Vituttiko ketään muita olla nuori?

Anonyymi

Olen varmaan syntynyt sielultani joksikin kuusikymppiseksi ukoksi, valitettavasti en vieläkään ole kuusikymppinen iältäni, mutta onneksi nuoruus on jo takanapäin.
Vitutti aikoinaan muiden nuorten typerät jutut ja tempaukset, lähes sietämätöntä kun joutui siinä sakissa olemaan ja tietysti kun minua ei ne typeryydet kiinnostaneet niin alkoi se ns. kiusaaminen. Nuorella ulkomuodolla ei tietystikään ollut sitä kuusikymppisen uskottavuutta joten ärhentelykään ei juurikaan auttanut...

Oliko kellään muulla tällaista?

13

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun olin nuori, toivoin olevani vanhempi. Kun olen vanhempi, toivon taas olevani nuori :D

    • Anonyymi

      Ei nyt varsinaisesti vituttanut, mutta en mä porukoihin oikeen istunut. En vaan oikein jaksanut niitä "teinien kotkotuksia". Mua luultiin aina muutenkin ikästäni vanhemmaksi, nimenomaan käytöksen perusteella. Sitten noin kaksvitosena toi tasottu.

      • Anonyymi

        Ja siis nykyäänhän se on niin, että mä jaksa ihmisiä, jotka on niin maan hemmetin "aikuisia". Joka asian on niin maan pirun vakavaa, eikä missään asiassa voi koskaan ottaa rennommin. 😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja siis nykyäänhän se on niin, että mä jaksa ihmisiä, jotka on niin maan hemmetin "aikuisia". Joka asian on niin maan pirun vakavaa, eikä missään asiassa voi koskaan ottaa rennommin. 😂

        Muistan silloin reilu parikymppisenä, kun esikoinen oli syntynyt. Menimme Vaarin luokse kahville. Yksin join puutarhapöydän äärellä kahvia ja tenava konttasi vaarin kanssa ihmetellen koppakerttuja.


    • Ei vituttanut, mutta nuo tyhmyydet kyllä vitutti. Mäkin olin pikkasen aikavampi porukassa, enkä niin kokeilunhaluinen kun moni kaveri.

    • Anonyymi

      Vitutti sillä hetkellä kun olin se nuori, juurikin mainitsemasi rankan kiusaamisen takia. Nyt antaisin mitä vain jos saisin olla uudelleen nuori, tällä kertaa vain kypsemmällä asenteella ja reilusti paremmalla itsetunnolla varustettuna. Jos saisin nyt elää nuoruusiän uudelleen, ottaisin siitä kaiken irti ja nauttisin. En olisi epätoivoinen, ja sen sijaan että surisin huonoja ulkonäöllisiä piirteitäni, pitäisin mielessäni ne positiiviset (silloin teini-iässä oli vielä hyvä vartalo ja pitkät sääret). En kiirehtisi petiin sen ensimmäisen kanssa joka minut siihen "huolisi" vaan arvostaisin sitä että eka kerta on vain kerran elämässä ja antaisin sen suuren ja "puhtaan" rakkauden kohteelle.

      Kirjautumaton palstalutka

    • Anonyymi

      Itse olen nelikymppinen ja olen jo kymmenen vuotta haaveillut, että olisin jo eläkkeellä.
      Suomen tulevaisuus on niin huono, että olen liian nuori tähän maailmaan. Voi kun olisin jo päälle 70v.

      • Anonyymi

        Älä jää yksin!
        Ota yhteys kuntasi mielenterveysyksikköön kun työelämä ahdistaa.
        Yhdessä asiantuntijoiden kanssa sinulle voidaan räätälöidä yksilöllinen eläke.
        Elämä on elämäsi arvoinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä jää yksin!
        Ota yhteys kuntasi mielenterveysyksikköön kun työelämä ahdistaa.
        Yhdessä asiantuntijoiden kanssa sinulle voidaan räätälöidä yksilöllinen eläke.
        Elämä on elämäsi arvoinen.

        Ei työelämä ahdista koska olen unelma ammatissani eikä muukaan elämä, mutta se kyllä kuinka tätä maata ajetaan tietoisesti alas ja kohti tuhoa. En haluaisi olla näkemässä suomen kaatumista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei työelämä ahdista koska olen unelma ammatissani eikä muukaan elämä, mutta se kyllä kuinka tätä maata ajetaan tietoisesti alas ja kohti tuhoa. En haluaisi olla näkemässä suomen kaatumista.

        Ei suomi kaadu. Jos: järjestetään lasten asiat kuntoon. Siten että lapsiperheillä on hyvä elää. Lasketaan vuokrat sille tasolle mihin ne kuuluukin. Parannetaan kouluja annetaan opettajien keskittyä opettamiseen ja ammattikoulutusta paremmaksi. Ollaan yhteisollisiä, ettei lapsiperheiden ongelmat pääse kasaantumaan. Me lapsettomatkin voitais olla monessa mukana ja auttaa osaltamme tätä maata eteenpäin. Laitetaan kiinan krääsälle stoppi. Ja teemme asiat itse, laadukkaasti ja ympäristöystävällisesti. Ei mitään järkeä tuoda pakkotyöllä tuotettua krääsää ja laittaa kela maksamaan palkat ja ottaa siihen velkaa. Erittäin huonosti on päättäjät asiat hoitanu.


    • Anonyymi

      Jaa, ei kyllä ns. vituttanut kun olin nuori, ei vituta nyt 50 vuotiaana eikä myös ole vituttanut näiden kahden välissä. En ole oikeastaan koskaan ole ottanut elämää erityisen vakavasti, ehkä tarkoitan että olen pystynyt nauttimaan siitä ilman pahempaa stressiä. On lapsia, parisuhteita on tullut ja mennyt ja hyviä ystäviäkin on. Kannan vastuun asioista vaikka olenkin ehkä unohtanut kasvaa aikuiseksi. Näillä on menty eikä tässä nyt millään tavalla olla huonosti pärjätty. Tämä sopii minulle ja se on kaikesta tärkein asia minulle!

    • Anonyymi

      Voi kuule nuori lapatossu. Ei tässäkään iässä kukaan tule haistattelemaan puolestasi. Mutta erittäin isona, entisenä voimanostajana ihmisenä tilanne on helpoittunut. Enään vain pikkulapset nauraa ja samalla pelkäävät minua.

    • Anonyymi

      Oletko se sama joka ulisee jostain naisten kurppaantumisesta päivät pitkät? Voi kuule, onnea nuoruuden lähteen etsintään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe