Millainen on joulu sadan vuoden päästä?

Anonyymi

Nyt kaikki keksimään joulusatuja.
Satuja säveltäessä on varmaan syytä käyttää lähdeaineistona ainoastaan sitä materiaalia, jonka IPCC on konsensuksellaan määrännyt hyväksi ja luvallseksi luettavaksi kaikille seurakuntalaisille.
Satukilpailu on tarkoitettu alakoulutasoisille, joten se soveltuu oikein mainiosti palstan alarmisteille.

Tässä hiukan alkua:
Toivottavasti lapsemme eivät joudu näkemään lunta enää sadan vuoden kuluttua. Muuten ei ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ole mitään todisteita.

6

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Keskikoulussa 1960 luvulla annettiin yhdeksi ainekirjoittuksen aiheeksi luokkakokous vuonna 2000. Minä kirjoitin tarinan, jossa tulin luokkakokoukseen Brasiliasta omistamaltani suurtilalta. Kulkuneuvona minulla oli oma lentävä lautanen.

      Jos kaikki välimerkit olisi tullut mukaan, olisin saanut siitä tarinasta kympin. Kun neljä välimerkkiä puutui, sain vain ysin. Mikään siitä tarinasta ei ole toteutunut, mutta ainahan sitä voi yrittää visioida. Jokin visio voi toteutuakkin.

      Lentävä auto on jo olemassa, joten voi sen lentävän lautasenkin viekä joku väsätä epäuskoisten ihmeteltäväksi. Olisi mukava olla sellaisessa projektissa mukana. Minähän olen monipuolinen metallimies.

    • Anonyymi

      Pukki siirtyy jälleen kulkemaan helikopterilla, kuten teki 70-luvullakin.

    • Anonyymi

      Ei mitään väliä, olen silloin jo kuollut.

    • Anonyymi

      Ei mitään väliä, minulle ei tule koskaan lapsia ja en vietä joulua ollenkaan.

    • Voi olla, että vuoden 2121 joulu on Suomessa tosi kylmä. Maapallon magneettikenttä on heikentynyt yli 150 vuotta. Se voi enteillä maan magneettinapojen vaihtumista. Magneettinavat vaihtuvat aika ajoin. Tapahtuman syynä on maapallon sisuksissa tapahtuva myllerrys. Sama myllerrys SAATTAA myös aiheuttaa maan pyörimisakselin heilahduksen pystympään asentoon - se taas merkitsee Milankovicin syklin vaihtumista. Milankovicin syklejä pidetään todennäköisimpänä ja tärkeimpänä syynä jääkausien ja välikausien vaihteluille. Ne ovat ihan oikeita ilmastonmuutoksia ja ne saattavat naurunalaiseksi tämän pikku lämpenemisen nimeämisen sellaiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1763
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1160
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      441
      1126
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      814
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe