Sopeutumisrahaa saava Suomen eräs tunnetuimmista polittisista kurtisaaneista nimittäin Tanja Karpela sai koirafirmalleen 66 000 euroa koronatukea ja avustusta, mutta silti laajaa kansalaismielipidettä siitä että Tanja Karpelan vastikkeeksi tuosta saamastaan koronatuesta joutaisi noin 5 vuoden ajaksi arkipäivin 3 - 6 tunniksi keräilemään roskia teitten varsilta ei vaan näy eikä kuulu.
Perustyötön saa Kelalta työttömyyskorvausta noin 550 euroa/kk:si. ja koko ajan siitä ollaan porvarillisessa mediassa raakkumassa häneltä vastiketta että milloin mene keräämään roskia maantien varteen tai lähde ilman palkkaa tekeen risusavottaa, mutta miksi mainitunlainen vihapuheilu ei kohdistu parempaan ainekseen kuten mainittuun rva Karpelaan , viehän kelan päivärahalla kitkuttavalta tavis työttömältä noin 10-vuotta saada saman suuruinen tukipotti kasaan ja sen 10 vuoden aikana hän pahimmassa tapauksessa joutuu vastikkeeksi saamastaan työttömyystuesta jopa 3 kertaa käymään 6 - 12 kk:tta kestävissä määräaikaisissa palkattomissa pakkotöissä kuntoutumassa.
Sopeutumisrahaa saavan Tanja Karpelan koirafirma sai 66 000 euroa koronatukea ja avustusta .
25
745
Vastaukset
- Anonyymi
Karpela on nostanut kansanedustajan sopeutumiseläkettä 4500 €/kk jo kymmenen vuoden ajan.
- Anonyymi
Salen, Vanhasen ja Nygårdin lemmikki on vienyt sossupummailun huippuunsa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17176520/tanja-karpela-ottaa-kaiken-ja-vahan-enemmankin#comment-110882865 - Anonyymi
Ei huono sopimus ja kuitenkin todella pätevä ja Salosta jotta ei kukaan sanoisi että ei ole mistäänpäin kotoisin....
Milloin duunareille tulee sopeutumiseläke 4500€/kk jos ollut työssä kaksi kautta eli 8v.
- Anonyymi
Hyi helvetti.
- Anonyymi
Niinpä. Viime viikot sossut sai siipeensä. Nyt on kepujen vuoro. Odotan innolla seuraavia vaaleja kuinka nämä isännät ja emännät pärjää. Boomereita on aika paljon tässä yhteiskunnassa. Olette kyntenne näyttäneet niin politikkoina kuin yksityisesti, ei hyvältä näytä.
- Anonyymi
Aluevaalit tulossa. Siitä vaan ehdokkaaksi.
- Anonyymi
Voiskohan työttömyys etuutta vähän nostaa
Että kansakin saisi sooutumisrahaa
- Anonyymi
Minulle jäi tässä kuussa vuokran maksun jälkeen käteen 288, 56 euroa. Käyn töissä kolmena päivänä viikossa.
- Anonyymi
Suomessa ei ole korruptiota, hyvä veli järjestelmää ja Suomi on maailman onnellisin valtio!
- Anonyymi
Onnellisin niille jotka kuuluvat hyvä veli klubiin ja saavat nauttia korruption hedelmistä.
- Anonyymi
hyvä tanja . hyvin opittu eduskunnassa siipeily. noin sitä rikastutaan . tavallinen kansalainen kun yrittää tulee verovirasto ja poliisin velkavankeus UPEAA
- Anonyymi
Lama-ajan missi näytti mistä kana pissii ja pokkaa on vetää tiliä,vaikka nyt jääkin saamatta 700 000€ kun systeemi muuttu! 350 000€ keplotteli kuitenkin ei mistään!
Röyhkeudellä ja ahneudella ei ole mittaa "yhteiskunnassa" joka elää velaksi kokoajan, 90-luvun lamasta alkean kiihtyvällä tahdilla?- Anonyymi
Nykymeno on pelkkää rahat pois tyhmiltä / yhteiskunnalta keinolla millä hyvänsä ja tällä tarkoitan poliitikkoja, virkamiehiä sekä yritys eliittiä jotka kimpassa pelaavat rahat omiin taskuihinsa.
Eikös tällaista sanota kleptokratiaksi!
- Anonyymi
Miksi noita tukia ei annettu ihmisten hoitamiseen vaan ihan turhalle rakki firmalle. Jo on mennyt vähän sekaisin ketä täällä tuetaan. Kaikenmaailman tansseilla tuetaan syöpäsairaiden hoitoja vetoomalla että kansa antaa ja veronmaksajien tuella jotain rakki hoitolaa. Rakin kouluttaja tämä entinen edustaja joka tekee koko ajan jotain työtä mutta ei nosta palkkaa miehensä firmasta. Normi työtön saa n. 540 euroa
- Anonyymi
Kuinka se kehtaa ja muita työmarkkina tukilaisia n. 500 eurolla eläviä hiostetaan töihin kun saa tukia liikaa. Tällä on 5000 ja yksi nolla perässä kun siellä puhui puuta paskaa jonkin ajan. Muistan mitä se Karpela oikein puhui niin siitä ei ymmärtänyt kukaan yhtään mitään. Se oli vain opetellut poliitikkojen kielen puhua ihan ympäripyöreetä. Mitään meriittejä sillä ei ole.
- Anonyymi
Sopeutumisrahaa saavan Tanja Karpelan koirafirma laskutti ely-keskukselta 13 500 euroa – etsi liito-oravien papanoita.
- Anonyymi
Olen viime vuosian alkanut toden teolla inhoamaan poliitikkoja.
- Anonyymi
minulta on menny kaikki työmoraali ja veronmaksuhalu.
Kun huijjarit saa ilmaista rahaa. Rikkaita tuetaan.
Eu-touhuihin lahjoitetaan ilmaista rahaa.
Elätetään matu-kela-turisteja verovaroin, jne jne. - Anonyymi
Hallintorälssiä sopeutetaan lahjuksilla ja rahalla, rahvasta karensseilla.
- Anonyymi
Suomi on varkaiden ja rosvojen johtama näennäisdemokratia, todellisuudessa eletään ihan riistoaikaa.
- Anonyymi
Suomi sijoittuu ensimmäiselle listalle valtioista, jossa vähiten korruptiota!
- Anonyymi
Meillä on vain tämä "Maan Tapa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä on vain tämä "Maan Tapa".
Maan tapa on vaikkapa se että Helsingin pormestarin palkka on suurempi kuin New Yorkin pormestarin palkka. New York on maailman rikkain kaupunki.
https://www.suomenuutiset.fi/sattuvasti-sanottu-pajunen-siis-tienaa-enemman-kuin-new-york-cityn-pormestari/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maan tapa on vaikkapa se että Helsingin pormestarin palkka on suurempi kuin New Yorkin pormestarin palkka. New York on maailman rikkain kaupunki.
https://www.suomenuutiset.fi/sattuvasti-sanottu-pajunen-siis-tienaa-enemman-kuin-new-york-cityn-pormestari/Uskomatonta että suomalaiset vieläkin uskovat suomen olevan korruptiovapaa, sosiaalisesti oikeudenmukainen mahdollisuuksien ihmemaa tavallisille ihmisille. Suomalaiset ovat kuin pohjois- korealaiset jotka uskovat elävänsä maailman onnellisimmasss maassa.
- Anonyymi
Tämä kertoo vain suomalaisten aivopesun tasosta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824384Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242908Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142547Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172489Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122228Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382058Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342008MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141985