Mikä maailmaa odottaa - Raamatun vastaus

Anonyymi

Mikä maailmaa odottaa?
Tiedän, että eräänä päivänä Jeesus tulee perustamaan tuhatvuotisen valtakuntansa maan päälle. Maailman toivo on oikeastaan siinä. Silloin palautetaan maa täydellisen paratiisimaiseen tilaan. Kaikki erämaat alkavat kukoistaa ja kaikki tuottaa runsaita satoja.

Tosin ihmisten määrä on silloin paljon pienempi. Siellä on myös ihmisillä aivan toisenlainen elämä. Nuorin kuolee 100 vuotiaana, ei ennen. Siellä ei myöskään ole nälkää eikä puutetta. Siellä 1000 vuotisessa valtakunnassa ei ole myöskään sotia, vaan kaikki aseet sulatetaan metalleiksi jälleen ja niistä tehdään tarvittavia työkaluja ja muuta tarpeellista.

Siellä myöskin kaikki tietävät, että on Jumala ja että on Jeesus, joka hallitsee ja jota voi käydä katsomassa, ellei muutoin usko, että Jumala itse Jeesuksessa hallitsee. Siellä Jeesus säätää lait ja pyhät, jotka ovat jo saaneet iankaikkisen ruumiin hallitsevat maita ja valtakuntia. Siellä lait ovat jotain sellaista, josta vain vähän saamme nähdä aavisteluja Uudesta Testamentista; ei todellakaan ole mikään Mooseksen laki silloin voimassa, vaan Jeesuksen ja Jumalan rakkauden laki. Siellä kansoilla ei ole enää eduskuntia tai lainsäädäntöelimiä, vaan Jeesuksen säätämä laki on kaikkialla voimassa.

Siellä rikollisetkin joutuvat oikeuden eteen jouduttuaan toteamaan, että mitään ei voi salata; oikeus itse kertoo heille kaiken, mitä he ovat tehneet. Siellä annetaan tuomioita, jotka koskettavat ihmisen sydäntä, niin että muutos on mahdollinen.

Jeesus säätää silloin kansoille rajat ja kaikki toisia alistavat suurvallat lakkaavat olemasta. Niitä rajoja ei siirretä, ne pysyvät koko tuon 1000 vuotisen valtakunnan ajan. Silloin on maailmassa täydellinen rauha, silloin ei enää sodita, asevelvollisuudet loppuvat.

Siellä 1000 vuotisessa valtakunnassa on siis tavallisia lihaa ja verta olevia ihmisiä, siellä synnytään ja kuollaan, siellä mennään naimisiin ja tehdään työtä elannon hankkimiseksi. Siellä käydään kyllä kauppaa, siellä ostetaan ja myydään, mutta ahneudelle on säädetty rajat kaikkinaisessa kaupankäynnissä.

Siellä myös koko luomakunta saa uuden luonnon, eläimet eivät enää tapa toisiaan, vaan leijona syö ruohoa, siellä ei käärme enää pistä myrkkyänsä kehenkään. Siellä susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella. Siellä evankeliumi saavuttaa kaikki ja suurin osa ihmisistä tuntee Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanaan.

Näin ihana lupaus on Raamatun kirjoissa, profeetoissa ja muissa kirjoissa. Meillä on siis toivo.

2

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >Tosin ihmisten määrä on silloin paljon pienempi.

      Tässä olet harvinaisen oikeassa. Paratiisissahan oli kokonaista kaksi ihmistä, eikä Jumala kestänyt edes heidän touhujaan vittuuntumatta ihan hitosti.

    • Anonyymi

      Pelastyuneet adventistit ovat 1000 vuotta taivaassa, ei täällä tuhotun maan päällä. Taivaassa ei ole syntiä, eikä kuolemaa oleva.

      1234567---

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      189
      1316
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe