Kristillinen moraali

Anonyymi

Hesarin kulttuurisivuilla oli mielenkiintoinen juttu Kyllikki Saaresta. Eräs yksityiskohta pitkässä jutussa pisti erityisesti silmään, se koski paikkakunnan johtavaa pappia eli vt. kirkkoherraa.

"Hengenmies on käyttänyt alaikäistä alaistaan toistuvasti seksuaalisesti hyväkseen. Papilla on vaimon lisäksi rakastajatar ja menneisyydessään pitkä liuta rankaisematta jäääneitä ahdistelutapauksia. Kirkon johto on tiennyt papin tavat, mutta tyytynyt vain siirtämään tätä seurakunnasta toiseen."

Pistää aika lailla vihaksi lukea tuollaista, vaikka eihän tuossa mitään uutta ole. Kirkon yleinen linjahan oli aina, että kaikki salataan ja pimitetään ja painetaan villaisella. Vaikka tiedettiin papin tekevän rikoksia, ei tätä laitettu minkäänlaiseen vastuuseen, vain siirrettiin toiselle paikkakunnalle, jossa saattoi taas jatkaa rikoksiaan. Vasta kun kyseinen pappi jäi Kihniössä tuoreeltaan kiinni rikoksistaan joutui hän vastuuseen teoistaan. Ja näin siis menettelivät ihmiset, jotka katsoivat asiakseen saarnata muille ihmisille moraalista.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus antoi papin synnit anteeksi, turha niitä enää muistella.

      • Anonyymi

        Myllynkivi kaulaan ja tuliseen järveen jos anteeksiannettuja syntejä muistelee.


      • Kirjassa ja jutussa muistellaankin papin rikoksia. Synteihin ei oteta kantaa.


    • Anonyymi

      Hesari on pa$ka lehti, jonka yksinkertaiset toimittajat tekevät google - kääntäjän avulla kopioituja juttuja amerikkalaisista lehdistä :D

      • Anonyymi

        Olen aika varma siitä, että tuo juttu Kyllikki Saaresta ei ole ollut missään amerikkalaisessa lehdessä. Eihän ketään siellä edes kiinnostaisi koko juttu, saatikka että tietäisivät kuka oli Kyllikki Saari. Typerä kommentisi ei muutenkaan liittynyt millään tavalla käsiteltyyn asiaan, vaan oli tyypillinen harhautusyritys vaihtaa puheenaihetta silloin, kun itse asia halutaan pimittää. Taidatkin olla kirkon työntekijöitä, jota harmittaa kun kirkon rikoksia tuodaan julkisuuteen eikä pimitetä kuten yleensä.


      • Juttu tosin perustui professori Juho Saaren uuteen kirjaan, jota tehdessään hän kävi läpi kaiken Kyllikki Saaren murhaan liittyvän valtavan aiheiston viimeistä lappua myöten. Jutun tekijä taas oli Aamulehden huipputoimittaja Simopekka Virkkula.


    • Anonyymi

      Hesarin uutiset nyt on Seiska lehden juorujen tasoa.

      • Anonyymi

        Raamattu on Seiska-lehden tasoa, typeryyksiä typeryksille jotka uskovat mitä tahansa hölynpölyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on Seiska-lehden tasoa, typeryyksiä typeryksille jotka uskovat mitä tahansa hölynpölyä.

        Raamatusta saisi loistavia Seiska-otsikoita:
        "Sodoman pakolainen harrasti humalassa seksiä tyttäriensä kanssa."
        "Laivanvarustaja makasi munasillaan sammuneena - pojan järkyttyivät näystä."
        jne


      • Anonyymi

        Hesarin ilmestyneestä kirjasta tekemä juttu oli laatujournalismia. Hesari toimii kuten nettimaailmassa on välttämätöntä: nopeudella ei voi kilpailla, joten panostetaan taustoittavaan journalismiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hesarin ilmestyneestä kirjasta tekemä juttu oli laatujournalismia. Hesari toimii kuten nettimaailmassa on välttämätöntä: nopeudella ei voi kilpailla, joten panostetaan taustoittavaan journalismiin.

        Siis Aamulehden tekemä. Nykyään Sanomien hienoimmat jutut julkaistaan molemmissa päälehdissä, viive pari kolme päivää.


    • Anonyymi

      Herra tätä pappia ilmeisesti kovasti rakasti ja siksi alituisesti kiusaukseen saattoi.

    • Anonyymi

      Eli pappi tappoi Kyllikin, kerrankin Hesari oli oikeassa.

    • Anonyymi

      Ei Hesari väittänyt pappia murhaajaksi, mutta mainitsi että tämä oli yksi lukuisista epäillyistä, koska Kyllikki Saari oli työskennellyt kirkkoherranvirastossa kyseisen papin kanssa. Mutta epäiltyjä oli kymmeniä muitakin ja lisäksi kirkkoherralla oli alibi. Eihän tuota murhaa myöskään koskaan selvitetty, eikä tekijää ole koskaan löydetty. Mutta kyseisen kirkkoherran tekemisistä on pitkä pätkä tuossakin jutussa:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyllikki_Saaren_murha

    • Anonyymi

      Mösjöö Poirot olisi tuonkin rötöksen ratkaissut harmailla aivosoluillaan ja tuotapikaa.

      Oikeastaan tuo Kyllikki Saari -juttu on harvoja suomalaisia aidosti dekkarimaisia, suorastaan agathachristiemäisiä murhajuttuja.

    • Anonyymi

      Kyseessä oli kirja-arvostelu / tiivistelmä. Sellaisena oikein laadukasta journalismia.

      Kirkon siunaaman papin irstailun lisäksi mielenkiintoinen havainto oli kristinuskon marinoiman 1950-luvun Suomen taikauskoisuus. Kerättiin varoja esimerkiksi selvännäkijöiden palkkaamiseksi, poliisi kirjasi ylös satoja sivuja ihmisten murhaan liittyviä unia, kuulusteluissa kerrottiin enteistä jne.

      Tästä näkee selvästi miten uskonnollisuus ja taikausko eivät ole mitenkään toisetensa vastakohtia, vaan kulkevat käsi kädessä ja sekularisaatio vähentää molempia. Nyt tuskin poliisi kirjaa murhatutkimuksissa ylös minkälaisia unia joku oli murhayönä nähnyt.

    • "Pistää aika lailla vihaksi lukea tuollaista, vaikka eihän tuossa mitään uutta ole. Kirkon yleinen linjahan oli aina, että kaikki salataan ja pimitetään ja painetaan villaisella. Vaikka tiedettiin papin tekevän rikoksia, ei tätä laitettu minkäänlaiseen vastuuseen,"

      Toivotaan, että tuo käyttämäsi imperfektimuoto "linjahan OLI aina" on todellakin totta, eli että kaikilla mahdollisilla kirkkokunnilla ja pikkupuljuilla alkaisi tämänkaltainen oksettava asioiden maton alle lakaisu olla historiaa,

      • Anonyymi

        Oleellsista on huomata, että 1950-luvulla, kun kirkko oli "arvostelun yläpuolella" ja pitkälti suojassa julkisuudelta, niin se käyttäytyi täysin moraalittomasti. Ei pidä ihmetellä mistä katolisen maailman pedofiiliskandaalit kumpuaa.

        Kirkko ei ilman ulkoista painetta ja julkisuutta pystynyt ns. "arvojensa" mukaiseen toimintaan. "Arvot" pitää kirjoittaa lainausmerkkeihin, koska oikeat arvot näkyvät toiminnassa eikä puheissa. Kirkon käytännön arvoissa päällimmäisenä näkyi olevan omien hyväosaisten suojelu hyväksikäytettyjen ja hyväksikäyttö uhkaan joutuvien lasten kustannuksella.

        Kirkon toiminta oli yksiselitteisen ala-arvoista. Miksi meidän pitäisi uskoa nyt, että kirkkoa pitää ruodussa muu kuin ulkoinen julkisuuden paine?


      • Anonyymi

        Varmaankin kirkossa ollaan, tosin vasta pakon edessä, menty parempaan suuntaan. Suomessa aivan samoin kuin muuallakin kirkko on hyvin vastentahtoisesti selvitellyt asioita vasta kun ne ovat ikävästi vuotaneet julkisuuteen, eikä niiden pimittäminen ole enää onnistunut. Mitään omaa halua asioiden selvittämiseen ei ole löytynyt, vaan kyse on aina ollut julkisuuden tuomasta ulkoisesta paineesta.

        https://www.kaleva.fi/hs-kirkon-suojissa-seksuaalista-hyvaksikayttoa/2301654


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oleellsista on huomata, että 1950-luvulla, kun kirkko oli "arvostelun yläpuolella" ja pitkälti suojassa julkisuudelta, niin se käyttäytyi täysin moraalittomasti. Ei pidä ihmetellä mistä katolisen maailman pedofiiliskandaalit kumpuaa.

        Kirkko ei ilman ulkoista painetta ja julkisuutta pystynyt ns. "arvojensa" mukaiseen toimintaan. "Arvot" pitää kirjoittaa lainausmerkkeihin, koska oikeat arvot näkyvät toiminnassa eikä puheissa. Kirkon käytännön arvoissa päällimmäisenä näkyi olevan omien hyväosaisten suojelu hyväksikäytettyjen ja hyväksikäyttö uhkaan joutuvien lasten kustannuksella.

        Kirkon toiminta oli yksiselitteisen ala-arvoista. Miksi meidän pitäisi uskoa nyt, että kirkkoa pitää ruodussa muu kuin ulkoinen julkisuuden paine?

        Jos Netflix näkyy, niin dokumenttielokuvasarja "Keepers" tai "The Keepers" kannattaa katsoa. Se paljastaa katolisen tyttökoulun pappien - ja myöskin koulunjohtajan - rikollisen ja röyhkeän toiminnan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      634
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      551
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe