On sitten käytyä kaksi reissua kerralla. Ensimmäinen ja viimeinen. Täysin ammattitaidoton sakki, ei asiakaspalvelua ollenkaan. Ei voisi uskoa, ett on varaa pitää noin jonneja myyjiä.
Kamux Seinjäoki
8
143
Vastaukset
- Anonyymi
Eipä niitä taida kummoisia saada provikalla.
- Anonyymi
Miten tätä asiaa aina vain jaksetaan ihmetellä?
Kunnon ammattinsa osaavat myyjät ovat kadonneet kaikista kauppaliikkeistä - ei siis vain autokaupoista - jo 1990-luvulla ennen euron tuloa ja siitäkin on jo kohta
20 vuotta.
Ostajan on jo siis pitkään täytynyt joka asiasta tietää myyjää enemmän ja lisäksi luottaa siihen omaan, toki jostain hankittuun tietoonsa, eikä kuunnella osaamattomien myyjien kauppapuheita esim. jonkin asian sopivuudesta tai sen sopimattomuudesta.
Mietin itsekin vuotta, milloin ensimmäisen kerran törmäsin tähän.
Joka tapauksessa paikka oli rauta- tai autokauppa.- Anonyymi
Kun et mee Kamuxiin niin vältät paskaa paketissa kaupasta ja harmeista
- Anonyymi
Kamuxin myyjät on nuoria kavereita.Autonasentajana käväsin Kamuxilla.Kyselin koeajon jälkeen autosta olevista viosta.Kaveri oli ulkona koko hommasta.Ei todellakaan tiedä autista mitään.Tietääköhän eds mistä katsoa öljyn.
Pitäisi eds jotain tietää.Surkeata - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kamuxin myyjät on nuoria kavereita.Autonasentajana käväsin Kamuxilla.Kyselin koeajon jälkeen autosta olevista viosta.Kaveri oli ulkona koko hommasta.Ei todellakaan tiedä autista mitään.Tietääköhän eds mistä katsoa öljyn.
Pitäisi eds jotain tietää.SurkeataPisteen jälkeen on tapana lisätä välilyönti. Miksi?
Se tekee lukemisen helpommaksi. Puuttuuko välilyönti sinun puhelimesta?
Miten olemme tulleet tähän?
Asiasta kuin asiasta saa nykyään tietoa helposti käymättä kaupassa ollenkaan.
Takavuosina vuosittain ilmestyneen Helsingin puhelinyhdistyksen julkaiseman puhelinluettelon ns. keltaiset sivut olivat pitkään moneenkin asiaan hyvä tiedonlähde,
eikä sen aina tarvinnut olla aivan viimeinen painos.
Pääkaupunkiseudulla puhelinliittymän haltija sai luettelon ilmaiseksi, mutta muualla maassa sitä myytin kirjakaupoissa.
ATK:n syytä kaikki?!- Anonyymi
Toinen yhtä paska on saka.
- Anonyymi
Kamux ja saka kun löytää hyvän nuoren. Pitäisi laittaa automyyjä koulutukseen.
Pitää nyt joku perus oppi käydä työhön.
Ei pitäis olla vaikeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 39912882
- 832562
- 612534
Romaanien ammuskelu
Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin1412130Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä372057Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1712018- 811947
Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei421515- 221450
Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(591440