Olin toinen, nyt ainoa

Anonyymi

Haluan kertoa tarinani silläkin uhalla, että tiedän tämän saavan kaikki katkerat naiset ja siveydensipulit raivostumaan. En ajatellut edes tulla lukemaan vastauksia, kunhan haluan kertoa tämän koska tiedän olevan muitakin tässä tilanteessa. Heitetään heti alkuun kaikki "perheen tuhoaja" - tittelit ja samoin klassinen "kerran pettäjä - - aina pettäjä", tämä tarina on kerrankin erilainen. Olipa kerran tyttö ja poika, he tapasivat toisiaan lähinnä baareissa, humalassa. Heräsivät aina yhdessä aamulla, sanomattakin on selvää että seksin täyteisen yön jälkeen. Kumpikin varttui, tyttö muutti toiselle paikkakunnalle, meni naimisiin ja sai 3 lasta. Poika löysi myös vaimon ja he saivat 2 lasta, molemmilla siis kaikki oikein hyvin. Vuodet kului, kummankin suhteet puolisoihin väljähtyi, kaikesta tuli itsestäänselvää. Rakkauskin tuntui hiipuvan. Eräänä päivänä tytön ja pojan yhteinen, hyvin tärkeä ystävä menehtyi. Aivan liian nuorena, aivan liian aikaisin. Tyttö otti yhteyttä poikaan, melkein 30 vuoden jälkeen. "Eihän tämä ole totta?! Ei voi olla totta?!" Tyttö vannotti poikaa ilmoittamaan millon ystävän muistotilaisuus järjestetään. 30 vuoden jälkeen hän oli halukas palaamaan, käymään kotiseudullaan. Tyttö tuli, tapasi pojan kaikkien näiden vuosien jälkeen. Yhteisen ystävän muistojuhlassa. Ilta oli ihmeellinen. Omituinen. Ei pelkästään siksi, että nuori mies oli menehtynyt... Vaan myös siksi että tämän tytön ja pojan, nyt jo keski-ikäisten, välillä tapahtui jotain. Tämä tapaaminen johti myöhemmin kahden vuoden helvettiin. Helvettiin, jossa joka toinen hetki oli täynnä rakkautta, joka toinen tuskaa. Tyttö erosi tämän tapaamisen jälkeen pian miehestään. Hän tunsi sydämensä kuuluvan nyt jollekin muulle. Päätös ei tullut hetkessä, eikä tällä pojalla ollut siinä osaa eikä arpaa. Eroa oli mietitty jo kauan. Nyt päätös varmistui. Tyttö otti ja lähti. Poika kertoi pian rakastuneensa tyttöön. Hän oli tahollaan naimisissa, ei onnellisesti mutta kuitenkin. En mene tässä niihin kaikkiin epätoivon ja tuskan, mutta myös rakkauden ja toivon hetkiin mitä kaikkea kahden vuoden aikana voikaan kokea, koska nämä merkit eivät riitä siihen kaikkeen... Kerron vain, että käytössä oli mielialalääkkeet, terapiat ja sairaslomat jotta tytön pää kesti kaiken kunnes... Poika sai kerrottua vaimolleen että hänellä on toinen. Hän haluaa erota. Emme kumpikaan tunne katumusta, molemmilla on lapsia ja olimme tahoillamme naimisissa kauan. Mutta se yhteys, 30 vuoden jälkeen. Yksi katse ja me palasimme vuoteen - 93. Tämä on ollut kuin elokuvaa. Olemme kuulleet paljon siitä miten kumpikin on muuttunut, puhjennut kukkaan tai jotain muuta yhtä kliseistä sontaa. Olemme nuortuneet silmissä, meillä on nyt hyvä olla. Lapset ovat isoja, fiksuja ja pärjäävät hienosti. Kaikki viisi. Me rakastamme toisiamme yli kaiken ja nautimme yhdessäolosta kaiken tämän ajan mitä meillä vielä on jäljellä. Rakkauden uudelleen löytäminen aikuisena on sellaista, mitä ei pysty sanoin kuvailemaan. Kuten sanoin, meidän elämä on kuin elokuvaa. Se mitä halusin tällä meidän tarinalla kertoa on se, että älä KOSKAAN anna periksi. Fiksu ihminen tietää, jos ja kun pitää ottaa askel taaksepäin mutta kun olet varma asiastasi, älä anna periksi! Tiesin, että haluan tämän ihmisen kokonaan, tiesin että hän haluaa myös minut. Monien, monien itkujen jälkeen hän on minun. Vain ja ainoastaan minun.
Jos jaksoit lukea tähän asti niin uskon sinun olevan samassa tilanteessa. Sinä itse tiedät ihan varmasti, sanoi ulkopuoliset ihmiset sitten mitä vaan, sinä itse tiedät mitä elämässäsi tapahtuu. Ja onko se mies kanssasi tosissaan, onko teistä mahdollista tulla pari. Sen vaan tietää. Kävin läpi kahden vuoden helvetin mutta tässä ollaan. Vaikeuksien kautta voittoon ja rakkaan käsivarsille. Ja jos nyt joku siveydensipuli jaksoi lukea tämän loppuun asti niin meidän lapset voivat hyvin ja puolisot myös: omani löysi uuden jo 6 viikkoa lähtöni jälkeen. Mieheni exä on nyt myös sinut asian kanssa, vaikka teimmekin hänelle väärin ja anteeksiantamattoman teon. Ja pitkään. Mutta meillä kaikilla on kaikki hyvin. Olemme se myös ansainneet. Ihan joka ikinen.

50

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nauti sen aikaa, kun se kestää. Tulee se arki teidänkin suhteeseen.

      • Anonyymi

        Kylläpä haiskahtaa rivien välistä katkeruus ja kateellisuus. Tietysti ns. arki tulee jossain vaiheessa vääjäämättäkkin mutta pariskunnat käsittelevät sitä ihan eri tavoin, se että itse et ole osannut ei tarkoita etteikö joku muu osaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut rikkoi ex salasuhteellaan. En arvosta lainkaan kyseisen kaltaisen tarinan toimintaa. Petoksella hankittua onnea, johon olis karman lain mukaan se suuri epäonni oikeutettua tulemaan.

        Jep, eli oikeassa olin. Katkera, kateellinen ja heikkomielinenkin jos antaa elämänsä mennä tuohon suuntaan eikä ole halua lähteä eheytymään ja etsimään onnea elämäänsä sen sijaan että jää tapahtuneesta polkemaan paikoilleen ja rypemään itsesäälissä. Ihan säälittää tuollaiset ihmistyypit jotka ei osoita itselleen arvostusta, ei ihme jos ei exäkään arvostanut.

        Sinä et tiedä minusta mitään etkä pitkästä loppuneesta liitosta. Etkä siitä miten olen yrittänyt yli. Toivottavasti saat kokea saman, jotta ymmärrys kasvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, eli oikeassa olin. Katkera, kateellinen ja heikkomielinenkin jos antaa elämänsä mennä tuohon suuntaan eikä ole halua lähteä eheytymään ja etsimään onnea elämäänsä sen sijaan että jää tapahtuneesta polkemaan paikoilleen ja rypemään itsesäälissä. Ihan säälittää tuollaiset ihmistyypit jotka ei osoita itselleen arvostusta, ei ihme jos ei exäkään arvostanut.

        Ainoa ylimielinen olet sinä ap ja tarina ei ollut milläänlailla opettavainen eikä edes uusi. Vain ja ainoastaan ylimielinen ja yököttävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä haiskahtaa rivien välistä katkeruus ja kateellisuus. Tietysti ns. arki tulee jossain vaiheessa vääjäämättäkkin mutta pariskunnat käsittelevät sitä ihan eri tavoin, se että itse et ole osannut ei tarkoita etteikö joku muu osaa.

        Joo, arki ei ole ongelma jos sopeutuu siihen, kaikki ei sopeudu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa ylimielinen olet sinä ap ja tarina ei ollut milläänlailla opettavainen eikä edes uusi. Vain ja ainoastaan ylimielinen ja yököttävä.

        Mielestäni on mahdollista,että ihminen ajautuu nuorena perustamaan perheen henkilön kanssa,joka ei ole hänelle sopiva.Onko sitten reilua vaatia heitä asumaan yhdessä hamaan loppuun?Itsemääräämisoikeutta kannatan myös ihmissuhteissa.

    • Anonyymi

      Kappalejako hyvä ihminen. En ala lukea tuollaista töherrystä.

      • Anonyymi

        Kappejaolla yks häilee, sisältö ratkaisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kappejaolla yks häilee, sisältö ratkaisee.

        Ei mikään hirvee Einstein tämä😁
        Nämä asiat opittiin kyllä jo ihan peruskoulussa, muistaakseni🤔
        Jos joku haluaa noin tyhmän ämmän itselleen, niin suottakoon tämä " onni" heille😄

        Voi helkkari, sua ei tuon vikapäisen anaalihygienisen asenteen vuoksi kukaan kestä vaikka kuinka osaat kappalejaon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kappejaolla yks häilee, sisältö ratkaisee.

        Joo, juuri tuollainen elämäm_koulu paistaakin aloituksesta. Sisältöä ei lue kukaan, jos teksti on lukukelvotonta. Hukkaan meni.

    • Anonyymi

      Sit mä heräsin kun huomasin että se ihana oli samanlainen haiseva paska kun mun ex. Ja taas etsin uutta prinssiä kun mulle ei kelpaa kun just sellainen mies minkä mielikuvitukseni minulle tuottaa.

      • Anonyymi

        Noin monelle käy ja ne uudet kumppanit on testissä jo sen nyxän aikaan. Sitten lennosta vaihdetaan, kun sopiva on koukussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin monelle käy ja ne uudet kumppanit on testissä jo sen nyxän aikaan. Sitten lennosta vaihdetaan, kun sopiva on koukussa.

        Mitä tästä opimme?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tästä opimme?

        Petollinen ja hetken huumaa hakeva on joidenkin ihmisten mieli. Toivottavasti karman laki toimii ja kolahtaa myös omaan nilkkaansa ennen pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin monelle käy ja ne uudet kumppanit on testissä jo sen nyxän aikaan. Sitten lennosta vaihdetaan, kun sopiva on koukussa.

        Jep ja ralli jatkuu muutaman vuoden päästä. Samat maneerit "kasvoimme erilleen, voi kun suhteemme arkipäiväistyi, seksi väljähtyi, kaipasin huomiota jne.."
        Nää on niin nähty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep ja ralli jatkuu muutaman vuoden päästä. Samat maneerit "kasvoimme erilleen, voi kun suhteemme arkipäiväistyi, seksi väljähtyi, kaipasin huomiota jne.."
        Nää on niin nähty

        Olet niin nähnyt ja itse kokenut sen, vai. Jos näin on kohdallasi, niin voisitko miettiä miksi noin on. Vähän niinkuin kasvaa, tiedätkö jotkut pystyy siihenkin, enkä tarkoita pelkkää ympärysmittaa. Suhteen onnistuminen on hirmu vaikeaa, sillä siinä on kaksi tekijää, ja vaikka itse seisoisit päällä niin ei auta, jos toista ei nappaa, tai jos toista nappaa niin sit toista ei. Mutta aina kannattaa toivoa, että jospa noi onnistuisi, rakkaus on kuitenkin niin vahva juttu.

    • Anonyymi

      Nykyinen tarinasikin voi päättyä huonosti vuoden tai vuosien päästä? Nyt, ehkä kaikki tuntuu auvoiselta, mut arki koittaa ja mahdolliset vastoinkäymiset, jolloin toinen löytää toisesta vähemmän mieleisiä puolia ja silloin voi olla taas aika katsoa tulevaa toisaalle?

      En maalaa piruja seinille, mut todellisuus ei maalaa hyviä kuvia tulevaan tällaisten jälkeen, ehkä yksin olokin voi tuntua hyvältä, kun mieltää epäonnistumisia itselleen julki. Toki poikkeuksiakin on aina olemassa, kun viihtyvyys tekijät ovat hyviä yhdessä ololle, kun löytyy paljon samoja hyvän mielen tuojia.

    • Anonyymi

      Meistä kukaan ei tiedä tilannettani, mutta oli kuitenkin rohkeaa kertoa tuo tänne ja se saattaa antaa toivoa monelle, hyvinkin erilaisessa tilanteessa rämpivälle. Mutta tietty oletetusti itse sait paljon kuraa niskaasi tästä täältä.

    • Anonyymi

      Ei kyllä opettanut yhtään mitään tämä "tönkkö" tarinasi.
      Korkeintaan sen, että tuo " rakkaus" tulee vielä helisemään moneen otteeseen ennen päättymistään.
      Suhde, joka alkaa pettämisellä, myös päättyy siihen aikanaan. Ei ole olemassa mitään täydellistä matchia sulle vaikka nyt luuletkin eläväsi elämäsi huipulla....
      Mulla on lukemattomia kokemuksia näistä pettäjä ukkomiehistä siinä mielessä, kuinka yrittävät pokailla naisia pitkin " onnettomia" liittojaan.
      En itse tosin ole horoperse, kuka näille antautuisi, mutta heidän kohteenaan olen ollut ikäni ( ihan viehättävä nainen kun olen)
      Tämä sun unelmamies tulee näkemään sut vielä täysin arkisena luutturättinä, jonka jälkeen kaivataan taas vähän " säpinää" kun hohto kadonnut ( mielellään vielä nuorta naista sitten, että kokee elävänsä ikuisesti)
      Sun pötkökirjoituksesta paistaa läpi, miten typerästi kuvittelet, ettei sama kohtalo voisi napsahtaa omaan nilkkaasi, joka tulee muuten käymään toteen vielä.
      Joku totesikin, että nauti nyt vielä kun voit ja samaa sanon minä. Toivottavasti opit läksysi vielä ja tajuat, missä teet virheesi näissä miesvalinnoissasi.....

      • Anonyymi

        Kaikkia meitä elämä opettaa, mutta läksy ei ole se että pitäisi jäädä katkeruuteen vellomaan.

    • Anonyymi

      Näinkin voi käydä. Ihanaa♥️

    • Anonyymi

      Ei nyt voi olla mitenkään kovin nuorista ihmisistä kyse jos 30 vuotta ollut väliä näkemisestä. Ennemmin lähellä 50-60. Jotenkin vähän keskityn kuuloinen koko tarina.

      • Anonyymi

        Tarina joo. Kukapa onnellinen ihminen tulisi tällaista tänne kertomaan.
        Haiskahtaa siltä et jutussa on jotain vikaa.
        Opetus? Eiköhän kaikki tiedä, et ihmiset eroaa milloin minkäkin asian vuoksi.
        Paras olisi ettei kukaan erossa kärsisi suhteettomasti.

      • Anonyymi

        Ei se sydän vanhalla iällä lämpeä kuin just vanhalle suolalle. Kokemusta itselläkin.

    • Anonyymi

      Minä näen aloittajan tarinan näin.
      Nuorena tapailitte kapakoissa ja panitte vain kännissä ollessanne. Ette olleet yhdessä selvinpäin, ei ollut sellaiseen tarvetta tai halua kummallakaan.

      Nainen ei nähnyt teidän kahden välillä tulevaisuutta eikä yhteistä elämää.
      Nainen halusi jotain muuta, hän muutti toiselle paikkakunnalle, meni naimisiin jonkun toisen kanssa, sai lapsia.

      Nyt tämä sama lähtijänainen hehkuttaa täällä miten suuri rakkaus näiden kahden nuoruuden panokumppanin välillä on yli 30 vuoden erossa olon jälkeen.

      Joku kuoli, tuli hautajaiset, nainen tapasi hautajaisissa nuoruuden naintikaverin. Naiselle iski kriisi, tätäkö tämä elämä on, 30 vuotta saman ukon kanssa, ei paneta, se on aina niin sitä samaa. Elämän tylsyys on aviomiehen vika.
      Nainen takertui nuoruuden naimakaveriinsa, aloittivat salasuhteen, nainen erosi, panokumppanikin erosi.

      Onni ja autuus tuli taas elämäänne. Nyt tunteenne ovat oikeaa rakkautta. Taputukset ja hurraahuudot sille. Onhan se merkittävä saavutus, 30 vuotta hakkaa päätä seinään jonkun toisen kanssa ja kiva kun läheinen ystävä kuoli, niin uusi suhde alkaa.

      Summa summarum: Ajattelepa asiaa tältä kannalta.
      Jos sinä nainen olisit rakastanut panokumppaniasi, sinä et olisi lähtenyt alun alkaenkaan minnekään. Te kaksi olisitte eläneet yhdessä koko elämänne.
      Teillä olisi yhteiset lapset, yhteinen menneisyys.

      Jos olisit pysynyt nuoruuden panokumppanisi kanssa alusta asti, niin sinun elämäsi olisi ollut tätä samaa, pelkkää onnea ja autuutta, mitä sinä nyt tällä hetkellä koet.
      Heitit 30 vuotta hukkaan rakkautta, onnellisuutta ja ties mitä.

      Jos minä olisin sinä, minua kaduttaisi aivan helvetisti kaikki se mitä tänne kirjoitit.
      Näe oma roolisi asiassa. Tyhmä mikä tyhmä.

      • Anonyymi

        Napakymppiin osuit!! Todella noloa niin tarina, kuin siihen liittyvät.
        Tämä korttitalo tulee romahtamaan, ei mitään epäilystä siitä👍
        Hävettää olla välistä nainen, ja varsinkin, kun lukee näitä vähemmän älykkäiden vuodatuksia.

      • Anonyymi

        Tämä. Niin samaa mieltä 👍😂 Hyvin tiivistetty!

    • Anonyymi

      Olipa outo aloitus, heti haukutaan ja moititaan suomi24 kävijöitä.
      Vika on meissä muissa ihmisissä, palstalaisissa, me arvostelemme, me moitimme vaikka aloittaja itse on tehnyt suurimman virheen jo nuoruudessaan.

      Ap:llä oli satunnainen kännipanokumppani. Se ei kuitenkaan tyydyttänyt ap:tä joten ap lähti etsimään parempaa elämää ja miestä maailmalta.
      Panokumppanimies ei lähtenyt apn perään, ilmeisesti miehen mielestä ap ei ollut kiinnipitämisen arvoinen, antaa mennä, ei kiinnostanut tarpeeksi.
      Jos mies olisi rakastanut, hän olisi etsinyt aloittajan vaikka maailman ääristä.

      Ap olet itse valinnut puolisosi, olet elänyt vuosikymmeniä ihmisen kanssa jota et rakastanut, olet lapsesi tehnyt ihmisen kanssa jota et rakastanut. Olet ollut toinen nainen. Kaikki elämäsi virheet ovat sinun omia valintojasi, eivät mitenkään liity meihin.
      Nykyinen miehesi ei ole täällä meitä haukkumassa, joten se siitä, en kommentoi hänen valintojaan tätä enempää.

      Jos rakkautta sinun ja tämän nuoruuden panomiehen välillä olisi ollut aikoinaan, sinä ap et olisi yksin lähtenyt minnekään. Te olisitte lähteneet etsimään yhdessä uutta parempaa huomista, tai sinä olisit jäänyt hänen luokseen. Te ette olisi koskaan eronneet.
      Lähtö oli sinun valintasi. Koko mennyt elämäsi on sinun valintasi, eikä se miksikään
      muutu vaikka kuinka meitä palstalaisia haukkuisit.

      • Anonyymi

        Ap vaikeni kummasti🤔 Missä hehkutus, kun olin toinen nainen, satutimme exiä jne.
        Toisena naisena/ miehenä oleminen on helvetin suuri häpeä, ei tod mikään ylpeyden aihe.
        Et selkeästikkään saa "omaa" , olet mielenkiinnoton yksilö.
        Ketä tahansa voi panna, mutta ei rakastaa.
        Se on näissä yhtälöissä ero👍
        On aina näitä, jotka saa vain kiksinsä siitä, että saisi varatun pauloihinsa ja sitten heipat, mutta tämähän ei ole vaikeaa.
        Monet elävät niin puutteessa suhteissaan, että ei vaadi kummoista ruusua näitä varattuja "kaatamaan".
        Useimmiten näiden petetyiden puolisot kauniimpia/ komeimpia, kuin mitä nämä "korvikkeet".
        Parempi laittaa suhde poikki, kuin lähteä pettäjän tielle.
        Näin molemmat saavat itselleen mahdollisuuden löytää jotain itselle soveltuvampaa♥️

    • Anonyymi

      Tyypillinen pettäjän puolustuspuhe. Yrittää kaunistella pettämistä. Ihan sama miten sievän tarinan siihen ympärille rakentaa, niin sisältö on rumaa. Karma hoitelee, pettäjä pettää aina uudestaan ja pettäjä tulee itse petetyksi. Kuten kuuluukin tapahtua.

    • Anonyymi

      Aika vähän sinulla ap on ollut sukulaisia ja perhettä nuoruudessasi, kun et 30 vuoteen käynyt kertaakaan kotiseudullasi.

      Kuitenkin tuolla paikkakunnalla asui joku sinulle hyvin tärkeä, sinua paljon nuorempi ihminen joka kuoli. Outoa ettet edes häntä käynyt koskaan tapaamassa noiden 30 vuoden aikana, mutta hautajaisiin menit kuitenkin siitä huolimatta.

      Toinen mihin kiinnitin tarinassa huomiota, oli tämä.
      Aloitat tarinasi ikävällä tavalla muita ihmisiä haukkumalla. Ei hyvä. Lisäksi pystyt myös pettämään rakkaitasi ja valehtelemaan heille. Näistä syistä et pääse jatkoon.

      • Anonyymi

        Tää on joku todella reppana tapaus, joka itsekkin uskoo omiin juttuihinsa.
        Pettäjiähän löytyy aina sekä näitä, ketkä heidän allaan makaa, kun eivät persoonina kiinnosta ketään siinä määrin, että saisivat vapaata seuraa tositarkoituksella.
        Varatut äijät hyödyntävät nämä emakot mieluusti, kun ei tarvitse antaa itsestään mitään esim.henkisellä tasolla. Nämä säästetään sitten omalle vaimolle kera lahjojen ja i lav juut päälle.
        Vain täysi dilledong suostuu niinkin nöyryttävään asemaan kuin TOINEN NAINEN. Sitä hän todellakin on kirjaimellisesti, ei ykkösvaihto.
        Mutta minkäs teet, jos ei itseään kunnioita puhumattakaan toisten parisuhteita😏
        Toisaalta nämä typerykset tekevät ensimmäiselle naiselle palveluksen, kun kuka nyt roskan vierestä haluaisi herätä pientä loppuikäänsä...
        Antaa pettureiden pitää toisensa, niin voivat sitten pettää toisiaan, kun hehkumassa alkaa laskusuhdanne😄
        Ykköset pääsevät jatkamaan elämäänsä& oikeasti etsimään elämänsä miestä- naista❤❤❤
        Ps. Kannattaa jatkossa pitää rima todella korkealla, ettei näitä häntäheikkejä pääse livahtamaan elämääsi. Hyvä mies tai nainen erottuu siinä, että heillä on tekoja, ei halpoja sanoja katteettomine lupauksineen. Hyvää miestä voi myös testata ilman ,että hän katoaa. Hyvä mies ei pelästy vähästä vaan jatkaa piiritystäsi& ilmoittaa haluavansa sinut vierelleen jne.
        Nyrkkisääntö: liian lipevät, flirttailevat, liikaa sua ylistävät jannut yleensä poikkeuksesta juuri näitä pleijereita, mikä on🛑.

    • Anonyymi

      Olet onnellinen nyt? Miksi sitten palstalla, jos sulla on se mies, pettämässä?

      • Anonyymi

        Ai että ap on parisuhdepalstalla pettämässä, jopa joo. Aikamoista kuivapettämistä. Tehän kuulostatte kuin noissa sananvapautta rajoittavissa maissa asuvilta. Oletteko muuten koskaan kuulleet rakkauden vapaaehtoisuudesta, ei pakottamisesta ja kahlitsemisesta. Toiseen myös sitoudutaan vapaaehtoisesti, halusta olla toisen kanssa, halusta jakaa hyvää ja tehdä toiselle hyvää. Joskus kaikki ei onnistu ja ihmiset tekee virheitäkin. Mä näen ap: n aloituksen tsemppiviestinä, vertaistukea jollekin toiselle, samanlaisen asian kanssa kamppailevalle, mutta sehän teitä juuri pelottavakin. Kuin myös ap: n peloton röyhkeys, kun ei osaa edes hävetä ja piilotella onneaan. Toki ap ikävästi itse lyttää muut, mikä ei ole hienoa ja mahdollisena trollailuna myös epälooginen.

        Tsemppiviestiä ei kyllä aloiteta muiden ihmisten arvostelulla eikä tässä sekavassa tarinassa ole kellekkään yhtään mitään.
        Vilpillisesti alkaneet suhteet ovat moraalisesti väärin. Tämän tajuaa vain ihminen kenellä moraalia on.
        On hyvin itsekästä tuhota perheitä, valehdella muille patologisesti ja sitten vielä olettaa, että suhun luotettaisi jatkossa& olet ihana ihminen.
        Näistä jälkipyykeistä jää vain rauniot, joka tuhoaa myös tulevaisuuden suhteita.
        Kannusta salasuhteita ja oman "onnen" tavoittelua ihmeessä. Muista, että seuraavan salasuhteen kohde petetyn näkökulmasta saatat olla sinä👍Osaat sitten ymmärtää ja tsempata sitä pettäjää, että pääasia on nyt hänen onnensa, eikö niin?

        Ihailen aivan hirmuisesti ihmisiä, jotka toivovat toisille huonoa niinkuin sinäkin toivot. Tommoset asiat satuttaa se on selvää, mutta jos itsekin olisin lähtenyt kostamaan kaikki nuoruudessani kohdatut vääryydet niin hohhoijaa. Toki asioita selvitellään välillä oikeudenkäyntienkin kautta, erojakin, huoltajuuskiistoja ym. mutta niissä on usein aiheellisiakin asioita käsiteltäviksi, jotka tietysti tuleekin käsitellä. Itse miettisin aloitusta sen kautta, että haluaisitteko, että ihminen joka teitä ei rakasta olisi vielä teidän kanssa yhdessä? Täällä niin mainostetaan sitä kuinka on tärkeää olla rehellinen ja että ei haluta pitää puolisoa joka ei rakasta. Monet täällä kuitenkin tosipaikan tullen haluaisivat pitää puolison, joka ei rakastaisi. Kaksinaismoralismia, ällöttävää mielestäni. Sitten ero, onhan se paljon kivempaa kun kumpikin, se eroa halunnutkin lilluu paskoissa fiiliksissä, sillä mikä sen mukavampaa kuin paska fiilis kummallakin. Myönnä pois, se helpottaa. Mutta oletko koskaan miettinyt, että jos se toinen löytääkin kumppanin heti pian eron jälkeen niin itse voit löytää aivan ihanan kumppanin jonkun ajan päästä. Mutta ei, ei niin kannata ajatella, paljon kivempaa on kun kaikki kärsii, sillä se on niin paljon helpompaa. Tahallinen ilkeys ja pahanteko on mielestäni ällöttävää. Ja ei, en puolustellut pettämistä ja luitteko viestistä lainkaan mitä ap oli kestänyt ennenkuin oli lopputulemaansa päätynyt. Ajatustenvaihto täällä olis oikeesti kivaa, jos kaikki ketjut ei olis täysin trollattuja.

        Ei mun tarvii miettiä tollasta, kun itsellä rehellinen suhde, joka kestänyt jo 20v.
        Ei juosta vieraissa, lapsia, rakkautta riittää, niin kuin sexiäkin. Rakkaus vaan syvenee ajan saatossa, ei tarvetta vaihtaa♥️
        Me kohdattiin aikanaan niin, että oltiin MOLEMMAT EROTTU tahoillamme eikä oltu pitkään aikaan kuin ystäviä.
        Kun molemmat tajusi, että tästähän voisi tulla jotain muutakin, niin aloimme vasta tapailemaan " siinä mielessä" ja sillä tiellä ollaan❤❤❤❤
        Heti eron jälkeen ei olisi kummallakaan ollut mitään annettavaa vaan piti nollata edellinen suhde ensin.
        Nämä tällaiset Ap: hörhöt, kuin tämä, on ihan tuuliajolla olevia tuuliviiri, joka vielä ylpeä tittelistään😄
        Toivon lähinnä, että selvittäisi päänsä. Ei vaikuta kovin tasapainoisesti ihmiseltä, sorry....

    • Anonyymi

      Toivon, että kaikki menee kaikilla hyvin ja aloittajan loppuelämä on rakkaudentäyteistä.

      Jotkin jutut kuitenkin puhuvat sitä vastaaan.

      Pettämällä aloitetut suhteet potkaisevat usein jossain vaiheessa vastaan. Pettäjä voi joskus ruveta harmittelemaan sitä, että hajoitti perheen.

      Kerran pettäjä aina pettäjä-ajatus ei tietenkään tunnu toteutuvan juuri siinä omassa liitossa, koska juuri meidän suhteessa on jotain erityistä. Tässä tapauksessa asian tekee erityiseksi ilmeisesti se, että aloittaja ja hänen miehensä ovat paneskelleet nuorina.

      Kuitenkin huonoina hetkinä, kun on riidelty tai aloittaja on lihonut tai jokin sairaus on iskenyt, alkaa mieltä syömään rotan lailla, että voisikohan se pettää minuakin.

      • Anonyymi

        Just näin pettäjä on aina pettäjä, työtön aina työtön, juoppo on aina juoppo, rikollinen on aina rikollinen jne. Ihmiset ei voi iän myötä kuin tyhmistyä. Ihmetyttää kun tohon aikuiskoulutukseenkin niin helkkaristi rahaa syynätään, kun työtön ei siitä muuksi muutu. Turhaa niitä on enää yrittää kouluttaa. Rahaa vaan jakoon, päihteitä lisää ja ohjeita kätevän kiikun rakentamiseen.

    • Anonyymi

      En tajuu miks ap haukkuu meitä muita ja vasta sitten kertoo "loistavan tarinan".
      Tossa sun hommassa ei natsaa niin mikään.

      Nait nuorena kännissä jonkun kaa useemmin, mutt jätkä ei sua kyenny tyydyttään tai se oli muuten vaan täyspaska idiootti, joten lähdit meneen muualle.

      Löysit jonkun, menit avioon, teit sille kakruja ja sitten ykskaks vuosikymmenien jälkeen snaijasit ett tääkin äijä on paska, ei sen kanssa voi elää.
      Jo toinen epäsopiva tyyppi sulla. Onko sulla huono miesmaku vai miten sä noin skutsiin meet joka kerta?

      Sitten tuli autuus, sulle tärkee ihminen kuoli, ei siitä ystävästä mitään välii monttuun vaan, kun sen hautajaisista sä löysit nuoruuden paskan panokaverin uudelleen. Valtava harmi, sä olit aviossa, se oli aviossa, mutta hei eronhan saa kun hakee. Parin vuoden painostuksella sä sait tän newold:kin eroomaan.
      Oikeesti, 2 vuotta sun piti puhuu, ennen ku jätkä suostu. 2 vuotta!
      Bojot sitkeydestä sulle.

      Nyt oot kasvanu ihmisenä, nuoruudenpaskapanokaveri on kasvanu ihmisenä, exät voi hyvin, lapset voi hyvin, kaikki hyvin. Ei mitään muuta ku tsemppiä valintaan.

      • Anonyymi

        Alotus oli selkee trolli, mutta herätti keskustelua hyvin. Kyllä rakkaudessa kantsii sitkee olla, onhan exätkin, tosin ne on monesti pahalla, joka ei yleensä tuota hyvää lopputulosta, mutta onnen onnettomuudessa.

    • Anonyymi

      Hieno tarina. Voisi herätä kysymys, että miksi nämä kaksi eivät heti alkaneet rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Olisiko kuitenkin kannattanut yrittää. Olisivatko voineet elää yksinään vähän aikaa ja palata sitten vähän kypsempinä ihmisinä yhteen. No jälkeenpäin voi vain ajatella. Aina perheiden rikkoontuminen aiheuttaa kyllä valtavaa kärsimystä, mutta usein kuitenkin kaikki asianomaiset selviävät tragediasta melko hyvin. Tsempit!

      • Anonyymi

        Taas yksi " löysälahje" näyttää plussaa😄 Toivon todella, että tulette todella pahasti petetyksi jonkun megasikapleijerin toimesta.
        Ällöttää tollaset moraalittomat jätökset.....💋

        Samat sanat. Jutut on niin kauan hyviä ku tulee itse petetyksi. En antaisi ikinä anteeksi ihmiselle joka pettää kaksi vuotta..... P.... Läjä on ei muuta.

    • Anonyymi

      Jep.

    • Anonyymi

      Kodinrikkoja on kodinrikkoja.

    • Anonyymi

      Kodinrikkoja, valitettavasti.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe