseisillä sivustoilla. Mikä sitten kuitenkin vetoaa täälläkin niin kovasti, ettei tietyt tyypit malta vaihtaa maisemaa, vaan mieluummin käy täällä riitelemässä - se onkin mielenkiintoinen kysymys.

    • Anonyymi

      Niin, kerro. Kerro mitä saat uhoilulla aikaan.

      • Niin? En mielestäni uhoakaan mitään kellekkään. Mutta olen voinut ymmärtää sitten väärin...

        Nyttenhän voit sitä tässä mulle ja muille avata. Kertoa mitä uhoan? Ja kenelle?

    • Anonyymi

      Ehkä joillain on patoumia joita täällä netissä tappelemalla puretaan. Jos on vaikka kotioloissa sellainen tilanne ettei pääse kenellekään rähjäämään niin netissä riehuminen voi toimia purkautumiskeinona. Se vaan metsä tapaa vastata kuten sinne huudetaan. Kun on kova rähjäämään niin helposti provosoi itselleen vastustajia. Jotkut kyllä ihan nauttii siitä että saavat vääntää sydämmensä kyllyydestä typeristä asioista. Hupinsa kullakin.

      • No siis kyllä mäkin huomaan sen, että tavallisesti ja asiallisesti kirjoitettuun kirjoitukseen ei juuri täällä tartuta, mutta provoavaan sävyynkin kirjoitettuun kyllä tartutaan ja se saa ihan fiksutkin vääntämään jopa raivoisasti kirjoittajaa kohtaan.

        Toisaalta se vääntöhän tekee sen keskustelun, mutta siinä sitten saa myös sitä vastetta, mikä on kaiketi tämänkin sivuston suola... eikä se sina ole monen mieleen.

        Mutta on täällä vaikka minkälaista vipeltäjää... sen olen kyllä huomannut. 😃

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        No siis kyllä mäkin huomaan sen, että tavallisesti ja asiallisesti kirjoitettuun kirjoitukseen ei juuri täällä tartuta, mutta provoavaan sävyynkin kirjoitettuun kyllä tartutaan ja se saa ihan fiksutkin vääntämään jopa raivoisasti kirjoittajaa kohtaan.

        Toisaalta se vääntöhän tekee sen keskustelun, mutta siinä sitten saa myös sitä vastetta, mikä on kaiketi tämänkin sivuston suola... eikä se sina ole monen mieleen.

        Mutta on täällä vaikka minkälaista vipeltäjää... sen olen kyllä huomannut. 😃

        Harmillista ettei täällä oikein asialliset keskustelut kukoista. Vaikka juttelun sävy pysyisi hyvänhenkisenä, löytävät räyhääjät tiensä suosittuihin keskusteluihin. Kun he aloittavat vänkäämisensä, poistuvat fiksummat keskustelijat muualle.

        Siksipä Sinkut onkin kiukuttelijoiden paratiisi. Jankkausseuraa löytyy aina. Asialliset keskustelijat siirtyvät toisaalle ja jäljelle jää nämä samat hahmot räksyttämään toisilleen.

        Asiallinen vääntäminen on monenkin mielestä hauskaa, mutta valitettavan usein täällä Sinkuissa kun argumentit loppuu, alkaa henkilöhyökkäykset tai kielioppisaivartelu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No allekirjoitan koko kirjoituksesi... Mutta tuohon sen verran sanoisin, että kenenkään ei saisi antaa viedä mitään kivaa pois ja antaa periksi kiusaajille, tapahtuipa kiusaaminen miten tahaansa..

        Kyllä täällä voi jättää oikeasti ne henkilöhyökkäykset ja muun skeidan omaan arvoonsa... Sen taidon oppiminen on muuten hyväksi irl;kin. :o)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieliopista huomauttaminen ei ole koskaan turhaa. Muut tempaukset eivät ole niin sallittuja, mutta kielioppi ☝️

      • Anonyymi

        "Netissä riehuminen voi toimia purkautumiskeinona. "

        Joo mutta aivan vääränlaisena. Kannattaa lähteä mieluummin kävelemään metsään kuin huutamaan sinne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kieliopista huomauttaminen ei ole koskaan turhaa. Muut tempaukset eivät ole niin sallittuja, mutta kielioppi ☝️

        Asia ensin...sitten kielioppi... :oD

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Asia ensin...sitten kielioppi... :oD

        Karttakeppi ☝️

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        No allekirjoitan koko kirjoituksesi... Mutta tuohon sen verran sanoisin, että kenenkään ei saisi antaa viedä mitään kivaa pois ja antaa periksi kiusaajille, tapahtuipa kiusaaminen miten tahaansa..

        Kyllä täällä voi jättää oikeasti ne henkilöhyökkäykset ja muun skeidan omaan arvoonsa... Sen taidon oppiminen on muuten hyväksi irl;kin. :o)

        "Kyllä täällä voi jättää oikeasti ne henkilöhyökkäykset ja muun skeidan omaan arvoonsa... Sen taidon oppiminen on muuten hyväksi irl;kin. :o)"

        Paraskin puhuja. disse ei näe rikkaa omassa silmässään, miksiköhän saa lokaa niskaansa?

        Niin, oletko ystävällinen ja perustele väitteesi. Tässäkin aloituksessa olen jo vaikka kuinka koettanut kysellä, että miten uhoan täällä, miten kiusaan ja vaikka mitä...

        Voi osoittaa sormella, mutta kannattaisi silti sanoa perusteluja ja esimerkkejä minun inhottavasta käytöksestä, että huomaisin sen...

        Kyllä myönnän, että minuakin alkaa ärsyttämään tälläinen perusteeton vinkuminen ja sitten vaan jätetään se kommentti siihen... eikä asiallisesti osata perustella..

        Tee sinä nyt poikkeus....

        Tuo on muuten sellainen tapa joka ei katoa vaikka noille ei vastaisi mitään... Nuo sivusta satunnaisia huutelijat siis. Useimmat muut jankuttajat kyllästyvät kun eivät saa riittävästi "bensaa" eli reaktioita. Mutta nämä jotka piipahtaa vaan parin lyttäävän kommentin verran ei tunnu kyllästyvän vaikka ei sais mitään vastineitakaan.

        Joo, vaikea kaikkien motiivia löytää... Siksi täällä jää paljon kysymysksiä, mutta sekin kuuluu palstan henkeen... Pakko ei ole hyväksyä, mutta sitten onkin nostettava itse kytkintä...

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Niin, oletko ystävällinen ja perustele väitteesi. Tässäkin aloituksessa olen jo vaikka kuinka koettanut kysellä, että miten uhoan täällä, miten kiusaan ja vaikka mitä...

        Voi osoittaa sormella, mutta kannattaisi silti sanoa perusteluja ja esimerkkejä minun inhottavasta käytöksestä, että huomaisin sen...

        Kyllä myönnän, että minuakin alkaa ärsyttämään tälläinen perusteeton vinkuminen ja sitten vaan jätetään se kommentti siihen... eikä asiallisesti osata perustella..

        Tee sinä nyt poikkeus....

        Disse
        Tänään 19:31
        UUSI

        No aika moni ihminen ei huomaa omalla käyttäytymisellä olevan yhteyttä omiin ongelmiin.... sen näkeminen vaatinee kai jonkinlaisen epämukavuusalueelle menemisen....katsoa peilistä itseään ja nähdä itsensä muitten kautta oikeasti....

        Teepäs näin.

        No kerrotkos, että mitkä ne minun ongelmat on? Mistä valitan täällä ja mikä ei ole minun mieleen?

        Minulle kaikki palstalla on ihan fine... ei ahdista mikään..tässä vaan aloituksessa ihmettelen joittenkin motiiveja.

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        No kerrotkos, että mitkä ne minun ongelmat on? Mistä valitan täällä ja mikä ei ole minun mieleen?

        Minulle kaikki palstalla on ihan fine... ei ahdista mikään..tässä vaan aloituksessa ihmettelen joittenkin motiiveja.

        Tätisedällä hermot tiukilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tätisedällä hermot tiukilla.

        On vai....hyvä että sä tiedät...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieliopista huomauttaminen ei ole koskaan turhaa. Muut tempaukset eivät ole niin sallittuja, mutta kielioppi ☝️

        Samaa mieltä. Aina voi ja pitää huomauttaa, jos esimerkiksi sydämeen yrittää tunkeutua kaksi ämmää. Sehän on melkeinpä kansalaisvelvollisuus ollut Runebergin ajoista lähtien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Aina voi ja pitää huomauttaa, jos esimerkiksi sydämeen yrittää tunkeutua kaksi ämmää. Sehän on melkeinpä kansalaisvelvollisuus ollut Runebergin ajoista lähtien.

        Kieli oppi virheisiin jämähtäminnen on nauretavaa nillitämistä eikkä vie keksustelua mihiknhään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kieli oppi virheisiin jämähtäminnen on nauretavaa nillitämistä eikkä vie keksustelua mihiknhään.

        Näni on! ☝️

    • Anonyymi

      Samaa kanssa ihmetelly, välillä tuntuu, että he oikein tarkoituksella etsivät syytä toisen kommentista siihen uhkailuun sekä riehumiseen (aka kommentti tulvaan). Kuin ei olisi mitään muuta tarkoitusta tai maalia elämässä kuin se, että pääsee tekemään noin.

      Ei yhtään ihmetytä, että moni täällä kauan keskustellut on turhautunut olemaan avulias, huolestunut tai edes kohtelias näitä kohtaan. Jossain vaiheessa jokaisella se raja tulee vastaan ja kärsivällisyys loppuu.

      • No se kärsivällisyys ja turhautuminen on varmaan kaikista pahin oire... Kyllä itsekin sen itsessä tunnistan. Ja kaikista pahinta on se, että täällä kirjoittelee moni anonyymeinä, eikä heitä erota toisistaan, toisinsanoen sitten se mahdollinen turhaantuminen voi purkautua ja suuntautua ihan väärään osoitteeseen. Se on kurjaa...

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        No se kärsivällisyys ja turhautuminen on varmaan kaikista pahin oire... Kyllä itsekin sen itsessä tunnistan. Ja kaikista pahinta on se, että täällä kirjoittelee moni anonyymeinä, eikä heitä erota toisistaan, toisinsanoen sitten se mahdollinen turhaantuminen voi purkautua ja suuntautua ihan väärään osoitteeseen. Se on kurjaa...

        .... En tajua minkä henkilön kannalta ja silmin oikein luit kommentini. Kirjoitinko sen tosiaan noin väärin? Olen kai aina liian epäselvä.

    • Anonyymi

      Nyt mä en kyllä ymmärtänyt oikeastaan koko aloituksesta mitään.

      Ainoa asia ,jonka jotenkin käsitin oli keskustelusi Wuwwelin kanssa, jotenkin olit samaa mieltä sen jankkaajan kanssa. Sehän on pahempi vastavirtaan kulkija mitä minä.
      Eikä Wuwwelin kirjoittelut ole puhtaasti ironisia tai sarkastisia, tai sitt se vaan ei yksinkertaisesti osaa ...muuta ollessaan erimieltä.

      Harvemmin mä edes vastaan hänen kirjoituksiin, tai yleensäkään keskusteluun missä hän on mukana. Happaman katkera, muusukupuoli. Ei näytä itsekään tunnistavansa sukupuoltaan, vaihtelee aina aiheen mukaan. Kamelijonttiko on; vaihtaa väriä yhtenään.
      Siinä teille mun uhoamiseni. Tuskin mun tarvitsee allekirjoittaa; Kiitos!

      • No kyllä mä sut jotenkin tunnistan...mutta et sä ainakaan ota tätä palstailua niin tosissaan, vaikka sulla on vahvoja mielipiteitä...sallit jotenkin sentään muille omat.

        Etkä uhoile minusta, mitä nyt vahvasti ilmoitat oman mielipiteen ja perustelutkin. Ei siis huono.

        Tosin itse olet ehkä erään uhoajan tikkuna itsekin ollut ja olet sitä ääneen harmitellut, että ainakin kirjoituksesi lähtee mäkeen hänen toimestaan....

      • Kamelijontti...jep. 😄

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Kamelijontti...jep. 😄

        Papiljontti 😁

        xLiner

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Kamelijontti...jep. 😄

        Dysfasia teetättää monella työtä ymmärrettävän tekstin luomisessa.... toi anonyyminä kirjoittanut on tehnyt tosi paljon töitä sen eteen...

        Sivuhuomautuksena....

      • Disse kirjoitti:

        No jos nimittelee mua kamelijontiksi, niin kai mä saan edes kuitata sen.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        No jos nimittelee mua kamelijontiksi, niin kai mä saan edes kuitata sen.

        Juu.... se olikin sivuhuomautus.... Mulle toi anonyymi on tään palstahistorian eka kamu, joten hiukan sorahtaa naureksiminen... Mutta en ala moralisoimaan...

      • Disse kirjoitti:

        Juu.... se olikin sivuhuomautus.... Mulle toi anonyymi on tään palstahistorian eka kamu, joten hiukan sorahtaa naureksiminen... Mutta en ala moralisoimaan...

        Tunnistan sen kyllä, eikä mulla ole sitä mitään vastaan, vaikka se jostain syystä luulee niin?

        Poltetaanko kamelijointit?

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Tunnistan sen kyllä, eikä mulla ole sitä mitään vastaan, vaikka se jostain syystä luulee niin?

        Poltetaanko kamelijointit?

        Mähän polttelin kameli jointteja.... :oD Tai eikös jointiksi sanotta marisätkää.... siis Camel-tupakkaa poltin ja joskus sitä sai myös sätkätupakkana. Siitähän ois voinut jointinkin tehdä. :oD

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Tunnistan sen kyllä, eikä mulla ole sitä mitään vastaan, vaikka se jostain syystä luulee niin?

        Poltetaanko kamelijointit?

        Tshyi ☝️

      • Disse kirjoitti:

        Mähän polttelin kameli jointteja.... :oD Tai eikös jointiksi sanotta marisätkää.... siis Camel-tupakkaa poltin ja joskus sitä sai myös sätkätupakkana. Siitähän ois voinut jointinkin tehdä. :oD

        Niin mä muistelinkin.. vähän vaan höpöheinää sekaan..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Niin mä muistelinkin.. vähän vaan höpöheinää sekaan..

        Ootko sää kokeillut ikinä?

      • Disse kirjoitti:

        Ootko sää kokeillut ikinä?

        Ei myönnetä☝️

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Ei myönnetä☝️

        Onko teitä siellä useampikin? :oD

        Mä en oo kokeillut.... mä saattasin jäädä vaikka jumiin siihen.. :oD Parempi antaa olla vaan...

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Ei myönnetä☝️

        Mitäh? Ootko vedelly heinää? Nyt nyt.

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Onko teitä siellä useampikin? :oD

        Mä en oo kokeillut.... mä saattasin jäädä vaikka jumiin siihen.. :oD Parempi antaa olla vaan...

        Sinua ei lasketa tuollaisiin seuroihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitäh? Ootko vedelly heinää? Nyt nyt.

        Soli Disse. 😌😇

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua ei lasketa tuollaisiin seuroihin.

        Olin mä yksissä bileissä, jossa oli, mutta en ottanut... Kyllä mulle alkoholi riittää vallan hyvin...sen jokseenkin osaan hillitä ja hallita. :o)

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Soli Disse. 😌😇

        Mä en oo höpöjä poltellut...elä koeta mulle sysätä syitä... :oD

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Kamelijontti...jep. 😄

        Mie taas kiinnityn kaikkien mielestä epäolennaiseen, mutta saaanko kysyä.. Oletko todella muunsukupuoleinen vai onko se tämän kommenttiketjun aloittajan määritelmä sinusta?
        Happamasta ja katkerasta en kysy, koska ei kiinnosta maistella ketään testatakseni sen todenperää. xP

      • Disse kirjoitti:

        Mä en oo höpöjä poltellut...elä koeta mulle sysätä syitä... :oD

        Höpöhöpö.. 😄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mie taas kiinnityn kaikkien mielestä epäolennaiseen, mutta saaanko kysyä.. Oletko todella muunsukupuoleinen vai onko se tämän kommenttiketjun aloittajan määritelmä sinusta?
        Happamasta ja katkerasta en kysy, koska ei kiinnosta maistella ketään testatakseni sen todenperää. xP

        No en ole. Näkeehän sen jo kuvasta, että olen miäs. 😄

        Ja näkee muuten senkin etten ole hapan, saati katkerakaan.. ( semmosta musta ei sais tekemälläkään)

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Höpöhöpö.. 😄

        Niin, olet ollut niin pöllyssä, ettet muista? :oD

        Loikkinut kukkahattu päässä ja jutellut linnuille. :oD

      • Disse kirjoitti:

        Niin, olet ollut niin pöllyssä, ettet muista? :oD

        Loikkinut kukkahattu päässä ja jutellut linnuille. :oD

        Ai mä luin että Olet kokeillu..

        Vitsitupakkia..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Ai mä luin että Olet kokeillu..

        Vitsitupakkia..

        En oo.... Just kirjoitin, että varmaan jäisin siihen jumiin, jos se tuntuis kivalle. :oD

        Parempi kun ei mee leikkimään.... :o/

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        No en ole. Näkeehän sen jo kuvasta, että olen miäs. 😄

        Ja näkee muuten senkin etten ole hapan, saati katkerakaan.. ( semmosta musta ei sais tekemälläkään)

        Ok. En ollut varma mikä tämä juttu on ja joku pieni kuva netissä nyt ei kerro mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ok. En ollut varma mikä tämä juttu on ja joku pieni kuva netissä nyt ei kerro mitään.

        Onko sen niin väliä?

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Onko sen niin väliä?

        Ei silleen. Itse olen vain muunsukupuolinen ja ajattelin, että tämä on viimeinen paikka jossa kohtaa toisen ns.harvinaisuuden, joka uskaltaa olla oikein nimimerkin kanssa itsensä.
        Siksi varmistin.. Hyvin itsekeskeinen kiinnostus ja olisin uteliaana kysynyt kaikki mahdolliset maan ja taivaan välillä, että miten sinä uskallat.
        Oli sitten jonkun harmistuneen tyypin keksimä ilmaisu. Onkohan tuo muunsukupuolinen nykyään uusi haukkuma sana kun hom*a ei enää niin käytetä?

        J76 on transu☝️

        No J76 on muunsukupuolinen täällä, tai ainakin on aiheesta eniten täällä kirjoitellut.. Se anonyymi kirjoittaja taas on vihainen mulle, koska haukun täällä persukkeja.

        Okay. Alan ajan kanssa oppimaan ketkä täällä on vakio porukkaa ja missä mennään.
        Onko täällä meneillään jokin oma Salatut Elämät tyylinen ohjelma? xD

    • Anonyymi

      Parillistahan kauhistuttaa sellainen kun joutuu olemaan aina ilman seksiä joka on sinkulle normaalia elämää ja sinkku voi määrätä seksikumppaninsa, mutta niin Dissen kumppani joitain harvinaisia sellaisia tavarapareja on jotka sallivat vapaan seksin aina toisen tuntemattomienkin kanssa.

      Disse taitaa kuulua tähän uuteen niin sanottuun moniseksuaali-kumppaniporukkaan... noh vitsi vitsinä.

      Mutta ei ollut hyvä, totta kuitenkin oli, näin unen: kun noita levyjä teimme aikoja sitten teimme unen tulevasta tapaamisesta kitaristin kanssa oli mietinnässä 3 vaihtoehtoa, lempeää poppia, rokkia, tai sitten heavy-rokkia, eli minkä tyyppisen uuden yhden tekisimme heh :D

      • No tästä ei kyllä ota tututusti mitään selvää, mutta ilmeisesti ei sun jutuista tarvitsekaan... :oD Kunhan saat höpöttää. :o)

    • Anonyymi

      Mutta se sentään on hyvä että meillä on täällä näitä kivoja kirjoittajia joiden suunnilleen jokainen avaus ei arvostele muita kirjoittajia :D

      -Harmiseikirj-

      • Anonyymi

        Miksi et kirjaudu ukkeli? Kirjaudu kunnolla, että sinut näkee! Vauhtia

      • No sulla on ihan paketti kasassa....Tiedostat hyvin, ettei palaute aina ole kukkaista... :o)

      • Anonyymi

        Housusssas on...☝️

      • Anonyymi

        Eikö ole ärsyttävää kun ukkeli hidastelee ja temppuilee tuolla tavoin? Et sinäkään pidä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et kirjaudu ukkeli? Kirjaudu kunnolla, että sinut näkee! Vauhtia

        Ei jaksa, kattoo tarkemmin niin näkee, laitan aina tuon kuittauksen :)

        -harmiseikirj-

        ps. eipäs komennella siinä, me mgtow -miehet ei olla kommeneeltavissa :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole ärsyttävää kun ukkeli hidastelee ja temppuilee tuolla tavoin? Et sinäkään pidä

        Ei kyllä liian nopeastikaan ole hyvä..😲

      • Anonyymi kirjoitti:

        Housusssas on...☝️

        * kurkkaa*

        Eiii ollu ☝️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei jaksa, kattoo tarkemmin niin näkee, laitan aina tuon kuittauksen :)

        -harmiseikirj-

        ps. eipäs komennella siinä, me mgtow -miehet ei olla kommeneeltavissa :D

        Minä en näe mitään! Minulla on väsyneet silmät. Olen herännyt klo 05, että tässä vaiheessa päivää kyllä komennan ole mikä tahaan milf imo-mies...vai mitä niitä nyt oli. Huomaa taas, että olet päässyt villiintymään ilman ohjausta.

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Ei kyllä liian nopeastikaan ole hyvä..😲

        Vauhtia pitää olla!

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        * kurkkaa*

        Eiii ollu ☝️

        Ehkä tipahti jo..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en näe mitään! Minulla on väsyneet silmät. Olen herännyt klo 05, että tässä vaiheessa päivää kyllä komennan ole mikä tahaan milf imo-mies...vai mitä niitä nyt oli. Huomaa taas, että olet päässyt villiintymään ilman ohjausta.

        Tuossa vähän silmäjumppaa, meitä villejä ja vapaita ei saakaan kahlita liiaksi :)

        https://www.youtube.com/watch?v=AwWcG4fVyLs

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa vähän silmäjumppaa, meitä villejä ja vapaita ei saakaan kahlita liiaksi :)

        https://www.youtube.com/watch?v=AwWcG4fVyLs

        -harmiseikirj-

        Hölpöti pölpöti. En näe painaa linkkiä. Oliko siinä hunksit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölpöti pölpöti. En näe painaa linkkiä. Oliko siinä hunksit?

        Ei kun pikkunen heponen :)

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun pikkunen heponen :)

        -harmiseikirj-

        Höh...jaa :)

    • Anonyymi

      ätmit ei paljon uhoa tai hauku tai kiusaa muita kirjoittajia mutta korkeastikoulutetut on ilkeitä ja pahan suopia

      • Wwuwuw

        Kumosit itse sanomasi.

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Kumosit itse sanomasi.

        en kumonnu mutta ei valehdellakkaan voi että koulutetut olis kivoja ja ei jänniä niin miten sen sanoo jos joku jännä on ilkeä tai tekee jänniä asioita niin miten sanoa että se olis kiva ja hyvä juttu kun se ei ole

    • Anonyymi

      "Eikö sellaisen jo pitäisi kertoa jotain heille itselleen? Vai eivätkö he sitä itse näe? 🤔"

      Eivät näe. Samaa pätee kaikkeen epäasialliseen käytökseen. Epätervettä narsismia.

      • No aika moni ihminen ei huomaa omalla käyttäytymisellä olevan yhteyttä omiin ongelmiin.... sen näkeminen vaatinee kai jonkinlaisen epämukavuusalueelle menemisen....katsoa peilistä itseään ja nähdä itsensä muitten kautta oikeasti....

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        No aika moni ihminen ei huomaa omalla käyttäytymisellä olevan yhteyttä omiin ongelmiin.... sen näkeminen vaatinee kai jonkinlaisen epämukavuusalueelle menemisen....katsoa peilistä itseään ja nähdä itsensä muitten kautta oikeasti....

        Naurua..

        Kerran näin itseni peilistä, kun komensin lapsia siivoamaan. Kyllä pelästyin! Niin lapsetkin, alkoivat siivota.
        Itselleni oli etäkokoukset epämukavuusaluetta - näki ja kuuli itsensä. Pian siihen tottui, ei yhtään hullumpaa.

    • Anonyymi

      Uhoilijat saa naisia.

      • Anonyymi

        Tai miehiä 😌👍

    • Anonyymi

      Mikä on "uho" onko sama kuin "oho" vai mikä se on selitä kun kerran sanontaa käytit, mitä tuollainen tarkoittaa, onko se ahneusu se "uho" vai mitä tuo sana tarkoittaa?

      • No etsippä netistä mitä se voisi olla....moni taitaa ymmärtää...

    • Anonyymi

      Repenttiä vaan. Ihanaa iltaa.

    • Mitäs tänään sinkkupalstalta opimmekaan?

      "Baarissa riehuminen voi toimia pariutumiskeinona."

      Sinne siis!

      eiku...

      • Anonyymi

        Puspuspus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puspuspus.

        Uhouhouho.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Uhouhouho.

        Houhouhou :))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Houhouhou :))

        Sanokaapas tuhat monta kertaa peräkkäin. 😃

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Sanokaapas tuhat monta kertaa peräkkäin. 😃

        Hattu? 🤗

      • Anonyymi kirjoitti:

        Houhouhou :))

        Onks jo joulu?

        Myönnetään: puspuspusissa on konsonantti-vokaali-konsonantti, niin se kuulostaa tolkulliselta nopeastikin sanottuna, mutta uhouhouho:n vokaali-konsonantti-vokaali kuulostaa vain pöljältä.

        Harmittaa. Nyt rupeaa läski tummumaan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hattu? 🤗

        Niin...noita varmaan on lisää...

        Tokat vaikka....

        ja pinnistän vielä yhden väkisin...

        Juket... :oD

    • Anonyymi

      Poiston. Heti lähti kun vähän uhosin 😜

      xLiner

      • Sinäkö se kirjoitit, että minäkö uskon johonkin yliluonnolliseen tms? Vähän vellikellossa vilahti... :oD

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Sinäkö se kirjoitit, että minäkö uskon johonkin yliluonnolliseen tms? Vähän vellikellossa vilahti... :oD

        E ikun sitä palstan suurinta varustustani kehuin. Tosikkoa porukkaa.. 🙄

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        E ikun sitä palstan suurinta varustustani kehuin. Tosikkoa porukkaa.. 🙄

        xLiner

        No täällä on kateellista porukkaa... :oD

      • Anonyymi

        Lähtikö automaattikoneella vai tuliko heti joku erikseen poistamaan kommentin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lähtikö automaattikoneella vai tuliko heti joku erikseen poistamaan kommentin?

        Mistä senkin voi tietää?

    • Anonyymi

      Ihmetyttää miksi pitää tänne tulla, jos koko elämän pska (tai onnellisuus) on muista palstakirjoittajista riippuvaista. Onko tarkoitus muuttaa koko ympäröivä maailma vastaamaan omia totuuksia ts. harhoja? Luulis että järki sanoisi että se on mahdotonta. Vaan kun ei, se piuha puuttuu.

      Tai ehkä tämä on ainoa paikka jossa voi edes hetkittäin kokea olevansa hyväksytty? Joku aina komppaa ja rohkaisee niitäkin, motiiveja voi arvailla..

      Onhan noillakin oma viihdyttävyysarvonsa johonkin pisteeseen saakka, mutta mielelläni näkisin jonkinlaista kehittymistäkin joskus.. 😏

      xLiner

      • No minäkin aikoinaan kirjoittelin ihan toiseen tapaan täällä...ja varmasti oli ajatuksetkin aika lailla erilaiset mitä ne on nyt...
        Just sun kanssa ne kivat vääntelyt esimerkiksi kasvatti ja näytti mulle juuri minua itseäni muitten silmin...vaikka se oli välillä tiukkaakin vääntöä, silti siinä oli hyvä arvostus molemmin puolin ja se todellakin auttaa näkemään itseään. Ihan parasta antia tältä palstalta..... :o)

        Lisäksi joskus oli nainen ruudun takaa sellainen, joka pisti miettimään, oli nainen39vee ja muitakin fiksuja ja hyviä keskustelijoita. Mutta nämä kaksikin joutui niin kovaan prässiin, että kiinnostus palstaa kohtaan lopahti...ainakin tunnistettavasti ottaa kantaa...

        Mutta uskon, että tänne vielä saadaan samankaltaista porukkaa.... ja jos vielä uskaltautusivat rakisteröitymään... :o)

        Tosin tää itse pohja alkaa olla aika raskas uudistuksineen...toimii jo helkatin huonosti... :o/

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        No minäkin aikoinaan kirjoittelin ihan toiseen tapaan täällä...ja varmasti oli ajatuksetkin aika lailla erilaiset mitä ne on nyt...
        Just sun kanssa ne kivat vääntelyt esimerkiksi kasvatti ja näytti mulle juuri minua itseäni muitten silmin...vaikka se oli välillä tiukkaakin vääntöä, silti siinä oli hyvä arvostus molemmin puolin ja se todellakin auttaa näkemään itseään. Ihan parasta antia tältä palstalta..... :o)

        Lisäksi joskus oli nainen ruudun takaa sellainen, joka pisti miettimään, oli nainen39vee ja muitakin fiksuja ja hyviä keskustelijoita. Mutta nämä kaksikin joutui niin kovaan prässiin, että kiinnostus palstaa kohtaan lopahti...ainakin tunnistettavasti ottaa kantaa...

        Mutta uskon, että tänne vielä saadaan samankaltaista porukkaa.... ja jos vielä uskaltautusivat rakisteröitymään... :o)

        Tosin tää itse pohja alkaa olla aika raskas uudistuksineen...toimii jo helkatin huonosti... :o/

        Täällä olis mukavaa vääntää enemmänkin, mutta aikaa on niin vähän 😁

        Mikä sitten on jonkun mielestä epäasiallista ja mikä toisen mielestä täyttä roskaa.. tai asiallista ja huomioitavaa.. sehän riippuu paljon myös vastaanottajasta. Aina voi ohittaa jos ei jaksa kiinnostua jonkun ulinasta.

        Mä en täältä hae peiliä, tää rooli on täällä ja tuolla ulkopuolella taas vähän erisorttinen, roolista riippuen. Aika yks hailee mitä joku täällä xLinerista ajattelee 😄

        Widdu, pitäis jo olla REM-unessa..
        Öitä!

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        Widdu, pitäis jo olla REM-unessa..
        Öitä!

        xLiner

        Mitäs heräät niin hiton aikaisin... viideltä pitäis pierrä ja kääntää kylkeä, eikä heräillä. :oD

        Öitä.. :o)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä olis mukavaa vääntää enemmänkin, mutta aikaa on niin vähän 😁

        Mikä sitten on jonkun mielestä epäasiallista ja mikä toisen mielestä täyttä roskaa.. tai asiallista ja huomioitavaa.. sehän riippuu paljon myös vastaanottajasta. Aina voi ohittaa jos ei jaksa kiinnostua jonkun ulinasta.

        Mä en täältä hae peiliä, tää rooli on täällä ja tuolla ulkopuolella taas vähän erisorttinen, roolista riippuen. Aika yks hailee mitä joku täällä xLinerista ajattelee 😄

        xLiner

        No sehän se on... tosin se aikakin on suhteellista.. Joskus vois antaa itselleen enemmänkin sitä, mutta se miten sen käyttää on monelle aika merkillistä... :o) Tarpeen mukaan kai?

        Mullekin on yks ja sama mitä joku on mieltä Dissestä, mutta toisaalta ei se kovin kaukaa liippaa tää oikeakin ihminen. :oD

        Enpä kiertele hirveesti irl:kään puheissa. :o)

        "Mullekin on yks ja sama mitä joku on mieltä Dissestä, mutta toisaalta ei se kovin kaukaa liippaa tää oikeakin ihminen. :oD "

        Totuus on tarua ihmeellisempää

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mullekin on yks ja sama mitä joku on mieltä Dissestä, mutta toisaalta ei se kovin kaukaa liippaa tää oikeakin ihminen. :oD "

        Totuus on tarua ihmeellisempää

        No totuus on todellakin ihmeellistä... minä näen ja koen itseni eritavoin ja sanoin jokainen minut täällä ja irl tunteva... mikä se totuus onkaan? :oD

    • Anonyymi

      Mitä sinä olet saanut aikaan kaikkitietävällä asenteellasi? Oletko saanut ihmisiä käännytettyä omalle polullesi ja paljon uusia opetuslapsia?

      • No minulle riittää ihan oma hyvinvointi..

        Ei minun mielestä kenenkään minun mieliksi tarvitse elää paremmin... tai ymmärtää yhteisön kirjoittamattomia vuorovaikutussääntöjä. Mietin vaan sitä, että miksi pitää aina reuhata joutavaa...??? Mitä sinäkin nyt siinä hermoilet? En minä sinua tai ketään muutakaan ole opettamassa...

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        No minulle riittää ihan oma hyvinvointi..

        Ei minun mielestä kenenkään minun mieliksi tarvitse elää paremmin... tai ymmärtää yhteisön kirjoittamattomia vuorovaikutussääntöjä. Mietin vaan sitä, että miksi pitää aina reuhata joutavaa...??? Mitä sinäkin nyt siinä hermoilet? En minä sinua tai ketään muutakaan ole opettamassa...

        Olihan tämäkin koko aloitus opettamista, miten on hyvä toimia ja miten ei. Jos se olisi edes jostain asiasta kirjoittamista mutta ei. Pelkkää "metakeskustelua" eli keskustelua keskustelemisesta.

        Kyllä tämä on ihan ”ääneen” ihmettelyä. Eikä tähän ole tullut kukaan oikeasti perustelemaan sitä, miksi jatkuvalla uhoamisella saa jotain hyvää aikaiseksi elämässään... Mutta samankaltaista oletusta on usealta tullut, että se on vaan itsensä sulkemista pois omista ongelmistaan.

        Mitä jatkuvalla kaikkitietävyydellä ja oikeassa olemisella saa aikaan? Tuskin juuri mitään mutta silti jatkat sitä vaan. Ehkä teillä on samat ongelmat mutta vähän eri ilmenemismuodot.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jatkuvalla kaikkitietävyydellä ja oikeassa olemisella saa aikaan? Tuskin juuri mitään mutta silti jatkat sitä vaan. Ehkä teillä on samat ongelmat mutta vähän eri ilmenemismuodot.

        No sulla taitaa olla jokin kumma tapa tulla jankuttamaan tuota samaa mantraa joka kohtaan, missä jotain tälläistä tuumin... En IKINÄ ole väittänyt olevani oikeassa...ja vaikka nyt jotain sanon, se voi muuttua toisenlaiseksi vaikka vuosien päästä, jos tiedän asiasta lisää...

        Noh, sulla on jokin päähänpisto ja näet mut jonkinlaisena auktoriteettinä itsellesi, mitä vastaan pitää lähteä taistelemaan... eikun vaan..ei mua haittaa, oma ongelmas. :o)

        Ja vuosien päästä olet uusien ajatustesi kanssa taas kaikkitietävä? Meneehän se niinkin mutta ei tuo ole kovin hyvä tyyli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja vuosien päästä olet uusien ajatustesi kanssa taas kaikkitietävä? Meneehän se niinkin mutta ei tuo ole kovin hyvä tyyli.

        No olenko minä kysynyt sinulta, mikä olisi hyvä tyyli? En tietääkseni?

        Enkä minä täällä palstalla muutenkaan mitään kysele miten mikäkin pitää mennä niin tai noin... ihan olen tyytyväinen tähän kaikkeen elämässäni, palstalla ja irl.

        Mikä vimma sulla on johonkin opettamiseen? Mä opin itse ja niin pitäis tehdä muittenkin...

        Et tosiaan kysele mutta kovasti opastat kuten tässäkin aloituksessa...vai oliko se sittenkin pelkkää huomionhakemista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et tosiaan kysele mutta kovasti opastat kuten tässäkin aloituksessa...vai oliko se sittenkin pelkkää huomionhakemista?

        Ketä opastan...kerro konkreettisesti, että mitä opastan?

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Ketä opastan...kerro konkreettisesti, että mitä opastan?

        Kaikkia jotka ovat mielestäsi uhonneet. Heitä opastat käyttäytymään toisin. Sinä saat kuitenkin toimia edelleen entisellä tavallasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkia jotka ovat mielestäsi uhonneet. Heitä opastat käyttäytymään toisin. Sinä saat kuitenkin toimia edelleen entisellä tavallasi.

        Niin, olen tuumannut tässä usean muun kirjoittajan kanssa, että vaikkapa oikeusjutuilla toisia uhkailullakaan nämä eivät saa omaa kiusatuksi tulemisen tunnetta vaikka poistumaan, niin kannattaisi varmaan tehdä jotenkin toisin...

        Ja mitä minun pitäisi muuttaa ja miksi? En minä tunne täällä oloani tukalaksi? Minusta on kiva tässä sinullekin rautalangasta vääntää mallia. :o) Minä opin tässä sanoittamaan omia ajatuksiani. :o) En halua sen edes muuttuvan... Olisi sääli, etten saisi tälläiseen mahkuja...täällä näköjään saa. :o)

        Eli haet täällä jonkinlaisia konflikteja jotta pääset sen myötä tutustumaan itseesi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli haet täällä jonkinlaisia konflikteja jotta pääset sen myötä tutustumaan itseesi?

        Kirjoitan tänne mielipiteitäni ja ajatuksia, loppu taas ei ole yksin minun vallassa...sinäkin kijoitat tähän ihan omasta halustasi....

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        No olenko minä kysynyt sinulta, mikä olisi hyvä tyyli? En tietääkseni?

        Enkä minä täällä palstalla muutenkaan mitään kysele miten mikäkin pitää mennä niin tai noin... ihan olen tyytyväinen tähän kaikkeen elämässäni, palstalla ja irl.

        Mikä vimma sulla on johonkin opettamiseen? Mä opin itse ja niin pitäis tehdä muittenkin...

        "ihan olen tyytyväinen tähän kaikkeen elämässäni, palstalla ja irl. "

        Mikä tämä aloitus sitten olikaan? Disse ei kuulu älykkäiden joukkoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "ihan olen tyytyväinen tähän kaikkeen elämässäni, palstalla ja irl. "

        Mikä tämä aloitus sitten olikaan? Disse ei kuulu älykkäiden joukkoon.

        Vielä kerran.... Ihmettelyä, miten jotkut uhoamalla koittavat saada itselleen vaikka paremman olon tällä palstalla...

        Minulla ei ole tarvetta tuntea itseäni älykkääksi... voin ihan hyvin olla täysin typerä... :o)

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Ketä opastan...kerro konkreettisesti, että mitä opastan?

        No mua ainaskin, kun kysyn mielipiteitä keskustelun muodossa, ja Harmis sekä joskus ElisaRepolainenkin. Harmi vaan ett Elisaa näkyy niin harvoin enää palstalla!

        Tais muuten se kamelijontin tarkoitus, pyyhkäistä teiltä yli horisontin!
        Ei se mitään, ei kaikkea aina tarvitsekaan ymmärtää, paisi ettei se ollut kirjoitusvirhe!
        Ihan puhtaasti harkittu heitto ja näkyi osuvan kohteeseensa. Meni sitt samanmoinen sarkasmi vastalahjana hänelle. Vaikka kohde antaakin käsittää ettei sitä ymmärtänyt, saattaa jopa olla totta.

        Mutt oikeesti mä en ole uhoamassa täällä, mä olen aina oikeassa, kunnes joku palauttaa munt maan pinnalle. Asioilla kun aina kaks puolta, ja joskus se asia saattaa olla kantillaankin, kuin kolikko. Tyyliin; suo siellä ja vetelä täällä!
        Elämähän on elämän pituista opiskelua... juuri kun uskoo tietävänsä jo jotain, huomaa olevansa vielä kandinaatti sillä elämän saralla.

        Muutama minuutti ja mulla on päivä pulkassa. Menen syöttämään Onnin kotiini ja leikkimään sen kanssa pihalle. Narukerä houkuttimena juostaan pihalla, mä edellä ja katti perässä. Tovottavasti mä saan siitä puhdit pihalle, juosten. Saisin nukua sitt uni velkojani rauhassa pois.
        trollikka

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan tämäkin koko aloitus opettamista, miten on hyvä toimia ja miten ei. Jos se olisi edes jostain asiasta kirjoittamista mutta ei. Pelkkää "metakeskustelua" eli keskustelua keskustelemisesta.

        Sinustako on hyvä, että uhotaan, toimitaan väärin , haukutaan toisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinustako on hyvä, että uhotaan, toimitaan väärin , haukutaan toisia?

        Ei se hyvä ole mutta tämä aloittaja on siinä hengessä hyvin mukana vaikka ilmeisesti kuvitteleekin olevansa mukavampi ja sivistyneempi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No mua ainaskin, kun kysyn mielipiteitä keskustelun muodossa, ja Harmis sekä joskus ElisaRepolainenkin. Harmi vaan ett Elisaa näkyy niin harvoin enää palstalla!

        Tais muuten se kamelijontin tarkoitus, pyyhkäistä teiltä yli horisontin!
        Ei se mitään, ei kaikkea aina tarvitsekaan ymmärtää, paisi ettei se ollut kirjoitusvirhe!
        Ihan puhtaasti harkittu heitto ja näkyi osuvan kohteeseensa. Meni sitt samanmoinen sarkasmi vastalahjana hänelle. Vaikka kohde antaakin käsittää ettei sitä ymmärtänyt, saattaa jopa olla totta.

        Mutt oikeesti mä en ole uhoamassa täällä, mä olen aina oikeassa, kunnes joku palauttaa munt maan pinnalle. Asioilla kun aina kaks puolta, ja joskus se asia saattaa olla kantillaankin, kuin kolikko. Tyyliin; suo siellä ja vetelä täällä!
        Elämähän on elämän pituista opiskelua... juuri kun uskoo tietävänsä jo jotain, huomaa olevansa vielä kandinaatti sillä elämän saralla.

        Muutama minuutti ja mulla on päivä pulkassa. Menen syöttämään Onnin kotiini ja leikkimään sen kanssa pihalle. Narukerä houkuttimena juostaan pihalla, mä edellä ja katti perässä. Tovottavasti mä saan siitä puhdit pihalle, juosten. Saisin nukua sitt uni velkojani rauhassa pois.
        trollikka

        No sulle mä heitän mielipiteeni johonkin sun mietteeseen ja tsemppaan. Siinä kaikki, mutta en mä suakaan voi alkaa opettaa, oot paljon taitavampi mua monessa asiassa. 😊

        Tarkoititko kameleonttia? Sitä liskoa, mikä mukautuu maastoon? 🤔

        Sä oot kiivas ja jukuripää, mutta silti osaat pysähtyä jossainvsiheessa ja katsoa ympärilles. Kaikki ei sitä osaa. Fiksu likka oot. 😊👌

        Mä sudin 4 pätkää aitaa tänään. Huomenna aamusta laittamaan vene talviteloille. Sit ukki saa hupittaa puita kärriin ja mä tyhjennän seipäät puialasta lantalaan. Syyslomalla vois riehua loput siivouksista, niin sopis traktorin työkslut sisälle. 😊

        Huomenta, näin alkuyöstä! Tuli nukuttua yli 5 tuntia, mutt sänkyyn hyppäs nyt yks nälkänen nuori mies. Olin jättänyt makkarin oven auki, ett ilma kiertää vapaasti asunnossani. Kyllä mä kuulin Onnin naukaisut tuvan puolelta, mutt käänsin kylkeä ja yritin jatkaa untani.

        Kun piikaa ei kutsusta saatu paikalle; Onnj tuli hakemaan, loikkas reipaasti mun sänkyyni käveli ylitseni ja nuolaisi puukko kielellään mun poskeani. Ei se antanut periksi, sillä oli nälkä ja ruokaa oli saatava heti! Kissa syö nyt mun jauhemaksapihviäni, toisen mä syön takuulla itse huomenna fokkivihanesten kera. Mä laitoin tuolle kuivamuonaa muutaman kappaleen hellan eteen, leikkikööt niillä ja sykööt lopulta, jos tulee nälkä
        aamuyöstä.

        Opetuksesta.. mä valkkaan erilaisista mielipiteistä... sitä omaani, on asiat usein nähty monelta kantilta ja hetken mietittyäni mä sovellan niitä,oman mieleni mukaan.
        Niin on ne teidän mielipiteet tavallaan opetusta... sanotaanko vaikk monivalinta tehtävästä summatuksi; sitä lopputulosta!

        Kiitokset nyt taas kehuista, useinhan ne mieltä lämmittää, olivat sitt totta tai ei!
        (oon kai pien narsisti)

        "Tarkoititko kameleonttia? Sitä liskoa, mikä mukautuu maastoon?"
        Just, enkä kirjoittanut sitä vahingossa väärin, osan sä näytät jo tajunneen, mutt miks "kamelijontti".

        Mua väsyttää vieläkin, menen nukkumaan jos sais unta vaikka aamuun asti.
        Hyvää yötä!
        trollikka

      • Anonyymi kirjoitti:

        No mua ainaskin, kun kysyn mielipiteitä keskustelun muodossa, ja Harmis sekä joskus ElisaRepolainenkin. Harmi vaan ett Elisaa näkyy niin harvoin enää palstalla!

        Tais muuten se kamelijontin tarkoitus, pyyhkäistä teiltä yli horisontin!
        Ei se mitään, ei kaikkea aina tarvitsekaan ymmärtää, paisi ettei se ollut kirjoitusvirhe!
        Ihan puhtaasti harkittu heitto ja näkyi osuvan kohteeseensa. Meni sitt samanmoinen sarkasmi vastalahjana hänelle. Vaikka kohde antaakin käsittää ettei sitä ymmärtänyt, saattaa jopa olla totta.

        Mutt oikeesti mä en ole uhoamassa täällä, mä olen aina oikeassa, kunnes joku palauttaa munt maan pinnalle. Asioilla kun aina kaks puolta, ja joskus se asia saattaa olla kantillaankin, kuin kolikko. Tyyliin; suo siellä ja vetelä täällä!
        Elämähän on elämän pituista opiskelua... juuri kun uskoo tietävänsä jo jotain, huomaa olevansa vielä kandinaatti sillä elämän saralla.

        Muutama minuutti ja mulla on päivä pulkassa. Menen syöttämään Onnin kotiini ja leikkimään sen kanssa pihalle. Narukerä houkuttimena juostaan pihalla, mä edellä ja katti perässä. Tovottavasti mä saan siitä puhdit pihalle, juosten. Saisin nukua sitt uni velkojani rauhassa pois.
        trollikka

        Sori, mulla on tapana tosiaan joskus hieman ohjailla. Mutta tuosta luonteenpiirteestä on tullut tapa, josta on vaikea päästä eroon.

        Olen seurannut sua vuosikausia. On ollut ilahduttava huomata, miten olet ottanut liian kiltteyden hallintaasi ja oppinut puolustamaan itseäsi.

        Erityislapsilla on tämä paha tapa - olla helpommin hyväksikäytettävä. Kai minä sen tiedän :)

        Olen kateellinen sulle sun kissastasi. Hali Onnia puolestani:)

      • Anonyymi
        elisakettu kirjoitti:

        Kiitos Elisa, eihän siinä ohjailussa mitään valittamista ole, päinvastoin. Mä opettelen tulemaan omillani toimeen, mutt muiden mielipiteet kiinnostaa koska silloin mulla on ns. laajempi kenttä/tiedosto käytettävissäni. Päätökset kuitenkin teen itsenäisesti, mitä nyt Kakkonen välillä "hätä jarruttaa" tarvittaessa. Kuten viimeeksi... lähetti munt kotiin ettei mennyt ihan konfliktiksi p*sk* m*inen tilanne töissä. Saatiin kaikki rauhassa rauhoittua.

        Mulla on jo uus idea; miten ehkä saada porukkani täys työllistettyä. Mutt nyt mä kuulostelen vähän, ennen kuin rytkäytän. Mä en kestäisi rahallisesti enkä henkisesti, jyrähtää uudelleen karille! Ravintoloita, juottoloita ja eri tasoisia syöttölöitä tässä kaupungissa on ja suurimmalla osalla menee todella heikosti... kalleilla vuokra paikoilla.

        Erityislapsetkin kasvaa joskus aikuisiksi, joskin myöhemmin mitä muut ja joskus mudassa rämpien. Aikansa kutakin, (pappan sanonta) kun oli vaikeuksissa ja pääsemässä takaisin "kuivalle maalle." Pappani oli sisukas vanha kaiffari, eikä ihan salonki kelpoinen ehkä, mutt se mies jaksoi ymmärtää sekä kasvattaa... muakin.

        Kiitti juttu hetkestä, Onnia mä halin monta kertaa päivässä ja tänään katsottii yhdessä; Neiti Marplea TV;stä tai oikeastaan Onni nukkui mun sylissäni tyytyväisenä, siliteltävänä.
        Illanjatkoja sinne. trollikka

    • Anonyymi

      Oletko nyt aivan varma... mainoskatko... Disse oletko nyt aivan varma siitä että olet Albanialaista mustalaisperua? Aika laskee sekunnit kuluvat...

      Väärä oli vastaus tai siis oikea Dissen suku on mustalaisia ja valtion pettureita sinänsä, joten heidän verotusta kiritämme hittoköyden avulla... :D

      Kovan neuvottelijan kyllä kouluttivat minusta kun olin kkk, en ole enää.
      On yhteyksiä jos tarvitsen apuja, mutta tuollaista neuvottelutyyliä...:D

      • Ai sinäkö se kylvät viestejä jotka poistetaan heti?

        Mähän voisin olla oikean tumma tulinen mustalaismies, joka vie kaikilta naisilta jalat alta... :oD

        Ja kkk-miehille nauran kekkanaurua ja kyselen, miten saavat naurettavat kaapunsa puhtaaksi...pitääkö olla Wanish Goldia? :oD

        Ihan höppänä säkin oot... :oD

    • Anonyymi

      Minä en se ole vaan joku toinen sen aloitti :D
      Joku katkera ihminen Helsinin virushelve6istä.

    • Anonyymi

      Disse = UHO = UFO -ukkeli, on varmasti vieraillut area 51 nevadassa katselemassa UHO-ja siis UFOja :D

    • Soitan poliisille, se ei ole enää nettipoliisi.
      Nettipoliisi ei voi tutkia mutta poliisi voi ja minulla on paljon viestejä tallessa, eikä ne ole nettipoliisista soittanut vaikka olen pyytäny.

      Kiusaaminen on täällä äitynyt paksuksi litkuksi ja myös murhaviestin pystyy varmasti jotenkin jäljittää.

      • Myös esim vihjaukset pystyy yhdistää ulkopuolisilta
        Joten silloin ei ole mitään enää arvuuttelua.
        Olen niin monta kertaa varoittanut.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Myös esim vihjaukset pystyy yhdistää ulkopuolisilta
        Joten silloin ei ole mitään enää arvuuttelua.
        Olen niin monta kertaa varoittanut.

        Miten vihjaukset pystyy yhdistämään silloin kun puhutaan useammasta henkilöstä tai yleisesti aiheesta?
        Vakava kysymys, kun en tiedä tai käsitä miten se onnistuu luotettavasti. Tullut tuota mietittyä ja jättänyt laittamattakin asioita viranomaisille juuri sen takia, kun ei voi olla varma.

      • Niin, eli et ole saanut sillä poliisilla uhkaamisella mitään muutosta kiusatuksi tuntemiseen?

        Täällä kaikki ei ole samaa mieltä sinun kanssa ja ei se ole kiusaaamista. Mutta tunnetusti sinä pidät lähes kaikkea kiusaamisena.

        Aika dilemma...

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Niin, eli et ole saanut sillä poliisilla uhkaamisella mitään muutosta kiusatuksi tuntemiseen?

        Tuo on varsin hankala yhtälö pyöriä tunnetusti teräväkielisellä sivustolla, mutta samalla olla herkkä nahkainen. Mikäli virkavaltaa jaksaisi tarpeeksi kiinnostaa asiaan puuttuminen niin pian olisi ilmoituksen kohteena jo uudet tyypit. Netistä ei pahasuiset ihmiset lopu kesken. Kuinkahan monta kertaa virkavalta jaksaisi puuttua ennen kun kehottaisi vaan loukkaantujaa etsimään uuden lempi sivuston.

        No netistä anonyymisivustoilta ei kannata ystävyyksiä etsiä, se on taivaan tosiasia.

        Itse voin olla vastaamattakin ja olla sanomatta mielipiteitäni sellaisille, jotka tiedän olevan herkkiä, mutta monikaan täällä ei tiedä toisten herkkyyksiä. Satunnainen kävijä sivustolla voi napata kärkkäänkin kommentin, mutta mahdotonta sen alkuperää on selvittää virkavallankin.

        Sitä mietin, että mitenkähän paljon poliisi saa loppujen lopuksi näistäkin ilmoituksia? Ja miten he voivat reagoida/olla reagoimatta? Miten paljon menee massan mukana aiheellistakin ohi, jos on liikaa ilmoituksia? 🤔

        Oikeassa olet, ystäviä varten on fiksumpaa pyöriä sivuilla joissa on kirjautumispakko, esim nämä FB jne. Moisissa saa yleensä myös rajattua pois epämiellyttävät tyypit, niin ei tarvitse sitten mieltään toisten jutuista pahoittaa.

        Voisi kuvitella että ihmisillä on varsin matala kynnys ilmoitella viesteistä jotka kiukuttaa. En vaan jaksa uskoa että virkavallan resurssit olisi suuremmin viime vuosina kasvaneet, joten ihan en jaksa uskoa että puuttuisivat - ellei kyseessä ole jatkuvat hengen uhkailu tai vastaava.

        Taannoin tutustuin järjestelmään omakohtaisesti, kyseessä fyysinen selkkaus. Prosessi etenee hitaasti vaikka olisi toisen osapuolen nimi ja olinpaikkakin jo valmiiksi tiedossa. Fyysisen haitan aiheuttamisesta lopputulos oli lääkärikulujen korvaus ja vähän soo, soo:ta tekijälle, joten ihan en jaksa uskoa netissä mielensä pahoittamisen aiheuttavan vallan suuria seuraamuksia virkavallan suunnalta.

        No mietinkin, että ei taida olla edes sen vertaa resursseja virkavallalla, että neuvois tosiaan pysymään rajatuilla sivustoilla. (Face esim.)

        Tää netti on varmaan vielä tosi epäselvä monelle yhä... 🤔

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        No mietinkin, että ei taida olla edes sen vertaa resursseja virkavallalla, että neuvois tosiaan pysymään rajatuilla sivustoilla. (Face esim.)

        Tää netti on varmaan vielä tosi epäselvä monelle yhä... 🤔

        Toivotaan että se päivä vielä joskus koittaa, kun virkavallalla ei ole parempaakaan tekemistä kuin suitsia aikuisia siitä, että kutsuivat toisiaan keskustelupalstoilla kakkapäiksi :D Silloin on tässä maassa asiat hyvin!

        Joo. Välillä hiekkalaatikolle torumaan Jaripekkaa, ettei saa Sirkkaliisaa hakata muovilapiolla otsaan. 😂

      • Disse kirjoitti:

        Niin, eli et ole saanut sillä poliisilla uhkaamisella mitään muutosta kiusatuksi tuntemiseen?

        Täällä kaikki ei ole samaa mieltä sinun kanssa ja ei se ole kiusaaamista. Mutta tunnetusti sinä pidät lähes kaikkea kiusaamisena.

        Aika dilemma...

        Eli sinun mielestä minä en saa puolustautua ollenkaa koska minua kiusataa? Se että minusta saa levittää vääristynyttä tietoa sinun mielestä se on ok?

        Asioiden kertominen ei ole sitä, et siinä käytetään toinen puoli kuin tässä kohtaa hyökkäät että ” uhkaan” poliiseilla se että olen tehnyt ilmoituksia kun kunniaaniloukataan ja nyt seuraava oltava riittävä keino.

        Sinä asetut aina vastaan, jostain syytä senkö takia kun olen sanonut etten pidä sinusta , pidin jossain välissä ja sit silloin taas keksit jotain epämukavaa. miksi taas en pidä kuin aloitus. Tuot väärässä asia yhteydessä asian.

        Minö en käytä fyysistä tai käytä älykkyyttä

        En koe kostoa hyvänä Ikinä sen vuoksi minä en lähde henkilökohtaisia asioilla hyökkäämään Eri asia yhteydessä. katso tämä asia on kuin ilmoitukset ylläpitoon pistämisen, jos se ei auta netti poliisille ilmoitan ja lopuksi tehtävä rikosilmoitus.
        Ja tässä asiassa minun pistettävä nyt koska minulla ei ole enää todisteita jos asiat vanhenee koska se että minä olisin uhri minä en tule haluamaan koska olen nähnyt nämä niin usein.

        Ne poliisit toimii aikuisina kuin oppilaalle tai toimii vanhempina mutta k15 kun ylittänyt rikos vastuullisia. Eiköhän se ole jo vastuu kannettava. Sille minä en voi mitään.
        Katso minua on sen verta kiusattu että tunnistan kiusaamisen asioissa kuin levitetään vääristettyä tietoa eri asiayhteydessä eli vääristetään tietoa

        Rikosilmoitus Ihan oikea muoto lopetaa nämä. olen sen verta monta kertaa kertonut sen kun siihen turvaudutaan. Joten nyt on aika.

        Itse olen uskonut älykkyys laskee, eikä tarkoita mitään kun turvautumaan väkivaltaa eli kiusaamiseen tunteissa, se ei tarkoita että laskisi merkittäväksi, se on enemmän suunnitelmatonta ja äkkipikaista mutta joten olen sen verta usein käskenyt lopettaa vääristely eli kunnianloukkaamiseni. se ei ole vähemmän harkittua kun katsoi sen ”vihan anatomian ” kyllä niiden perusteella tämä kiusaaminen on harkittua ainakin palstalla, eikä hätiköintiä ja yritetää ovelammin kiusata saada toinen tunteisiin ja saattamaan tekemään äkkipikaisuuksia hyökkäyksen kun painostetaan et oikeutetaan saatais käyttää väkivaltaa koska toinen sanoi vastaan, miksi ihmeessä kuvittelet ettei millään saa puolustautua? Rikosilmoituksen tekeminen lopettaa tämä, se on tieto ja se että pistän ihmiset vastaamaan teoista kertoo selkeämmin apua tulee se on viimeinen oljenkorsi ethän sinä tiedä mikä aiemmin on tapahtunut ja poliisi sitten tutkii asian eikä minun tarvitse arvailla ja pelätä.

        Olen osannut myös leikkimällä kohdata heitä kiusaajia, kun hylkivät henkilökohtaisilla asioilla, että itse seilaan vedessä ja heittele kiviä ettei nouse laivaan jauppoavat, ettei upota laivaa josta joku närkästyi kun jatkuvasti henkilökohtaisiani asioita vääristää ”
        anonyyminä”(häntä ei tunnisteta)
        heitin noita-akan luutia että pysyvät pinnalla kun huutelivat vain taas henkilöhyökkäyksiä. mikä pahan teko oikeuta kostaa myös heittelin pelastuslauttoja kuin himoikkaille pumpattuja barparoita. Ei hän nyt seillaiset leikkimiset sitäkään ei saa tehdä, joten viimeisin keino olla vain ilmiantaa olla vakava ja nyt harkitsen kovasti rikosilmoitusta ja soitan tottakai poliisille.

        Minä en käytä väkivaltaa olen nähnyt vain sen aiheuttavan kierteen muilla ja sen vuoksi ilmoitan eteenpäin kun minuun käytetään koska mikään muu ei ole minulla puolustusta kuin ilmoitusten teko ja varoitukset ne ei ole ”uhkailuja”

        Seuraava kerta on eli viimeisin rikosilmoitus ja sen vuoksi soitan koska minulla on sen verta dataa riittävästi kiertynyt ja alkuperäinen vuosien tai kuukausien tieto alkuperäinen, ettei se jää tiedoista pois.
        Tuoreimmat tottakai ryhtymällä kiusaa ovat selkeämpiä rangaistettavissa koska paremmin tuoreimmat jäljet.
        Olen nähnyt tämän että käyttävät vain katalampia ilmoituksista huolimatta koska keinoja joten nyt se riittää.

      • valtakunta kirjoitti:

        Eli sinun mielestä minä en saa puolustautua ollenkaa koska minua kiusataa? Se että minusta saa levittää vääristynyttä tietoa sinun mielestä se on ok?

        Asioiden kertominen ei ole sitä, et siinä käytetään toinen puoli kuin tässä kohtaa hyökkäät että ” uhkaan” poliiseilla se että olen tehnyt ilmoituksia kun kunniaaniloukataan ja nyt seuraava oltava riittävä keino.

        Sinä asetut aina vastaan, jostain syytä senkö takia kun olen sanonut etten pidä sinusta , pidin jossain välissä ja sit silloin taas keksit jotain epämukavaa. miksi taas en pidä kuin aloitus. Tuot väärässä asia yhteydessä asian.

        Minö en käytä fyysistä tai käytä älykkyyttä

        En koe kostoa hyvänä Ikinä sen vuoksi minä en lähde henkilökohtaisia asioilla hyökkäämään Eri asia yhteydessä. katso tämä asia on kuin ilmoitukset ylläpitoon pistämisen, jos se ei auta netti poliisille ilmoitan ja lopuksi tehtävä rikosilmoitus.
        Ja tässä asiassa minun pistettävä nyt koska minulla ei ole enää todisteita jos asiat vanhenee koska se että minä olisin uhri minä en tule haluamaan koska olen nähnyt nämä niin usein.

        Ne poliisit toimii aikuisina kuin oppilaalle tai toimii vanhempina mutta k15 kun ylittänyt rikos vastuullisia. Eiköhän se ole jo vastuu kannettava. Sille minä en voi mitään.
        Katso minua on sen verta kiusattu että tunnistan kiusaamisen asioissa kuin levitetään vääristettyä tietoa eri asiayhteydessä eli vääristetään tietoa

        Rikosilmoitus Ihan oikea muoto lopetaa nämä. olen sen verta monta kertaa kertonut sen kun siihen turvaudutaan. Joten nyt on aika.

        Itse olen uskonut älykkyys laskee, eikä tarkoita mitään kun turvautumaan väkivaltaa eli kiusaamiseen tunteissa, se ei tarkoita että laskisi merkittäväksi, se on enemmän suunnitelmatonta ja äkkipikaista mutta joten olen sen verta usein käskenyt lopettaa vääristely eli kunnianloukkaamiseni. se ei ole vähemmän harkittua kun katsoi sen ”vihan anatomian ” kyllä niiden perusteella tämä kiusaaminen on harkittua ainakin palstalla, eikä hätiköintiä ja yritetää ovelammin kiusata saada toinen tunteisiin ja saattamaan tekemään äkkipikaisuuksia hyökkäyksen kun painostetaan et oikeutetaan saatais käyttää väkivaltaa koska toinen sanoi vastaan, miksi ihmeessä kuvittelet ettei millään saa puolustautua? Rikosilmoituksen tekeminen lopettaa tämä, se on tieto ja se että pistän ihmiset vastaamaan teoista kertoo selkeämmin apua tulee se on viimeinen oljenkorsi ethän sinä tiedä mikä aiemmin on tapahtunut ja poliisi sitten tutkii asian eikä minun tarvitse arvailla ja pelätä.

        Olen osannut myös leikkimällä kohdata heitä kiusaajia, kun hylkivät henkilökohtaisilla asioilla, että itse seilaan vedessä ja heittele kiviä ettei nouse laivaan jauppoavat, ettei upota laivaa josta joku närkästyi kun jatkuvasti henkilökohtaisiani asioita vääristää ”
        anonyyminä”(häntä ei tunnisteta)
        heitin noita-akan luutia että pysyvät pinnalla kun huutelivat vain taas henkilöhyökkäyksiä. mikä pahan teko oikeuta kostaa myös heittelin pelastuslauttoja kuin himoikkaille pumpattuja barparoita. Ei hän nyt seillaiset leikkimiset sitäkään ei saa tehdä, joten viimeisin keino olla vain ilmiantaa olla vakava ja nyt harkitsen kovasti rikosilmoitusta ja soitan tottakai poliisille.

        Minä en käytä väkivaltaa olen nähnyt vain sen aiheuttavan kierteen muilla ja sen vuoksi ilmoitan eteenpäin kun minuun käytetään koska mikään muu ei ole minulla puolustusta kuin ilmoitusten teko ja varoitukset ne ei ole ”uhkailuja”

        Sana vääristy”Minä en käytä fyysistä tai käytä älykkyyttä ”
        Minä en käytä fyysistä tai henkistä väkivaltaa.

      • Disse kirjoitti:

        Niin, eli et ole saanut sillä poliisilla uhkaamisella mitään muutosta kiusatuksi tuntemiseen?

        Täällä kaikki ei ole samaa mieltä sinun kanssa ja ei se ole kiusaaamista. Mutta tunnetusti sinä pidät lähes kaikkea kiusaamisena.

        Aika dilemma...

        ”hylkivät henkilökohtaisilla asioilla”
        Hyökkivät henkilökohtaisilla asioilla(vääristetään tai käytetään väärässä asiayhteydessä leimaavasti)

      • Disse kirjoitti:

        Joo. Välillä hiekkalaatikolle torumaan Jaripekkaa, ettei saa Sirkkaliisaa hakata muovilapiolla otsaan. 😂

        Ylläpito toimii torumisena ja nettipoliisille on isompi valta kolkuttaa oveen. taas viimeinen keino on rikosilmoitus poliisille.
        Joka on jo niin sanotusti vanhingon korjaus joka ei korvaa vahinkoa, ei ikinä.

      • Disse kirjoitti:

        Joo. Välillä hiekkalaatikolle torumaan Jaripekkaa, ettei saa Sirkkaliisaa hakata muovilapiolla otsaan. 😂

        Koska kiusaajat käyttänyt niin ikäviä keinona että minun sanominen on vain heille tyhjää, eikä opetuksia ota tosina.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        ”hylkivät henkilökohtaisilla asioilla”
        Hyökkivät henkilökohtaisilla asioilla(vääristetään tai käytetään väärässä asiayhteydessä leimaavasti)

        Ihan tähän väliin esitän kysymyksen, että mitenkä luulet vaikuttavan rikosilmoitukseesi, kun itse kirjoittelet varattuna ihmisenä sinkuille tarkoitetulla palstalla? Voihan käydä niinkin, että sinut käännetään häiriköksi?

        Eihän ne sitä tee koska poliisi näkee pintaa syvemmälle, miten minä käyttäydyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan tähän väliin esitän kysymyksen, että mitenkä luulet vaikuttavan rikosilmoitukseesi, kun itse kirjoittelet varattuna ihmisenä sinkuille tarkoitetulla palstalla? Voihan käydä niinkin, että sinut käännetään häiriköksi?

        Kyllä näillä palstoilla ateistit kirjoittelee uskonto-palstoille, suomalaiset maahanmuutto-palstoille, vihreät persu-palstoille...

        Se ei ole syy miksi rikosilmoitus hylättäisiin naurettavana. Mutta se on, että kokee jokaisen erimielisyyden kiusaamisena. Asiattomuuksia on toki ikävä lukea, mutta rikosilmoituksen tekeminen itseä harmittavista nettiväittelyistä menee suoraan mappi ööhön.

        Asia olisi varmasti eri jos olisi henkeä uhkailtu. Poliisilla ei kuitenkaan ole resursseja puuttua jokaiseen "nettikirppari huijaukseen", "rakkaushuijaukseen" tai "toi sano rumasti" valituksiin.

      • valtakunta kirjoitti:

        Eli sinun mielestä minä en saa puolustautua ollenkaa koska minua kiusataa? Se että minusta saa levittää vääristynyttä tietoa sinun mielestä se on ok?

        Asioiden kertominen ei ole sitä, et siinä käytetään toinen puoli kuin tässä kohtaa hyökkäät että ” uhkaan” poliiseilla se että olen tehnyt ilmoituksia kun kunniaaniloukataan ja nyt seuraava oltava riittävä keino.

        Sinä asetut aina vastaan, jostain syytä senkö takia kun olen sanonut etten pidä sinusta , pidin jossain välissä ja sit silloin taas keksit jotain epämukavaa. miksi taas en pidä kuin aloitus. Tuot väärässä asia yhteydessä asian.

        Minö en käytä fyysistä tai käytä älykkyyttä

        En koe kostoa hyvänä Ikinä sen vuoksi minä en lähde henkilökohtaisia asioilla hyökkäämään Eri asia yhteydessä. katso tämä asia on kuin ilmoitukset ylläpitoon pistämisen, jos se ei auta netti poliisille ilmoitan ja lopuksi tehtävä rikosilmoitus.
        Ja tässä asiassa minun pistettävä nyt koska minulla ei ole enää todisteita jos asiat vanhenee koska se että minä olisin uhri minä en tule haluamaan koska olen nähnyt nämä niin usein.

        Ne poliisit toimii aikuisina kuin oppilaalle tai toimii vanhempina mutta k15 kun ylittänyt rikos vastuullisia. Eiköhän se ole jo vastuu kannettava. Sille minä en voi mitään.
        Katso minua on sen verta kiusattu että tunnistan kiusaamisen asioissa kuin levitetään vääristettyä tietoa eri asiayhteydessä eli vääristetään tietoa

        Rikosilmoitus Ihan oikea muoto lopetaa nämä. olen sen verta monta kertaa kertonut sen kun siihen turvaudutaan. Joten nyt on aika.

        Itse olen uskonut älykkyys laskee, eikä tarkoita mitään kun turvautumaan väkivaltaa eli kiusaamiseen tunteissa, se ei tarkoita että laskisi merkittäväksi, se on enemmän suunnitelmatonta ja äkkipikaista mutta joten olen sen verta usein käskenyt lopettaa vääristely eli kunnianloukkaamiseni. se ei ole vähemmän harkittua kun katsoi sen ”vihan anatomian ” kyllä niiden perusteella tämä kiusaaminen on harkittua ainakin palstalla, eikä hätiköintiä ja yritetää ovelammin kiusata saada toinen tunteisiin ja saattamaan tekemään äkkipikaisuuksia hyökkäyksen kun painostetaan et oikeutetaan saatais käyttää väkivaltaa koska toinen sanoi vastaan, miksi ihmeessä kuvittelet ettei millään saa puolustautua? Rikosilmoituksen tekeminen lopettaa tämä, se on tieto ja se että pistän ihmiset vastaamaan teoista kertoo selkeämmin apua tulee se on viimeinen oljenkorsi ethän sinä tiedä mikä aiemmin on tapahtunut ja poliisi sitten tutkii asian eikä minun tarvitse arvailla ja pelätä.

        Olen osannut myös leikkimällä kohdata heitä kiusaajia, kun hylkivät henkilökohtaisilla asioilla, että itse seilaan vedessä ja heittele kiviä ettei nouse laivaan jauppoavat, ettei upota laivaa josta joku närkästyi kun jatkuvasti henkilökohtaisiani asioita vääristää ”
        anonyyminä”(häntä ei tunnisteta)
        heitin noita-akan luutia että pysyvät pinnalla kun huutelivat vain taas henkilöhyökkäyksiä. mikä pahan teko oikeuta kostaa myös heittelin pelastuslauttoja kuin himoikkaille pumpattuja barparoita. Ei hän nyt seillaiset leikkimiset sitäkään ei saa tehdä, joten viimeisin keino olla vain ilmiantaa olla vakava ja nyt harkitsen kovasti rikosilmoitusta ja soitan tottakai poliisille.

        Minä en käytä väkivaltaa olen nähnyt vain sen aiheuttavan kierteen muilla ja sen vuoksi ilmoitan eteenpäin kun minuun käytetään koska mikään muu ei ole minulla puolustusta kuin ilmoitusten teko ja varoitukset ne ei ole ”uhkailuja”

        En ole niin sanonut missään. Saa puolustautua.

        Mutta olet uhannut monia poliisilla, eikä kukaan ole sitä kieltänyt sinulta. Mutta tuleeko sinulle poliisilla uhkailuilla parempi mieli, loppuuko se kiusaaminen sillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näillä palstoilla ateistit kirjoittelee uskonto-palstoille, suomalaiset maahanmuutto-palstoille, vihreät persu-palstoille...

        Se ei ole syy miksi rikosilmoitus hylättäisiin naurettavana. Mutta se on, että kokee jokaisen erimielisyyden kiusaamisena. Asiattomuuksia on toki ikävä lukea, mutta rikosilmoituksen tekeminen itseä harmittavista nettiväittelyistä menee suoraan mappi ööhön.

        Asia olisi varmasti eri jos olisi henkeä uhkailtu. Poliisilla ei kuitenkaan ole resursseja puuttua jokaiseen "nettikirppari huijaukseen", "rakkaushuijaukseen" tai "toi sano rumasti" valituksiin.

        Poliisilla ei ole edes aikaa ja resursseja puuttua netissä tällaisissa paikoissa tapahtuviin pedo epäilyihin lapsia kohtaan.. Tai lasten välillä tapahtumaan nettikiusaamiseen ja itsari yllyttämistä yms.
        Jos niillä ei ole aikaa tai reusrsseja edes siihen niin miten nuo muut jutut? Tietysti noissa muissa jutuissa poliisien täytyy tehdä edes alustava tutkimus, mikä sitten vie resursseja taas pois noista mitä aikaisemmin listasin.

      • Disse kirjoitti:

        En ole niin sanonut missään. Saa puolustautua.

        Mutta olet uhannut monia poliisilla, eikä kukaan ole sitä kieltänyt sinulta. Mutta tuleeko sinulle poliisilla uhkailuilla parempi mieli, loppuuko se kiusaaminen sillä?

        Nonii nyt voin siis soittaa poliisille.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Nonii nyt voin siis soittaa poliisille.

        Mikä sua aiemmin esti? Piti saada disseltä lupa vai?

      • valtakunta kirjoitti:

        Nonii nyt voin siis soittaa poliisille.

        No niinhän sä olet uhkannut ties miten pitkään. Moni on kysellytkin, että joko olet ja mitä sieltä on kuulunut?

        Ei kai sinun toisilta tarvitse lupaa kysellä? Sitäpaitsi moni sellainen jota syytät kiusaamisesta on sinulle myös kehoittanut ottamaan poliisiin yhteyttä.

        Niihän otattunut aiemmin nettipoliisiin nyt otan poliisiin kuin sanoin.

      • Disse kirjoitti:

        No niinhän sä olet uhkannut ties miten pitkään. Moni on kysellytkin, että joko olet ja mitä sieltä on kuulunut?

        Ei kai sinun toisilta tarvitse lupaa kysellä? Sitäpaitsi moni sellainen jota syytät kiusaamisesta on sinulle myös kehoittanut ottamaan poliisiin yhteyttä.

        Sieltä ei ole vastattu vielä.

      • Disse kirjoitti:

        No niinhän sä olet uhkannut ties miten pitkään. Moni on kysellytkin, että joko olet ja mitä sieltä on kuulunut?

        Ei kai sinun toisilta tarvitse lupaa kysellä? Sitäpaitsi moni sellainen jota syytät kiusaamisesta on sinulle myös kehoittanut ottamaan poliisiin yhteyttä.

        Minä ole puolustanut ja se näkyy en uhkaillut. Olen kertonut syynkin.

      • Disse kirjoitti:

        No niinhän sä olet uhkannut ties miten pitkään. Moni on kysellytkin, että joko olet ja mitä sieltä on kuulunut?

        Ei kai sinun toisilta tarvitse lupaa kysellä? Sitäpaitsi moni sellainen jota syytät kiusaamisesta on sinulle myös kehoittanut ottamaan poliisiin yhteyttä.

        Ne jotka kehoittanut ne on sitten kehoittanut mutta ne ei ole silloin kiusannut.

      • Disse kirjoitti:

        No niinhän sä olet uhkannut ties miten pitkään. Moni on kysellytkin, että joko olet ja mitä sieltä on kuulunut?

        Ei kai sinun toisilta tarvitse lupaa kysellä? Sitäpaitsi moni sellainen jota syytät kiusaamisesta on sinulle myös kehoittanut ottamaan poliisiin yhteyttä.

        Eli miten voit sanoa kehoittanut, ne on?

        Ethän sinä voi tietää kuka anonyymi on.

      • Disse kirjoitti:

        No niinhän sä olet uhkannut ties miten pitkään. Moni on kysellytkin, että joko olet ja mitä sieltä on kuulunut?

        Ei kai sinun toisilta tarvitse lupaa kysellä? Sitäpaitsi moni sellainen jota syytät kiusaamisesta on sinulle myös kehoittanut ottamaan poliisiin yhteyttä.

        Ne jotka kehoittanut aiemmin on sitten ja olen tehnyt nettipoliisille. Kyllä minä olen tehnyt ilmoituksia.

      • Anonyymi

        Ongelma tuossa poliisilla etc. uhkailussa on, että jos sen tekee itse vääristä syistä ja lähtökohdista, varsinkin usein.. Jos ei ole varovainen niin se voidaan tulkita laittomaksi uhkaukseksi ja silloin on itse uhkailuistaan laillisissa ongelmissa.
        Siitä voi ihan hyvin joku tehdä rikosilmoituksen ja lopputulos on siitä kiinni, että miten molemmat puolet käyttäytyi. Oliko uhkaus reaktiona samalla tasolla kuin käytös mikä johti siihen, että tuli tarve uhkailla noin rajusti? Saa puolustatuta ja monesti tarvitseekin, mutta täytyy myös olla itse tekemättä tarpeetonta rikosta.

        Samalla tapaa tappelutkin katsotaan, että jos toinen käytti ensin selkeästi solvauksia ja henkistäväkivaltaa ja tämä sai kohteen reagoimaan nyrkein, oikeus katsoo tuomiot sen mukaan. Poliisit silloin kun ne tekee työnsä hyvin yleensä kysyy aina, että ennen toisen kimppuun hyökkäämistä sanoiko tämä ns. uhri tälle nyrkkeilijälle mitään.

        Ei toistaiseksi Suomen laissa ole automaattirangaistuksia (paitsi ehkä työttömille). Nopeuskamerat on tavallaan sellaisia, mutta nekin voi riitauttaa samalla tapaa kuin poliisin parkkisakot.

        Tottakai minä sanoin että teen, koska on nii.
        Sanoin juurikin puolustuksesta, en uhkailusta.
        Se on eri asia minulla on mittapuu täynnä.
        Anonyymit itse tietävät ja nimimerkit ketkä ne on.
        Vaikka aloituksessa puhutaan uhkailusta minä puhun täysin puolustuksesta. Anonyymien taakse en näe ja taas asianomaiset itse tietävät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma tuossa poliisilla etc. uhkailussa on, että jos sen tekee itse vääristä syistä ja lähtökohdista, varsinkin usein.. Jos ei ole varovainen niin se voidaan tulkita laittomaksi uhkaukseksi ja silloin on itse uhkailuistaan laillisissa ongelmissa.
        Siitä voi ihan hyvin joku tehdä rikosilmoituksen ja lopputulos on siitä kiinni, että miten molemmat puolet käyttäytyi. Oliko uhkaus reaktiona samalla tasolla kuin käytös mikä johti siihen, että tuli tarve uhkailla noin rajusti? Saa puolustatuta ja monesti tarvitseekin, mutta täytyy myös olla itse tekemättä tarpeetonta rikosta.

        Samalla tapaa tappelutkin katsotaan, että jos toinen käytti ensin selkeästi solvauksia ja henkistäväkivaltaa ja tämä sai kohteen reagoimaan nyrkein, oikeus katsoo tuomiot sen mukaan. Poliisit silloin kun ne tekee työnsä hyvin yleensä kysyy aina, että ennen toisen kimppuun hyökkäämistä sanoiko tämä ns. uhri tälle nyrkkeilijälle mitään.

        Ei toistaiseksi Suomen laissa ole automaattirangaistuksia (paitsi ehkä työttömille). Nopeuskamerat on tavallaan sellaisia, mutta nekin voi riitauttaa samalla tapaa kuin poliisin parkkisakot.

        En katso uhkaile mittapuuni on täynnä.
        Ja se vaatii voimia toimittaa jokainen asia eteenpäin ja niin teen ja jos jatkaa ja teekee siltikin kiusaamista sit joutuu vastaan myös aiemmista.
        Kiusaamisen muodot täytyyy kuin myös kunnianloukkaukset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sua aiemmin esti? Piti saada disseltä lupa vai?

        Lupako eih, kun epäilee uhkaukseksi kuin sanoin tämä on puolustusta. Nettipoliisille olen vienyt asian ja olen pyytänyt ottaa yhteyttä eivät ole.

        Rikosilmoituksen teko on estänyt monta asiaa kuin se että pelkään että nimeni tulee ilmi asianomaiselle ja se ei ole tarkoitus yli vuosi sitten olen lukenut minun murhan suunnittelusta. poliisilla on syytä pitää minun henkilöllisyys piilossa henkilöiltä.
        Jos henkeänikin uhataa mieti vähän päätin että sitten kuollaan jos siihen poliisi päästää asiat mennä.

        Joten tottakai estää kun minun nimi tulee ilmi.

      • valtakunta kirjoitti:

        Eli miten voit sanoa kehoittanut, ne on?

        Muistelin nähneeni sellaista, en voi varmaksi sanoa. En ole tarkkaan sun liikkeitä seurannut...

      • valtakunta kirjoitti:

        Ne jotka kehoittanut aiemmin on sitten ja olen tehnyt nettipoliisille. Kyllä minä olen tehnyt ilmoituksia.

        Niin, no niillä voi olla ruuhkaa, kuten tässä on jo sanottu useasti...

        Lähinnä vieläkin kiinnostaa, että onko sinulle tullut poliisille ilmoittamisesta jotenkin helpotusta kiusaamisen tunteeseen? Kiusataanko sinua vähemmän, enemmän tms? Onko siitä ollut sinulle hyötyä?

      • valtakunta kirjoitti:

        Lupako eih, kun epäilee uhkaukseksi kuin sanoin tämä on puolustusta. Nettipoliisille olen vienyt asian ja olen pyytänyt ottaa yhteyttä eivät ole.

        Epäilee? Jos minä sanon ilmoittavani sinun palstakirjoittelusta poliisille, enkö uhkaa poliisin puuttuvan asiaan?

        Ei hiljentymistä on tullut ja jotain kirjoituksien en edes kerkeä näkemään, jos jotain hyötyä on tullut.

        Rikosilmoitus on viimeinen keino lopettaa.

        Sit näkyy jatkuuko.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Eli miten voit sanoa kehoittanut, ne on?

        Minua olet väittänyt kiusaajaksi harhoissasi ja olen kehoittanut sinua tekemään poliisille ilmoituksen. Kaikki tervejärkiset kyllä tietää miten siinä käy.

      • Disse kirjoitti:

        Epäilee? Jos minä sanon ilmoittavani sinun palstakirjoittelusta poliisille, enkö uhkaa poliisin puuttuvan asiaan?

        Et uhkaa tee minulle koska en ole tehnyt laitonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on varsin hankala yhtälö pyöriä tunnetusti teräväkielisellä sivustolla, mutta samalla olla herkkä nahkainen. Mikäli virkavaltaa jaksaisi tarpeeksi kiinnostaa asiaan puuttuminen niin pian olisi ilmoituksen kohteena jo uudet tyypit. Netistä ei pahasuiset ihmiset lopu kesken. Kuinkahan monta kertaa virkavalta jaksaisi puuttua ennen kun kehottaisi vaan loukkaantujaa etsimään uuden lempi sivuston.

        Virkavaltaa kiinnostaa ainoastaan TODELLINEN uhka ja hengenvaara.

        PS. se että joku loukkaantuu tai tuntee itsensä kiusatuksia nettipalstalla ei pääsääntöisesti ole viranomaisasia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minua olet väittänyt kiusaajaksi harhoissasi ja olen kehoittanut sinua tekemään poliisille ilmoituksen. Kaikki tervejärkiset kyllä tietää miten siinä käy.

        Kokeileppas🤔 miten käy kun meet anonyyminä sekoittaa jotain jutustelua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minua olet väittänyt kiusaajaksi harhoissasi ja olen kehoittanut sinua tekemään poliisille ilmoituksen. Kaikki tervejärkiset kyllä tietää miten siinä käy.

        Joten esim tässä asiayhteydessä aika leimaavaa palautetta joten tottakai tutkitaan asia oletko, ja se että missä asia yhteydessä.

      • valtakunta kirjoitti:

        Et uhkaa tee minulle koska en ole tehnyt laitonta.

        Niinhän moni muukin sanoo... mieti sitä omalle kohdalle.

      • Disse kirjoitti:

        Niinhän moni muukin sanoo... mieti sitä omalle kohdalle.

        Ei minun tarvitse miettiä.
        Minä en käytä anonyymiä joten minä olen puhtain sydämin.

      • valtakunta kirjoitti:

        Ei hiljentymistä on tullut ja jotain kirjoituksien en edes kerkeä näkemään, jos jotain hyötyä on tullut.

        No tämä koko aloituksessa yleensä oli ydin.

        Keskittyy vaan siihen kirjoitteluun, jutusteluun ja tekee ilmoituksen jos tarvis ja sillä siisti. Mitä se poliisin tuominen keskusteluun auttaa?

        Tuolla slempana se yksi kkk-mies lällättelee ja nimittelee, mutta mitäpä mun uhomiset ja v.truilut auttaa, katsoppas. Malliks vähän näsäilin takas.... hurjenee vaan.

        Ainoa keino on antaa sen olla...

        Ehkä sunkin kannattais sntaa olla kiusaajies...??

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Eihän ne sitä tee koska poliisi näkee pintaa syvemmälle, miten minä käyttäydyn.

        Ihan aikuisten oikeasti hei valtakunta.
        Poliisit hoitaa oikeita rikoksia. Heitä ei kiinnosta edes avioparin törkeät herjat FB:ssä puolisoistaan ja niistä heidän itsensä tekemät rikosilmoitukset. He soittavat molemmille (erikseen) ja sanovat "noh noh, yrittäkääpä nyt käyttäytyä". Jos tilanne on erittäin paha, tarjoavat sosiaalihenkilöiden apua. Tällainen rikosilmoitus johtaa joko siihen, että molemmat vetävät ilmoituksensa pois (näin yleensä). Tai siihen, että asia etenee syyttäjälle "sitten joskus", mutta syyte jää nostamatta. Siis silloinkin, kun riitapukarien henkilöllisyys on tiedossa.

        Kukaan järki-ihminen ei edes ajattele tekevänsä rikosilmoitusta siitä että jostain syystä loukkaantuu toisten kirjoituksesta anonyymillä nettipalstalla.

        "poliisi näkee pintaa syvemmälle, miten minä käyttäydyn."

        Nimenomaan. Poliisi näkee, että tehtailet turhia ja perusteettomia rikosilmoituksia.

      • Disse kirjoitti:

        Niinhän moni muukin sanoo... mieti sitä omalle kohdalle.

        Niihän mietin.
        Katsokun jos ei ole tehnyt ei koe pelkoa mutta jos tehdään esim laiton uhkaus kyllä se tuntuu.
        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-laiton-uhkaus

        Kuin murhan suunittelu

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Rikosilmoitus on viimeinen keino lopettaa.

        Lopettaa mikä?
        Jos sinua häiritsee Dissen ajatukset/kirjoitukset tällä palstalla tai yleensäkin, niin ainoa oikea teko sinulta on lopettaa niiden lukeminen. Rikosilmoitus on todella väärä keino. Suorastaan surkuhupaisa.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Niihän mietin.
        Katsokun jos ei ole tehnyt ei koe pelkoa mutta jos tehdään esim laiton uhkaus kyllä se tuntuu.
        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-laiton-uhkaus

        Kuin murhan suunittelu

        Hoet tuosta murhasta, mutta kertaakaan en ole nähnyt kenenkään suunnitelevan tai kirjoittavansa, että murhaisi sinut yms. kun olet alkanut sanomaan, että ilmoitat poliisille.
        Huolta sinua kohtaa on kyllä ajoittain näkynyt, että onko kaikki ok.

        Totta kyllä, en ole täällä pitkään ollut ja myönnän, että varmasti on joskus jotain ohi mennyt, mutta tähän mennessä sinun suunnalta on tullut enemmän uhkailua tai muuta kaikkia muita vastaan.
        Onko täällä yhtäkään henkilöä, anonyymia tai nickillä olevaa, josta et olisi edes kerran sanonut ilmoittavasti poliisille tai vastaavaa?

        Sanon taas. Voi olla, että kun en tiedä täällä pitkää historiaa, että sellainen murhalla suunnitteleminen on voinut tapahtua. Tulee mieleen vain nuo trolli incel tyypit, joilla välillä menee vähän yli ja silloin reagoivat ehkä noin.. Silti heihinkin puututaan aika äkkiä jos menevät liian yli rajojen, monelta huumori loppuu siihen.

        Murhan suunnitteleminen (etenkin porukalla?) jollain sinkut palstalla on kyllä jotenkin hullu ajatus. Samaan aikaan.. Ihmiset osaa kyllä olla hulluja, joten ilman todisteita en voi tietää suuntaan tai toiseen.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Lupako eih, kun epäilee uhkaukseksi kuin sanoin tämä on puolustusta. Nettipoliisille olen vienyt asian ja olen pyytänyt ottaa yhteyttä eivät ole.

        Mitä arvelet, miksi eivät ole ottaneet yhteyttä?

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Joten esim tässä asiayhteydessä aika leimaavaa palautetta joten tottakai tutkitaan asia oletko, ja se että missä asia yhteydessä.

        Kuka tutkii? Kerrot ettei virkavalta ole reagoinut yhteydenottopyyntöihisi, joten voisi ehkä olettaa ettei heitä tämä sinua sydämistyttävä asia oikein hetkauta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hoet tuosta murhasta, mutta kertaakaan en ole nähnyt kenenkään suunnitelevan tai kirjoittavansa, että murhaisi sinut yms. kun olet alkanut sanomaan, että ilmoitat poliisille.
        Huolta sinua kohtaa on kyllä ajoittain näkynyt, että onko kaikki ok.

        Totta kyllä, en ole täällä pitkään ollut ja myönnän, että varmasti on joskus jotain ohi mennyt, mutta tähän mennessä sinun suunnalta on tullut enemmän uhkailua tai muuta kaikkia muita vastaan.
        Onko täällä yhtäkään henkilöä, anonyymia tai nickillä olevaa, josta et olisi edes kerran sanonut ilmoittavasti poliisille tai vastaavaa?

        Sanon taas. Voi olla, että kun en tiedä täällä pitkää historiaa, että sellainen murhalla suunnitteleminen on voinut tapahtua. Tulee mieleen vain nuo trolli incel tyypit, joilla välillä menee vähän yli ja silloin reagoivat ehkä noin.. Silti heihinkin puututaan aika äkkiä jos menevät liian yli rajojen, monelta huumori loppuu siihen.

        Murhan suunnitteleminen (etenkin porukalla?) jollain sinkut palstalla on kyllä jotenkin hullu ajatus. Samaan aikaan.. Ihmiset osaa kyllä olla hulluja, joten ilman todisteita en voi tietää suuntaan tai toiseen.

        Kuka sano että porukalla?
        Mikä ongelma tämä on? minä suojelen vain itseäni ja perhettäni.

        Minä en ole väittänyt murhan suunnittelua porukalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tutkii? Kerrot ettei virkavalta ole reagoinut yhteydenottopyyntöihisi, joten voisi ehkä olettaa ettei heitä tämä sinua sydämistyttävä asia oikein hetkauta?

        kyllä on pyydetty tekeen rikosilmoitus murhaviestistä.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Minä en ole väittänyt murhan suunnittelua porukalla.

        Tuo on ainoa asia minkä irrotit tekstistä, sulkujen ja kysymysmerkin kanssa oleva asia, joka oli tarkoituksella suluissa ja kysymysmerkillä. Luitko mitään muuta?
        Se oli tarkoituksella niin, koska en ollut varma oliko kyse porukasta ja oletin, että ehkä ei ole, mutta en tiedä koska niin monelle puhut samoja.

        Se oli kaikista epäolennaisin osuus ja nyt ainakin tiedän, että kyse ei ole mistään porukasta. On vain ollut jotenkin epäselvää mihin tämä asia kohdistuu tai liittyy. (etenkin porukalla?) osuuden voi kumittaa siis tekstistä pois ja siksi se noin tuolla olikin.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        kyllä on pyydetty tekeen rikosilmoitus murhaviestistä.

        Siis ensin kerrot ettei virkavalta ole reagoinut sun yhteydenottopyyntöihin, mutta nyt ovatkin kehottaneet tekemään rikosilmoituksen? Tuliko tämä kehotus viimeisen vartin aikana, vai...?

        On ymmärrettävää harkita virkavallan mukaantuloa kun viestittely menee aidosti uhkaavaksi.

        Sä olet täällä palstalla kuitenkin nyt moneen kertaan uhkaillut rikosilmoittelulla kommentoijia, jotka eivät jaa sun näkemyksiä.

        Nonii sittenhän voit hoitaa hommasi kun tiedät asian olevan näin viranomaisiin ottaminen yhteyttä kyllä olen virkaajiin ottanut yhteyttä monessa eri asia yhteydessä kuin koronassakin.

        Minulle on aivan sama mitä sinä sanot kun ihmiset kehtoo heittää loppuun kunnialoukkaavaa, voi olla kiusaamistani eli lain rikkomalla tavalla. Joten se erimielisyys ei ole tiedon sisältyminen ei ole se juttu.
        se ongelma vaan ne lain tavalla loukkaavat asiat.

        Minulle aivan sama mitä ihmiset tällä hetkellä kirjoittaa koska olen päätökseni tehnyt.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Rikosilmoituksen teko on estänyt monta asiaa kuin se että pelkään että nimeni tulee ilmi asianomaiselle ja se ei ole tarkoitus yli vuosi sitten olen lukenut minun murhan suunnittelusta. poliisilla on syytä pitää minun henkilöllisyys piilossa henkilöiltä.
        Jos henkeänikin uhataa mieti vähän päätin että sitten kuollaan jos siihen poliisi päästää asiat mennä.

        Joten tottakai estää kun minun nimi tulee ilmi.

        "yli vuosi sitten olen lukenut minun murhan suunnittelusta"

        Ja siitä asti olet kokenut että sulle jokainen sun kanssa eri mieltä jostain oleva kommentoija on osa tuota suunnitelmaa, niinkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "yli vuosi sitten olen lukenut minun murhan suunnittelusta"

        Ja siitä asti olet kokenut että sulle jokainen sun kanssa eri mieltä jostain oleva kommentoija on osa tuota suunnitelmaa, niinkö?

        Missä tuollaista muka on tapahtunut? Ei ainakaan tällä palstalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä tuollaista muka on tapahtunut? Ei ainakaan tällä palstalla.

        Suomi24 palstalla , jossa olin silloin jatkuva kiusaamisen pommitus aloituksia täytteeen nimimerkistäni koska jatkettiin kiusausta toisella palstalla.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        kyllä on pyydetty tekeen rikosilmoitus murhaviestistä.

        Mistä murhaviestistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoet tuosta murhasta, mutta kertaakaan en ole nähnyt kenenkään suunnitelevan tai kirjoittavansa, että murhaisi sinut yms. kun olet alkanut sanomaan, että ilmoitat poliisille.
        Huolta sinua kohtaa on kyllä ajoittain näkynyt, että onko kaikki ok.

        Totta kyllä, en ole täällä pitkään ollut ja myönnän, että varmasti on joskus jotain ohi mennyt, mutta tähän mennessä sinun suunnalta on tullut enemmän uhkailua tai muuta kaikkia muita vastaan.
        Onko täällä yhtäkään henkilöä, anonyymia tai nickillä olevaa, josta et olisi edes kerran sanonut ilmoittavasti poliisille tai vastaavaa?

        Sanon taas. Voi olla, että kun en tiedä täällä pitkää historiaa, että sellainen murhalla suunnitteleminen on voinut tapahtua. Tulee mieleen vain nuo trolli incel tyypit, joilla välillä menee vähän yli ja silloin reagoivat ehkä noin.. Silti heihinkin puututaan aika äkkiä jos menevät liian yli rajojen, monelta huumori loppuu siihen.

        Murhan suunnitteleminen (etenkin porukalla?) jollain sinkut palstalla on kyllä jotenkin hullu ajatus. Samaan aikaan.. Ihmiset osaa kyllä olla hulluja, joten ilman todisteita en voi tietää suuntaan tai toiseen.

        "Murhan suunnitteleminen (etenkin porukalla?) jollain sinkut palstalla on kyllä jotenkin hullu ajatus"

        Aivan. Kannattaa myös pitää mielessä suhteellisuudentaju ja todellisuus. Vaikka joku kirjoittaisikin murhaamisesta täällä, niin siihen ei kannata suhtautua kovin vakavasti. Hulluja riittää ja etenkin nettipalstoilla niitä on riesaksi asti. Enkä tarkoita pelkästään ilkeitä tai uhkaavia kirjoituksia, vaan myös ihmisten mielenterveysongelmia, jotka väistämättä loistavat täällä monen kirjoituksessa.

        Itse olen täällä siksi, etten tykkää käydä baareissa 🤔 Kukin vetäkööt siitä omat johtopäätöksensä.

      • Anonyymi

        Tajuatko, kuinka paljon kuormitat poliisia ja hidastat oikeiden rikosten selvitystä tekemällä rikosilmoituksen aina kun pahoitat mielesi? Lain mukaan jokainen rikosilmoitus on käsiteltävä, joten turhia tehtailemalla tuhlaat veronmaksajien rahoja ja hidastat rikosten selvitystä.

        Etenkin jos kaikki nimeämäsi rikokset ovat kohdistuneet "valtakunta"-nimimerkkiin suomi24:lla.

        Mainitsit soitelleesi poliiseille myös korona-ajan kysymyksistä? Pyydän, älä rasita alipalkattua ja ylityöllistettyä poliisikuntaa. Oikea osoite olisi terveyskeskus.

        Sinä olet nyt kyllä leimaamassa ajatteletko, ettet oikein ymmärrä eroa rikosilmoituksella kuin ilmoituksilla. jo ensimmäinen Ilmoitus löytyy kolmen pisteen takaa ylläpidolle.

        Siitäkin minua on syytetty ihan kamalasti ihan vaan leimataakseen, joka ilmoitukseen poistoon kuin sitäkää saisi tehdä kuin ilmoitusta kolmen pisteen takaa ilmoitusta kun lakia rikotaan.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Nonii sittenhän voit hoitaa hommasi kun tiedät asian olevan näin viranomaisiin ottaminen yhteyttä kyllä olen virkaajiin ottanut yhteyttä monessa eri asia yhteydessä kuin koronassakin.

        Minulle on aivan sama mitä sinä sanot kun ihmiset kehtoo heittää loppuun kunnialoukkaavaa, voi olla kiusaamistani eli lain rikkomalla tavalla. Joten se erimielisyys ei ole tiedon sisältyminen ei ole se juttu.
        se ongelma vaan ne lain tavalla loukkaavat asiat.

        Minulle aivan sama mitä ihmiset tällä hetkellä kirjoittaa koska olen päätökseni tehnyt.

        Kaikella kunnioituksella mutta nyt kyllä lähtee vainoharhat tosi pahasti laukalle. Kunniaasi loukkaa se, että sun tapasi uhkailla muita poliisilla herättää kysymyksiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajuatko, kuinka paljon kuormitat poliisia ja hidastat oikeiden rikosten selvitystä tekemällä rikosilmoituksen aina kun pahoitat mielesi? Lain mukaan jokainen rikosilmoitus on käsiteltävä, joten turhia tehtailemalla tuhlaat veronmaksajien rahoja ja hidastat rikosten selvitystä.

        Ei näytä tyyppiä kiinnostavan, ainoastaan oma napa vaikuttaa olevan tärkeä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etenkin jos kaikki nimeämäsi rikokset ovat kohdistuneet "valtakunta"-nimimerkkiin suomi24:lla.

        Mainitsit soitelleesi poliiseille myös korona-ajan kysymyksistä? Pyydän, älä rasita alipalkattua ja ylityöllistettyä poliisikuntaa. Oikea osoite olisi terveyskeskus.

        Väärin, kuin olen kertonut asiayhteyteen kuuluminen puolustus.

        Katsokun ei kuulu sinulle puhun ilmoituksista koska se on minulla tässä asiassa yksi sama asia, se ei ole uhkaus vaan puolustamista kuin ilmoitukset kohdistuneita lain rikkomalla tavalla.
        Kuin sanoin se ”uhkaus” on leimaamista

        ” Pyydän, älä rasita alipalkattua ja ylityöllistettyä poliisikuntaa. Oikea osoite olisi terveyskeskus.”

        Oikea osoite on ilmoitus, sen jälkeen voimme miettiä miksi? Ja kun jatkuu niii se mene korkeammalla hierarkia ja kun jatkuu ,se menee vielä korkeammalle joten sitten saa rangaistuksen.

        Suomi24 noudattaa suomenlakia.
        Ei dissen laatimaan tai anonyymien.

      • Anonyymi

        No mitä poliisi sanoi kun soitit?

        "Mainitsit soitelleesi poliiseille myös korona-ajan kysymyksistä? Pyydän, älä rasita alipalkattua ja ylityöllistettyä poliisikuntaa. Oikea osoite olisi terveyskeskus."

        Tuo oli asiayhteyksineen se anonyymi 21:07 sitaatti, johon siis vastaus:

        "Oikea osoite on ilmoitus, sen jälkeen voimme miettiä miksi? Ja kun jatkuu niii se mene korkeammalla hierarkia ja kun jatkuu ,se menee vielä korkeammalle joten sitten saa rangaistuksen."

        ...

        Mitä sellaista koronaan liittyvää voi olla, millä vaivata poliisia ennemmin kuin terveyskeskusta?

        Oikeuskasleriin olen pistänyt rajoista ja sisämaan ahdingosta kun laki käskee tiukentaa Ettei tauti tule tänne ja varmistaa ettei viranomaiset päästä tautia suomeen.
        Olen pistänyt poliisille tapahtuneesta kun vanhuksiin osuu keväällä
        Ja 🤔 jotenkin kummallisesti tämä järjestelmää lähdettiin tiukentaa rajoja.

        Eikä muuta kun sain sen koulukäynninohjaajankin
        Ja olen kertonut tästä koulu laiminlyö ja sanottu kunnes ole resusseja olin oikeassa siinäkin, katso joku muutkin tajunnut, olen saanut kokonaisen uutisen aikaa.
        Olen kertonut noi asiat palstoilla.

        11.27 kohta

        https://areena.yle.fi/1-50470971?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share

        Joku kiusaajani jatkuvasti syyttää kotia ja käyttänyt henkistä väkivaltaa täällä minuun, pääsee siis hänkin rikosilmoituksen joukkoon.

        Katso eiköhän ne pahimmat vastaa teoistaan

        Katso sanoin olen puolustellut, joten aloituksen mukaan ”uhkaillut” voimme miettiä, jos ilmoituksia emme tekisi kuka meitä lainvastaisessa asiayhteyksissä puolustaa.
        Minä varmasti varmasti ilmottaisin poliisille kun väkivaltaa tapahtuu kuin on tapahtunut ja minun on aika myös itseänikin suojella.
        Joten olen vaan entistä paremmin varautunut.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Oikeuskasleriin olen pistänyt rajoista ja sisämaan ahdingosta kun laki käskee tiukentaa Ettei tauti tule tänne ja varmistaa ettei viranomaiset päästä tautia suomeen.
        Olen pistänyt poliisille tapahtuneesta kun vanhuksiin osuu keväällä
        Ja 🤔 jotenkin kummallisesti tämä järjestelmää lähdettiin tiukentaa rajoja.

        Eikä muuta kun sain sen koulukäynninohjaajankin
        Ja olen kertonut tästä koulu laiminlyö ja sanottu kunnes ole resusseja olin oikeassa siinäkin, katso joku muutkin tajunnut, olen saanut kokonaisen uutisen aikaa.
        Olen kertonut noi asiat palstoilla.

        11.27 kohta

        https://areena.yle.fi/1-50470971?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share

        Joku kiusaajani jatkuvasti syyttää kotia ja käyttänyt henkistä väkivaltaa täällä minuun, pääsee siis hänkin rikosilmoituksen joukkoon.

        Katso eiköhän ne pahimmat vastaa teoistaan

        Siis ymmärsinköhän nyt oikein, että olet tehnyt rikosilmoituksia koronaan liittyen, näin kuormittaen jo valmiiksi kiireistä virkavaltakoneistoa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis ymmärsinköhän nyt oikein, että olet tehnyt rikosilmoituksia koronaan liittyen, näin kuormittaen jo valmiiksi kiireistä virkavaltakoneistoa?

        Siinäpä saat miettiä kun tahallaan ymmärretään sana ilmoituksia väärin.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Siinäpä saat miettiä kun tahallaan ymmärretään sana ilmoituksia väärin.

        "kyllä olen virkaajiin ottanut yhteyttä monessa eri asia yhteydessä kuin koronassakin."

        Sinä itse kirjoitit noin. Sulta moni kyseli että ihanko tosissasi olet korona-asioissa vaivannut virkakoneistoa.
        Vastuu infon antamisesta lukijoille oikein on SINULLA. Jos ilmaiset itseäsi sekavasti, niin on varsin luonnollista että sulta kysellään tarkentavia kysymyksiä.

        Mitäs muuta olen kirjoittanut kun irrotat kirjoittelustani sanapätkiä saada tehdä halvetaan tekstiä aikaan. Vastuu on myös tulkitsijalla.

        Kukaan ei normaalisti lähde irrottamaan hyvästä tekstistä sanapätkiä hallventaakseen kirjoittamaa ja jätä muita kirjoitteluja huomioimatta kuin olen kirjoittanut.

      • Disse kirjoitti:

        Joo. Välillä hiekkalaatikolle torumaan Jaripekkaa, ettei saa Sirkkaliisaa hakata muovilapiolla otsaan. 😂

        Niin olen harvemmin näyttänyt kyllä minäkin osaan mutta,eipä ne oppinut asiasta mitään kirjoittelussa takaisin.
        Kyllä se henkinen lyöminen ollut se, etten kannata.
        Ja halventaminen ilmoitusten poistaminen ja tietoihin tallentaminen on ihan hyvä juttu.

        Se toisen satuttaminen ei ole mitenkään hyvä juttu tai sen hyväksyminen kuin moni tekee se ja väkivaltaisuus vaan lisääntyy. Onko sinusta oikein? Hyväksyä väkivalta.

        Sulla on jo omat näkemykset... ei niitä keskustelemalla mikään muuta.

        Sano jotain tai oli sanomstta...

      • Disse kirjoitti:

        Sulla on jo omat näkemykset... ei niitä keskustelemalla mikään muuta.

        Sano jotain tai oli sanomstta...

        Ei muutu näkemykseni koska huomaan aina kuinka se omien kantapään oppiseni kautta huomaan olevani, lain kanssa samaa mieltä.

        Ei provosoida toista rikokseen, lukee laissa

        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-lieventämisperusteet

        ”Asianomistajan eli rikoksen uhrin poikkeuksellisessa myötävaikutuksessa on usein kyse provosoinnista. Esimerkiksi henkilön solvatessa ja loukatessa toisen kunniaa, voi tällainen provosointi johtaa pahoinpitelyrikokseen. Provokaatio voi olla myös fyysistä, esimerkiksi tönimistä. Muita asianomistajan eli rikoksen uhrin poikkeuksellisen myötävaikuttamisen tilanteita ovat esimerkiksi, kun tämä jättää omaisuutensa vaille mitään suojaa, ottaa tarpeettomia riskejä tai laiminlyö toimia, joilla voidaan rajoittaa vahinkoja. Poikkeuksellisen myötävaikutuksen on oltava sellaista, että se on ollut omiaan heikentämään rikokseen syyllistyneen kykyä noudattaa lakia.”

        Asiat miksi kerron että ymmärretään puuttua.
        Laki on kumminkin hyvin harkittua ja tutkittua ennen kuin lyöty varasaralla pöytään lainvoimaiseksi, ei ole yksi ihminen päättänyt.

        Ja nykyinen ihmiskunta on taastumassa kun suurin osa on siellä nuorista mielenterveystoimistosta kun tuki on puuttunut miten todellakin mt-potilaat voi pakottaa töihin sanoin tästä kok ja ps puheenjohtajille.

        Minä olen oikeasti huolissani tästä maasta vasta nyt näyttää ihmiset heränneet kuin olen sanonut monesti peruskoululaisten ja nuorten Pahoivoinnista .

        Vaikka tiedän tulevaa Syy-seuraus menetelmillä kukaan ei usko ennenkuin ollaan kurjuudessa.

        Mitäs sitten kun poliisi selittää sulle ettei mitään rikosta ole tapahtunut. Uskotko lakia eli poliisia joka sitä toteuttaa, siinäkin tilanteessa?

        taastuma siis taantuma

      • Disse kirjoitti:

        Sulla on jo omat näkemykset... ei niitä keskustelemalla mikään muuta.

        Sano jotain tai oli sanomstta...

        Minua on ihan tarpeeksi pahoinpidelty henkisesti täällä.
        Jokainen on tietoinen ollut jatkaessa minun kunnianloukkaaminen moneen kertaan että teko on laitonta joten syylistyvät leimaamisella maalailemalla, vihjailemalla sekä mitätöintiäkin, mutta kuin sanoin en ole koskaan ilman nimerkkiäni kirjoittanut, että ovat ihan itse senkin tiedon edessä jatkaneet.

        olen kertonut mihin syylistyvät ja tehnyt ilmoituksen ylläpitoon kun sekin katso leimataan ja mustamaalaillaan sekä mitätöidään kun taas poliisi näkee ne tahalliset sieltä minun ei tarvitse olen kertonut nämä asiat.
        Joten minun viimeinen oljenkorsi lähtee voimaa kun oon saanut poliisin kiinni.

        Minä vaan puolustautunut olen. Ilmoitukset eivät lähde pois jos siinä ole mitään kunniaaniloukkaavaa. Tai muita lain rikkovia.

        Joten esim tältä aloituksessasi en ole poistanut mitään mutta tällä on linkit jäljellä olen varoittanut jos jatkuu vielä myös jatkajat ovat tietoisia. Se ei ole mitään harkitsematonta ja olen huomautus kuin sanoin että on suunitelmallista kiusaamista huomannut, joka ei ole minkään äkkipitoisuuden tulosta.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16583071/lahestymiskielto#comment-104413374

        Eli yksinkertaisesti tästä aloituksesta en mitään poista syylliset on tietoisia.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Minua on ihan tarpeeksi pahoinpidelty henkisesti täällä.
        Jokainen on tietoinen ollut jatkaessa minun kunnianloukkaaminen moneen kertaan että teko on laitonta joten syylistyvät leimaamisella maalailemalla, vihjailemalla sekä mitätöintiäkin, mutta kuin sanoin en ole koskaan ilman nimerkkiäni kirjoittanut, että ovat ihan itse senkin tiedon edessä jatkaneet.

        olen kertonut mihin syylistyvät ja tehnyt ilmoituksen ylläpitoon kun sekin katso leimataan ja mustamaalaillaan sekä mitätöidään kun taas poliisi näkee ne tahalliset sieltä minun ei tarvitse olen kertonut nämä asiat.
        Joten minun viimeinen oljenkorsi lähtee voimaa kun oon saanut poliisin kiinni.

        Minä vaan puolustautunut olen. Ilmoitukset eivät lähde pois jos siinä ole mitään kunniaaniloukkaavaa. Tai muita lain rikkovia.

        Miksi et ole vastannut exLinerille mitään? Hän siis kysyi seuraavaa:

        "Mitäs sitten kun poliisi selittää sulle ettei mitään rikosta ole tapahtunut. Uskotko lakia eli poliisia joka sitä toteuttaa, siinäkin tilanteessa?

        xLiner"

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Minua on ihan tarpeeksi pahoinpidelty henkisesti täällä.
        Jokainen on tietoinen ollut jatkaessa minun kunnianloukkaaminen moneen kertaan että teko on laitonta joten syylistyvät leimaamisella maalailemalla, vihjailemalla sekä mitätöintiäkin, mutta kuin sanoin en ole koskaan ilman nimerkkiäni kirjoittanut, että ovat ihan itse senkin tiedon edessä jatkaneet.

        olen kertonut mihin syylistyvät ja tehnyt ilmoituksen ylläpitoon kun sekin katso leimataan ja mustamaalaillaan sekä mitätöidään kun taas poliisi näkee ne tahalliset sieltä minun ei tarvitse olen kertonut nämä asiat.
        Joten minun viimeinen oljenkorsi lähtee voimaa kun oon saanut poliisin kiinni.

        Minä vaan puolustautunut olen. Ilmoitukset eivät lähde pois jos siinä ole mitään kunniaaniloukkaavaa. Tai muita lain rikkovia.

        "Esitutkinnan käynnistämistä varten poliisi tarvitsee mahdollisimman tarkan kuvauksen siitä, mitä on tapahtunut ja ketkä ovat asianosaisia. Asianosaisia ovat asianomistaja ja rikoksesta epäilty henkilö/henkilöt.

        Rikosilmoitusta varten tarvittavat tiedot:

        kuvaus siitä, mitä on tapahtunut ja miten
        tarkka tapahtuma-aika ja -paikka
        tekijän nimi, jos se on tiedossa
        tekijän tuntomerkit (ikä, pituus, vartalo, kasvojen erityispiirteet, silmien väri, hampaat, puhe, kädet, liikkuminen, pukeutuminen)
        minne päin ja miten tekijä pakeni
        jos tekijä liikkui jollain ajoneuvolla, ajoneuvon rekisterinumero ja muut tuntomerkit (merkki, väri, malli)
        tekijän vaarallisuus (aseistautuminen, mielentila, uhkaukset, päihteiden käyttö jne.)
        Poliisi kirjaa rikosilmoitustiedot poliisiasiain tietojärjestelmän tutkinta- ja virka-apujärjestelmään.

        Asianomistajarikoksia poliisi ei tutki ellei asianomistaja vaadi rangaistusta. Tahallinen väärien tietojen antaminen on rangaistava teko."

        Heti maanantai aamuna sitten Valtis! Koko vkl aikaa kerätä tarvittavat tiedot kasaan! Nyt sitten toimit myös etkä jää vaan palstalle jankkaamaan tuota samaa!

        Olet täyttänyt teksteilläsi jo kaksi aloitusta ihan lähiaikoina. Ensimmäinen koski lehtijuttua lapsen kaltoinkohtelusta jonka katsoit kohdistuvan itseesi, ja nyt tämän, joka koskee ihmisten haitallista puolustuskäyttäytymistä. Ekana mainittu poistettiin luultavasti sun valtavan viestimäärän vuoksi, tämä lähtee varmasti kohta samasta syystä. Joutuvat suojelemaan sun yksityisyyttäsi.

        Mitä jos laittaisit jatkossa mielipahastasi aina oman aloituksen?

        Olen lukenut viestit ja tallentanut kaikki joka kohdistuu minun kunnianloukkausta jokaisen viestin saa Poliisit käteen vuosien saatosta koska olen suurimman osan tallentanut joten poistaminen ihan sama ovat sivut tallessa se poista minun kunnianloukkausta.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Minua on ihan tarpeeksi pahoinpidelty henkisesti täällä.
        Jokainen on tietoinen ollut jatkaessa minun kunnianloukkaaminen moneen kertaan että teko on laitonta joten syylistyvät leimaamisella maalailemalla, vihjailemalla sekä mitätöintiäkin, mutta kuin sanoin en ole koskaan ilman nimerkkiäni kirjoittanut, että ovat ihan itse senkin tiedon edessä jatkaneet.

        olen kertonut mihin syylistyvät ja tehnyt ilmoituksen ylläpitoon kun sekin katso leimataan ja mustamaalaillaan sekä mitätöidään kun taas poliisi näkee ne tahalliset sieltä minun ei tarvitse olen kertonut nämä asiat.
        Joten minun viimeinen oljenkorsi lähtee voimaa kun oon saanut poliisin kiinni.

        Minä vaan puolustautunut olen. Ilmoitukset eivät lähde pois jos siinä ole mitään kunniaaniloukkaavaa. Tai muita lain rikkovia.

        Okay. Kaikesta päätellen sinulla on vaikeuksia saada yhteyttä poliisiin niin, että heillä on aikaa. Tämä on nyt se juttu minkä tästä keskustelusta minä ainakin ymmärsin.
        Mitä jos kokeilet toista tapaa? Terveydenhuollon ammattilaisilla on ilmoitus vastuu poliisille, jos joku uhkaa potilaan/asiakkaan henkeä. Heidän ilmoitus otetaan enemmän tosissaan ja poliisin kuuluu silloin toimia.

        Mitä jos varaat ajan kriisikeskukseen tai vastaavaan paikkaan? Kerrot siellä, että henkeäsi on uhattu yms. ja avaat asiaa miten, ihan se murhalla uhkaaminenkin, että he tajuaa ottaa yhteyttä poliisiin. He kirjaavat syyt minkä takia uskoavat, että olet vaarassa, joku uhkaa/häiriköi sinua ja lähettävät tiedot eteenpäin poliisille hoidettavaksi.

        Tiedostan, että tuo on ihan hölmö tapa, mutta minun kaverin stalkkeri saatiin niin kiinni, koska poliisit ei tehneet mitään ennenkuin terveydenhuollosta sanottiin, että tämä on tosi juttu ja on tapahtunut - osoittaen, että tämä stalkkeri vaarantaa kaverini elämän ja terveyden.
        En tajua miten käytännössä koko homma meni ja, koska ne on salaisia potilastietoja en tule ikinä tietämään ellei kaverini kerro yksityiskohtaisemmin (enkä niitä täällä kertoisi). Mutta siitä se lähti, että hän ei jaksanut enää kun asia ei edennyt ja pyysi apua terveydenhuollosta. Muutenkin alkoi olla jo fyysisiä ja psyykkisiä oireita stalkkerin takia, mm. hän nukkui todella huonosti. Minkä käsittää ihan hyvin tuollaisessa tilanteessa, kun hän halusi vain, että hänet jätetään rauhaan.

        Tarkemmin en ala kertomaan, koska se on hänen elämänsä ja nytkin tuli epämukava olo, että toivottavasti en jonnekin nettipaltalle sanonut mitään liikaa hänestä. Minusta on tärkeää tuoda ilmi, että joskus epäsuora reitti on tällaisissa se paras eikä suora. Suomen poliisi on nyt mitä on.. Monesti hyvin nihkeä. Eikä kaikki aina johdu siitä resurssipulastakaa, vaan heidän asenteista, niin pitää joskus jonkun ulkopuolisen ammattilaisen heitä ravistella tekemään jotain.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Olen lukenut viestit ja tallentanut kaikki joka kohdistuu minun kunnianloukkausta jokaisen viestin saa Poliisit käteen vuosien saatosta koska olen suurimman osan tallentanut joten poistaminen ihan sama ovat sivut tallessa se poista minun kunnianloukkausta.

        Selvä! Voit nyt lopettaa tuon asian jauhamisen palstalla, olet jo kaksi päivää hokenut tuota samaa. Maanantaina hoidat asian eteenpäin!

        xLiner

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Mitäs muuta olen kirjoittanut kun irrotat kirjoittelustani sanapätkiä saada tehdä halvetaan tekstiä aikaan. Vastuu on myös tulkitsijalla.

        Kukaan ei normaalisti lähde irrottamaan hyvästä tekstistä sanapätkiä hallventaakseen kirjoittamaa ja jätä muita kirjoitteluja huomioimatta kuin olen kirjoittanut.

        Tota sun korona-ilmoittelua koskevaa viestiäsi on moni täällä palstalla nyt tulkinnut niin, että olet tehnyt rikosilmoituksia poliisille koronasta.

        Näin ollen sun ilmaisussasi on ollut vikaa, kun niin moni on ymmärtänyt asian noin. Vastuu on sinulla, tehtailla lauseesi niin että enemmistö ymmärtää mitä ajat takaa.

        Itse olet täällä monista hyvistä kommenteista napsinut sitaatiksi vain osasia ilman kontekstia, joten et pääse jeesustelemaan jos joku muukin näin toimii.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Minua on ihan tarpeeksi pahoinpidelty henkisesti täällä.
        Jokainen on tietoinen ollut jatkaessa minun kunnianloukkaaminen moneen kertaan että teko on laitonta joten syylistyvät leimaamisella maalailemalla, vihjailemalla sekä mitätöintiäkin, mutta kuin sanoin en ole koskaan ilman nimerkkiäni kirjoittanut, että ovat ihan itse senkin tiedon edessä jatkaneet.

        olen kertonut mihin syylistyvät ja tehnyt ilmoituksen ylläpitoon kun sekin katso leimataan ja mustamaalaillaan sekä mitätöidään kun taas poliisi näkee ne tahalliset sieltä minun ei tarvitse olen kertonut nämä asiat.
        Joten minun viimeinen oljenkorsi lähtee voimaa kun oon saanut poliisin kiinni.

        Minä vaan puolustautunut olen. Ilmoitukset eivät lähde pois jos siinä ole mitään kunniaaniloukkaavaa. Tai muita lain rikkovia.

        Sinä tunnut kokevan kunniaasi loukkaavana sen, jos kanssasi on mistään eri mieltä. Kannattaa lukea noita omia linkkejäsi tarkemmin, erimieltä oleminen ei ole kunnianloukkaus.

    • Anonyymi

      Älä nyt korruptuneituneille komisarioille soita, rouva rakas Valtakunta: suoraan ilmoitat SUPO:lle, Suojelupoliisille :D

      • Miten suojelupoliisi minua voi auttaa??

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Miten suojelupoliisi minua voi auttaa??

        No eihän sitä tiedä, jos ei kokeile. :-D

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Miten suojelupoliisi minua voi auttaa??

        Suojelupoliisi voi antaa lausunnon.

    • Anonyymi

      Muuten joo Valtakunta sain uusia aika hauskoja ideoita, lähinnä joululahjoihinkin liittyviä, juttuja, isi-papalla ja äiti-mammalla kuulosti olevan hauskaa marjojen keräilyssä ja sen sellaisissa jutuissa..

      • Niin joulukin on tulossa.😁

    • Anonyymi

      Joskus Helsingissä oli sellainen James Bond -tyyppinen nappi graniittiseinässä mistä jos painaa niin ääni tulee: mitä asiaa Suojelupoliisille sen graniittiseinän takaa, aika huomaamaton sellainen nappi :D

    • Anonyymi

      Suojelupoliisi auttaa laittamalla Keskusrikospolisin ylikomisarioita valtionpetoksist vankilaan :D

      Mutta niin, joulukin tulee... on se hassua, taitaa olla minun keksintöä tuokin että jo syksyllä tässäkin vaiheessa alamme miettimään joululahjoja toisille.

      Tuo yksi asia minua kyllä harmittaa, vieläkin harmittaa kun, nooh... pääsee siitäkin yli sitten kun joku maatalon isäntä oli innoissaan ja sitten näki minut joka yleensä olen aika hyvin pukeutunut tuijotin vähän, vieläkin hävettää koko tilanne, että sai varmasti aika huonon kuvan kaupungista, kun onhan noita tuulihousutohtoreita kyllä mielin määrin muutenkin huonosti pukeutuvia pellejä kaupungissa.

    • Anonyymi

      Virus helpottaa Securitasin toimintoja kun ihmiset eivät uskalla liikkua kaupoissa tappavan viruksen pelossa, helppoja päiviä ja palkka juoksee kuin gepardi konsanaan :D

      Näen joskus noita Securicitas'n SAS-vartijoita lähikaupassakin, jotain jotain ottavat kai kiinni näpistelijöitä, en ole kyllä huomannut yhden tapauksen huomasin joskus... aika hyvin kyllä Securitas pystyy hoitamaan nuo hommat jotta eivät haittaa normaaleja asiakkaita, ottaa näpistelijät kiinni aika huomaamattomasti.

    • Anonyymi

      Koska itse olen kokonaan irti kkk-toiminnoista en tiedä mitään heidän suunnitelmistaan, ainoa varoituksen sanan voin sanoa, mikä tuli Teksasista kavereilta, "if you're messing with them, you're playin with your life", tarkoitus että jos pelleilet kkk-porukoiden kanssa...

      • Höpöhöpö... just nääkin sun höpötykset on ihan jo sairasta. Pitäisin uhoamisena näitäkin...

        Ei mitään tolkkua ja joku vois pitää totenakin...

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Höpöhöpö... just nääkin sun höpötykset on ihan jo sairasta. Pitäisin uhoamisena näitäkin...

        Ei mitään tolkkua ja joku vois pitää totenakin...

        Sulla ei tosiaan ole huumorintajua..

    • Anonyymi

      Kuvitteletko muuten herrasmies Disse että sinun elämäsi olisi jonkin toisen mielestä enemmän kuin 2 euron arvoinen?

      • No luultavasti kukaan ei ainakaan 2 eurolla huru-ukon pyytämänä mulle kallisarvoista henkeä vie. 😁

    • Anonyymi

      Disse, hoh no sinun sukusi arvo on reaaliarvona noin 5 senttiä jos poistavat nämä poijut tulevat koko sukusi kokonaan kerralla, aika arvoton sinä olen noin maailmanlaajuisesti: hoihtuumatkan varrella tuollainen pikku poikkeama vain tuollainen pikkusuvun poisto :D

      • Niinpä niin...no laitappa sinä ne poijaat tulemaan, eläkä vaan aina uho. :o)

        Mutta tiedätkö mistä tiedän, että olet joku huru-ukko yksinään kotosalla... Koska mitään ei ikinä tapahdu... Ja jutut sulla on ihan sekavia...milloin hierot niveaa silmiin ja milloin mitäkin.

        Aika säälittävää, mutta onpahan sullakin joku mesta mihin kirjoittaa höpötyksiäsi. :o)

    • Anonyymi

      Eihän kukaan ole mitään ikinä uhkaillut on vain kerrottu faktoja.

    • Kyllä elämän pitää antaa turpaan ja oivallus tapahtua ennen kuin alkaa unihiekka silmistä varista....

    • Anonyymi

      "Mitä saatta uhoilulla aikaan?"

      Uhoilu on epätoivoinen yritys nostaa omaa surkeaa egoaan.
      Kun muuta ei ole, tuvaudutaan mölinään.
      He jotka siihen turvautuvat ovat heikoilla ja tietävät sen.
      Voimme siis katsoa sellaisten ohi ja läpi.

      • No itsekin näkisin asian noin. Uhkailut ja toisia alistavat puheet, jopa teot kielivät heikosta itsetunnosta. Tulee mieleen se pieni koira kaupan edessä kiinnitettynä polkupyörätelineeseen. Hirveä räksytys ja elämöinti, kun sitä hirvittää ohikulkijat, jotka eivät edes ole kiinnostuneita koirasta muuten..

      • Anonyymi

        Ei ohi ja läpi, vaan kohti. Vaikuttajana pelko, hoitona myötätunto.

    • Anonyymi

      En tarkoittanut loukata enkä ole lähettämässä mitään militaristista äärioikeistolaista porukkaa ketään tuhoamaan, mutta on totta että minulla yhteyksiä, hyviäkin yhteyksiä maailman johtavaan valkoisen miehen etuoikeuksia ajavaan järjestöön eli kkk :D

      • Jepjep... Menehän nukkumaan jo, kun oot taas koko yön höpötellyt kaikenlaista...

    • Anonyymi

      Tytöt vimmastuvat jos tuollaisia miesten järjestöjä, maanalaisia ja salaisia militaristisia on olemassa, heidän pitäisi vastata jollain tavoin... hahhh.

    • Anonyymi

      Olisikohan nyt aivan viisasta määrätä tuo Disse tahdonvastaiseen laitoshoitoon, koska hänen juttunsa ovat niin mielenvikaisia, kuviteltuja naisystäviä, jne... täyttää kyllä paranoidisen skltsofrenian tunnusmerkistön.

      • No höpötäthän sinäkin vaikka mistä höpöhöpöjutuista, kkkkkkkk-miehistä ja nivea silmiin hieromisista. 😂

        Tule niin mennään yhdessä laitoshoitoon. 😁

    • Anonyymi

      Aika vain on. Suomi24 Keskustelun ohjeet
      Mikä on Suomi24 Keskustelu?
      Suomi24 Keskustelu on kaikille avoin keskustelupalvelu. Palvelu on maksuton kanava julkiseen keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon. Suomi24 Keskusteluissa sana on vapaa ja kirjoitteluun voi osallistua joko omalla nimellä, nimimerkillä tai anonyymisti. Seksi-aihealueella keskustelijoiden ikäraja on 18 vuotta. Nuoret-kategoria puolestaan on tarkoitettu nuorille käyttäjille.

      Navigointi
      Suomi24 Keskustelut on jaoteltu aihealueisiin. Aihealueet jakautuvat edelleen pienempiin aihealueisiin. Listauksen keskustelujen aihealueista löydät etusivun vasemmasta laidasta ja mitä muita keskustelupalstoja aiheeseen liittyy.

      Keskustelun aloittaminen
      Voit kirjoittaa uuden viestin palstalle Aloita uusi keskustelu -painikkeen avulla.

      Valitse ensin palsta, jolle haluat viestin julkaista. Kentässä on oletuksena se aihealue, jossa viestin kirjoittamisen aloitit.

      Otsikoi viestisi mahdollisimman ytimekkäästi ja viestin sisältöä kuvaavalla tavalla. Hyvä otsikko takaa sen, että viestisi luetaan ja saat vastauksia.

      Viestin sisällön sallittu pituus on 5 000 merkkiä. Noudata kirjoittaessasi palvelun sääntöjä. Muistathan, että olet vastuussa omasta kirjoituksestasi ja sen sisällöstä. Sääntöjen vastaiset viestit poistetaan.

      Keskustelujen haku
      Voit etsiä keskusteluviestejä erilaisilla hakusanoilla

      Keskustelun jokaisen sivun oikeassa yläkulmassa on hakukenttä. Kirjoita kenttään sana tai sanoja, joita haluat keskusteluista etsiä.

      Suorita haku painamalla suurennuslasi-ikonia. Kun olet suorittanut haun, saat tulokseksi listan viesteistä, jossa hakemasi sana esiintyy. Hakusana voi esiintyä monissa eri yhteyksissä monella eri palstalla. Klikkaamalla hakutulosta pääset lukemaan kyseisen viestin.

      Asiattomat viestit
      Jos törmäät keskustelupalstoilla asiattomaan sisältöön, voit tehdä siitä ilmiannon suoraan moderaattoreille.

      Jokaisen viestin yhteydessä on Ilmianna-painike. Ilmianto-lomakkeeseen on listattu eri syitä, siihen miksi viesti on asiaton. Valitse näistä sopivin. Halutessasi voit tarkentaa lisätiedot kohtaan ilmiannon syytä.

      Korostetut vastaukset
      Suomi24:n määrittelemät asiantuntijat voivat korostaa antamiaan vastauksia. Tällöin korostettu vastaus nousee ketjun ensimmäiseksi ja sitä reunustavat siniset reunat.

      Asiattomat viestit
      Jos törmäät keskustelupalstoilla asiattomaan sisältöön, voit tehdä siitä ilmiannon suoraan moderaattoreille.

      Jokaisen viestin yhteydessä on Ilmianna-painike. Ilmianto-lomakkeeseen on listattu eri syitä, siihen miksi viesti on asiaton. Valitse näistä sopivin. Halutessasi voit tarkentaa lisätiedot kohtaan ilmiannon syytä.

      Suomi24 Keskusteluiden käyttö tutkimusaineistona
      Suomi24 Keskusteluita voidaan käyttää tutkimusaineistona tietyin rajauksin. Tutkimuskäyttöön hyödynnettävän keskusteluketjun avauksessa on selkeästi tuotava ilmi tutkimuksen tarkoitus ja tutkijan tiedot. Tekstiä voi lainata, mutta alkuperäisen tekstin kirjoittajan nimimerkkiä ei saa julkaista tai yhdistää tekstiin. Tekstiä voi lainata tekijänoikeuslain puitteissa.

      Aloita aina tekemällä vapaamuotoinen ilmoitus tutkimusaikeistasi Suomi24:n ylläpidolle käyttämällä palautelomaketta. Ilmoita, miltä palstoilta aiot tietoa kerätä. Tietoa saat kerätä korkeintaan viideltä palstalta. Mikäli viestejä on julkaistu yli viidellä palstalla, ylläpito voi poistaa nämä viestit. Suomi24 käsittelee ilmoituksesi ja tämän jälkeen saa tarkennetut ohjeet.

      Tutkimuksiin liittyvillä palstoilla ja palstan avauksessa on aina kerrottava seuraavat tiedot:

      Tutkimuksen kohde ja aihepiiri
      Kenelle tutkimus tehdään (koulu, virasto tms.)
      Tutkimukseen käytetyn aineiston julkaisija tai julkaisuyhteys
      Tutkijan paikkaansapitävät yhteystiedot, nimi ja sähköposti
      Miten aineistoa käytetään
      Mikäli lainataan aiempaa, jo julkaistua materiaalia, niin tästä tarkentava kuvaus
      Yllä olevat tiedot on oltava kaikilla palstoilla, joilta tietoa kerätään.

      Suomi24:llä on aina mahdollisuus tapauskohtaisesti harkita, onko halutun tutkimuksen tietojen kerääminen hyväksyttävää ja Suomi24:n käyttöehtojen ja sääntöjen mukaista.

    • Anonyymi

      mitä tämä aloitus mahtaapi tarkoittaa ollenkaan, ei kuulosta eikä näytä suomenkieleltä ainakaan "Mitä saatta uhoilulla aikaan" varmaankin jotain muinais Albanialaista oopperaa,

      • Mietippä kkkk-aivoillasi sitä. 😃

    • Anonyymi

      Miksi Disse aina raivoaa palstalla? Onko hauska raivota tätisetäraivoa? Miksi Disse aina polttaa pelihousunsa ja sitten alkaa tätisetäraivo? Ei ole kellään kivaa ei, kun tätisetäraivo alkaa. Sitten Disseä itseäänkin alkaa kuumottamaan oma tätisetäraivonsa ja sen pitää käärästä kamelijointti, johon heittää mukaan höpöheinää rauhoittuakseen.

      • Jäikö joku dosettiin? Kurkkaappas perjantain lokerot, että ovat tyhjänä. 😁

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Jäikö joku dosettiin? Kurkkaappas perjantain lokerot, että ovat tyhjänä. 😁

        Näin Disse taas tätisetäraivoilee. Nyt kaikille tuli paha mieli. Onko hauskaa tätisetämiehellä?

    • Anonyymi

      Lapsettmuutta lähinnä ja varmasti.

    • Anonyymi

      Noniin Disse-Pissi, pisi Dise lahkeestaw hahhah jo lotisee, mene jo vessaan herranen aika hohohoh lahkeesta Pissi-Disse :D

      • Aika kesyä eno. 😂

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mitäs asiaa tällä kertaa on Pissi-Dissellä?

    • Anonyymi

      Eikö yhtään eltaannu tuo haju kun ei ikinä kylvekään, lahkeissasi vaan mätänee se kusesi, Pissi-Disse?

    • Anonyymi

      Kaikenlaista uhoilua, oikein rikosilmoitusten kera. Voi tavatonta.

      • Anonyymi

        V:een sekoilut on ihan parasta viihdettä!

      • Anonyymi

        Juuri näin, aika sanoinkuvaamatonta 🧐🤭🤧🤪😱🙊🥱🙄🤔 🚑🚑🚑

        Summa summarum: Disselle 10 pistettä ja papukaijamerkki, hyvin hoidettu 💗

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        V:een sekoilut on ihan parasta viihdettä!

        Kieltämättä täällä nyt popparit sylissä odotellaan jatkoa, kuka palstailija ilmoittaa ekana että karhuryhmä tuli sisään ovista ja ikkunoista! Syynä että sanoi toista palstailijaa mäntiksi! Se on varmaan elinkautinen tai ehkä jopa suoraan sähkötuolin paikka, tuommoinen rikos!

        Suomessa saa tapon yrityksestä pari vuotta ehdollista. Jos joku olisi oikeasti jotain nimimerkkiä kiusannut ja siitä rustaa rikosilmoituksia, luultavasti saa itse varoituksen. Tässä tapauksessa, jos poliisit ovat ammattitaitoisia, ilmoittavat lastensuojeluun. Loput jätän lukijan itse mietittäväksi.

        Eipä Suomessa oikein pääse pahnoille istumaan ellei rikos liity vaikkapa veronkiertoon. Aiemmat tuomiothan vaikuttavat täällä alentavasti istuntoaikoihin. Ei siis nyt liittynyt mitenkään asiaan mutta tulipahan vaan mieleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, aika sanoinkuvaamatonta 🧐🤭🤧🤪😱🙊🥱🙄🤔 🚑🚑🚑

        Summa summarum: Disselle 10 pistettä ja papukaijamerkki, hyvin hoidettu 💗

        Moi Disse☝️

      • Anonyymi kirjoitti:

        Moi Disse☝️

        Tsaukki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieltämättä täällä nyt popparit sylissä odotellaan jatkoa, kuka palstailija ilmoittaa ekana että karhuryhmä tuli sisään ovista ja ikkunoista! Syynä että sanoi toista palstailijaa mäntiksi! Se on varmaan elinkautinen tai ehkä jopa suoraan sähkötuolin paikka, tuommoinen rikos!

        Mää täällä jo vähän odottelen. Ei niillä olis pitkä matkakaan mun luo. Toivottavasti eivät kovin aikasin aamulla tule. Eikä tänä iltana enää ku mulla on ruoka uunissa ja Putouskin alkaa kohta.

    • Anonyymi

      Mikä hätä nyt on? joko pissi-disse taas laski alleen?

    • Anonyymi

      Onko Pisu-Disse "homelahje" kommari, tai vietkongista?

    • Anonyymi

      Mielikuva:

      Liikaa palstaillut ihminen punoo mielessään salaliittoteorioita. Kaikki ovat häntä vastaan, jokainen sivustolle tullut kommentti kytkeytyy jotenkin häneen ja vielä pilkkaavalla tavalla.
      Palstailija on ottanut tuhansia kuvakaappauksia ja printannut niitä seinät täyteen. Kaunis mieli-mäisesti tuhrinut liitutaulut täyteen teorioita, kaikki netin anonyymit ovatkin yksi ja sama henkilö.
      Hiukset hapsottaen palstailija säntäilee ympäri huonetta lukien uudestaan vuosiakin vanhoja printtejä kommenteista. HAA! Tuo yksi vuodelta 2008 on varmasti sama tyyppi joka eilen sanoi mustaa valkoiseksi, vaikka valkoinen on mustaa.
      Nyt palstailijalla on taas uutta aineistoa lähettää viestejä pollareille, jotka epäilemättä kaikessa hiljaisuudessa ovat keräilleet palstailijan lähettämät todisteet kasaan ja valmistautuvat tekemään ison tutkinnan ja oikeusjutun palstailijan mielipahasta.

      • Anonyymi

        Hassuinta tässä on, että on täällä muitakin kuin yksi, mutta yksi kääntää sen kaiken huomionsa itseensä ja on, että vain hänestä kyse ja sitten se huomio jääkin siihen eikä ole enää koko aiheensta keskustelua. Hän kuuluu ehk joukkoon, mut ei todellakaa ole ainoa vastaanvanlainen ja käyttäytyy uhoen etc. , ellei se ole joku titteli juttu joka on sallittu vain yhdelle.

      • Anonyymi

        Poliisit ovat keränneet todisteet kasaan. Käyttäneet siihen aikaa kymmeniä ja taas kymmeniä henkilötyötunteja. Murhaajat, pedofiilit, huumekauppiaat saa odottaa. Mielipahan korjaamiseen käytetään alkuunsa kymmeniä tuhansia euroja yhteiskunnan verovaroja, lopulta miljoonia, eikä mikään tahdo riittää. MOT tekee tutkinnasta moniosaisen tv-sarjan. Käsitellään juttu juurta jaksain. Miksi kalliiseen tutkintaan kannatti panostaa. Onko sillä mitään väliä, vaikkei poliisi ehtinyt hoitaa juuri mitään muuta?

        Tärkeintä on ettei mielensäpahoittaja pahoita mieltään enää enempää.

        Harmillisesti kun poliisit ovat saaneet yhden mielenpahoittajan lukittua selliin elinkautista istumaan, ilmaantuu uusia anonyymejä nettiin. Ja taas joku pahoittaa mielensäpahoittajan mielen. Ja niin se pyörä vaan jatkaa pyörimistään loputtomiin...

      • Anonyymi

        Hihihihahaha🦋

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihihihahaha🦋

        Tämä tälle mielikuva hepulle mutta eihän nämä oikein linkity👿

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä tälle mielikuva hepulle mutta eihän nämä oikein linkity👿

        Toi että hiukset hapsottaen ja haaa! Ei nauru lopu😆😆😅🤣🤣😂ai kamala🦋

    • Anonyymi

      Minä vähän luulen, että tässa vaiheessa keskustelua me saatiin täällä vastaus muutamasta tapauksesta tuohon "Eivätkö he sitä itse näe? "kysymykseen.
      Ei taida heille näkyä.
      Tuloksista me muut ei varmaan koskaan saada tietää, koska pisteytys on heidän omien päiden sisällä.

      • Anonyymi

        Itse sain 10 tältä päivältä. Jes, hyvin meni. On onnistunut tunne.

    • Anonyymi

      Uutta lakia odotellessa.

      • Anonyymi

        Mie taas mietin, et voiko jostain tehdä huoli-ilmoitusta joka kattaa koko maan eikä vain yhtä kaupunkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mie taas mietin, et voiko jostain tehdä huoli-ilmoitusta joka kattaa koko maan eikä vain yhtä kaupunkia.

        Ei taida pelkkien keskustelupalstojen horinoiden perusteella rekisteröityä moiset. Harmi kyllä.

    • Anonyymi

      " Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois, mennään apinatarhaan..joka hottentotti.."

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Surullista, mutt tuo yks palstan vakio jankkaajista, olis varmaan psykologin avun tarpeessa vähintäänkin. Niin ahdistunut ja vainoharhainen, varmaan väsymyksestään.
      Täältä poistattaa ne mielipiteet, jotka ei häntä miellytä... tai ainakin jokin aika sitten, vielä pystyi lähes tehtailemaan poistoja.

      Nykyään uskoisin ett harvemmin enää, ei ainakaan mun kohdalleni niitä ole sattunut.
      Yks syy varmaan on; Etten ole keskutellut pahemmin erään "rekatun tyypin" kanssa ja poistot ovat vähentyneet lähes täydellisesti sen asian myötä.
      Enhän mä voi olla varma, mutt mielessäni mä yhdistän kyllä nuo asiat keskenään.

      Toivottavasti mun oma mielenterveyteni ei horju yhtä pahasti, väsymyksen myötä.
      Mä ainakin sain nukuttua viimeisen 24h aikana 9 tuntia yhteensä, ihanaa.

      Hyvää päivän jatkoa kaikille!
      trollikka

      • Anonyymi

        Eipä ko. tyypin juttuja tule enää seurattua, niin on lähtenyt rönsyilemään. Päällimmäisenä mielessä sääli ihmistä kohtaan, kun on noin pahoinvoiva ja sitä purkaa sitten mm. poliisia kuormittamalla, tehtaillen rikosilmoituksia viruksista ja mitähän kaikkea...

        Valitettavasti mt-ongelmista kärsivät ihmiset kuormittavat älyttömillä jutuillaan niin poliisia kuin hätäkeskusta, myös muita viranomaisia.

      • Anonyymi

        Nukkuminen tekee hyvää! Hyvää päivän jatkoa sinullekin! o/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti mt-ongelmista kärsivät ihmiset kuormittavat älyttömillä jutuillaan niin poliisia kuin hätäkeskusta, myös muita viranomaisia.

        Kun ei heille enää ole mitään paikkoja tai resursseja auttaa, joten ikinä monet ei tule saamaan apua mitä tarvitsevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ei heille enää ole mitään paikkoja tai resursseja auttaa, joten ikinä monet ei tule saamaan apua mitä tarvitsevat.

        Sekä puuttuva sairaudentunto. Eihän nämä tälläiset itsessään mitään huolestuttavaa tunnista.

    • Uhoilulla ei saa mitään aikaan.

      Mä elän kyllä eri maailmassa.

      • Anonyymi

        Hihihi🤭hakarististäpäätellen uhoilu pois sinusta.😇🦋

    • Anonyymi

      Kyllä tämä valtakunta on palstaillut ihan liikaa ja todellisuus hämärtynyt. Pollareilla on tärkeämpääkin tekemistä kun täällä juttuja ,silti aika mitättömiä ,päivystää. Leikki ja ironia on eri mutta hän on niin tosissaan. Voisi keskittyä perheeseensä ja jättää tällaiset palstailut pois. Tai muuttua vaikka anonyymiksi niin kukaan ei pääsis arvosteleen. Itse käyn täällä sillointällöin jotai lukemassa ja ehkä laittamassa. Vaikka ne pari sanaa😆 siitäki täällä kuullut että joo parisanaa laittavat on ööö ja pitäis joku elämänkerta kirjoittaa ja kaikki mielipiteet analysoida ja selittää. Kyllä ne perustelut kaikkeen löytyy mutta kun en jaksa tällaseen keskittyä enkä kiinnostua mitään kenellekkään selitteleen. Mulle ihan jaskan sama😆siis pari sanaa tuun sanoo jatkossakin ja jos romaania joku tahtoo nii tulee sitte ihan irl.🦋

      • Anonyymi

        Tämä vielä että nuo dissen heittämät kommentitki niin hauskoja esim että joku on irronnut henkseleistään😆😅🤣ai veetu että naurattaaaaaaaaaaaaa🦋

      • Anonyymi

        Valtakunnalla on selkeästi persoonallisuushäiriö ja muuta. Nähtävästi liiallinen Suomi24 palstailu tukee tätä häiriötä. Kovasti sanoi, että rikosilmoitusten tehtailu mielipahasta on itsepuolustusta. Sitä se ei todellakaan ole. Parasta itsepuolustusta hänen tapauksessaan olisi pitää muutama kuukausi tai vuosi vapaata Suomi24:esta. Keskittyä ihan muuhun.

        No joo. Eikos ole kertonutkin ettei ole ystäviä kun vain tämä palsta johon purkaa tuntojaan ja harmis joka puolustaa. Aika köyhää. Onhan hänellä lapsia .aikuisiakin?? En tiä. Tai lasten isä?? 🦋

        " kertonutkin ettei ole ystäviä"

        Aikaa köyhää on.

        Tuli mieleen eräs ihminen. Hän rakasti kuunnella vain omaa ääntään. Puhui siis paljon. Puhui vaikka puoli tuntia putkeen . Jos joku keskeytti, hän sai raivarin, keskeyttäminen on epäkohteliasta, niin ei saa tehdä! Suuttui vaimolleen, vanhemmilleen, sisaruksilleen, saati nyt sitten lapsilleen. Hänellä on oikeus puhua vaikka tunti pari putkeen ilman typeriä keskeytyksiä. Henkilö suuttui keskeytyksistä myös työpaikallaan, yhtiökumppanille - bisneskavereille, jotka olivat niin kertakaikkisen dorkia, etteivät älynneet kuunnella tuntien jorinoita loppuun.

        Jokainen normaali ihminen tietää, että vuorovaikutukseen tarvitaan sekä puhumista (ei yksipuolista), mutta etenkin kuuntelemista sekä ymmärtämistä. Kukaan ei jaksa kuunnella ketään tuntitolkulla. Se on tervettä. Vaikka tuota eräs ihmistä yritettiin kehottaa kuuntelemaan muitakin, ja lyhentämään "puheitaan", sillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Niin, ja vaikka eräs ihmistä pyydettiin hakeutumaan hoitoon , kaikki näkivät että hän kärsi (masennus - hypomania vaihteli) - siitä hän suuttui myös. Hänkö muka sairas, hulluja kaikki olette.

        Siinä kävi sitten niin, että vaimo lähti, koska ei jaksanut, "vanhat" lapset eivät jaksaneet hekään, vanhemmat eivät jaksaneet tavata kuin pakolliset joulu ja pääsiäinen. Kaikki olivat kurkkuaan myöten höpinöiden kuuntelua täynnä. Firma ajautui ongelmiin. Yhtiökumppani, kaikki kaverit katosivat. Eräs ihminen ihmetteli kerran nähdessämme (vahingossa, apua) miksei kukaan halua olla hänen kanssaan. Tuhannen taalan kysymys 🙄 Yritin keksiä vain keinon, että pääsisin kunniallisesti eroon ennen hänen puheliripulia. En päässyt. Hän jäi puhumaan itselleen, kun lähdin ja huutelin perään vielä monta kertaa heipat.

    • Kyllä minä luulen että näkevät. En usko että täällä on niin tyhmää sakkia ettei palaute mene perille. Epäilen myös, että tämä palsta tai nettikeskustelut yleensäkään eivät ole riittävän palkitsevia alustoja vaikka narsisteille.

      Tuloksiin en osaa sanoa mutta jos kirjoittaisin jotakin näytelmää niin yksi tapa luoda hahmoa voisi olla nämä keskustelupalstat. Esimerkiksi näytelmässä henkilö menee katsomaan jääkiekkoa. Itse katsoisin pelin ja sen jälkeen keskustelupalstalle katsomaan mitä muut pelistä näkivät. Ehkä anonyymisti joku kommentti joukkoon ja katsoo miten muut reagoivat. Yhden näytelmän kohtaus olisi äkkiä kasassa.

      Otsikon kysymykseen voin sanoa että aika paljonkin olen saanut uhoilulla aikaan. Siihen kun pystyy ujuttamaan vähän teennäisenkin vastakkainasettelun niin tuloksia on tullut. Sen käytössä pitää vain olla tarkka ja päämäärä ei saa olla toisen kasvojen menetys. Me vastaan te -asetelmasta tulee lopputuotteena usein hyviä kompromissejä.

    • Anonyymi

      Hahaahihiii ! Kaikki ripset irtosi !!🤣🦋

    • Anonyymi

      Kyllähän täällä on näitä tunnisteellisesti kirjoittavia, joiden kirjoituksen oma porukka tunnistaa. Verrattavissa täysin kiuaaamiseen. Kun sitä ei pystytä tai uskalleta naamatusten tekemään. Tässä oiva vaihtoehto. Samaa maata olevat mielessään hurrraa kun saadaan sontaa laarista tulemaan.
      Tästä ei hyötyä ole kohteen suuntaan mutta omalla sakil sontabileet jatkuvat anonyymisti päivästä toiseen. Ei edes ole väliä mitä toinen on tehnyt. Mielikuvitus saa älyllistä kirjoitusta aikaan.

      • Anonyymi

      • No mäkin oon ihan puhki. Siirsin about 600-700 heinäseivästä puimalasta lantalaan maalla. Sekä ladoin reilun kuution klspeja kärriin. Lisäks mätin epämääräistä laudanpätkäö ja muuta sälää lantalasta poltettavaks. Niin ja vene paketoitiin talviteloille ja laituri nostettiin mökiltä....😅

        Nyt söin ja otan nokoset...😴

      • Anonyymi

        Minusta taas on aika hölmöä tehtailla aina muita palstalaisia arvostelevia avauksia, ja sitten tukijengiläisineen käydä jonkun yksittäisen kirjoittajan kimppuun, ihan hakemalla hakea konfliktia. Vähän tulee mieleen että eikö päässä liiku muuta kuin oma erinomaisuus ja tahto päästä kiusaamaan/lyttäämään muita? No tämähän on vaan minun mielipide, mutta tässäkin ketjussa sen näkee että joistakin on kiva joukolla hyökätä toisten kimppuun.

        Mulla ei ollut tarkoitus ketään yksittäistä maalittaa., mutta ao. Tapaukset itse järjestivät näyttävyyttä.

        Muutenkin olen sntanut muitten lähinnä kirjoitella...

        Jotenkin vaan ketuttaa täällä tämä joutava uhoilu. Minua ei haittaa mikään kirjoittelu oikeastaan, mutta en tajua sitäkään, että jotain mieltä kun on, alkaa ajojahti. Tai sitten poistattelu/muu uhriutuminen.

        Jos tekee pahaa lukea muitten mielipiteitä, eikun nostaa kytkintä. Sitähän mieltä itsekin olet...

        Joo mutta eikö voi vaan antaa olla? juurikin nostaa kytkintä kun asia alkaa olla saman toistamista eikä kehity enää miksikään järkeväksi keskusteluksi? Muihinhan ei sitten voi vaikuttaa miten ne tekee. Kai muistat viimeisen sanan pertin? se on ihan ok olla antavinaan se viimeinen sana sille joka sitä himoitsee.

        Onko se sitten reilua, että joku tulee kirjoittelemaan ketjuun, joka ei koske häntä, ketjun täyteen omaa asiaansa. Tai väkisin vääntää aloituksesta, että se jotenkin liittyisi häneen. Muuta asiaan liittyvää en nyt sitten kommentoikaan.

        No kyllä ihan selkeästi kiusalla disse veivasi tämän avauksen kun ärsyyntyi siellä toisessa ketjussa valtakunnan kommenteista. Mistä tulee siihen että toiset tulee ketjuun kirjoittamaan se vaan pitää avoimella foorumilla hyväksyä, ei ole oikeita ja vääriä mielipiteitä, on vain mielipiteitä ja eniten kai täällä on turinakerho toisten ketjuja täyttänut turinoillaan, pitää¨heidänkin hyväksyä samaa toisilta.

        On ollut monta keskustelu missä Disse ei ole kertaakaan ollut osallisena ja silti on käynyt näin miten tuossa yksi anonyymi jo sanoi..
        Väitätkö, että Disse on jokaikinen anonyymi henkilö tällä palstalla?

      • Disse kirjoitti:

        Mulla ei ollut tarkoitus ketään yksittäistä maalittaa., mutta ao. Tapaukset itse järjestivät näyttävyyttä.

        Muutenkin olen sntanut muitten lähinnä kirjoitella...

        Jotenkin vaan ketuttaa täällä tämä joutava uhoilu. Minua ei haittaa mikään kirjoittelu oikeastaan, mutta en tajua sitäkään, että jotain mieltä kun on, alkaa ajojahti. Tai sitten poistattelu/muu uhriutuminen.

        Jos tekee pahaa lukea muitten mielipiteitä, eikun nostaa kytkintä. Sitähän mieltä itsekin olet...

        Nonii kun tekee aloitetaan tämä” uhoilu” niin itsekin sanon nostaa kytkintä lähteä , eikä maalittaa.
        Mutta ei kun sanon että puolustaudun sinä taas sanot ”uhoksi”. Erota kaksi asiaa mikä on asiayhteys.
        https://fi.m.wiktionary.org/wiki/uhka

        Joten voit oikeasti miettiä mitä uhka on. Minulla on kasvot juurikin puolusta varten tämä on ollut tiedossa pitkään sinullekin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo mutta eikö voi vaan antaa olla? juurikin nostaa kytkintä kun asia alkaa olla saman toistamista eikä kehity enää miksikään järkeväksi keskusteluksi? Muihinhan ei sitten voi vaikuttaa miten ne tekee. Kai muistat viimeisen sanan pertin? se on ihan ok olla antavinaan se viimeinen sana sille joka sitä himoitsee.

        -harmiseikirj-

        Niinpä mä tässä keskusteluketjussa oon hyvin pitkälle tehnytkin...

        Jonkun muun pitäisi osata tehdä peliliikkeitä. Mä vaan avasin keskustelun....

      • valtakunta kirjoitti:

        Joten voit oikeasti miettiä mitä uhka on. Minulla on kasvot juurikin puolusta varten tämä on ollut tiedossa pitkään sinullekin.

        Sinä taidat käydä sotaa tuulimyllyjä vastaan.

        Sinun kannattaa keskustella vain sellaisien tyyppien kanssa, jotka myötäilevät sinua. Muut tuppaa sanomaan oman mielipiteensä ja sinä otat sen kiusaamisena. Ja sama kaava jatkuu...

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Nonii kun tekee aloitetaan tämä” uhoilu” niin itsekin sanon nostaa kytkintä lähteä , eikä maalittaa.
        Mutta ei kun sanon että puolustaudun sinä taas sanot ”uhoksi”. Erota kaksi asiaa mikä on asiayhteys.
        https://fi.m.wiktionary.org/wiki/uhka

        Miltä "puolustaudut"? Miksi koet Dissen kiusaavan/uhkaavan sinua?

        Ei ollut tässä ketjussa missä kirjoitit jotain mistä vain pyörittelin silmiä ja ajattelin miten ihminen voi joutua tuollaiseen hysterian tilaan. Miksei ymmärrä lopettaa, jankkaa jotain mieletöntä. Miksi ymmärtää kaikki vastaukset väärin. Paitsi jos joukossa vielä oli ihan tärähtäneitä vastauksia, niihin ei reagoi.

        Ongelmasi on se, että heittäydyt puolustuskannalle välittömästi, kun tunnet olosi uhatuksi jostain kirjoittajan lauseen pienestä osasta. Sorrut automaattisesti sellaisiin reaktioihin ja käyttäytymismalleihin, jotka eivät todellakaan suojele sinua keneltäkään tai miltään. Realistisempi ajattelutapa ja suhteellisuuden taju voisi auttaa.

      • Disse kirjoitti:

        Sinä taidat käydä sotaa tuulimyllyjä vastaan.

        Sinun kannattaa keskustella vain sellaisien tyyppien kanssa, jotka myötäilevät sinua. Muut tuppaa sanomaan oman mielipiteensä ja sinä otat sen kiusaamisena. Ja sama kaava jatkuu...

        Mietipä suomen lakia se ei ole uhoa. Uhkaako suomenlaki sinua?
        Se on vastaa sinun mielipidettä.

      • valtakunta kirjoitti:

        Mietipä suomen lakia se ei ole uhoa. Uhkaako suomenlaki sinua?
        Se on vastaa sinun mielipidettä.

        No minulle riittää... turhaa sinä minulle selität mitään. En ole pyytänyt selvitystä. Minä en riko Suomen lakia ja luulen, että suurin osa täällä palstalla kirjoittavista tietää sen myös hyvin.

        Itse valitset miten toimit missäkin ja vastaat siitä itse.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miltä "puolustaudut"? Miksi koet Dissen kiusaavan/uhkaavan sinua?

        Ei ollut tässä ketjussa missä kirjoitit jotain mistä vain pyörittelin silmiä ja ajattelin miten ihminen voi joutua tuollaiseen hysterian tilaan. Miksei ymmärrä lopettaa, jankkaa jotain mieletöntä. Miksi ymmärtää kaikki vastaukset väärin. Paitsi jos joukossa vielä oli ihan tärähtäneitä vastauksia, niihin ei reagoi.

        Ongelmasi on se, että heittäydyt puolustuskannalle välittömästi, kun tunnet olosi uhatuksi jostain kirjoittajan lauseen pienestä osasta. Sorrut automaattisesti sellaisiin reaktioihin ja käyttäytymismalleihin, jotka eivät todellakaan suojele sinua keneltäkään tai miltään. Realistisempi ajattelutapa ja suhteellisuuden taju voisi auttaa.

        Sinusta on oikein olla kertomatta että toinen tekee laitonta?

        Tottakai minä voi olla kertomatta, mitä väärää toinen tekee (kun se kertominen on uhkaus), teen vaan tästä lähin ilmoituksen ja en kerro mitä se väärin pitää varmistaa, että näin saa menetellä poliisilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miltä "puolustaudut"? Miksi koet Dissen kiusaavan/uhkaavan sinua?

        Ei ollut tässä ketjussa missä kirjoitit jotain mistä vain pyörittelin silmiä ja ajattelin miten ihminen voi joutua tuollaiseen hysterian tilaan. Miksei ymmärrä lopettaa, jankkaa jotain mieletöntä. Miksi ymmärtää kaikki vastaukset väärin. Paitsi jos joukossa vielä oli ihan tärähtäneitä vastauksia, niihin ei reagoi.

        Ongelmasi on se, että heittäydyt puolustuskannalle välittömästi, kun tunnet olosi uhatuksi jostain kirjoittajan lauseen pienestä osasta. Sorrut automaattisesti sellaisiin reaktioihin ja käyttäytymismalleihin, jotka eivät todellakaan suojele sinua keneltäkään tai miltään. Realistisempi ajattelutapa ja suhteellisuuden taju voisi auttaa.

        Joten se on ihan hyvä

      • Disse kirjoitti:

        No minulle riittää... turhaa sinä minulle selität mitään. En ole pyytänyt selvitystä. Minä en riko Suomen lakia ja luulen, että suurin osa täällä palstalla kirjoittavista tietää sen myös hyvin.

        Itse valitset miten toimit missäkin ja vastaat siitä itse.

        ”Itse valitset miten toimit missäkin ja vastaat siitä itse. ”

        Joo eli sanon että toiminPUOLUSTELEN ja ilmoitan kuin myös nyt sen teen rikosilmoituksen kuin aiemmin tänne palstalle tuloa sanoin, joten jos ei ole palstalla muuta henkilöä joka uhkaillut poliisilla, lakia pitää noudattaa.

        Se että joku muukin pitänyt palstalla siten poliisiin liittyen uhkaillut, että se on olllut uhkaus kun minulla minulla PUOLUTUS täysin, eli pahoittelut väärinkäsityksestä jos näin on kun tämä aloitus ei koskenut minua.

        Että liian lähellä liippasi on soittamassa ja tulen soittamaan koska Väärintoimisesta huolimatta jatkettii ja näin tämän seuraavaksi joten kohdensin itseni. Koska tapahtuma näkyi heti perään.

        Mutta suomi24 kieltää nimimerkeistä tehdä aloituksia J

        Sen sinun on huomioitava mutta asiaani en jätä kesken se vaan sitten ei liity sinuun, kun ei ole aihetta.

        Siis joku muu , ei joku muukin
        En ole toiminut anonyyminä että ihan omalla nimimerkilläni ja tunnistettavalla.

      • valtakunta kirjoitti:

        ”Itse valitset miten toimit missäkin ja vastaat siitä itse. ”

        Joo eli sanon että toiminPUOLUSTELEN ja ilmoitan kuin myös nyt sen teen rikosilmoituksen kuin aiemmin tänne palstalle tuloa sanoin, joten jos ei ole palstalla muuta henkilöä joka uhkaillut poliisilla, lakia pitää noudattaa.

        Se että joku muukin pitänyt palstalla siten poliisiin liittyen uhkaillut, että se on olllut uhkaus kun minulla minulla PUOLUTUS täysin, eli pahoittelut väärinkäsityksestä jos näin on kun tämä aloitus ei koskenut minua.

        Että liian lähellä liippasi on soittamassa ja tulen soittamaan koska Väärintoimisesta huolimatta jatkettii ja näin tämän seuraavaksi joten kohdensin itseni. Koska tapahtuma näkyi heti perään.

        Mutta suomi24 kieltää nimimerkeistä tehdä aloituksia J

        Sen sinun on huomioitava mutta asiaani en jätä kesken se vaan sitten ei liity sinuun, kun ei ole aihetta.

        Siis tälle aloitukseen edellisestä tapahtuneesta
        Ei palstalle.

        Täällä sinkut paltalla on ollut nyt kohta pari päivää suoraan Disseä koskeva aloitus ja sille ei ole tehty mitään. Ihan btw, jos et huomannut kun otit tässä aloituksessa uuden kommenttiketjun haltuusi, kun aikaisempi ketju ei enää sinua miellyttänyt. Ehkä, koska siellä yritettiin löytää ratkaisua sinun ongelmaan? Joten vaikuttaa, että nimimerkeistä voi tehdä aloituksia ja on siellä hänestä puhuttu.

        Älä höpise, minua kyllä ihan miellytti henkilö joka käski ottaa yhteyttä kriisi keskukseen.🥰
        Se on ihanan empaattinen ja ymmärsi kyllä. Minulle silloin ehdotettiin kriisikeskukseen menemistä kun kyselin apua murhailmoitukseen chatista.
        Minun pelkotilani oli hyvin suuret lähtemään mihinkään ylivuosi sitten ja henkkarit oli just hukassa lopulta päätin että minä sitten kuolen kun lähden ovesta ja kyllä minä haluan sen henkilön kiinni. Vaihdoin palstaa kun täällä kärjistyi mutta kiusaaminen jatkui siellä toisella palstalla
        Mihin kriisikeskukseen en ole nyt lähdössä selvitän poliisilta miten nämä hoidetaan minulla oli vain tieto että tämmöiset ”sovitellaa” ja tieto siitä että nimeni tulisi ilmi. Joten meni vuosi että tiedän enemmän.

        Minua sattuu todella ja olisin muuten ollut nopeampi jos en pelkäisi muita tahdon tehdä oikein asiat.

        Se juuri minä poissa toisella palstalla koska ja epäilen että joku siirtyi perässäni sinne. Joten on turha vääristää minun motiivejani.

        Kyllä se ihminen oli erittäin kamala murhan suunnitelmien minusta hyökyaalto aloituksia erittäin tuhma ihminen ja leimaamista kuin täälläkin motiivejani Vääristetään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä sinkut paltalla on ollut nyt kohta pari päivää suoraan Disseä koskeva aloitus ja sille ei ole tehty mitään. Ihan btw, jos et huomannut kun otit tässä aloituksessa uuden kommenttiketjun haltuusi, kun aikaisempi ketju ei enää sinua miellyttänyt. Ehkä, koska siellä yritettiin löytää ratkaisua sinun ongelmaan? Joten vaikuttaa, että nimimerkeistä voi tehdä aloituksia ja on siellä hänestä puhuttu.

        Mutta luin ettei minun tarvitse olla näkyvä ja nimeni piilossa ja haluan tehdä todellakin oikein.

        Minun henkiseen pahoinpitelyyn palstalla oikeuta ollenkaan Joten suoritan asian loppuun. Olkaa ihmiset oikeasti fiksumpia käytöksessäänne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä sinkut paltalla on ollut nyt kohta pari päivää suoraan Disseä koskeva aloitus ja sille ei ole tehty mitään. Ihan btw, jos et huomannut kun otit tässä aloituksessa uuden kommenttiketjun haltuusi, kun aikaisempi ketju ei enää sinua miellyttänyt. Ehkä, koska siellä yritettiin löytää ratkaisua sinun ongelmaan? Joten vaikuttaa, että nimimerkeistä voi tehdä aloituksia ja on siellä hänestä puhuttu.

        Se murhaviesti oli vain yksi ketjullinen toivoa minun murhaamista ja suunnittelua ja kertoi tekotavan ja koko ajan pommitti minusta perättömiä viestejä aloituksia. Joku pisti kivoja ja taas sitten niihin vastasin ja taas se hyökkäs
        Minä en muuta kuin vaihdoin palstaa ja aloin ” seilaan” sanoillani.

        Mene hyvä nainen nyt nukkumaan, sä olet liikarasittunut ja ajatuksesi kiertää samaa rataa. Kunnollinen yöuni olisi sulle nyt tärkeetä.

        Mä muuten olen yks niistä, joita nimität kusaajaksi, koska uskallan olla kanssasi eri mieltä joistain asioista. Ihan oikeesti; se ei tarkoita ett vainoaisin sinua!

        Pikemminkin sinä vainoat niitä, jotka eivät "laula" kanssasi samoja "lauluja", eli eivät myöntäile sinun mielipidettäsi, ihan joka asiassa. Tämän kauniimmin mä en valitettavasti sulle osaa asiaa esittää.
        Hyvää yötä ja rauhallisia unia!
        trollikka

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Älä höpise, minua kyllä ihan miellytti henkilö joka käski ottaa yhteyttä kriisi keskukseen.🥰
        Se on ihanan empaattinen ja ymmärsi kyllä. Minulle silloin ehdotettiin kriisikeskukseen menemistä kun kyselin apua murhailmoitukseen chatista.
        Minun pelkotilani oli hyvin suuret lähtemään mihinkään ylivuosi sitten ja henkkarit oli just hukassa lopulta päätin että minä sitten kuolen kun lähden ovesta ja kyllä minä haluan sen henkilön kiinni. Vaihdoin palstaa kun täällä kärjistyi mutta kiusaaminen jatkui siellä toisella palstalla
        Mihin kriisikeskukseen en ole nyt lähdössä selvitän poliisilta miten nämä hoidetaan minulla oli vain tieto että tämmöiset ”sovitellaa” ja tieto siitä että nimeni tulisi ilmi. Joten meni vuosi että tiedän enemmän.

        Minua sattuu todella ja olisin muuten ollut nopeampi jos en pelkäisi muita tahdon tehdä oikein asiat.

        Se kriisikeskus auttaisi varmaan sinun kohdalla hoitamaan useamman sinun elämää haittaavan ongelman samalla kertaa. Harkitse edes, et ainakaan häviä mitään, jos kokeilet sitä reittiä. Saattaa vihdoin onnistua ja sinun nimi on mah. paremmin suojassa, koska se laskeutuu silloin potilastiedon alaisuuteen, joka on turvallisempi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mene hyvä nainen nyt nukkumaan, sä olet liikarasittunut ja ajatuksesi kiertää samaa rataa. Kunnollinen yöuni olisi sulle nyt tärkeetä.

        Mä muuten olen yks niistä, joita nimität kusaajaksi, koska uskallan olla kanssasi eri mieltä joistain asioista. Ihan oikeesti; se ei tarkoita ett vainoaisin sinua!

        Pikemminkin sinä vainoat niitä, jotka eivät "laula" kanssasi samoja "lauluja", eli eivät myöntäile sinun mielipidettäsi, ihan joka asiassa. Tämän kauniimmin mä en valitettavasti sulle osaa asiaa esittää.
        Hyvää yötä ja rauhallisia unia!
        trollikka

        En ole vainonnut kuin tämmöisistä syistä kun väität perättömiä ja en ole sanonut että vainoat. Jos et osaa nätimmin kirjoittaa.

        Jos kirjoitat perättömiä minusta poistan viestin. En todellakaa ole poistanut joka viestejä.
        Itsehän täällä olet minä en sinua etsi en ennenkään.

        Eli kysyn mistä sinä tuollaisia ajattelet.
        Jos ihan tarkkoja ollaan vain Harmaaritarin viesteihin viestittelen koska tykkää hänen kanssaan jutella.

        Pystyt poistamaan täällä viestejä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pystyt poistamaan täällä viestejä?

        Painamalla ilmoitus nappia( kolmeen pisteen nappia)

        tottakai mutta kaikki menee ulkopuolisen tutkittavaksi ja kaikilla se mahdollisuus on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pystyt poistamaan täällä viestejä?

        Joten mielipide ero lainvastaisella tavalla loukkaaminen on kieletty.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Joten mielipide ero lainvastaisella tavalla loukkaaminen on kieletty.

        Ai siis mielipide-ero on lainvastaista???

        Sulla taitaa olla ihan omat lait...siis sellaiset, että kaikkien pitää olla samaa mieltä kanssasi, kaikki muu on "kiusaamista"...huoh!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai siis mielipide-ero on lainvastaista???

        Sulla taitaa olla ihan omat lait...siis sellaiset, että kaikkien pitää olla samaa mieltä kanssasi, kaikki muu on "kiusaamista"...huoh!

        Ei kun mielipiteen sisältö kun se on lainvastaista se rikos.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai siis mielipide-ero on lainvastaista???

        Sulla taitaa olla ihan omat lait...siis sellaiset, että kaikkien pitää olla samaa mieltä kanssasi, kaikki muu on "kiusaamista"...huoh!

        Jos pätkit sisällön merkitys muuttuu. Lainvastainen on, mitä suomen laki sanoo vastaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai siis mielipide-ero on lainvastaista???

        Sulla taitaa olla ihan omat lait...siis sellaiset, että kaikkien pitää olla samaa mieltä kanssasi, kaikki muu on "kiusaamista"...huoh!

        Voidaan kysyä näinkin päin, miksi mielipide-ero voi olla suomen lainvastainen?

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Voidaan kysyä näinkin päin, miksi mielipide-ero voi olla suomen lainvastainen?

        Oletko nukkunut ollenkaan? Ihmisen pitää nukkua. Itse ainakin olen väsyneenä hermostunut ja ymmärrän asioita väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nukkunut ollenkaan? Ihmisen pitää nukkua. Itse ainakin olen väsyneenä hermostunut ja ymmärrän asioita väärin.

        Mutta siis olen nyt tänä viikonloppuna nukkunut riittävästi. Suosittelen muillekin.

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Voidaan kysyä näinkin päin, miksi mielipide-ero voi olla suomen lainvastainen?

        En ole lainoppinut (vaikka töissä tarvitsen omaan alaani liittyvää lakia eli sitä olen opetellut kyllä) etkä kyllä ole sinäkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole lainoppinut (vaikka töissä tarvitsen omaan alaani liittyvää lakia eli sitä olen opetellut kyllä) etkä kyllä ole sinäkään.

        En ole mutta lakia voi opetella kuin liikenne säännötkin jotka laissa. Myös peruskoulussa on perusasioiden opettamista kuin käyttäytymistä ja just se että jos ei ole opetellut ei sitten tiedä kuin mieskin sanoi” sekin On huomioitava, että voi käyttää maalaisjärkeä onko esim murhan suunnittelu väärin tai miten toisia kohdellaan”

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole lainoppinut (vaikka töissä tarvitsen omaan alaani liittyvää lakia eli sitä olen opetellut kyllä) etkä kyllä ole sinäkään.

        Ja sekin että oletko opetellut liikenne sääntöjä kuin pyöräilijä kyllä sitä oletetaan sinun jo osaavan jos pyörää lähdet käyttämään tai kun juurikin somea käytät on siis huomioitava kuin nettipoliisikin sanoo.
        Pitää kuulua toimia oikein suomen lain mukaisesti

        https://m.youtube.com/watch?v=NCWWh4rjwV0

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole lainoppinut (vaikka töissä tarvitsen omaan alaani liittyvää lakia eli sitä olen opetellut kyllä) etkä kyllä ole sinäkään.

        Ja myös suomi24 Omat ohjeet käskee toimiin Suomen lain mukaisesti ja jo nuorille tarjotaan oppeja joten aikuisten kohdalla pitäisi jo tietää

        https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/turvallisuus/media/nuorten-netiketti/

        ” Millaista sisältöä luot?
        Netti tarjoaa paljon työkaluja, joiden avulla voit tuoda ajatuksiasi ja teoksiasi näytille myös muille. Sinulla on oikeus omiin tuotoksiisi, esimerkiksi itse laatimiisi teksteihin ja videoihin. Samat oikeudet koskevat myös muiden töitä, eli niitä ei saa luvatta kopioida. Netissä on helppoa ilmaista oma mielipiteensä. Sananvapaus onkin oikeus, jota kannattaa käyttää. Muista kuitenkin, että ketään ei saa loukata. Tiedätkö, miten lait säätelevät nettikäyttäytymistä?

        Keskustele netistä!
        Mikä on sinulle tärkeää netissä? Juttelemalla nettisisällöistä muiden kanssa laajennat omaa tietämystäsi internetin mahdollisuuksista. Muilta voit saada vinkkejä hyvistä sivuista ja sovelluksista ja voit myös jakaa omia kokemuksiasi. Joskus internetin sisällöt voivat ahdistaa tai järkyttää. Älä laita vahinkoa kiertämään - oikea tapa toimia on ilmoittaa asiattomista sisällöistä sivuston ylläpitäjälle. Mieltä askarruttavista nettisisällöistä kannattaa rohkeasti jutella luotettavan henkilön kanssa.

        Kiusaaminen, syrjiminen ja ikävät kommentit tuntuvat pahalta myös netissä. Käyttäydy siis muita kohtaan samoin kuin toivoisit itseäsi kohtaan käyttäydyttävän. Jokaisella on oikeus päättää omasta julkisuuskuvastaan. Kenestäkään toisesta ei saa jakaa kuvia tai tietoja ilman lupaa, eikä toisen nimellä saa esiintyä. Muista, että kaikilla ei ole samanlainen huumorintaju kuin sinulla. Vitsiksi tarkoittamasi kuva tai video ei tunnu kaikista kivalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nukkunut ollenkaan? Ihmisen pitää nukkua. Itse ainakin olen väsyneenä hermostunut ja ymmärrän asioita väärin.

        Minä en ole ollut yhtään hermostunut eilen vaan toin asiat kuin nytkin kysyn.
        Voidaan kysyä näinkin päin, miksi mielipide-ero voi olla suomen lainvastainen?

      • Anonyymi
        valtakunta kirjoitti:

        Minä en ole ollut yhtään hermostunut eilen vaan toin asiat kuin nytkin kysyn.
        Voidaan kysyä näinkin päin, miksi mielipide-ero voi olla suomen lainvastainen?

        Olet itsekin minua aiheettomasti loukannut, vaikken todellakaan ollut sitä ansainnut (ja harvoin käyn täällä kirjoittelemassa). Se oli varmaan sinulta "puolustus" jotain näkymätöntä uhkaa vastaan, jonka näit kirjoituksessani ja tulkitsit päin prinkkalaa.

        oletko kertonut kun loukkaan sinua? Otatko huomioon että voit laittaa minut ylläpidolle jos käyttäydyn väärin ja siitä syystä sinun viestit katoavat ja jos se loukkaa voithan sitten sen viedä poliisille kun käytös ei muutu.

        Kuinka paljon omasi kommentit itseäsi kohtaa loukkaisi? Joten jos toistan ne sinulle tuntuu ne loukkaukselta.
        Osaan minäkin sen asian ja sillä tavalla minäkin olen loukannut syyttää minua aiheettomasti.
        Kyllä se ihminen hermostu täysin.

        Kerroin. En ymmärtänyt vastauksestasi mitään. Kohautin olkapäitä, enkä enää palannut ketjuun.

        Työskentelen itse yhdessä viranomaisessa. Olen ollut siellä työpaikkakiusattukin. Siitäkään en tehnyt rikosilmoitusta poliisille, koska se ei ole oikea toimintamalli. Tietysti siinä tapauksessa olisi, jos kyse fyysisestä väkivallasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet itsekin minua aiheettomasti loukannut, vaikken todellakaan ollut sitä ansainnut (ja harvoin käyn täällä kirjoittelemassa). Se oli varmaan sinulta "puolustus" jotain näkymätöntä uhkaa vastaan, jonka näit kirjoituksessani ja tulkitsit päin prinkkalaa.

        Erotetaan tämä erikseen että ymmärrät paremmin Kun kirjoitin huonosti

        oletko kertonut kun loukkaan sinua? Otatko huomioon että voit laittaa minut ylläpidolle jos käyttäydyn väärin

        sinun viestit katoavat ja jos se loukkaa sinua kun viestisi katoaa, voithan sitten sen viedä poliisille kun käytös ei muutu

        mutta olet vastuussa myös omasi viestisi sisällöstä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerroin. En ymmärtänyt vastauksestasi mitään. Kohautin olkapäitä, enkä enää palannut ketjuun.

        Työskentelen itse yhdessä viranomaisessa. Olen ollut siellä työpaikkakiusattukin. Siitäkään en tehnyt rikosilmoitusta poliisille, koska se ei ole oikea toimintamalli. Tietysti siinä tapauksessa olisi, jos kyse fyysisestä väkivallasta.

        ”Työskentelen itse yhdessä viranomaisessa. Olen ollut siellä työpaikkakiusattukin. Siitäkään en tehnyt rikosilmoitusta poliisille, koska se ei ole oikea toimintamalli. Tietysti siinä tapauksessa olisi, jos kyse fyysisestä väkivallasta.”

        Nonii se on sinun näkemys onko toimintamalli oikea
        Poliisi kertoi nettilinkissä asia pitää ilmoittaa jos sinua kiusataan kuin ylläpidolle sinun kohdalla olisi kuulunut vastaavalle henkilölle. Ja sit seuraava kun jatkuu ja muuttuu kunnialoukkaukseksi kuin lain mukaan menee sit poliisille. Somessa nopeasti ylittää kunnianloukkauksen rajan ja törkeäksi Kunnialoukkaudeksi muuttuu kun ihminen on tunnistettavissa.

        https://yle.fi/uutiset/3-10083915

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroin. En ymmärtänyt vastauksestasi mitään. Kohautin olkapäitä, enkä enää palannut ketjuun.

        Työskentelen itse yhdessä viranomaisessa. Olen ollut siellä työpaikkakiusattukin. Siitäkään en tehnyt rikosilmoitusta poliisille, koska se ei ole oikea toimintamalli. Tietysti siinä tapauksessa olisi, jos kyse fyysisestä väkivallasta.

        Näin juuri.

        Itse olen työskennellyt poliisissa, monet ystäväni edelleen siellä. Haluan sen vain sanoa, että poliisit ovat ihmisiä. Heillä on täysin samanlaiset murheet ja ongelmat siellä kuin muillakin ihmisillä. Ehkä pahemmatkin, koska näkee ihmisten kirjon ja usein miten sen nurjimman puolen.

        Jos ylipäänsä on ikinä ollut töissä missään, tai muuten ihmisten kanssa tekemisissä, ymmärtää, että itse on oman elämänsä paras asiantuntija. Riitatilanteet, loukkaantumiset ja erimielisyydet hoidetaan työpaikalla, työyhteisön, ehkä luottamusmiehen ja työterveydenhuollon kesken. Poliisi ei voi auttaa. Heillä on ihan omat työpaikan ongelmatilanteet hoidettavanaan.

        Mun niin tekis kirjoittaa kaikenlaista mutta se ei olisi etiikan mukaista.

        Mutta komppaan kirjoitustasi. Juuri tuon takia on vaikea ymmärtää näitä "nettimielensäpahoittajia". Ja monestikaan kun ei edes tiedä mitä on tehnyt väärin eikä vastapuoli pysty sitä avaamaan selkeästi. Minä en siis ole tuo kirjoittaja, jolle ei myöskään ole pystytty vastaamaan selkeästi.

        Olen sitä täällä yrittänyt sanoa, että aikuisilla ihmisillä on jo aivot millä ajatella ja vastuu myös itsellään mitä netissä jakaa ja itsestään -ja varsinkaan perheestään- kertoo. Nuoret ovat eri asia ja he ovat kasvaneet "somekulttuuriin" eikä ole oikein aina ymmärrystä mikä on jopa rikollista. Esim. tänäänkin tänne on linkitetty pari ikävää juttua, joissa oli kuvattu ja jaettu "kaverista" kyseenalaista materiaalia. Ja edelleenkin olen onnellinen, että minun nuoruudessani ei ollut kännyköitä ja somea koska se olisi mahdollistanut kiusaajilleni uusia keinoja kiusata.

        En jaksa näpytellä kännyllä enempää....

        "Olen sitä täällä yrittänyt sanoa, että aikuisilla ihmisillä on jo aivot millä ajatella ja vastuu myös itsellään mitä netissä jakaa ja itsestään -ja varsinkaan perheestään- kertoo. "

        Tismalleen näin. Jokaisella ihmisellä on myös vastuu omasta mielestään! Jos täällä netissä anonyyminä pahoittaa mielensä jostain, niin vastuu on täysin itsellä. Omalla järjellä pitää puntaroida. Ensinnäkin miksi pahoitti juuri siitä viestistä mielensä, mihin asia omassa elämässä liittyy, mikä on mielensä pahoittamisen juurisyy. Lopulta vastuunkantaminen tarkoittaa vain omaa valintaa. Jatkaako keskustelujen lukemista ja omaa kirjoittelua mielensäpahoittamisen riskistä huolimatta. Vai häipyäkö koko palstalta. Täällähän ei ole tosiaankaan mikään pakko hengailla. Voi tehdä ihan jotain muuta .

        Itse en tarkoituksellisesti lue tänne linkitettyjä juttuja. Vaarana kun on, että ne sisältävät hyvän elämän vastaista shittiä. Siitä tulee aivan turhanpäiten huonovointiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri.

        Itse olen työskennellyt poliisissa, monet ystäväni edelleen siellä. Haluan sen vain sanoa, että poliisit ovat ihmisiä. Heillä on täysin samanlaiset murheet ja ongelmat siellä kuin muillakin ihmisillä. Ehkä pahemmatkin, koska näkee ihmisten kirjon ja usein miten sen nurjimman puolen.

        Jos ylipäänsä on ikinä ollut töissä missään, tai muuten ihmisten kanssa tekemisissä, ymmärtää, että itse on oman elämänsä paras asiantuntija. Riitatilanteet, loukkaantumiset ja erimielisyydet hoidetaan työpaikalla, työyhteisön, ehkä luottamusmiehen ja työterveydenhuollon kesken. Poliisi ei voi auttaa. Heillä on ihan omat työpaikan ongelmatilanteet hoidettavanaan.

        Poliisista tuli mieleeni. Jouduin kerran pahoinpitelyn uhriksi keskellä kirkasta kesäpäivää puistossa. En onneksi kovin pahasti, koska ehdin juoksemaan tätä hullua miestä karkuun heti kahden lyönnin jälkeen, olkapäähän ja päähän- ilman kenkiä. Lyönti ohimoon kuitenkin sattui aivan helvetisti, rusahti kunnolla, silmissä sumeni, itkin. Mielessä oli vain että pitää päästä pään kuvaukseen ja heti. Onneksi naapuri lähti viemään.

        Hain kenkäni myöhemmin poliisilta, joka oli kerännyt ne talteen, ja tein rikosilmoituksen. Paikalla oli ollut todistajia. Sama heebo oli potkinut autoja. Olin todistetun rikoksen uhri. Silti poliisi yritti saada minut ymmärtämään tuon hullun miehen motiiveja hakata minua ja autoja. "Nämä ovat sellaisia velmuja, tekevät aina jotain pientä (!) että pääsevät talveksi muutamaksi kuukaudeksi vankilan lämpöön." Että kun riepoi. Miksi ihmeessä rangaistukset laitetaan käytäntöön talveksi. Juuri kesällä tuollaiset pitäisivät olla linnassa, pois puistoista ja kaduilta ihmisiä hakkaamasta! Saa**na. Asia käsiteltiin, tuomio tuli, ja näin.

        Jos ihminen on aikeissa tehtailla rikosilmoituksia poliisille pahoittaessaan mielensä nettipalstan anonyymin kirjoituksista, hän ei näe asiaa yhtään realistisesti. Poliisi voi ohjata hoitoon, ei mitään muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun niin tekis kirjoittaa kaikenlaista mutta se ei olisi etiikan mukaista.

        Mutta komppaan kirjoitustasi. Juuri tuon takia on vaikea ymmärtää näitä "nettimielensäpahoittajia". Ja monestikaan kun ei edes tiedä mitä on tehnyt väärin eikä vastapuoli pysty sitä avaamaan selkeästi. Minä en siis ole tuo kirjoittaja, jolle ei myöskään ole pystytty vastaamaan selkeästi.

        Olen sitä täällä yrittänyt sanoa, että aikuisilla ihmisillä on jo aivot millä ajatella ja vastuu myös itsellään mitä netissä jakaa ja itsestään -ja varsinkaan perheestään- kertoo. Nuoret ovat eri asia ja he ovat kasvaneet "somekulttuuriin" eikä ole oikein aina ymmärrystä mikä on jopa rikollista. Esim. tänäänkin tänne on linkitetty pari ikävää juttua, joissa oli kuvattu ja jaettu "kaverista" kyseenalaista materiaalia. Ja edelleenkin olen onnellinen, että minun nuoruudessani ei ollut kännyköitä ja somea koska se olisi mahdollistanut kiusaajilleni uusia keinoja kiusata.

        En jaksa näpytellä kännyllä enempää....

        Minä taas olen huomannut, että nuoret osaa paremmin somessa hyvät käytöstavat ja etiikan kuin aikuiset, etenkin 50 aikuiset on ihan hirveitä somessa eikä mitään rajoja. Nuorten kohdalla pitää ojentaa usein seksuaalisista ja sen tyyppisistä jutuista somessa, monesti haluvat vain reagtion rumista jutuista tai hormoonit huutaa vain liian kovaa.

        Kaiken ikäisistä tottakai löytyy ne kiusaajat sekä kiusaamiseen yllyttäjät, ollaan sitten netissä tai tosielämässä, mutta niissäkin pahimmat vaikuttaa olevan aikuiset joista lapset ja nuoret ottaa sitten mallia käytökseensä.

        Lisäys: Nuorten kohdalla kumminkin voi usein keskustella käytöksestä, kuin sellaisen joka on tottunut koko elämänsä puhumaan ja käyttäytymään rasistisesti ja se on aina ollut hänelle normaalia.
        Amiksessakin opettajat sanoi, että tykkäävät enemmän nuoria opettaa niin ei tarvitse käyttää aikaa kinaamiseen siitä mitä opettaa, kun opit ei olekaan enää samanlaiset kuin ennen. Nuoret kuuntelee ja kyseenalaistaa sekä sitten keskustelee opetuksesta, jos se kuulostaa oudolta tai virheelliseltä. Aikuiset usein vain kyseenalaistaa ja jättää asian siihen eikä mene sille tasolle, että keskustellaan ja selvitetään miksi asia on muuttunut ja on nyt näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas olen huomannut, että nuoret osaa paremmin somessa hyvät käytöstavat ja etiikan kuin aikuiset, etenkin 50 aikuiset on ihan hirveitä somessa eikä mitään rajoja. Nuorten kohdalla pitää ojentaa usein seksuaalisista ja sen tyyppisistä jutuista somessa, monesti haluvat vain reagtion rumista jutuista tai hormoonit huutaa vain liian kovaa.

        Kaiken ikäisistä tottakai löytyy ne kiusaajat sekä kiusaamiseen yllyttäjät, ollaan sitten netissä tai tosielämässä, mutta niissäkin pahimmat vaikuttaa olevan aikuiset joista lapset ja nuoret ottaa sitten mallia käytökseensä.

        Luen omien FB kavereiden juttuja (kaikki hyväkäytöksisiä 20-60 vuotiaita), seuraan Twitteriä jonkun verran - ilmeisesti hallitsen homman. Mitään hirveää käytöstä ei ole ollut.

    • Anonyymi

      No joo .mutta valtakunta voi mennä rikosilmoituksen tekemään eikä kukaan palstailija voi häntä estää vaikka tahtoisi. Että mene. Tee. Kukaan ei häneltä sitä kiellä. Näkee samalla kuin 24 kautta 7 perheenäiti palstailee.

      • Anonyymi

        Ei muuta.kiitos hauskasta illasta. Etiäppäin🙂🦋

      • Anonyymi

        Aloituksessa kysyttiin uhoamisesta. Siitähän valtakunnankin kirjoituksissa on kyse. Uhotaan tehdä rikosilmoitus. Tehkööt tai ei, mutta vain uhoamista siitä kirjoittelu täällä on.

        Kyllä muutkin täällä jotain uhoaa tai jostain suuttuu, mutta vain harvat ja tietyt pari henkilöä jää jatkamaan sitä käyttäytymistä ja kääntää kaikki keskustelut itseensä. Sitten valittaa, että kun kaikki puhuu hänestä kun itse onnistuu siinä huomion saamisessa.

    • Anonyymi

      Uhoilulla saa näköjään aikaan pitkiä ketjuja. Sekaan mahtuu muutama järjellinen juttu. Ihme sekoilua.

    • Anonyymi

      No lenkkeily nyt yleensä virkistää kovasti!

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      97
      962
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      898
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      142
      731
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      675
    6. 78
      531
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      508
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      496
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      487
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      476
    Aihe